Työmuistelmiani -blogisarja

Tämä blogisarja etenee taukoillen, mutta täydentyy taas silloin, kun käyn läpi tutkijana nuorisotyön parissa viettämääni aikaa 1999-2014.

Osa 1: Matkalla nuorisotyöhön 1997-1998

Osa 2: Matkalla nuorisotyöhön 1999-2000

Osa 3: Petri lukee, kirjoittaa ja puhuu

Mainokset

Suuntia asenteiden ja aatteiden avaruudessa – Turvallisuudesta, Osa 2B: Radikaali, konservatiivi, liberaali

Aatteiden pelkistäminen muutamilla nimityksillä voi toimia vain johdantona omaan ajatteluun. Nimityksiä käytetään monissa merkityksissä, eli ne viittaavat käsitteistöön, jota vastaavaa yhteistä termistöä ei ole käytössä arkielämässä – johon myös politiikka kuuluu.

Aatteet elävät myös vastakohdistaan, mutta niiden vastustajat tai edes kohteet eivät silti ole parhaita lähteitä niiden ymmärtämiseen. Ääriaatteissa eivät aina niiden edustajatkaan. Etenkin ihmisten henkilökohtaiset näkemykset – myös omasta asenteesta – poikkeavat usein aatteellisen ilmiön yleisestä roolista suhteessa laajempaan kokonaiskuvaan.

Aatteiden ja ideologioiden ymmärtäminen edellyttää neutraalisuuteen pyrkivää niiden kuvailua: deskriptiivistä määrittelyä suhteissaan. Asiaa tai ainakin sen esittämistä vaikeutta kuitenkin se, että aatteiden ja ideologioiden nimiä käytetään hyvin paljon pelkistävässä, usein kielteisesti arvottavassa ja leimaavassa merkityksessä: pejoratiivisesti. Tällöin vastakkain asettelevassa retoriikassa nimittely kertoo vähintään yhtä paljon tai enemmänkin sen esittäjästä, kuin kohteesta. Mutta monet ihmiset omaksuvat helposti pelkistyksiä vaikka sillä ei ole mitään tekemistä ymmärtämisen kanssa.

Ongelma on myös kielellis-käsitteellinen. Esimerkiksi ”radikaali, ”konservatiivi”, ”liberaali” ja ”anarkinen” ovat ryhmiä tai yksilöitä koskevia adjektiiveja tai niitä nimeäviä substantiiveja. Päätteellä -ismi taas viitataan johtoajatukseen, oppiin tai ideologiaan ja päätteellä -isti sellaista edustavaan kannattajaan. Kaikilta osin suomenkielisiä vastineitakaan ei ole täsmälliseen eri aatteiden ja niiden muotojen ilmaisuun.

Kaikissa aatesuuntauksissa on aste- ja laatueroja, kuten jyrkkyys, voimakkuus ja laajuus, sekä niiden ilmenemisen eri ulottuvuuksia, kuten ajattelu tai toiminta ja yksilöllinen tai yhteisöllinen. Usein ne muistetaan niiden jyrkimpien muotojen tai johtoajatusten kautta. Tämä minun pelkistykseni tavoittelee neutraalisuutta ja voi tarjota peruskäsitteitä ja virikkeitä ajatteluun, mutta ei oikeuta ihmisten tai ryhmien luokitteluun ilman lisätietoja käyttäytymisestä.

Seuraavassa esitety radikaali ja konservatiivi, radikalismi ja konservatismi yleisesti, sekä erityisesti on syytä pitää mielessä kaikkissa seuraavissa jaksoissa: ne ovat minkä tahansa asenteen, aatteen, ideologian tai toiminnan eri ulottuvuukksia, mikä yleiskielssä usein sekoittuu. Radikaalit tai yleisesti radikalistiset aatteet tai niiden nimissä tapahtuva toiminta ei ole välttämättä sopimatonta saati rikos, vaikka osa niistä voi olla eettisesti huolestuttavia tai sairaita ja potentiaalisesti uhkia. Niiden ilmaisu sanallisesti tai näyttäytymällä ei myöskään lähtökohtaisesti täytä väärän tai kielletyn kriteerejä, vaan imaisun sisällöstä ja muodosta riippuen.

Radikalismi erityisessä merkityksessä turvallisuuden kannalta on aina potentiaalinen uhka, jota tulee seurata, mutta siinäkään kaikki henkilöt tai toimet eivät sitä ole. Radikalistisissa suunnitelmissa tai tai suunnitellussa toiminnassa voi melko helposti todeta hyvien tapojen, järjestyssäännön tai muiden linjausten, sekä lain rikkomisen rajan. Sen sijaan lain puitteissa vaikka yleisen edun vastiaseksi tai potentiaaliseksi uhaksi todettavien näkemysten levittämisen ja niiden viestinnällisen ja toiminnallisen järjestäytymisen kanssa laki ja oikeus ovat suhteellisen voimattomia. Kysymys on siitä, mitkä yksityisetkin teot voidaan tulkita esimerkiksi perustuslain vastaisksi (ja tulkitaanko), sekä siitä, miten esimerkiksi viestinnälliset teot määrittyvät painotukseltaan samoin kuin fyysiset tai edes taloudelliset teot. Tämä ei koske vain yleismmin uhkina ajateltuja ryhmiä, vaan myös poliitikkoja ja yleensä vallan käyttäjiä suhteessa perustuslaillisen demokratian arvoihin ja henkeen.

Radikaali ja konservatiivi

Radikaalisuus ja konservatiivisuus ajatellaan joissain yhteyksissä vastakkaisina, mutta loogisesti ja usein myös käytännössä ne ovat toisiinsa liittyvä pari.

Radikaalisuus on neutraali, mutta asiayhteydestä ja näkökulmasta riippuen arvolatauksen saava käsite. Esimerkiksi ”uudet havainnot alkeishiukkasten vaikutuksista toisiinsa muuttavat radikaalisti hiukkasfysiikan maailmankuvaa” on useimmille neutraali lause. Jos se on hyvin vahvistettu, se on tieteelle myönteinen askel, mutta vanhan kuvan kumoutuessa jotkut myös kärsivät siitä. Tieteessä, taiteessa ja filosofiassa, sekä innovaatioiden ja kehittämisen alueilla radikaalien näkökulmien tavoittaminen on välttämätöntä.

”Radikaali” tarkoittaa kemian alalla vahvasti reagoivia, reaktiivisia aineisosia. ”Konservointi” tarkoittaa yleisesti säilyvyyden varmistamista (esimerkiksi hilloaminen) tai vanhan esineen (huonekalu, taideteos) tai laitteen kunnossapitoa kestävänä (kemiaa sekin). Näkökulmapainotuksia politiikassa ovat toisaalta uudistuksellisuus ja muutoshakuisuus (radikaalisuus), toisaalta säilyttävyys ja muutosvarovaisuus (konservatiivisuus). Samoja perusasenteita voi nähdä ihmisyksilöissä.

Mutta etenkin politiikassa nämäkin ovat usein asiakohtaisia, eivät yleisesti puolueita määrittäviä: joka puolue on radikaalimpi tai konservatiivisempi eri asioissa. Demokratialle tyypillistä on radikaalien ja konservatiivisten näkemysten ja pyrkimysten keskinäinen mittelö ja yhteiselo niin henkilöiden kuin ryhmien ja ideologioiden välillä. Tämä ei jäsenny, siten kuin poliittisessa retoriikassa tai yleiskeskusteluissa usein ilmenee: ”konservatiivinen oikeisto ja radikaali vasemmisto” –  vaan eri asioissa, eri kokonaistilanteissa ja eri tahoilla on enemmän tai vähemmän radikaali tai konservatiivi rooli.

Tieteellisen järjestelmän konservatiivisuus mahdollistaa suuren informaatiomäärän säilymisen, josta sitä kehittävät radikaalit huomiot ammentavat tavoittaessaan uutta informaatiota, joka sovittuessaan vanhaan voi muuttaa kokonaisuuttakin – mutta ei ilman vahvoja perusteita ja vahvan kritiikin läpikäymistä, eikä muuta jo varmistettua tietoa hyläten.

Myöskään yhteiskunnassa edistystä ei tapahdu ilman radikaaleja havaintoja ja ideoita. Tavallinen järkevä toiminta sopeutuu muutoksiin ja tuottaakin niitä, mutta välttää menettämistä säilyttämisen arvoista. Maltillinen säilyttävyys eli konservatiivisuus, sekä maltillinen uudistuksellisuus eli radikaalisuus, tarvitaan molemmat ja yhdessä. Lisäksi niiden toisiaan tasapainottaessa voidaan ajoittain vahvemmat radikaalit tai konservatiiviset toimet tehdä hallitummin.

Radikalismi ja konservatismi yleisesti

Vahvaa tai jyrkkää yhteiskunnallista radikaalisuutta kutsutaan yleisesti radikalismiksi, jota leimaa itseisarvoinen muutos tai kumouksellisuus; vahvaa tai jyrkkää konservatiivisuutta kutsutaan konservatismiksi, jota leimaa periaatteellinen muutosvastaisuus tai itseisarvoinen taantumuksellisuus.

Demokratiassa radikalismia ja konservatismia ilmenee julkisessa politiikassa yleensä erillisissä aiheissa ja asenteissa, eikä laajamittaisesti ja koko toimintaa leimaavasti. Poliittisessa retoriikassa kuitenkin usein jyrkästi omasta poikkeavat tai poliittisen vastustajan näkemykset ja jopa henkilöt saatetaan yliampuvasti leimata: muutosta painottavat radikalisteiksi, sitä vastustavat tai jarruttavat konservatisteiksi.

Mutta ”radikalismi” viittaa vahvaan tai jyrkkään kokonaisideaan tai toimintaan, eikä tällaiseen tavalliseen vastakohtaisuuden kokemukseen. Samoin vahvaa tai jyrkkää konservatismia ilmenee useammin yksittäisten uudistusten ja edistysaskelten jarrutuksena tai rajoittamisena, kuin koko yhteiskuntaa koskevana.

Monet aiemmin radikalistiset pyrkimykset ovat edenneet ja neutralisoituneet ja jotkut aiemmin konservatistiset asiat ovat popularisoituneet. Väkivallaton vastarinta ja kansalaistottelemattomuus on Euroopassa ja USA: ssa osa poliittista kulttuuria, mutta joillekin vielä jopa mielenilmaukset ovat liian radikaalia ja arveluttavaa. Toisaalta monet perinteiset asiat nousevat uudelleen esiin, vaikka sukupolvi ehkä radikaalisti jätti ne ”taakseen” – jopa saman ikääntyneen sukupolven haikailuna, jolloin se on jo asenteeltaan konservatiivista.

Radikalismi ja konservatismi erityisesti

Yhteiskunnissa ja yhteisöissä radikaalius liittyy muutokseen ja samoin, kuin radikaali voi pyrkiä muuttamaan vallitsevaa uudeksi, voi konservatiivi pyrkiä pysymään vanhassa tai palaamaan aiemman kaltaiseen – mutta kumpikin maltillisesti eikä yleistäen. Sen sijaan laajasti tai erityisen vahvasti yhteiskunnassa vaikuttavina radikalismi voi heiluttaa ja repiä rikki sivistystä ja edistystä, vahvasti vaikuttava konservatismi voi vastustaa, jähmettää ja tukahduttaa niitä.

Yhteiskunnassa radikalismi koetaan usein asenteen jyrkkyytenä. Henkilöt tai ryhmät määrittyvät ongelmiksi silloin, kun radikaalius tai konservatiivisuus ylittää yleiset sopivuuden, toisten kunnioittamisen, hyvien tapojen, yleisen edun ja oikeuskäsityksen, lain hengen tai lainsäädännön rajat. Radikalistisuus näkyy usein ilmaisun ja käyttäytymisen tavoissa. Kielteinen radikalismi on varsin helppo tunnistaa, vaikka se kuvaisi itseään myönteisesti edistyksellisenä tai vahvan muutoksen myönteisyyttä.

Konservatismin tunnistaminen on usein vaikeampaa, koska taantumuksellisuudella voi usein vedota yleiseen turvallisuuden tunteeseen ja kaipuuseen. Esimerkiksi jyrkkää tai vahvaa muutosvaatimusta pysähtymiseen tai taantumuksen voisi kutsua myös ”radikaaliksi konservatismiksi” – vaikka selkeämpää on täsmentää sen luonne ja nimi. Tällöin useimmin käytössä on etuliite ”ääri-”.

Turvallisuusviranomaiset ja tutkijat kiinnittävät huomionsa asenteen tai toiminnan tapojen tai tavoitteen jyrkkyyteen ja vahvuuteen suhteessa muihin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tavoitteissa se voi olla suurta eroa vallitsevaan tai suurta nopeutta muutokseen (äärimmäisyyttä). Turvallisuuden asiakirjoissa asenteen, toiminnan tai tavoitteen jyrkkenemistä ja vahvistumista erilaisin yhdistelmin kutsutaan radikalisoitumiseksi.

Tässä merkityksessä radikalismi ja radikalisoituminen on siis erotettava edellä esitetystä paitsi radikalismista myös radikaalista konservatismista yleisessä merkityksessä.

Erityinen radikalismi kehittyy yleensä omaa tietään suhteessa yleisiin vastineisiinsa siten, että radikalismista muodostuu leimaava ja hallitseva piirre (fundamentti) yksilön, ryhmän tai yhteisön koko aatteelle ja asennoitumiselle. Jyrkän asenteen radikalismissa kysymyksessä voi olla ääriajattelu ja sen mukainen viestintä, ääritoiminta kuten vihapuhe, vihamielinen vaikuttaminen tai väkivalta, ja ääritavoite kuten hyökkäys jotain kohdetta vastaan, laajemmat terroriteot tai vallankumous. Ja vastaavaa kehitystä voi siis tapahtua myös konservatiivisesta lähtökohdasta.

Liberaalisuus ja liberalismi

Liberaali demokratia on keskeinen yleisideologia länsimaistyyppisissä sivistysyhteiskunnissa ja maltillinen liberalismi on niiden perustuslaillisen valtion ja oikeuskäsityksen ydintä. Kokonaisuudessaan liberalismi on monimuotoinen aateperhe, ei yksi aate. Pelkistetyimmillään sitä on kahta lajia: arvoihin, lähinnä yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhteiskuntaan liittyvää, sekä talouteen, lähinnä varallisuuden ja liike-elämän oikeuksiin ja yhteiskuntasuhteeseen liittyvää liberalismia. Käytännössä lajeja on enemmän, eivätkä liberaaliuden muodot yleisesti kiinnity sen enempää oikeistoon kuin vasemmistoon.

Yhä aika tavallisessa ihmisten yleiskuvassa ”oikeistolainen” on usein nähty arvoiltaan konservatiivisen jähmeäksi ja talousliberaaliksi (liberaalikonservatismi), mutta monet taloudessa liberaalit kannattavat myös vahvasti ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta, siis arvoliberaaleja näkemyksiä.

Perinteisesti ”vasemmistolainen” on nähty arvoliberaaliksi ja talousnäkemykseltään konservatiiviksi (sääntely), mutta tämäkään ei sovi yleiseksi kuvaksi vasemmistopuolueille: sosiaaliliberaalinen ajatuslinja ja osin myös vasemmistolibertaristiset näkemykset painottavat enemmän yhteisön merkitystä individualismia vastaan, mutta hyväksyvät myös melko vahvan taloudellisen vapauden.

Arvoliberaalisuus on perua jo klassisesta liberalismista ja se yhdistää sekä sosiaali- että markkinaliberalismia. Niitä yhdistää valistuksen perinne, sekä usko sivistyksen tai ainakin tiedon voimaan. Individualismia kannattava liberalismi näkee ihmisen vapauden myös vastuullisuutena tai uskoo sen kehittyvän vapauden kautta, sosiaaliliberaalin kannattaja näkee vahvassa individualismissa riskejä ja painottaa yhteisöllisempää näkökulmaa. Kumpikin voi kuitenkin vastustaa keskitettyjä vapauden rajoitteita ja sääntelyjä, sekä hyväksyä kohtuullisen sääntelyn.

Liberaalisuus esitetään yllättävän usein virheellisesi konservatiivisen vastinparina. Näkemys seuraa siitä, kun konservatiivi ajatellaan vanhaan viittaavana (vanhanaikaisena) ja liberaali uutena (uudenaikaisena) siten, että kehitys kulkisi tai jotkut pyrkisivät aina kohti suurempaa vapautta; tällöin varovaisuus tai jarruttelu siinä olisi konservatiivista suhteessa (radikaaliin) liberaalisuuteen. Näin on historian kuluessa osittain tapahtunutkin, kun kehityksessä demokratia, tasa-arvo ja yhtäläiset vapaudet ovat lisääntyneet suhteessa eriarvoisempaan, hierarkkiseen yhteiskuntaan.

Ranskan vallankumouksen tunnettu sanoma tiivistyi sanoihin vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Kuninkaalle, hoville ja ylhäisaatelistolle ne merkitsivät aluksi anarkismia, kansalaisten veljeys alkoi merkitä joillekin sosialismia ja tasa-arvo ylempien valta-asemien heikentämistä. Demokratia ja kansan liberalismi näyttäytyivät heille anarkismina. Vanha valta ei vastustanut vain eikä eniten yhtäläistä ihmisarvoa oikeudellisesti, vaan nimenomaan yhtäläisiä taloudellisia vapauksia. USA: n vallankumouksen ja liittovaltion rakentamisen myötä Vapaudenpatsaaseen kutenkin kirjattiin ”Liberty” merkitsemään sekä yksilönvapautta että taloudellisen toiminnan vapautta.

Mutta ei ole niin, että kehitys ajassa kulkisi aina tasaisesti kohti liberaalimpaa, vaan se voi vaihdella, kuten on nähty ja nähtävissä demokratiaa tukahduttavissa maissa.

Liberaalius ja sen vastakohta eivät liity radikaaliin tai konservatiiviseen, vaan muodostavat toisen ulottuvuuden. Yleinen liberalismi avoimen yhteiskunnan ja yksilön vapautena on vastinpari suljetulle ja säännellylle, vapautta rajoittavalle, tai muuten (esimerkiksi taloudellisen vallan) autoritaariselle tai totalitaariselle yhteiskunnalle.

Mustavalkoista tämäkään ei ole, vaan muistuttaa radikaalisuus-konservatiivisuus -vastinparia: toimivassa perustuslaillisessa demokratiassa on paljon vapauksia mutta myös niiden sääntelyä niin arvoissa kuin taloudessakin: kumpaakin tarvitaan. Vapauden ja vastuun oikeuksien ja velvollisuuksien suhde on yhteiskunnassa tärkeä ja siitä tulisi keskustella jatkuvasti. Sen sijaan täysin liberaali, ääriliberalistisen vapaa yhteiskunta merkitsisi kaaosta, kun autoritarismin tai totalitarismin täysin säännelty ja suljettu yhteiskunta merkitsisi jähmettymistä.

Takaisin Blogisarjan pääsivulle

 

Aatteet, kommunikaatio, kriittisyys ja järki – Turvallisuudesta, Osa 2A

Jäsentelyni tämän blogisarjan osissa 2A –  2E on tarkoitettu avaamaan näkökulmia yhteiskunnallisen tai yksilöllisen asennoitumisen ja aatemaailman perusulottuvuuksiin. Täydennän niitä näkökulmilla keskeisiin rakenteisiin ja voimiin tiedon, informaation ja vallan käsitteiden kautta.

Esitykseni sisältää joitakin aivan perusasioita ja yksinkertaistaa paljon, mutta sopinee työnäkökulmaksi useimpien asenteiden ja aatteiden pohtimiseen. Koosteeni tukeutuu suurimmaksi osin tavanomaisiin, aatehistorian ja ideologioiden tutkimuksen yleisimpiin näkökulmiin. Tämä osa 2A on johdanto seuraaviin aatteiden ulottuvuuksien tarkasteluihin.

Kommunikaatio: aatteet harvoin vain vaatteet mutta sanoistakaan ei aina tiedä

Yksi yleinen perusasia on tärkeä – myös turvallisuudenkin kannalta, koska informaatiovaikuttaminen iskee usein tähän eroon – sanat ja käsitteet ovat eri asioita.

Käsite on merkitys tai mieli, se mielekkyys, ajatus, idea, joka yhdistää sanan asiaan (sanan ei tarvitse olla puhuttu tai kirjoitettu, se voi olla myös ajattelussa). ”Turkki” voi tarkoittaa valtiota tai pukinetta riippuen siitä mikä käsite on käytössä. Toisaalta moni eri sana voi tarkoittaa samaa asiaa, kuten useimmin eri kielissä, eli niiden merkitys on samassa käsitteessä – esimerkkinä vaikka ”kontio”, ”mesikämmen” ja ”otso” tai ”medve”, ”björn” ja ”bear” – siis ”karhu”.

Ilman tällaisia rakenteita kielemme ja ajattelumme ei toimisi ja eri kielien oppiminen olisi ehkä täysin mahdotonta. Ja näiden rakenteiden rikkominen hajottaa yhteisiä jaettuja merkityksiä, ymmärrystä ja ajatusten rakennetta. Sitä hajottamista tapahtuu nykyään huolestuttavan paljon.

Lähes 20 vuotta nuorisotyötä seuranneena ja lukemattomia sen toimijoita tavanneena minulla on muutamia erilaisia merkityksiä eli käsitteitä siitä. Alan työntekijä ymmärtävät ne eri näkökulmina asiaan. Ja keskustelu onnistuu, kun kuvaillaan ne näkökulmat, ei vain käyttämällä sanaa kukin omalla tavallaan. Ihmisellä joka ei tunne alaa ja aihetta, on varmasti siitä jokin käsitys, mutta keskusteluni hänen kanssaan siitä on mieletöntä tai mahdotonta, jollei hän suostu omaksumaan edes niitä käsitteitä, joita minulla on. Ne taas perustuvat tietoon, ei tutkijan ylitietoon, vaan alan puheisiin ja sekä aiheeseen perehtymiseen ja sen paljon pohtimiseen.

Jokainen meistä on erilaisissa aiheissa kuin lapsi, joka tarvitsee oppia. Ylimielinen ei ole se joka tietää, vaan se joka torjuu tiedon, esittää tietävänsä (eli valehtelee) tai kyseenalaistaa koko tiedon vain sitä halveksien. Lapsen kehityksessä tällainen on normaalia. Mutta yleisemmin…?

Tieteellisessä keskustelussa määritellään käsitteet, eli missä tarkoituksessa mitäkin sanaa käytetään, ja näin määriteltyjä sanoja kutsutaan termeiksi. Niitä käyttäen voidaan keskustella ilman että asioita ymmärretään eri tavoin. Toisaalta voidaan myös käydä keskustelua käsitteiden mielekkyydestä suhteessa tarkoittamiseen, eri näkökulmista, sekä tarkentaa käsitystä aiheesta lisäämällä käsitteitä ja asioiden nimiä.

Todella mielekästä asiakeskustelua voi käydä vain, jos osapuolilla on riittävästi yhteistä käsitemaailmaa ja he tuntevat toistensa poikkeavat merkitykset samoille sanoille tai asioille.

Arkielämässä tavallista on, että ihmisillä on enemmän tai vähemmän eri variaatioita käsitteistä, joilla he pyrkivät tarkoittamaan samaa asiaa, tai jopa samoja käsitteitä eri käytössä. Se ilmenee selkeästi siinä, kun tarkoitetaan sanoilla ”vähän eri asioita” tai että ”ei löydy yhteistä kieltä” ja keskustelu tyrehtyy. Voidaan päätyä erimielisyyteen, vaikka oltaisiinkin samaa mieltä, tai luulla samamielisyyttä, vaikka näkökulmat olisivatkin vastakkaisia – kun ajattelun käsitteistöt poikkeavat toisistaan.

Tämä on looginen ja kielellinen ulottuvuus kommunikaatiovaikeuksissa. Ilmeisintä se on somen mielipidekinoissa. Ihmisten käsitemaailmat voivat olla niin erilaiset, että ne eivät tavoita toisiaan, ellei niihin tutustuta perusteellisesti molemmin puolin. Informaatiovaikuttaminen vahingoittavassa tarkoituksessa kohdistuu yhteisesti jaettujen käsitteellisten merkitysten pirstomiseen, vastakkainasetteluun ja uudelleenmuotoiluun. Moni tekee sitä myös tajuamattaan ja toimii siten vahingoittamisen välikappaleena, vähän kuin virusohjelma, joka monistaa häiriöitä järjestelmään.

Kun pyritään tulkitsemaan aatteita yksilöiden tai ryhmien asenteista, on tärkeää huomioida kielelliset muodot, alkaen jo sanaluokista. Esimerkiksi kriittisyys ja kritisismi, tai rasistisuus ja rasismi, viittaavat eri asioihin. On asiallista todeta jonkun tekstin olevan huonoa tyyliä, mautonta tai huonotapaista, esimerkiksi koska se antaa rasistisen vaikutelman tai on rasistinen. Mutta on eri asia sanoa, että teksti oli rasistinen, kuin sanoa kirjoittajan olevan rasisti.

Tapauksena voi olla vaikkapa ajattelematon tai tökerö vanhan rasistisen vitsin kertominen vahingossa tai ihminen on pyrkinyt ilmaisemaan jotain muuta. Ihmisen leimaaminen on perusteetonta, jollei ole tietoa hänen yleisestä tavastaan tai pyrkimyksestään vaikkapa rasistisiin näkemyksiin tai käytökseen. Vastaavasti on helpommin todettavissa ilmaisun populistinen tyyli, joka sinänsä ei ole uusi ilmiö, kuin se, onko sen esittäjä populismin nykyiseen vahvaan muotoon sitoutunut. Ja populismiin sitoutumisen aste taas on erittäin vaikea määritellä.

Yleensä vastauksena tulevat näkemykset, väitteet tai perustelut kertovat, missä määrin henkilö on vain ajattelematon, tiedon puutteen ja heikon ajattelun tai informaatiovaikuttamisen uhri, missä määrin jo ideologiseen maailmankuvaan motivoitunut tai sitoutunut. Ja niin edelleen. Mutta vaikka olisikin kysymys jo vahvasta asenteellisuudesta, voi keskustelu olla vaikeaa leimaamalla henkilö ideologialla, verrattuna siihen, että keskustellaan ilmaisun tai käytöksen sopimattomuudesta ja ideologian ja sen asenteen luonteesta.

Kuitenkin: ihmisen asenteesta kertoo vain hänen toimintansa ja käyttäytymisensä jatkumo, ei se mitä hän asenteikseen väittää.

Kriittisyys ja järki

Kritiikin käsitteen ymmärtäminen on Suomessa usein vinoutunutta. Esa Saarinen totesi 1980-luvulla, että ”Suomessa on heikko kritiikin kulttuuri (kriittisyys), mutta vahva kritiikkikulttuuri (kritisismi).” Kielteisten huomioiden esittämistä saatetaan kyllä kutsua ”kritiikiksi”, vaikka se on kritisismiä: arvostelua, jonka motiivina on moite tai vastustus, eikä oikeudenmukainen arviointi.

Kun tieteessä, filosofiassa ja ylipäätään älynharjoituksessa, ja järkevässä ajattelussa kriittisyys on välttämätöntä ja myönteistä, ymmärretään sillä arkielämässä usein ihan muuta. Arkimaailmassa ”kritiikki” merkitsee usein kielteistä arvostelua – tai arviointi ja arvostelu koetaan usein kielteisenä ja siitä ”kritiikki” saa helposti yleisemmän kielteisen leiman vikojen ja moitteen etsimisenä.

Tieteellisessäkin väittelyssä ovat mukana inhimilliset tunteet ja suhteet, mutta väitteiden pätevyys arvioidaan loogisesti ja sisällöllisesti suhteessa muuhun tietoon kriittisellä järjenkäytöllä, jossa kannat puolesta tai vastaan eivät saa ohjata. Ohjautumisen riskejä torjutaan laajemmalla tiedeyhteisöllä, jossa myös ammatillista kritiikkiä itseään arvioidaan eri näkökumista. Näin saavutettu varmuus asiantiloista on vahvinta mitä ihmiskunnalla on.

Oleellista on se, että kritiikki on asiaan perehtyvää ja kyseenalaistaminenkin rakentavaa, varmuuteen, mielekkyyteen ja järkevyyteen pyrkivää. Se voi johtaa myös vahvaan vastalauseeseen ja kumoamiseen, tai kannan muutokseen ja vahvaan tukeen, mutta pyrkimys ei ole sen enempää tukeminen kuin vastustaminen, vaan koettelu. Se pyrkii perusteltuun ja oikeudenmukaiseen arviointiin. Tällainen kritiikki on välttämätöntä informaation totuusasteen koettelussa.

Hyvä ajattelu edellyttää itsekritiikkiä, omien ajatustensa tarkastelua ja kyseenalaistamista tavalla, joka rakentaa ajattelua. Jos kirjoitan kirjaa, tarvitsen ja haluan siihen asiantuntevaa kritiikkiä ja arviointia – en kritiikitöntä kehua tai moitetta. Kritiikki on siis kuten sen arviointia, eteneekö vaikkapa talon rakennus turvallisuuden ja muiden ominaisuuksien kannalta hyvin. En oleta, että itse aina ajattelen hyvin, tarvitsen siihen huomioita, mutta tiedän, että elämässä ja politiikassa toimitaan usein varsin kritiikittömästi. Hyvää kritiikkiä voi esittää vain asiasta jonka tuntee hyvin.

Vallassa olevan poliittisen johdon toimien kohtuullinen mutta jatkuva pätevä kritiikki ja koetteleva kyseenalaistaminen on demokratian tunnusmerkki. Tosin se jää hyvin puutteelliseksi jo silloin, kun päättäjät ohittavat perustellunkin kritiikin. Vastuuttoman kritisismin yleistyminen onkin uhka demokratialla juuri siksi, että se voi saada monet turtumaan ja torjumaan myös asiallisen ja hyödyllisen kritiikin. Kun kaikki arvostelevat, voi kunnollinen arviointi jäädä huomiotta. Ilmiö tunnetaan ”tarvittuna paksunahkaisuutena” politiikassa. Mutta se tarve on häpeä koko poliittiselle järjestelmälle, koska se kertoo että kriittisyys on heikkolaatuista.

Asenteet ja aatteet äären sisällä

Blogisarjan seuraavassa osassa 2B jäsentelen asennoitumisen ja aatteiden ulottuvuuksia. Niistä keskustelu on huonoa, jollei ymmärretä edellä esitettyä sanojen eri merkitysten ja käsitteiden roolia, kielellisten ilmaisujen (esim. populaari, populistinen, populismi) eroja, sekä torjuvan kritisismin ja järjellisen kritiikin suurta eroa (kun kummastakin käytetään sanaa ”kritiikki”).

Aatteiden ymmärtäminen on tärkeää, koska se tarjoaa käsitteistöä liian pelkistäviä lokerointeja vastaan – ja tekee ymmärrettäväksi sekä vallan että passiivisen ja aktiivisen vastarinnan dynamiikkaa ihmisen ajattelussa ja toiminnassa. Myös vakiintuneet ideologiat rakentuvat ihmisten asennoitumisista ja ilmentävät siis ihmisenä olemista.

Tarkastelen sitä aatteiden ja asenteiden avaruutta, jonka perusteella myös ääret ja ääriajattelu määrittyvät. On ymmärrettävä, että ne ovat aina suhteellisia, koska niiden merkitys syntyy valtavirtaan ja toisiinsa suhtautumisesta: Liberaalissa demokratiassa totalitarismi on ääri-idea, totalitarismissa liberaali demokratia on sitä.

Alan tutkimuksissakin on erilaisia jäsentelyjä. Monet ”aatteet” kuten liberalismi tai anarkismi, ovat itseasiassa aate- ja ideologiaperheitä, joiden suuntaukset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Lisäksi on muistettava, että aatteet ja ideologiat eivät todellisuudessa, ainakaan demokratioissa, toteudu täydellisesti, vaan aina vain jossain määrin. On pidettävä mielessä, että aatteet ja ideologiat tiiviisti ilmaistuina, ja yleisemminkin, ovat ideaalikuvia, joita ihmisten kannatus, pyrkimykset ja toteutuminen vain enemmän tai vähemmän vastaavat.

Jokainen ympäristöaatteita ja ekologista kehitystä kannattava ei itse toimi ympäristöystävällisemmin, kuin vaikkapa suuryrityksen ekologista jalanjälkeä pitkäjänteisesti investoinnein ja uudistuksin pienentävä johtaja, tai vain elämäntavallaan, ilman aatetta, vähän ympäristökuormitusta aiheuttava henkilö.

Kaikkien ryhmien kuten puolueiden kannattajissa on joukko vahvemmin ideologiaa (tai fanittamista) edustavia sekä, suurempi joukko siihen väljemmin sitoutuneita. Ja puolueiden kannatus vaaleissa ei kerro mitään äänestäjien sitoutumisesta puolueen aatteisiin – suurin osa kansalaista ei kuulu puolueisiin ja huomattava osa ei edes äänestä.

Aatteiden nimissä toimivissa ryhmissä, kuten puolueissa, on paljon jäsenten välistä vaihtelua sitoutumisasteessa niiden virallisiin ideologioihin, omia eri kantoja, sekä yleensä vain vähemmistö ideologiaan vahvasti kiinnittyneitä. Jäsenet ja kannattajat muodostavat arvo- ja ajatusmaailmojen ryppäitä. Jos näitä yksilönäkemyksiä vertailee, huomaa, että monilla näkemykset poikkeavat paljonkin esimerkiksi puolueen virallisesta linjasta (joka on äänestetty, enemmistön, kompromissi tai puolue-eliitin määrittämä).

Yksilöiden kannalta puolueet muodostavat ryppään, joissa niiden rajat kulkevat toistensa läpi. Moni jäsen voisi aatteidensa kannalta olla yhtä hyvin toisessakin puolueessa, jopa useassa. Vahvasti vaikuttamaan tai valtaan pyrkivä etsiytyykin siihen ”joukkueeseen” tai ”talliin” jossa edellytykset etenemiseen ovat parhaat tai ajankohtainen henki itselle sopivin. Jotkut ikään kuin uskonnollisesti omaa puoluettaan pyhittävät kutsuvat sitä ”petturuudeksi” tai loikkaamiseksi. Ikään kuin ihmiset olisivat puolueen välineitä, eikä puolueet välineitä ihmisille.

Mutta aatteet ja ideologiat tarjoavat ihanteita, utopioita, tavoitteita ja motivaatiota, sekä ihmisille välttämätöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja oman identiteettikäsityksen rakennusaineita – siinä on niiden sekä hyvyys että pahuus. Se selittänee osan puoluejäsenyyksistä: virallisesti hyväksytty ideologinen suuntautuminen.

Tämä näkökulma poliittiseen kuitenkin typistää kuvaa aatteista ja ideologioista yhteiskunnissa. Toisaalta, ehkä aatteiden ja ajattelun moninaisuus on yksi tekijä siinä, että jotkut kiinnittyvät vahvemmin myös erityisen rajattuun tai jyrkkään asennoitumiseen ja aatemaailmaan.

Seuraavissa osissa tarkastelussa on asennoitumisen ja aatteiden perusulottuvuuksia, jotka sopivat niin yksilöiden kuin yhteisöjen ajatusmaailman jäsentelyyn tavanomaisen yhteiskuntaelämän piirissä:

  • Radikaalisuus ja konservatiivisuus
  • Radikalismi ja konservatismi yleisesti ja erityisesti
  • Liberaalisuus ja liberalismi
  • Anarkisuus ja anarkismi
  • Autoritaarisuus ja totalismi

Blogisarjan Osassa 3 sovellan samaa jäsentelyä suuntauksiin, jotka ulottuvat tavanomaisen piirin ääriin tai syrjiin.

Takaisin Blogisarjan pääsivulle