Nuorisotyön asema

Vuonna 1992 kansanedustaja Tuulikki Ukkolan Talousarvioaloite 413 (18.9.) esitti liikunnan ja nuorisokasvatustyön määrärahan poistamista kokonaan valtion talousarviosta:

”Nuorisotyössäkin on lähdettävä siitä, että nuoret itse tietävät mitä haluavat ilman ns. nuorisojärjestöjä. Jos kunnat haluavat tukea nuorten toimintaa, se tapahtuu parhaiten järjestämällä mahdollisuus omatoimiseen tekemiseen. Vapaaehtoisia ”valvojia” saadaan asiaan innostuvista vanhemmista niin, ettei nuorisotyötä varten tarvita kunnallista henkilökuntaa.”

Ukkolan esityksistä ei niin väliä, mutta pelottavampi oli muutamaa päivää aiemmin (13.91992) esitetty Budjettipäällikkö Raimo Sailaksen työryhmämuistio ”Julkisen talouden tasapainon parantaminen – ehdotus talousneuvostolle”. Siinä esitettiin valtion rahoituksen poistamista liikunta- ja nuorisokasvatukselta sekä veikkaus- ja raha-arpajaisvoittovarojen muuttamista valtion yleiskatteellisiksi tuloik¬si vuodesta 1994 alkaen. Tällöin liikunta- ja nuorisokasvatuksen toiminnot olisivat esityksen mukaan siirtyneet kokonaan kuntien hoidettavaksi ”niiden tarpeelliseksi katsomassa laajuudessa”.

Ensimmäiset alan työtehtäväni Allianssin, Kuntaliiton ja Nuoran ohjauksessa 1997 liittyivätkin argumentoinnin kehittelyyn tuollaisia esityksiä vastaan. Niitä jäsenneltyäni halusin ryhtyä tutkimaan mitä nuorisotyössä todella tapahtuu ja löytää lisää näkökulmia sen käytännöstä. Sailasta aloin melko pian myös arvostaa: pätevä rahainvartija vaatii perusteluja julkisten varojen käytölle, lempeä sellainen jopa kyseenalaistamalla, jollei vastauksia muuten tule.

Tuolloin vapaakuntauudistuksen myötä kireässä taloustilanteessa noin kolmannes kunnista vähensi nuorisotyönsä minimiin, monessa pienessä kunnassa lähes olemattomiin, ja tämä ero näkyi vielä 2000-luvullakin. Työryhmän esitys valtionrahoituksen poistamisesta ei toteutunut, mutta 1990-luvun kuluessa valtion tukin nuorisotyölle väheni noin 30%. Pitkällisen taistelun myötä tilanne alkoi korjaantua ja oli aiempaan nähden hyvä (noin 1980-luvun tasoa) vuoteen 2008 mennessä. Silloin alkoi nykyinen taantuma, jonka pitkittymisestä nytkin on osittain kysymys. Kuitenkin vain osittain, koska nuorisotyön potentiaa ei haluta nähdä ja itsehallintohimmelikköä taas lisätään.

Mietin sitä, kuinka hyvin nyt kyetään perustelemaan nuorisotyön merkitystä ja rahoitusta, kun jo nuorisolain luonnoksessa on esitetty kuntien vielä suurempaa vapautta eikä alan toiveita nuorisotyön roolin kirkastamisesta ole huomioitu. Käytetäänkö todella nuorisotyötä koskevia tietoja? Tutkijoita alalla on vain muutama ja minulla lojuu nuorisotyön valtakunnallista seuranta- ja kenttäaineistoa monen vuoden ajalta käsittelemättömänä, koska ei ole rahoittajaa. Tutkimustieto ei ole muodissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s