Aatteet, kommunikaatio, kriittisyys ja järki – Turvallisuudesta, Osa 2A

Jäsentelyni tämän blogisarjan osissa 2A –  2E on tarkoitettu avaamaan näkökulmia yhteiskunnallisen tai yksilöllisen asennoitumisen ja aatemaailman perusulottuvuuksiin. Täydennän niitä näkökulmilla keskeisiin rakenteisiin ja voimiin tiedon, informaation ja vallan käsitteiden kautta.

Esitykseni sisältää joitakin aivan perusasioita ja yksinkertaistaa paljon, mutta sopinee työnäkökulmaksi useimpien asenteiden ja aatteiden pohtimiseen. Koosteeni tukeutuu suurimmaksi osin tavanomaisiin, aatehistorian ja ideologioiden tutkimuksen yleisimpiin näkökulmiin. Tämä osa 2A on johdanto seuraaviin aatteiden ulottuvuuksien tarkasteluihin.

Kommunikaatio: aatteet harvoin vain vaatteet mutta sanoistakaan ei aina tiedä

Yksi yleinen perusasia on tärkeä – myös turvallisuudenkin kannalta, koska informaatiovaikuttaminen iskee usein tähän eroon – sanat ja käsitteet ovat eri asioita.

Käsite on merkitys tai mieli, se mielekkyys, ajatus, idea, joka yhdistää sanan asiaan (sanan ei tarvitse olla puhuttu tai kirjoitettu, se voi olla myös ajattelussa). ”Turkki” voi tarkoittaa valtiota tai pukinetta riippuen siitä mikä käsite on käytössä. Toisaalta moni eri sana voi tarkoittaa samaa asiaa, kuten useimmin eri kielissä, eli niiden merkitys on samassa käsitteessä – esimerkkinä vaikka ”kontio”, ”mesikämmen” ja ”otso” tai ”medve”, ”björn” ja ”bear” – siis ”karhu”.

Ilman tällaisia rakenteita kielemme ja ajattelumme ei toimisi ja eri kielien oppiminen olisi ehkä täysin mahdotonta. Ja näiden rakenteiden rikkominen hajottaa yhteisiä jaettuja merkityksiä, ymmärrystä ja ajatusten rakennetta. Sitä hajottamista tapahtuu nykyään huolestuttavan paljon.

Lähes 20 vuotta nuorisotyötä seuranneena ja lukemattomia sen toimijoita tavanneena minulla on muutamia erilaisia merkityksiä eli käsitteitä siitä. Alan työntekijä ymmärtävät ne eri näkökulmina asiaan. Ja keskustelu onnistuu, kun kuvaillaan ne näkökulmat, ei vain käyttämällä sanaa kukin omalla tavallaan. Ihmisellä joka ei tunne alaa ja aihetta, on varmasti siitä jokin käsitys, mutta keskusteluni hänen kanssaan siitä on mieletöntä tai mahdotonta, jollei hän suostu omaksumaan edes niitä käsitteitä, joita minulla on. Ne taas perustuvat tietoon, ei tutkijan ylitietoon, vaan alan puheisiin ja sekä aiheeseen perehtymiseen ja sen paljon pohtimiseen.

Jokainen meistä on erilaisissa aiheissa kuin lapsi, joka tarvitsee oppia. Ylimielinen ei ole se joka tietää, vaan se joka torjuu tiedon, esittää tietävänsä (eli valehtelee) tai kyseenalaistaa koko tiedon vain sitä halveksien. Lapsen kehityksessä tällainen on normaalia. Mutta yleisemmin…?

Tieteellisessä keskustelussa määritellään käsitteet, eli missä tarkoituksessa mitäkin sanaa käytetään, ja näin määriteltyjä sanoja kutsutaan termeiksi. Niitä käyttäen voidaan keskustella ilman että asioita ymmärretään eri tavoin. Toisaalta voidaan myös käydä keskustelua käsitteiden mielekkyydestä suhteessa tarkoittamiseen, eri näkökulmista, sekä tarkentaa käsitystä aiheesta lisäämällä käsitteitä ja asioiden nimiä.

Todella mielekästä asiakeskustelua voi käydä vain, jos osapuolilla on riittävästi yhteistä käsitemaailmaa ja he tuntevat toistensa poikkeavat merkitykset samoille sanoille tai asioille.

Arkielämässä tavallista on, että ihmisillä on enemmän tai vähemmän eri variaatioita käsitteistä, joilla he pyrkivät tarkoittamaan samaa asiaa, tai jopa samoja käsitteitä eri käytössä. Se ilmenee selkeästi siinä, kun tarkoitetaan sanoilla ”vähän eri asioita” tai että ”ei löydy yhteistä kieltä” ja keskustelu tyrehtyy. Voidaan päätyä erimielisyyteen, vaikka oltaisiinkin samaa mieltä, tai luulla samamielisyyttä, vaikka näkökulmat olisivatkin vastakkaisia – kun ajattelun käsitteistöt poikkeavat toisistaan.

Tämä on looginen ja kielellinen ulottuvuus kommunikaatiovaikeuksissa. Ilmeisintä se on somen mielipidekinoissa. Ihmisten käsitemaailmat voivat olla niin erilaiset, että ne eivät tavoita toisiaan, ellei niihin tutustuta perusteellisesti molemmin puolin. Informaatiovaikuttaminen vahingoittavassa tarkoituksessa kohdistuu yhteisesti jaettujen käsitteellisten merkitysten pirstomiseen, vastakkainasetteluun ja uudelleenmuotoiluun. Moni tekee sitä myös tajuamattaan ja toimii siten vahingoittamisen välikappaleena, vähän kuin virusohjelma, joka monistaa häiriöitä järjestelmään.

Kun pyritään tulkitsemaan aatteita yksilöiden tai ryhmien asenteista, on tärkeää huomioida kielelliset muodot, alkaen jo sanaluokista. Esimerkiksi kriittisyys ja kritisismi, tai rasistisuus ja rasismi, viittaavat eri asioihin. On asiallista todeta jonkun tekstin olevan huonoa tyyliä, mautonta tai huonotapaista, esimerkiksi koska se antaa rasistisen vaikutelman tai on rasistinen. Mutta on eri asia sanoa, että teksti oli rasistinen, kuin sanoa kirjoittajan olevan rasisti.

Tapauksena voi olla vaikkapa ajattelematon tai tökerö vanhan rasistisen vitsin kertominen vahingossa tai ihminen on pyrkinyt ilmaisemaan jotain muuta. Ihmisen leimaaminen on perusteetonta, jollei ole tietoa hänen yleisestä tavastaan tai pyrkimyksestään vaikkapa rasistisiin näkemyksiin tai käytökseen. Vastaavasti on helpommin todettavissa ilmaisun populistinen tyyli, joka sinänsä ei ole uusi ilmiö, kuin se, onko sen esittäjä populismin nykyiseen vahvaan muotoon sitoutunut. Ja populismiin sitoutumisen aste taas on erittäin vaikea määritellä.

Yleensä vastauksena tulevat näkemykset, väitteet tai perustelut kertovat, missä määrin henkilö on vain ajattelematon, tiedon puutteen ja heikon ajattelun tai informaatiovaikuttamisen uhri, missä määrin jo ideologiseen maailmankuvaan motivoitunut tai sitoutunut. Ja niin edelleen. Mutta vaikka olisikin kysymys jo vahvasta asenteellisuudesta, voi keskustelu olla vaikeaa leimaamalla henkilö ideologialla, verrattuna siihen, että keskustellaan ilmaisun tai käytöksen sopimattomuudesta ja ideologian ja sen asenteen luonteesta.

Kuitenkin: ihmisen asenteesta kertoo vain hänen toimintansa ja käyttäytymisensä jatkumo, ei se mitä hän asenteikseen väittää.

Kriittisyys ja järki

Kritiikin käsitteen ymmärtäminen on Suomessa usein vinoutunutta. Esa Saarinen totesi 1980-luvulla, että ”Suomessa on heikko kritiikin kulttuuri (kriittisyys), mutta vahva kritiikkikulttuuri (kritisismi).” Kielteisten huomioiden esittämistä saatetaan kyllä kutsua ”kritiikiksi”, vaikka se on kritisismiä: arvostelua, jonka motiivina on moite tai vastustus, eikä oikeudenmukainen arviointi.

Kun tieteessä, filosofiassa ja ylipäätään älynharjoituksessa, ja järkevässä ajattelussa kriittisyys on välttämätöntä ja myönteistä, ymmärretään sillä arkielämässä usein ihan muuta. Arkimaailmassa ”kritiikki” merkitsee usein kielteistä arvostelua – tai arviointi ja arvostelu koetaan usein kielteisenä ja siitä ”kritiikki” saa helposti yleisemmän kielteisen leiman vikojen ja moitteen etsimisenä.

Tieteellisessäkin väittelyssä ovat mukana inhimilliset tunteet ja suhteet, mutta väitteiden pätevyys arvioidaan loogisesti ja sisällöllisesti suhteessa muuhun tietoon kriittisellä järjenkäytöllä, jossa kannat puolesta tai vastaan eivät saa ohjata. Ohjautumisen riskejä torjutaan laajemmalla tiedeyhteisöllä, jossa myös ammatillista kritiikkiä itseään arvioidaan eri näkökumista. Näin saavutettu varmuus asiantiloista on vahvinta mitä ihmiskunnalla on.

Oleellista on se, että kritiikki on asiaan perehtyvää ja kyseenalaistaminenkin rakentavaa, varmuuteen, mielekkyyteen ja järkevyyteen pyrkivää. Se voi johtaa myös vahvaan vastalauseeseen ja kumoamiseen, tai kannan muutokseen ja vahvaan tukeen, mutta pyrkimys ei ole sen enempää tukeminen kuin vastustaminen, vaan koettelu. Se pyrkii perusteltuun ja oikeudenmukaiseen arviointiin. Tällainen kritiikki on välttämätöntä informaation totuusasteen koettelussa.

Hyvä ajattelu edellyttää itsekritiikkiä, omien ajatustensa tarkastelua ja kyseenalaistamista tavalla, joka rakentaa ajattelua. Jos kirjoitan kirjaa, tarvitsen ja haluan siihen asiantuntevaa kritiikkiä ja arviointia – en kritiikitöntä kehua tai moitetta. Kritiikki on siis kuten sen arviointia, eteneekö vaikkapa talon rakennus turvallisuuden ja muiden ominaisuuksien kannalta hyvin. En oleta, että itse aina ajattelen hyvin, tarvitsen siihen huomioita, mutta tiedän, että elämässä ja politiikassa toimitaan usein varsin kritiikittömästi. Hyvää kritiikkiä voi esittää vain asiasta jonka tuntee hyvin.

Vallassa olevan poliittisen johdon toimien kohtuullinen mutta jatkuva pätevä kritiikki ja koetteleva kyseenalaistaminen on demokratian tunnusmerkki. Tosin se jää hyvin puutteelliseksi jo silloin, kun päättäjät ohittavat perustellunkin kritiikin. Vastuuttoman kritisismin yleistyminen onkin uhka demokratialla juuri siksi, että se voi saada monet turtumaan ja torjumaan myös asiallisen ja hyödyllisen kritiikin. Kun kaikki arvostelevat, voi kunnollinen arviointi jäädä huomiotta. Ilmiö tunnetaan ”tarvittuna paksunahkaisuutena” politiikassa. Mutta se tarve on häpeä koko poliittiselle järjestelmälle, koska se kertoo että kriittisyys on heikkolaatuista.

Asenteet ja aatteet äären sisällä

Blogisarjan seuraavassa osassa 2B jäsentelen asennoitumisen ja aatteiden ulottuvuuksia. Niistä keskustelu on huonoa, jollei ymmärretä edellä esitettyä sanojen eri merkitysten ja käsitteiden roolia, kielellisten ilmaisujen (esim. populaari, populistinen, populismi) eroja, sekä torjuvan kritisismin ja järjellisen kritiikin suurta eroa (kun kummastakin käytetään sanaa ”kritiikki”).

Aatteiden ymmärtäminen on tärkeää, koska se tarjoaa käsitteistöä liian pelkistäviä lokerointeja vastaan – ja tekee ymmärrettäväksi sekä vallan että passiivisen ja aktiivisen vastarinnan dynamiikkaa ihmisen ajattelussa ja toiminnassa. Myös vakiintuneet ideologiat rakentuvat ihmisten asennoitumisista ja ilmentävät siis ihmisenä olemista.

Tarkastelen sitä aatteiden ja asenteiden avaruutta, jonka perusteella myös ääret ja ääriajattelu määrittyvät. On ymmärrettävä, että ne ovat aina suhteellisia, koska niiden merkitys syntyy valtavirtaan ja toisiinsa suhtautumisesta: Liberaalissa demokratiassa totalitarismi on ääri-idea, totalitarismissa liberaali demokratia on sitä.

Alan tutkimuksissakin on erilaisia jäsentelyjä. Monet ”aatteet” kuten liberalismi tai anarkismi, ovat itseasiassa aate- ja ideologiaperheitä, joiden suuntaukset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Lisäksi on muistettava, että aatteet ja ideologiat eivät todellisuudessa, ainakaan demokratioissa, toteudu täydellisesti, vaan aina vain jossain määrin. On pidettävä mielessä, että aatteet ja ideologiat tiiviisti ilmaistuina, ja yleisemminkin, ovat ideaalikuvia, joita ihmisten kannatus, pyrkimykset ja toteutuminen vain enemmän tai vähemmän vastaavat.

Jokainen ympäristöaatteita ja ekologista kehitystä kannattava ei itse toimi ympäristöystävällisemmin, kuin vaikkapa suuryrityksen ekologista jalanjälkeä pitkäjänteisesti investoinnein ja uudistuksin pienentävä johtaja, tai vain elämäntavallaan, ilman aatetta, vähän ympäristökuormitusta aiheuttava henkilö.

Kaikkien ryhmien kuten puolueiden kannattajissa on joukko vahvemmin ideologiaa (tai fanittamista) edustavia sekä, suurempi joukko siihen väljemmin sitoutuneita. Ja puolueiden kannatus vaaleissa ei kerro mitään äänestäjien sitoutumisesta puolueen aatteisiin – suurin osa kansalaista ei kuulu puolueisiin ja huomattava osa ei edes äänestä.

Aatteiden nimissä toimivissa ryhmissä, kuten puolueissa, on paljon jäsenten välistä vaihtelua sitoutumisasteessa niiden virallisiin ideologioihin, omia eri kantoja, sekä yleensä vain vähemmistö ideologiaan vahvasti kiinnittyneitä. Jäsenet ja kannattajat muodostavat arvo- ja ajatusmaailmojen ryppäitä. Jos näitä yksilönäkemyksiä vertailee, huomaa, että monilla näkemykset poikkeavat paljonkin esimerkiksi puolueen virallisesta linjasta (joka on äänestetty, enemmistön, kompromissi tai puolue-eliitin määrittämä).

Yksilöiden kannalta puolueet muodostavat ryppään, joissa niiden rajat kulkevat toistensa läpi. Moni jäsen voisi aatteidensa kannalta olla yhtä hyvin toisessakin puolueessa, jopa useassa. Vahvasti vaikuttamaan tai valtaan pyrkivä etsiytyykin siihen ”joukkueeseen” tai ”talliin” jossa edellytykset etenemiseen ovat parhaat tai ajankohtainen henki itselle sopivin. Jotkut ikään kuin uskonnollisesti omaa puoluettaan pyhittävät kutsuvat sitä ”petturuudeksi” tai loikkaamiseksi. Ikään kuin ihmiset olisivat puolueen välineitä, eikä puolueet välineitä ihmisille.

Mutta aatteet ja ideologiat tarjoavat ihanteita, utopioita, tavoitteita ja motivaatiota, sekä ihmisille välttämätöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja oman identiteettikäsityksen rakennusaineita – siinä on niiden sekä hyvyys että pahuus. Se selittänee osan puoluejäsenyyksistä: virallisesti hyväksytty ideologinen suuntautuminen.

Tämä näkökulma poliittiseen kuitenkin typistää kuvaa aatteista ja ideologioista yhteiskunnissa. Toisaalta, ehkä aatteiden ja ajattelun moninaisuus on yksi tekijä siinä, että jotkut kiinnittyvät vahvemmin myös erityisen rajattuun tai jyrkkään asennoitumiseen ja aatemaailmaan.

Seuraavissa osissa tarkastelussa on asennoitumisen ja aatteiden perusulottuvuuksia, jotka sopivat niin yksilöiden kuin yhteisöjen ajatusmaailman jäsentelyyn tavanomaisen yhteiskuntaelämän piirissä:

  • Radikaalisuus ja konservatiivisuus
  • Radikalismi ja konservatismi yleisesti ja erityisesti
  • Liberaalisuus ja liberalismi
  • Anarkisuus ja anarkismi
  • Autoritaarisuus ja totalismi

Blogisarjan Osassa 3 sovellan samaa jäsentelyä suuntauksiin, jotka ulottuvat tavanomaisen piirin ääriin tai syrjiin.

Takaisin Blogisarjan pääsivulle


Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Aatteet, kommunikaatio, kriittisyys ja järki – Turvallisuudesta, Osa 2A

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s