Anarkisuus ja anarkistisuus – petricederlof

Turvallisuus, Osa 2D Anarkisuus ja anarkistisuus Anarkian vyyhti Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa, mutta tarkoittamaani asiaa ei myöskään ymmärrä lukematta koko lukua. Sen perushuomiot pätevät moniin aatesuntiin ja idelogioihin, Anarkisuuden kiihkoton ja suhteuttava ymmärtäminen on hyvin tärkeää, koska se paljastaa vähintäänkin koettuja sorron ja ylivallan muotoja ja mekanismeja, niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Useimpien puolueiden kehityksessä…
— Read on petricederlof.com/2017/04/28/anarkian-vyyhti/

Mainokset

Suomi tarvitsee faktantarkistajien yhteistyötä ja tietoturvallisen faktantarkistusportaalin – Faktabaari

Meillä kansalaisilla tulisi olla oikeus avoimeen, luotettavaan ja totuudenmukaiseen tietoon. Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri nyt viimeistelemässä mediapoliittista periaateohjelmaa, jonka pohjalta suomalaista mediamaisemaa pyritään kehittämään yli hallituskausien pitkälle 2020-luvulle. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kiitettävästi avannut mediapoliittista kuulemista Avoin yhteiskunta ry:n kaltaisille, kansalaisyhteiskunnasta ponnistaville yhteisöille. Täällä on luettavissa ministeriön lausuntokierrokselle lähettämä periaateohjelmaluonnos jonka osalta Faktabaarissa haluamme kiinnittää huomiota erityisesti sen Eurooppa-tasoista faktantarkistamista koskevaan sisältöön. Itsenäisen ja nopeasti reagoivan faktantarkistamisen merkitys on viime aikoina korostunut ja juuri tähän suuntaan on Eurooppalainen faktantarkistaminen suuntaamassa. Suomi ei voi olla osallistumatta tähän ”ytimeen”.Suomi johtaa  2019 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen EU:n ministerineuvostoa ja faktantarkistus on yksi komission tärkeimpiä disinformaatiota rajoittavia toimia ml. itsenäisen eurooppalaisen faktantarkistusportaalin käynnistäminen. Suomella on nyt valinnan mahdollisuus. Haluaako se sitoutua kansainväliseen standardiin, kuten vaikkapa länsinaapurimme Ruotsi ja Norja? Suomelle olisi tarjolla myös toimia Faktabaarin johdolla edelläkävijänä mm. medialukutaito ja tietoturvallisuuden osalta. Digitalisoituvassa mediaympäristössä ihmisten oikeutta paikkansa pitävään tietoon on varjeltava. Erityisesti sosiaalisen median kentällä valvontakysymys on huomionarvoinen. Sosiaalisen median alustat ovat viime aikoina myötävaikuttaneet vaalituloksiin eikä liene mitään syytä uskoa niiden yhteiskunnallisen merkityksen vähenevän.Käytännössä tilanne on raaka, sillä tällä hetkellä Suomessa ei ole mitään sisällöllistä kontrollia sosiaalisessa mediassa liikkuvalle asiallisesti väärälle (misinformaatio)  ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavalle (disinformaatio) sisällölle. Samaan haasteeseen viittasi äskettäin Stanfordin yliopistossa suomalainen tutkijatohtori peräänkuuluttamalla mediaan “myrkkymittaria” Emme kuitenkaan täällä Suomessa ole olleet toimettomia. Faktabaari on vuoden 2014 eurovaaleista lähtien vakiinnuttanut faktantarkistuksen osaksi suomalaista vaalijournalismia ja palkittu toimistaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Faktabaari on perustamisestaan alkaen osallistunut aktiivisesti eurooppalaiseen faktantarkistustoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa nähtiin, kuinka suomalaiset mediatalot kiinnostuivat poliittisesta faktantarkistamisesta. Siis siitä, mitä Faktabaari on tehnyt jo vuosia ammattilaisten vapaaehtoistyöhön tukeutuen. Faktabaari arvioi heti vaalien jälkeen tutkijoiden valvonnassa kaikki presidentinvaaleissa tehdyt faktantarkistukset Faktabaarin kansainväliseen standardiin kytkeytyvään faktantarkistamis standardia vasten. Löysimme paljon hyvää mutta myös paljon parannettavaa. Euroopan unionin tasolla on tällä hetkellä voimakas virtaus kohti faktantarkistamisen vakiinnuttamista osaksi eurooppalaista mediaa ja medialukutaitoa – aktivoimalla kansalaisia kriittiseen itsenäiseen ajatteluun. Juuri tätä on Liikenne- ja viestintäministeriön mahdollista tukea mediapoliittisella periaateohjelmallaan. Nyt on aika tuoda suomalainen faktantarkistaminen länsieurooppalaiselle tasolle. Nyt on aika ketterälle toiminnalle. Suomen on mahdollista laatia pilotti, joka lunastaa lupauksensa eurooppalaisessa viitekehyksessä ja tuo mukaan myös tärkeän medialukutaidon. Suomalaisten on toden teolla tartuttava vuonna 2019 käynnistyvään faktantarkistamisen eurooppalaiseen yhteishankkeeseen ja sen mahdollistavaan yhteistyöalustaan. Faktabaari on valmis toimimaan kansallisena koordinoijana. Osallistuminen vaatii rahoitusta järjestelmän toteuttamiseksi sekä kansallista liikettä, joka sitouttaisi mediatoimijat kansainväliseen faktantarkistamisen IFCN-standardiin, joka mahdollistaa toimimisen mm. teknologia alustoilla (Facebook, Google jne.). Faktabaari on tähän mennessä toiminut vaalikohtaisesti ja vapaaehtoisvoimin. Se ei enää riitä. Kansainvälinen faktantarkistamisen normisto edellyttää viikottaista faktantarkistamista, mihin tarvitaan investointeija. Faktabaarin ehdotus on seuraava: Kehitämme yhdessä mallin suomalaiselle faktantarkistamisportaalille. Tässä meitä tukee suomalainen medialukutaito-osaaminen ja vastuullisen journalismin pitkä perinne. Synnytämme tämän luomalla suomalaisista mediatoimijoista vahvan kansallisen koalition, joka toimii alkuun päästyään liiketaloudellisesti kannattavasti yhden faktantarkistamisportaalin kautta. Yhdessä kehitetyt työkalut ja toimintamallit tukevat koko suomalaista toimintakenttää – myös sitä perinteisempää journalismia. Luomme faktantarmistamisen osaamista käynnistämällä kansallisen faktantarkistamisvalmennuksen, joka tukee kaikkia medioita journalistisen laadun edelleenkehittämisessä haasteiden vain kasvaessa. Tuettu ja luotettu portaali vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä erilaisia informaatiovaikuttamisyrityksiä vastaan. Se on kokonaisturvallisuutta. Faktat ovat nykyään luksusta, niihin on sijoitettava ja niihin avoimen yhteiskunnan on sitouduttava. Faktabaarilaiset Ohessa avoimesti hyödynnettäväksi laajempi lausuntoluonnoksemme, jonka lähetämme ministeriölle myös virallisesti käytyämme sitä vielä läpi kehitysryhmässämme ja käsiteltyämme sen Faktabaaria mahdollistavan Avoin yhteiskunta ry:n piirissä. https://docs.google.com/document/d/1gT7mrf6zD3lF3j6DRzo2oNOD4015wceXnbfptLLGaUc/edit?usp=sharing Lisätietoja: toimitus(at)faktabaari.fi
— Read on faktabaari.fi/baaripuhetta/suomi-tarvitsee-faktantarkistajien-yhteistyt-ja-tietoturvallisen-faktantarkistusportaalin/

Osa 3C Asenteiden ja aatteiden ääriä pohtien

Suunnitelmallista ja enemmän tai vähemmän organisoitua ääriajattelua ja sen mukaisia pyrkimyksiä kutsutaan ekstremismiksi ja väkivaltaiseksi ekstremismiksi. Mutta pelkät äärimmäiset ajatukset tai taipumukset väkivaltaisuuteen eivät ole ekstremismiä, eikä edes mielisairaan ihmisen satunnainen murhaava pommi. Ekstremismiä on ajatuksiin, asenteisiin ja toimintaan, usein yhteistoimintaan, pohjautuva tavoitteellinen valmius äärimmäisiin pyrkimyksiin tai niiden toteuttaminen. Ja kun väkivalta on selvä osa agendaa, toimintaa tai pyrkimyksiä, on kysymyksessä väkivaltainen ekstremismi. Se on kuitenkin vain yksi osa koko ääriajattelua-, ja toimintaa tai radikalisoitumista koskevassa keskustelussa.

Yleiskielellä ”ekstremismi” voisi olla vaikka ääriasenteellisuus, -suuntautuneisuus tai suuntautuminen. Ääri-jotain ja äärimmäisyys ovat kuitenkin kielessä hyvin monimerkityksellisiä ilmaisuja. Käytännön tulkinnallinen vaikeus on siinä, mikä missäkin yhteydessä on äärimmäistä, missä mielessä ongelmallista tai haitallista, ja missä mielessä eettisesti tai juridisesti väärin. Looginen ongelma on siinä, mikä tulkitaan normaalin tai tavoitellun alueeksi ja missä sen ääret ovat. Eettisesti voidaan sanoa että hyvin huono on jo oikean ja hyvän äärirajoille suuntautuva, mutta juridisesti tuomitaan lain määräämien rajojen ylittämisestä – joissain asioissa eettinen avaruus on lakia laajempi, joissain suppeampi.

Toisaalta semanttisesti ”ääri” viittaa etäisyyteen tai rajaan, sekä merkityksessä jossa se tai ainakin sen ylittäminen on vältettävää, että merkityksessä jossa se on tavoiteltavaa. Erityisesti länsimaisessa kulttuuripiirissä sekä yleistä edistystä ja ponnisteluja että yksilösuorituksia on arvostettu äärirajojen tavoitteluna sekä niiden ”siirtämisellä” ne ylittäen. Samalla kysymys on ylisanasta, jolla voidaan korostaa jotain äärimmäisen hyvänä tai äärimmäisen huonona, tai vaikka ironisesti äärimmäisen tavallisena tai keskinkertaisena.

Aiheen käsittely vaatii siis jäsentelyä ja termien määrittelyä kontekstissaan. Yleisessä asiakeskustelussa täysin laiminlyötyä on sen huomioiminen, että potentiaaliset äärimmäisyyksien ainekset ovat aina olemassa, myös virallisen politiikan sisällä, eikä hallintokaan ole sille immuuni. Sen käyttövoimaa taas ovat ihmiset yksilöinä ja kollektiiveina tai ylipäätään ihmisjoukot ja kansalaiset. Siksi on aina vaarallista tuudittautua liberaalin demokraattisuuden pysyvyyteen: se on aina uhattuna, sen ylläpitäminen vaatii joka päivä panosta kaikilta kykenevistä ja sitä tulee aina puolustaa.

Esimerkki: sotilaskoulutus hippileirinä

Demokratioihin selvästi liittyvä idea on liberaalisuus, aatteena maltillinen tai neutraali liberalismi. Koska liberaalius tai yleinen liberalismi nimensä mukaan käsittelee vapautta, liittyy se myös kysymykseen vastuusta sekä oikeuksista ja velvollisuuksista. Näyttää siltä että velvollisuuksista ei pidetä. Mikä olisi hyvä paikka jossa velvollisuuksia ja vapauksia yhteen sovitetaan? Yksi olisi nuorisotyö. Toinen olisi varusmieskoulutus. Kummassakin myös yhdistetään yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä. Puolustusvoimat suojelevat vapauksia ja varjelevat vastuuta ja velvollisuuksia. Moni nuorisotyöntekijä pyrkii samaan vailla riittäviä mahdollisuuksia.

Puolustusvoimat on kovaluontoinen, mutta arvostaa moninaisuutta. Miten sopivilla ykisilöyhdstelmillä luodaan toimiva ryhmä? Erikoisaloilla koulutus voi olla hyvin rankkaa, mutta komennettu lepoaika voi muistuttaa vaikka mitä levälleen asettunutta nuorisoporukkaa. Kovimpiin toimiin yhdessä koulitut eivät ole julmia, vaan moninainen joukko myös herkkiä ja tuntevia ihmisiä, jotka eivät isottele.

 

Osa 3D Asenteiden ja aatteiden ääret ihmisissä

Esimerkki: Mökkisaari, lähiö ja maapallo

Samanlaiset moninaiset ihmiset toimivat Suomessakin jatkuvasti arjessa aiheuttamatta mitään ongelmia. Toisaalta myös pysyvät tyytyväisinä vaikka globaalit tiedot ahdistavat jokaista tiedostavaa tahtomattakin. Kun toinen purkaa itseään arkitöihin kotona tai kesämökillä, toinen rähisee tappouhkauksia eri tavoin ajatteleville jossain verkon foorumissa. Kummassakin tapauksesa tärkeät kaikille yhteiset asiat hautautuvat johonkin mielen koloon muhimaan. Kun toinen jännittää elämänsä ensimmäiseen mielenosoitukseen ilmoittautumista, toinen tutkii kiinnostuneena verkon tarjontaa pistooleista ja pommien valmistusohjeista. Kumpikin on tavallisena hiljaisena tunnettu suomalainen nainen tai mies.

Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon. Maailma on täynnä sosiaalisia yhteyksiä ryhmiin ja henkilöihin – sellaisia jotka kullekin tuntuvat sopivilta. Oma persoona, aiempine yhteyksineen ja tarpeineen, valitsee tietään keskellä mahdollisuuksien tavarataloja: lupauksia paremmasta. Jokaisella on joskus äärimmäisiä ajatuksia, mutta vain harvat pyrkivät niitä toteuttamaan. Lähtökohtaisesti jokainen on yksin. Euroopassa on kantaväestössä yli 20 miljoonaa nuorta miestä vailla turvattua taloudellista asemaa. Lisää tulee ulkomailta epävarmuudessa eläviä. Lisäksi on joukoittain houkuttelijoita ympärillä. Filosofi kysyy: millainen ja kenen on tässä asetelmassa tapahtuva aito valinta, kun pelikenttä on globaali?

 

Takaisin Pääsivulle:

3B Virallinen politiikka ja valta, sekä demokratiamme ongelmat

Yleiset järjestykset: hallinto ja politiikka

Useimmat mahdolliset yhteiskunnan poliittiseen ja hallinnolliset muodot hahmotettiin eri ajattelijoiden toimesta jo alkaen antiikista, mutta 1800-luvulla niille oli historallinen momentumi ja painokoneet syöttämässä sanomalehtiä, pamfletteja ja kirjoja miljoonien luettavaksi.

Ideologioiden nousu 1800-luvulla liittyy länsimaisen ihmisen identiteetin muodostumiseen

Tieteellisen maailmankuvan kehitys

  • ⁃ rikkoi uskonnon ylivallan ja jätti uskon nälkää
  • ⁃ lisäsi uskoa järkeen ja tekniikkaan

Erilaisia enemmän tai vähemmän järjellisiä systeemejä yhteiskunnan toimintaan on esitetty paljon ja Suomessakin on vähän kummankin kaltaista. Ideologia tarjoaa parhaimmillaan järkiperäistä käsitystä tilanteesta, toimintaohjelmaa ja tavoitteita, joihin sitoutuminen edellyttää myös niihin uskomista. Ideologioissa on usein joitain (implisiittisiä, funktionaalisia) uskonnon piirteitä ja toisinaan myös uskonnosta luodaan ideologioita.

Poliittiset aate- ja ideologiasuuntaukset

  • ⁃ poliittinen järjestys esim monarkia, feodalismi, tasavalta
  • ⁃ hallintomuoto ja päätöksentekojärjestelmä
  • ⁃ kansalaisten rooli

Länsimaissa vaikuttavina yleisinä historiallisina poliittisten ideologioiden pääjuonteina on useimmiten nähty liberalismi, konservatismi ja sosialismi.

Demokratian idea

Suomessa keskeiseen päätösvaltaan ovat käytössä valtiopäivät (eduskunnan elimet ja kansanedustajat) ja valtioneuvoston keskusyksikkö (kanslia ja kansanedustajien hallitus), toimenpanovaltaa valtioneuvoston kokonaisrakenne (ministeriöt ja niiden elimet, niissä kansanedustajia ja ministerit), sekä tuomiovaltaa Oikeuslaitos elimineen.

Politiikka, hallintorakenne ja talous ovat tunnetuimmat ja näkyvimmät vallan muodot tavanomaisessa länsimaistyyppisessä avoimessa demokratiassa, kuten Suomessa. Vallan kolmijaon (päätösvalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta) on neljäntenä mahtina pidetty tiedotusvälineitä. Täsmällisemmin: julkista informaatiota.

Ilmaisu ”tieto on valtaa” on peräisin Valistuksen aikakaudelta ja se on tietyssä mielessä osoittanut pätevyytensä teknis-tieteellisen modernin yhteiskunnan kehityksessä. Koko sosiaalista mediaa ja tietoverkkoja voi nykyään pitää keskeisempänä. Siinä on merkittävin turvallisuusuhka, kun media ja politiikka seuraavat ja soveltavat sosiaalista mediaa.

  • Yksi filosofinen välihuomio: kreikan kielen sana episteme on käännetty sanaksi tieto. Kiinnostavampi on kuitenkin Logos, jolla tarkoitetaan ajattelun ja tietämisen sekä merkityksen että koko maailman järjestystä ja järjellisyyttä. Nykyinen sekamelska politiikassa ja sosiaalisessa mediassa on tällaisen järjelllisen järjestyksen kääntöpuoli, joka tulvii pelkkää sillisalaattia.

Demokratia tarkoittaa yksinkertaisesti kansanvaltaa: sitä, että kansan tahto ja etu heijastuu päätöksentekoon. Muussa kuin pienessä joukossa tai yhteisössä, se ei kuitenkaan voi toteuta suorassa muodossaan. Erilaisia intressejä on liikaa ja niiden suora kokoaminen päätöksentekoja määrääväksi olisi kaoottista. Siksi tarvitaan rakenteita jotka pyrkivät sovittamaan kansan tahtoa ja tarpeita yhteiseksi ja yleiseksi eduksi.

Demokraattisuus ymmärretään yleensä jonkun siihen liittyvän valtio- tai organisaatiomuodon periaatteina ja jopa rakenteina. Demokraattisuus voidaan kuitenkin nähdä myös ihmisten mielenlaatuna, tai yhteisöelämän eetoksena (”henkenä”). Demokratian perustaa ovat demokraattinen mielenlaatu ja vuorovaikutus, valistus sekä yhteisen edun tavoittelu – ei puolue- tai vaalijärjestelmä – sikäli demokraattisuus ei välttämättä oikeasti toteudu: päättäjien tulisi keskittyä yhteiseen ja yleiseen etuun, eikä valtakamppailuihin ja poliittiseen sirkukseen. Hallinnon ja muiden asiantuntijoiden joukosta löytyisi parhaita päättäjiä. Vaaleissa saadut äänet ja lupaukset eivät kerro mitään toiminnasta.

On melko selkeää puhua ideaalimuotoisesti avoimesta ja suljetusta yhteiskunnasta, jossa avointa edustaa liberaali demokratia, suljettua autoritaarinen tai totalitaarinen yhteiskunta. Vastaavia erotteluja on muillakin aloilla, kuten kasvatuksessa liberaali (vapaa) – autoritaarinen, sekä johtamisen ja organisaatioiden tutkimuksessa demokraattinen – autoritaarinen.

Demokratioihin selvästi liittyvä idea on liberaalisuus, aatteena maltillinen tai neutraali liberalismi. Koska liberaalius tai yleinen liberalismi nimensä mukaan käsittelee vapautta, liittyy se myös kysymykseen vastuusta sekä oikeuksista ja velvollisuuksista – jälkimmmäisiä siinä vältellään. Vapautta ei kuitenkaan ole ilman vastuullisuutta, eikä oikeuksia ilman velvollisuuksia. Vapautta korostavan anarkismin rooli on tässä kiinnostava. Samoin se, että suomalaisessakin hallinnossa ja viime vuosien politiikassa on myös autoritaarisia vivahteita.

Positiivinen ja negatiivinen vapaus

Vapaudesta puhuttaessa ei yleensä erotella edes positiivista (vapaus johonkin) ja negatiivista (vapaus jostakin) vapautta toisistaan. Edellistä pidetään itsestäänselvänä ja jälkimmästäkin halutaan. Ne ovat oikeuksia, mutta velvollisuuksista ja vastuusta omakohtaisesti puhutaan liian vähän.

Demokratiamme ongelmia

Suomessa on Perustuslaillinen melko liberaali demokratia, jossa on ripaus anarkismia ja sosialismia.

Ongelma 1: Kelvoton aristokratian vääristymä rajoittaa demokraattisuutta.

– Aristoteleen näkemyksessä demokratia on varsin kelvoton. Hän kannatti aristokratiaa, jossa sivistyneet, pätevät ja sitoutumattomat henkilöt päättävät valtion ja yhteiskunnnan asioista.

– Nykyiset suuret poliittiset ryhmittymät ovat vakiintuneet noin sata vuotta sitten. Ne eivät vastaa juuri mitenkään nykytodellisuutta. Tilannetta hämärtää se, että perinteinen puoluejako (alkeellinen oikeisto-vasemmisto) ei vastaa tärkeiden ratkaistavien asioiden luonnetta eikä niiden jäsenten näkemysten jakautumista saati politiikan keskeisiä haasteita juuri mitenkään.

Ongelma 2: Yhteiset asiat jäävät intressikamppailujen taa

– ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista” – klassinen määritelmä, joka ei ota kantaa rakenteisiin. Teknisesti voi sanoa, että politiikka on valtaa, joka liittyy yksilöiden tai ryhmien ja yhteiskunnan välisiin suhteisiin, usein myös valtioon ja kansakunnan sekä toisten valtioiden ja kansakuntien välisiin suhteisiin.

– ”Politiikka on mahdollisuuksien taidetta” – usein se on vain eturyhmien kamppailua, eli vallan taidetta, perustuu ajatukseen vahvoista eturistiriidoita, joten mikä yhteinen asia silloin on kyseessä?

Ongelma 3: Tärkeimmät asiat ovat sivuosassa

– Tärkeimmät ulottuvuudet yksilöllisyys ja yhteisöllisyys sekä valta ja vastuu eivät ole yleisiä politiikan ilmisisällöissä. Ne kyllä ilmenevät poliitikkojen ja puolueiden pyrkimyksissä. Mutta esim. eettinen vastuu ja yleensä edesvastuu on hämärretty politiikassa. Erityisesti vastuuta edellyttävät tehtävät esimerkiksi pelastuksen, turvallisuuden ja maanpuolustuksen piirissä, sekä osassa suuryrityksiä, ovat myös omalla alueellaan merkittäviä valta-asemia – mutta politiikassa pyritään ensisijaisesti valtaan ja siinä vastuullisuutta ei ole varmistettu mitenkään. Luonnon tila ja ylikansallisuus ovat tärkeimpiä asioita myös Suomelle, mutta niitä käsitellään kuin ylimääräisinä sivuseikkoina.

Ongelma 4: Virallinen politiikka on vieraantunut tavallisesta

– Palataan ajatuksiin politiikasta yhteisten asioiden hoitamisena. Se, mitä suomen kielessä yleisimmin tarkoitetaan sanalla ”politiikka” (politics), näyttäisi edustavan virallisia ”yhteisiä ja yleisiä asioita”, mutta käytännössä kansalaisten yhteiskuntaa vain vähän. Hallinnon eri toimeenpanevat viranomaiset toteuttavat poliitikkoja enemmän yhteisten asioiden hoitamista ja tuomiovalta toimii sen perustana, tukena ja valvojana (policy).

– Yhteisistä asioista huolehtiminen eli alkuperäinen politiikka tapahtuu kuitenkin pääosin ihmisten ja ryhmien omien päätösten, toimien ja oikeudenmukaisuuden varassa, muutenhan virallisten toimijoiden tulisi jatkuvasti olla puuttumassa siihen. Ilman tätä yhteisyyttä kansalaispolitiikkana ei yhteiskunta toimisi ainakaan perustuslaillisena liberaalina ja demokraattisena: ihmiset ovat aina demokratian ensisijainen lähde.

– Politiikan insitutionalisoituminen on yleinen ongelma, joka hämärtää näkymää valtasuhteisiin ja politiikan ideaan, sekä vastuisiin ja velvollisuuksiin. Suomessa ei edes ole erottelua policy-politics. Hannah Aredtin mukaan puolueet ovat vain politiikan tekemisen kalustoa, mutta mitään itseisarvoa niillä ei tulisi olla. Politiikka on poliittista sisältöä ja sen mukaista kenen tahansa toimintaa, ei puolueiden rakenteita ja valtaa.

– Tavallinen ongelma on, että politiikalla tarkoitetaan useimmiten virallista ja julkista, rajattua ja muodollista toimintaa. Mikä tahansa keskustelu, suunnittelu ja vaikuttaminen voi olla poliittista, eikä sitä tulisi nähdä toissijaisena vaan keskeisenä.

– Voidaan ajatella maltillisesti, että virallinen politiikka on vain rajallinen osa politiikan ja demokratian kokonaisuutta – tai radikaalimmin, että virallinen politiikka (”politiikka 2”) on aivan muuta kuin varsinainen politiikka (”politiikka 1”). Ensimmäisen kannalta: demokratia ei säily, jollei riittävän moni kansalainen ylläpidä ja puolusta sitä arkisin, konkreettisin toimina. Jälkimmäistä ajatellen: silloin kun virallinen politikka radikalisoituu, on sen vastavoima kansassa maltillista ja demokratiaa säilyttävää, vaikka olisikin tavoitteiltaan ja toimiltaan radikaalia suhteessa viralliseen valtaan.

Onqgelma 5: vanha valtakäsitys ja kurittomuus politiikassa

– Demokratia on ihanne ja ideologia, tavoiteltava mielenlaatu, mutta ei mikään tietty rakenne, vaan asennoitumista ja toimintaa

– Julkinen ja yleinen käsitys vallan luonteesta on yhä alkeellista

Ongelma 6: tiedolla johtaminen vähäistä, informaatiovaikuttaminen tavallista

– Tavallinen julkinen politiikka on pääasiassa informaatiovaikuttamista, vain vähäisessä määrin tietoon perustuvaa kriittistä johtamista.

– Tietokritiikki on pääasiassa akateemisen tieteen ja filosofian sekä asiantuntijoiden, kriittisen median ja myös kansalaisten alaa. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, etteikö se kuuluisi myös muille, vaan että se edellyttää laajaa perehtyneisyyttä ja jatkuvaa paneutumista. Poliittisessa päätöksenteossa riippumattoman tiedon huomiointi on heikentynyt. Tämä on turvallisuusriski.

Pääsivulle

3A Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys

Harvoin jos koskaan on kysymys vain kahden yksinkertaisen asian suhteesta. Yleensä on kyse monimutkaisten kokonaisuuksien monimutkaisista ja yhteen kietoutuneista vuorovaikutuksista. Todellisuus ei ole vain lineaarinen jatkumo saati kaksinapainen, vaan paljon kompleksisempi ja myös epälineaarinen asia. Tietenkin arkielämässä ja -yhteiskunnassa toimitaan edelleen hyvin yksinkertaistettujen näkemysten mukaan ja se on käytännöllistäkin. Mutta tämä ei sulje pois sitä, että jo kauan aiemminkin on ollut ihmisiä jotka eivät elä vain yksinkertaisessa ajattelussa.

Politiikka -sanan merkitys palautuu historiallisesti yhteisöllisyyteen: yhteisten asioiden hoitamiseen. Yhteisöllisyys on ihmisenä olemisen perustava rakenne. Yksilöllisyys tuntemassamme muodossa on peräisin yhteisöllisyydestä, eikä sitä edes ole ilman sosiaalisuutta. Nykyisen laiset yksilöllisyydet ovat ihmiskunnan historiassa hyvin nuoria.

Yksi keskeinen jännite poliittisissa ideologioissa onkin individualismin ja kollektivismin välillä. Se on siis tietyssä mielessä keinotekoinen, mutta ilman ajattelun ja näkökulman muutosta se on myös ratkeamaton. Jaottelun kautta voidaan kyllä todeta esimerkiksi eri ideologioiden tai kulttuurien ja niiden kasvattamien ihmisten painotuksia suhteessa toisiinsa: on olemassa enemmän yksilöllisyyttä tai yhteisöllisyyttä painottavia kulttuureja, yhteiskuntia ja ideologioita. Niin tieteessä kuin politiikassa, tämä erottelu voi olla käsitteellinen ja työnjaollinen työkalu, mutta ero painotusten välillä on silti vailla luonnollista tai muuta syvempää perustaa.

On järjetöntä ajatella, että mikään yhteisö, yhteiskunta tai kulttuuri olisi selvästi vain jompaakumpaa. Koska sekä yhteisöllisyys että yksilöllisyys ovat konkreettisia ihmisenä olemisen perusrakenteita, ovat molemmat ja niiden keskinäinen vuorovaikutus ja tasapaino yhdessä keskeinen ilmiö, ei kumpikaan niistä erikseen. Kuitenkin me ajattelemme ja elämme tällaisissa kategorioissa, joten niitä on syytä tiedostaa ja ne tulee huomioida myös asenteiden ja aatteiden tarkastelussa. Tämä on keskeinen asia myös yleisessä turvallisuudessa.

 

Sosiaalisuus ja yksilöllisyys: hyvälle edellytys ja uhka

Monet ryhmät ja ideologiat vetoavat yksilöihin, koska ne tarjoavat yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja sosiaalisia voimavaroja. Mutta keskeinen ulottuvuus on siinä, missä määrin ja miten yksilöllisyyden ja yksilöllisyyden suhde painottuu niissä. Sosiaalisen pääoman, kuten myös sosiaalisen vahvistamisen näkökulmat tekevät ymmärrettäväksi myönteisiä mutta myös ja kielteisiä vaikutuksia erilaisissa ryhmissä. Ryhmän ja sen jäsenten keskinäiset sidokset tukevat ja vahvistavat toisiaan ja yhteistä ajatusmaailmaa niin humanitaarisessa avustusjärjestössä kuin rasistisessa liikkeessä.

Nykyaikainen eli jo perinteinen yksilöllisyys modernilta ajalta lähtien on kehittynyt sen myötä, että se on voinut irtautua ulkoisesti määrittyneestä luonnonjärjestyksestä ja sitten yksikertaisesta hallitsijan määräysvallasta sisäistämällä järjestyksen ja vallan itseensä. Vähitellen kuitenkin myös maailma on paljastunut paljon monimutkaisemmaksi. Samalla sen ilmeneminen ja vaikutus ihmisiin ja yhteiskuntiin on tullut enemmän huomioiduksi.

Monet ajattelijat ovat kirjoittaneet ja puhuneet siitä, että modernista periytyvä yksilöllisyytemme on eräänlainen illuusio – ei harhaa, mutta enimmäkseen epäaitoa. Kanadalainen Charles Taylor on pyrkinyt perustelemaan sitä, miksi itsekkäästä ja näennäisen itseriittoisesta autonomisesta yksilöllisyydestä tulisi päästä siirtymään laajempiin merkityksiin ja ihmisen yhteisöllisyyttä ilmentävään autenttiseen olemiseen. Se, kuten myös suhde luontoon, edellyttäisi erilaista järjestystä kuin mihin monet ovat tottuneet. Ennen kaikkea maailmankäsityksen ja -katsomuksen elvyttämistä. Toinen mahdollisuus on taantumuksellinen modernin yksilöllisyyden tukahduttaminen Demokratia perustuu yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen.

 

Turvallisuuden perusta on globaalin yhteisön ihmisyydessä

Ihminen maapallolla on aina elänyt yhteisöinä: laumoina ja ryhminä. Ne ovat yksikköjä luonnon ekonomiassa ja ilman niitä ei yksilöllisyyttä ole. Koska yhteisöllisyys tuottaa yksilöt, ovat yhteisöt myös vastuussa yksilöistä. Toisaalta yksilöllisyyden muodostuttua vallaksi myös yksilöt ovat vastuussa yhteisöille. Yhteisöjen vastuulla on tuhansia vuosia ollut mielekäs elämä luonnon ehdoilla, mutta yksilöiden ja joukkojen uusien valtamuodosteiden myötä on rikkoutunut suhde sekä ihmisen ja luonnon että yksilön ja yhteisön välillä.

Mitään muita mielekkäitä ratkaisuja ihmisellä ei ole, kuin eläminen luonnon edellyttämällä tavalla yhteisöllisesti, sekä ymmärtämällä yhteisöksi koko ihmiskunta. Tämä on myös ainoa mielekäs yksilöllisyyden perusta. Se on ainoa mielekkyyden tunteen perusta myös äärimmäisen pahoissa oloissa, joita muuten hallitsevat vain biologiset elossa pysymisen yllykkeet.

 

Takaisin Pääsivulle:

2 E Autoritaarinen ja totalisoiva 3/3

Käytän tässä nimitystä ”fasismi” eri ilmiöistä, jotka ovat erilaisia ja kuvailtu myös eri nimityksillä, koska yhdistäviä tekijöitä on paljon. Nimitys tulee Mussolinin perustamasta työväen ei-sosialistisesta ryhmästä ja sittemmin puolueesta. Näen fasistisena myös esimerkiksi Hitlerin kansallissosialistisen Saksan, sekä Stalinin Neuvostoliiton. Muita osittain vastaavia ovat olleet Francon Espanja sekä Peronin Argentiiina. Kylmän sodan aikana USA nimitti autoritaarisiksi sille ystävällismielisiä nationalistisia hallintoja (Ferdinand Marcosin Filippiinit, sekä Angolan UNITA- ja Nicaraguan Contra-sissiliikkeet), sekä totalitaarisiksi mm. kaikkia Neuvostoliiton eli itäblokin kumppanimaita.

Ero nimitysten välillä ei voi olla yksiselitteisen selkeä, koska se riippuisi vertailukelvottomista tiedoista. Yleisesti voidaan ajatella, että totalitarismi on ääripisteensä yli vietyä ja pelkistettyä autoritarismia, jossa sentään pilkahtelee joitain eroja ja virallisesti kiellettyä. Voisi ehkä sanoa, että jos autoritarismissa kansan vapaus on jo vahvasti rajoitettua, niin totalitarismissa vapaudet puuttuvat jo kokonaan. On myös esitetty, että auroritarismissa määräävät valtaansa pönkittävät ihmiset, mutta totalitarismissa määrää ideologia joka on johdonkin tarpeita vastaavaksi sovitettu.

Fasismi on autoritaarista tai totalitaarista äärinationalismia, johon liittyyy demokratian vastainen valtapuoluetta tai muuten johtoa myötäilevä korporatiivinen järjestelmä ja usein vankka ja valvova byrokratia, hurmahenkinen ja myyttinen kansallisuuden ja urotekojen palvonta, sekä muiden kansojen alempiarvoisena kokeminen. Mitään yhteiskuntateoriaa tai edes poliittista ideologiaa näillä järjestelmillä ei ole ollut – myös Neuvostoliiton toimet olivat kaikkea muuta kuin Marxin esittämiä, paitsi kansainvälisyys siellä ymmärrettiin tärkeäksi alusta alkaen.

Ilmeisesti eri kirjoittajien mukaan autoritaarista ja totalitaarista hallintoa erottaa pääasiassa se, että siinä kun autoritaarisessa yhteiskunnassa valtaa pitää yksi henkilö tai ihmisryhmä, niin totalitaarisessa yhteiskunnassa vallassa on yksi poliittinen tai uskonnollinen ideologia. Nationalistisessa ääriajattelussa tosiaan pyhitetään ja palvotaan esineitä, symboleja, tapahtumia ja ilmiöitä kuten uskonnoissa. Esimerkiksi Hitlerin natsismia kultteineen on tutkittu myös poliittisena uskontona.

On sanottu, että myös demokratiassa voi olla mukana autoritarismia, koska aina on kysymyksessä sekä sisältö että prosessi. Tällöin myöskään autoritarismi ei aina ole ensisijaisesti alistamista varten, vaan väliaikainen hallintoratkaisu, joissa myös ihmisten tarpeet huomioidaan. Kaoottisessa totalitarismissa vastaavaa on vaikeaa kuvitella. Mutta valitsin tähän pätkiä yhdestä lempifilosofeistani, siinä ainakin sanasto luo pienen kvanttihypyn tähän tilanteeseen.

Filosofiaa

Emmanuel Levinasin filosofia on fenomenologis-eksistentiaalisesta ajattelusta ammentavaa etiikan filosofiaa. Se tarkastelee inhimillisen eksistenssin, olemisen, rakenteita ja logiikkaa etiikan kannalta. Itse hän katsoi luovansa perustavaa ”ensimmäistä filosofiaa”, jonka ainoa aihe on eettisyys mahdollisuutena. Tällainen ajattelu voi Levinasin mukaan olla vain Toisen filosofiaa. Levinas ei tutki tavanomaisessa merkityksessä sitä, miksi ihminen tekee hyvää tai pahaa, vaan sitä, mihin etiikka perustuu ja miten hyvä ja paha ilmenevät ihmisenä olemisen eksistentiaalisessa rakenteessa asennoitumisen tapoina. Niihin viittaavat keskeiset eettiset käsitteensä hän kirjoittaa usein isolla alkukirjaimella.

Levinasin tärkeimmät termit eivät tarkoita niistä suoraan mieleen tulevia konkreettisia asioita (kuten Toinen ihminen tai Sota sodankäyntinä), vaikka käytännössä myös tällaisia konkreettisia yhteyksiä voidaan niistä johtaa. ”Toinen” on ehdoton toiseus, johon ihmisellä ei ole valtaa, ”Sota” on ”Saman” (itsen) ”Totaliteetin” (vallan) äärimmäinen muoto, jossa ”Toinen” pyritään tuhoamaan toiseutena. Kuitenkin toiseuden tuhoaminen itsessään on absurdia, koska ”Samaa” (kuten itseä tai meitä) ei voi edes olla ilman Toiseutta (kuten toisia). Siten ihminen näyttää usein elävän eräänlaisessa viha-rakkaussuhteessa Toiseen: toiseuteen ja toisiin, itse asiassa olemiseen sinänsä.

Emmanuel Levinasin filosofia, jota voisi kutsua vaikka etiikan filosofiaksi, joka esittää pääkäsitteiksi Toisen (tai äärettömyyden) ja Totaliteetin. Jokainen itse, joka ei kuuntele toista, toiseutta, on totaliteettia. Ja koko modernin maailman kehitys on ollut totaalista hallintaa, totaliteettia, luonnosta ja muista kulttuureista piittaamatta. Vaikka ihmisen tulisi varjella tätä planeettaa tosissaan. Levinasin ajatus totaliteetista kannattaa ottaa vakavasti, hänellä oli siitä kokemuksia.

Emmanuel Levinasin ajattelussa etiikka ei voi perustua vastavuoroiseen yhteyteen, koska sen vaatii ehdotonta Toisen arvon kokemista, olemista Toiselle. Esimerkiksi auttaminen hädässä on eettistä siksi, että siinä Toinen toiseudessaan puhuttelee meitä; jos syy olisi jokin muu, ei teko olisi eettinen, vaikkakin muuten ”hyvä” tai ”oikea”. Eettisessä toiminnassa ei käydä ”arvokeskustelua”.

Levinasin (1969) filosofiassa ihminen kohtaa aina tavoittamatonta ja tuntematonta, jota hän ei voi saada hallintaansa, koska se on ”Äärettömyys”. Se on absoluuttinen ”Toiseus” ja asennoituminen siihen on etiikan lähtökohta. Yleensä ihminen pakenee Äärettömän Toiseuden kokemusta itseyteen ja hallittuun maailmaan, jossa yksilö on elämässään ja elämällään ”itseään ruokkivaa” ja ei-eettistä. Etiikan puutetta tai kadottamista merkitsevät yksilölliset tai yleiset ”Totaliteetit”, joissa toisia verrataan tai sidotaan ”Samaan”, hallitaan, sekä suhteellistetaan tai kielletään Toinen: sitä tarkoittaa ”Sota”.

Levinasin (1969) mukaan Toinen ei ilmene välittömästi, vaan ”jälkinä”. ”Kasvot” ovat jälki Toisesta: peruskokemus, jossa on ihmisen inhimillisyyden siemen ja kutsu hyvyyteen, mutta sen voi kokea myös uskonnoissa tai luonnossa. Etiikan merkitys on ”Kasvoissa”, jotka kutsuvat meitä aina kohti Toisen tunnustamista, toisen meistä riippumatonta arvoa. Kasvot puhuttelevat, ja ilman puhuttelevuuden kokemusta ja tarvetta vastata ihminen ei voi olla eettinen. Puhuttelevina kasvot saavat aikaan Sanomisen. Eettinen Sanominen on Vastaamista, vastuullisuutta Toisen Kasvojen edessä.

– Suomeksi: pahaa vastaan on taisteltava hyvällä, hyvin ja voimakkaasti.

 

Takaisin Pääsivulle:

 

 

 

2 E Autoritaarinen ja totalisoiva 2/3

Teksin pääosa on lainattu Wikipediasta

Persoonallisuushäiriöt ovat kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Myöhemmällä iällä ilmeneviä muutoksia, jotka aiheutuvat sairauden tai pitkittyneen stressin seurauksena kutsutaan persoonallisuuden muutoksiksi. Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on myös häilyvä: useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja. Häiriön tausta on monisyinen, eikä kaikkien tapausten tausta ole samanlainen.

Häiritsevät traumaattiset muistot, kykenemättömyys elää tässä hetkessä, käsittelemättömät ajatukset ja padotut tunteet ovat merkittäviä persoonan häiriöitä pahentavia tekijöitä. Kun näitä tuntemuksia pääsee purkamaan ja analysoimaan, niitä on jatkossa helpompi sietää. Kaikissa persoonallisuushäiriöissä pinttyneet tavat voivat keventyä iän myötä.

Huomiohakuinen persoonallisuus

Huomiohakuinen persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jossa huomion hakeminen muokkaa henkilön käyttäytymistä eri tilanteissa. Huomiohakuista persoonallisuutta hoidetaan luottamuksellisella psykoterapialla. Tällaisen persoonallisuuden piirteitä ovat:

suurieleinen, teatraalinen esiintyminen tai liioitteleva tunteiden ilmaiseminen

alttius vaikutteille (yksilö on herkästi muiden johdateltavissa tai antaa olosuhteiden vaikuttaa päätöksiinsä)

pinnallinen ja epävakaa tunne-elämä

jatkuva sellaisen toiminnan ja jännityksen etsintä, missä henkilö on huomion keskipisteenä

epäasianmukainen viettelevyys joko ulkonäön tai käytöksen tasolla

liiallinen huoli omasta ulkoisesta viehätysvoimasta

Henkilö voidaan diagnosoida huomiohakuisesta persoonallisuudesta kärsiväksi, jos hänellä on neljä edeltävistä piirteistä ja hänen käyttäytymisensä täyttää persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit.

Piirteet, jotka vahvistavat diagnoosia mutta eivät ole sen asettamisen kannalta välttämättömiä:

itsekeskeisyys

nautinnonhaluisuus

jatkuva arvostuksen odottaminen

toisten ihmisten tarpeiden laiminlyöminen

herkkä loukkaantuminen

jatkuva manipulatiivinen käytös

Epävakaa (rajatila)persoonallisuus

 

Rajatilaisessa persoonallisuushäiriössä on laaja-alaista minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvää epävakautta. Häiriön kehittymiseen vaikuttavat nykykäsityksen mukaan perinnölliset tekijät, vaikea-asteiset ja pitkään jatkuneet varhaislapsuuden traumat sekä muut toistaiseksi määrittämättömät ympäristötekijät. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäin kääntyneitä oireita, sillä henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Keskeisimmät oireulottuvuudet ovat tunteiden ailahtelevuus ja vaihtelu, yllykkeiden hallintakyvyttömyys ja vuorovaikutussuhteiden häiriöalttius. Tilastaan kärsivän mieliala vaihtelee erittäin voimakkaasti ja useita kertoja saman päivän aikana. Tunteiden vaihtelua sävyttää äkillisesti hallitsemattomaksi kasvava tuskaisuus. Pienetkin negatiivisia mielleyhtymiä herättävät vihjeet koetaan uhkaavina, todellisina ja suhteettoman voimakkaina, jolloin syvä pettymys saattaa vallata minuuteissa pitkään jatkuneen positiivisen tunneilmaston.

Epävakaa persoonallisuus ilmenee vaikeuksina ihmissuhteissa. Tunne-elämää leimaa vuoristoratamaisuus, jossa ajattelu on mustavalkoista ja suhteen toinen osapuoli on vaihtelevasti joko idealisoinnin tai demonisoinnin kohteena. Suhteiden dynamiikkaan sisältyy jatkuva emotionaalinen luotaantyöntäminen ja takaisinvetäminen.

Konfliktitilanteissa epävakaa persoonallisuus kokee helposti tulleensa loukatuksi ja saattaa katkaista välinsä vain palatakseen myöhemmin ilman sovittelua konfliktia edeltäneeseen tilanteeseen, aivan kuin mitään huolestuttavaa ei olisi edes tapahtunut.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne, ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi. Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys.

Ulospäin suuntautunut rajatilainen hermostuu ja dramatisoi helposti; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.

Sisäänpäin kääntyneen rajatilaisen elämää hallitsevat pienetkin asiat, jotka vaivaavat tai pelottavat häntä. Lievätkin pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, eikä hän pysty nauttimaan elämästä. Tilaan liittyy usein itseä vahingoittavaa toimintaa, kuten itsensä viiltelyä, lääkkeiden yliannostelua yms.

Epävakaan persoonallisuuden hoidon ennuste näyttää olevan parempi kuin aiemmin on uskottu. Psykoterapeuttinen hoito on keskeisin hoitomenetelmä. Lievemmissä tapauksissa tila voi lievittyä ajan myötä, ja vaikeammissa tapauksissa hoidon saaminen vähentää oireilun vaikeusastetta. Viiden vuoden kuluttua vain joka toinen hoitoa saanut täyttää enää tilan kriteerit, mutta saattaa edelleen kärsiä jostain lievemmästä persoonallisuuden häiriöstä. Kymmenen vuoden seurannassa enää pieni osa on diagnosoitavissa epävakaiksi. Yleensä vakavammat masennustilat ja psykoosit ilmentyvät toistuvina sairausjaksoina, mutta tältä osin persoonallisuushäiriöiden kulku on vakaampaa. Kun tilasta toivutaan, se ei enää näytä uusiutuvan.

Koska persoonallisuushäiriössä ilmeisesti tietyt, sinänsä tavanomaiset persoonallisuuden piirteet ovat vain poikkeuksellisen voimakkaita, on vaikea määritellä rajaa terveen ja häiriintyneen persoonallisuuden välille. Häiriöstä saattaa ikään kuin jäädä joitain jälkiä persoonaan pitemmäksi ajaksi, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Ajan myötä ja oikeanlaisessa hoidossa tämä helpottuu.

 

Narsistinen persoonallisuus

Narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritus- tai mielenterveysongelmina, vaan sosiaalisessa käyttäytymisessä. Naristiselta voivat puuttua mm. syyllisyyden- ja häpeäntunteet, eikä hän kykene myöntämään epäonnistumista, vaan pönkittää sillä itsetuntoaan. Erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys ovat tyypilllisiä. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.

Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä. Narsisti kokee uhkaa itseään kohtaan osaavampien seurassa. Siksi narsisti voi saada esim. työpaikalla paljon pahaa aikaan. Kansainvälisen tautiluokituksen mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:

suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;

keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;

uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;

vaatii korostunutta ihailua;

mielestään oikeus erityiskohteluun;

muiden hyväksikäyttö;

empatian puute;

kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä);

ylimielisyys ja röyhkeys.

Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa: [8]

periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä

elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa

don Juan -tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija

kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

 

Narsistista luonnehäiriötä on pyritty hoitamaan psykoterapialla ja lääkityksellä. Persoonallisuushäiriöiden psykoterapiaa ja lääkehoitoa on tutkittu varsin vähän.

Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyyden on todettu vähenevän 30 ikävuoden jälkeen, mitä on selitetty aikuistumiseen liittyvällä kypsymisellä mutta myös sillä, että osaan persoonallisuushäiriöistä, myös narsistiseen, liittyy kuolemanriskin lisääntyminen.

Linkkejä:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F604.aspx

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90815/URN_ISBN_978-952-245-549-9.pdf?sequence=1 (s. 243

 

Takaisin Pääsivulle: