Helsinki, Suomen periferia

Nuorisosihteeri Seppo Körkkö yhteen vetää taas Selvä Keli -blogissaan puolen Suomen (tai enemmänkin) näkökulmaa tempoilevaan skitsopolitiikkaan, joka vetää mattoa myös nuorten ja nuorisotyön jalkojen alta. Radikaalimpia tuntoja oli bändin Etulinja esityksessä, jonka sain reilu vuosi sitten nähdä Inarissa.

Minulle tuli tästä mieleen:

Oliko maaherran virkojen lakkautuksen tarkoitus hiljentää alueiden ääntä? Se oli alkusoitto aluehallinnon uudistukselle 2009. Siinä näennäinen tarkoitus oli muun muassa lisätä maakunnan liittojen eli kuntien edustuksellista valtaa alueilla. Se ehkä kuulostaa kauniilta, mutta tosiasiassa maakunnan liitoissa ei yleisesti ole eri alojen asiantuntemusta edustavaa henkilöstöä eikä suoraa vaikutusvaltaa valtion keskushallintoon. 1900-luvulla yleistyneet liitot ovat muodollisia kuntayhtymiä, joiden rooli olisi yhä keskustelukerhon tai poliittisten broilerien päiväkodin tasoa, jolleivat ne EU: n myötä olisi muodostuneet alueellisiksi hankebyrokratioiksi.

Lääninhallituksilla taas oli vuosisatainen perinne paitsi valtion alueellisen kontrollin edustajina myös alueiden ja niiden asukkaiden etujen ja oikeuksien valvojina ja edustajina, mistä maaherrat esimerkkinä. Maakunnan liitot eivät hyvällä tahdollakaan alueellisina parlamentteina kykenisi samaan. Pienten kuntien Suomessa esimerkiksi valtion nuorisotoimen aluehallinnolla on ollut merkittävä rooli paikallisen toiminnan tilanteiden tuntijana ja tukijana.

Valtion aluehallintouudistus toteutettiin (2009) kiireellä hässäköiden ja se jäi puolinaiseksi poliittiseksi kompromissiksi, joka tuotti kaksi aluehallinto-organisaatiota, pelkistäen: Avit valtiovarainministeriön ja Elyt työ- ja elinkeinoministeriön ohjattavaksi. Useiden eri viranomaisalojen kokoaminen samoihin hallinto-organisaatioihin onnistui melko hyvin, mutta tämä kaksinaisuus ja alueellisten jakojen epäyhtenäisyys romuttivat samalla saavutusta. Tässä syntyi myös uusbyrokraattista kummallisuutta, kun – sanotaan vaikkapa – LVI-insinööri ties millä perusteilla voi tulla johtajaksi, jonka alaisuudessa toimii alueellinen sivistys- ja kulttuurihallinto…

On vaikea välttää vaikutelmaa siitä, että valtion aluehallinnon valtaa on pyritty hajottamaan tajuamatta että samalla hajotetaan nimenomaan alueellista asiantuntemusta ja edunvalvontaa – vai onko sekin ollut tarkoitus, tai skitsopolitiikan huipennus? Lisätty valta maakuntien liitoille ei kykene tätä aukkoa paikkaamaan, koska niiden luonne on aivan erilainen. (Minulla on 10-15 vuoden seurantakokemus sekä kunnallisesta että valtion aluehallinnosta.) Hiukan valtion nuorisotoimen aluehallinnosta myös muutaman vuoden takaa blogissani nuorisotyön tietopohjasta.

Miten sitten alueiden ääntä voisi syöttää tehokkaammin valtakunnalliseen päätöksentekoon? Mielestäni ei sillä että saadaan paikallisia tai maakunnallisia poliitikkoja eduskuntaan ja jopa ministereiksi – heidän tehtävänsähän on valtakunnallinen ja mm. Euroopan unioniin liittyvä, joten edustaessaan tiettyjä paikkakuntia tai alueita he toimivat puolueellisesti eli väärin. Pinta-alaltaan ja väestötiheydeltään Suomen tyyppisessä maassa parlamentissa sopisi olla sinänsä puolueista riippumaton lakisääteinen alueiden kiintiöedustus ja äänimäärä.

Ja poliittisten puolueiden insitutionaalisen ylivalta-aseman sijaan voisi muillakin perinteisistä puolueista riippumattomilla tahoilla, kuten kansalaisjärjestöillä, olla oikeus asettaa ehdokkaita paikallisiin ja valtakunnallisiin vaaleihin.

Edellä viimeisin oli omaa utopiaani, mutta seuraava ei ole.

Vallan keskittyminen on tavallista. Mutta kornia on se, kun poliitikko uhkaa kuntaliitoksen aiheuttavan palvelujen ja päätöksenteon karkaamisen keskukseen – kun hän itse kuuluu asiaan vaikuttaviin päättäjiin. Politiikan ongelma on se, että vallasta ollaan vastuussa ”poliittisesti” muttei muuten. Yleensä kysymys on puolueiden keskinäisistä valta-asemista ja niistä sopimisesta – ne kiinnostavat eivätkä kuntalaisten asiat. Toisin kuin monet nimenomaan poliitikot antavat ymmärtää, mitään lakisääteisiä esteitä ei nytkään ole antaa paikallisille elimille kuten kaupunginosa- tai kyläyhdistyksille rajallista päätös- ja budjettivaltaa.

Eipä tänään muuta. Talviaurinko paistaa, joten on lähdettävä ulos, ihan pakko.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s