Nuorisotyö on ei joko tai vaan sekä että

Bloggaus johdattelee hyvin toukokuussa 2017 ilmestyvää artikkeliini ”Eetos, ihminen ja etiikka – näkökulmia nuorisotyöstä ja nuorisotyölle; teoksessa Hoikkala & Kuivakangas (toim. 2017) Onko nuorisotyö nuorisolaisille? Yhteisäpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet. Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Nuorisotutkimusverkosto.

2014:

Olen miettinyt tätä nuorisotyön ”ikuisuusongelmaa”. Juha Nieminen on monissa yhteyksissä osuvasti esittänyt nuorisotyön ensin ”kaksoiskvalifikaation” (esim. sopeuttaa, sosiaalistaa yhteiskunnan ehdoilla – vapauttaa, aktivoida nuorten omilla ehdoilla, sittemmin useampia nuorisotyön funktioita, joissa voidaan nähdä keskenään ristikkäisiä tai vastakohtaisiakin motiiveja ja pyrkimyksiä.

Itse olen vuosia käyttänyt ilmaisua ”nuorisotyön perusdilemma”, jolla viittaan siihen, että tiettyjen ristiriitaisen tai vastakkaisten näkökulmien välistä tai jännitteestä (esim. kunnan viranhaltijana – nuorten kanssatoimijana) nuorisotyö ei voi päästä eroon, dilemma pysyy: mutta nuorisotyössä on aina uudelleen suhteutettava itsensä niihin ja tehtävä se myös muille ymmärrettäväksi.

Nämä funktiot ja dilemma ovat nuorisotyön ydinkysymyksiä, koska ne ilmenevät poliittisissa painotuksissa ja alan rahoituksessa, siihen kohdistuvissa odotuksissa, tulosarvioinneissa ja niiden mittareissa sekä siis vaikuttavat nuorisotyön suuntaan.

Vastakkainasettelut määrittävät liikaa nuorisotyötä 

Nuorisotyö jäsentyy usein seuraavan kaltaisten vastakohtaisuuksien kautta:

– virallisuus – epävirallisuus

– sopeuttaa – vapauttaa

– ehkäistä – korjata

– ryhmätoiminta – yksilötoiminta

– perusnuorisotyö – erityisnuorisotyö

– avoin nuorisotyö – kohdennettu nuorisotyö

Nuorisotyössä voi tapahtua tapahtuukin näiden vastakohtaisuuksien mukaista eriytymistä. Mutta haluan kiinnittää huomiota siihen, että nuorisotyön eri muotoja kuitenkin yhdistää sama nuorisotyön ydin, jonka tarkastelussa ”vastakohtaisuudet” kietoutuvat tai sulautuvat yhteen. Ja sitä tapahtuu nuorisotyön eri muodoissa koko ajan. Siinä on eräs nuorisotyön näennäistä moninaisuutta yhdistävä piirre: nuorisotyön lähtökohta ja ydin on kohtaamisessa ja dialogissa.

Nuorisotyöntekijä on nuorten kohtaamisen osaaja, nuorten kanssa dialogissa niin tavanomaisessa keskustelussa, ”joutenolossa” tai ryhmätoiminnassa, kuin vaikeaan elämäntilanteeseen puuttumisessa sekä koulutukseen tai työelämään suuntautumisen tukemisessa. Ei vain sanallisesti vaan myös ääneti, läsnäolollaan, luotettavana aikuisena.

Nuorisotyö välittää

Totta kai nuorisotyössä on pyrkimys toimia kasvattavasti ja puuttua ongelmiin, mutta ei nuoren elämän ulkopuolisena ammattilaisena nuorta velvoittavan järjestelmän edustajana, vaan nuorten kanssa olijana ja tukijana, ohjaajana nuorten ja yhteiskunnan (”järjestelmän”) välissä niiden intressejä yhteen sovittaen (virallisuus – epävirallisuus).

Tällainen toiminta sekä sopeuttaa nuoria yhteisöön että tukee heitä omaehtoisuuteen. Nuorisotyö tukee osaltaan kansalaiseksi kasvamista, mutta ei suuntaa nuorta mihinkään tiettyyn yhteiskunnalliseen näkemykseen tai asenteeseen, vaikka parhaimmillaan antaa välineitä myös sellaisen omakohtaiseen muodostamiseen. Aktiivisen kansalaisen ihanteeseen kuuluu sekä yksilön itsenäisyys että vuorovaikutus- ja ryhmätoimintakyky, sekä kyky sopeutua että kyky asennoitua kriittisesti ja muutoshakuisesti vaikuttaen. Kaikissa nuorisotyön muodoissa opitaan sekä pelisääntöjä että itsensä ilmaisua ja toimintaa (sopeuttaa – vapauttaa).

Nuorisotyö on välittäjä kahdessa merkityksessä: toisaalta nuorisotyöntekijä päätoimisesti välittää nuorista ja nuorten elämästä, toisaalta parhaimmassa tapauksessa nuorisotyö voi myös välittää yhteiskunnan ja nuorten elämän tarpeita ja odotuksia toisilleen.

Kohtaaminen ja dialogisuus

Kehitys- ja traumapsykologisesta tutkimuksesta tunnetaan erityisesti lapsuuden ja nuoruuden, mutta myös koko elämäkaarella tarpeelliset, sekä suojaavat ja vahvistavat tekijät/kokemukset, että mahdolliset haitta- ja riskitekijät/kokemukset. Niiden myötä ihmisen elämässä sekä ongelmien ehkäisy että korjaaminen perustuvat suojaavien ja vahvistavien tekijöiden tukevaan mahdollistamiseen, tarjontaan ja painottamiseen, sekä haitta- ja riskitekijöiden karsimiseen ja torjumiseen.

”Ehkäisevän nuorisotyön” vaikutukset perustuvat haitta- ja riskitekijöiden välttämiseen, sekä tukevien ja suojaavien tekijöiden ylläpitämiseen nuorten elämässä. Tätä voi tapahtua nuorisotilan sohvalla löhöten ohjaajan kanssa välillä rupatellen, nuorten ryhmätoiminnassa tai pelkässä oleskelussa. Nuoren mielekkääksi kokemassa toiminnassa tai joutenolossa, yksilönä tai ryhmän jäsenenä ovat vuorovaikutuksen, kohtaamisen ja dialogin paikat, joissa nuorisotyöntekijä toimii. Se voi olla melko näkymätöntä, mutta rakentavaa pitkäjänteitä pedagogiikkaa.

Ei ole ehkäisyä tai korjaamista, vaan koko ajan molempia

Huomionarvoista on, että ehkäiseväksi mielletyssä tavallisessa nuorisotyössä vaikutus perustuu aina myös korjaaviin prosesseihin. Mikä tahansa tilanne – vaikka pelkkä sohvalla keskustelu – luotetuksi ja tukevaksi koetun nuorisotyöntekijän kanssa, tai yhteinen ryhmätoiminta – vaikka pelleily – siihen rakentavasti suhtautuvan nuorisotyöntekijän läsnä ollessa voi korjata mm. aiempia nuoren tarvitseman kontaktin ja hyväksynnän kokemusten puutteita. Milloin ja missä tahansa. Ehkäisevä toiminta siis perustuu onnistuessaan melko huomaamattomiin paitsi tukeviin ja edistäviin, myös nimenomaan korjaaviin tekijöihin.

Miten tämä eroaa erityisnuorisotyöstä tai etsivästä nuorisotyöstä? Usein erityisnuorisotyö ja useimmiten etsivä nuorisotyö nähdään korjaavan yksilötyönä. Kuitenkin kysymyksessä on vain näkökulma- ja painotusero. Nuoren elämään puuttuvaksi tai sitä korjaavaksi mielletty työ nuorisotyössä perustuu – yleensä intensiivisemmin ja tietoisemmin, mutta – täsmälleen samoihin tekijöihin kuin ehkäisevä työ: haitta- ja riskitekijöiden minimointiin sekä tukevien ja korjaavien tekijöiden vaikutuksiin.  Ja samalla se on koko ajan nuoren tulevaisuuden kannalta myös ehkäisevää.

Ja sekä perinteisessä erityisnuorisotyössä että etsivässä nuorisotyössä toiminnan ydin on sama kuin muussakin nuorisotyössä: nuorten kohtaaminen dialogisesti, yksilöinä ja ryhmissä.

Ei ole vain ryhmä- tai yksilötoimintaa

Yksikään syntynyt ihmislapsi ei kehity tuntemamme kaltaiseksi inhimilliseksi yksilöpersoonaksi, jos hän ei saa olla riittävästi vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja yhteisöön. Myös yhteisöstä eristäytynyt yksineläjä, erakko tai ”syrjäytynyt”, on koko ajan psyykensä kautta sidoksissa muihin ihmisiin ja yhteisöllisyyteen – jos hän on ymmärtämämme inhimillinen yksilöpersoona. Tuo psyyken suhde toisiin ja yhteisöön voi olla vahingoittunut ja kielteinen, jolloin myös minäkuvassa ja itsetunnossa on kielteisiä piirteitä, mutta sitä painokkaammin tuo suhde yhteisöön on silloinkin olemassa – ja ehkä hoidettavissa ja korjattavissa. Korjaavilla kokemuksilla ja haittatekijöitä karsimalla.

Kun esimerkiksi etsivä- tai erityisnuorisotyöntekijä lähtee muutaman nuoren kanssa Nuorisokeskuksen Nuotta-valmennukseen, prosessinäkökulma on hänellä yksilöpainotteinen: ryhmät ovat välineitä yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mutta valmennuksessa välineinä ovat tavallisen perinteisen nuorisotyön menetelmät: toiminnalliset harjoitteet, ryhmätoiminta ja kokemuksista keskustelu, dialogisuus, nuoren ja nuorten elämän ja tilanteen huomioon ottaminen jatkuva nuorten kohtaaminen ja rinnalla olo. Ryhmän valmentamisessa ryhmätyön menetelmin ryhmä taas muodostuu yksilöistä, jotka voi nähdä välineinä ryhmätoimintaan – mutta kysymys on koko ajan ryhmän ja yksilöiden suhteesta, jatkuvasta dialogista ryhmän jäsenten välillä sekä ryhmäidentiteetin ja yksilöidentiteettien välillä.

Muutama vuosi sitten sosiaalityön tehtävistä Nuotta-koordinaattoriksi siirtynyt ammattilainen sanoi minulle, että Nuorisokeskuksen ohjelmasisältöjä nuorten kanssa vetävät ohjaajat eivät välttämättä edes itse tajua, kuinka erityistä ja merkittävää työtä he tekevät: sellaista, jota muun muassa koulussa ja sosiaalityössä tarvittaisiin mutta niistä puuttuu: ryhmätoiminnallisuus sekä yksilöitä huomioiva dialogisuus, avoin kohtaaminen nuorten tilanteen ehdoilla. (Sosiaalipsykologian tutkimuksesta ja teorioista löytyy runsaasti aineksia yksilön ja ryhmän suhteiden ja vaikutusten tarkasteluun.)

Nuorisotyön toimintaympäristö on nuorten maailma, toiminnan ydin on avoimuus ja vapaus

Nuorisotyön paikka yhteiskunnassa on aina pohdituttanut. Mikä on nuorisotyön reviiri? Uskon että useimmat nuorisotyöntekijät tunnistavat sen olevan yleisesti siellä missä nuoret ovat. Nuorisotyöntekijä on kohtaaja nuorten reviireillä, nuorten aika- ja paikkatiloissa. Yksi syy nuorisotyötä koskevien käsitysten ristiriitaisuuksiin ja usein tunteenomaisuuteen liittyy tähän yhteyteen, jota nuorten olemista ja ”nuorisoa” koskevat käsitykset leimaavat. Jos nuorten oleskelu jossain ympäristössä määrittyy julkisesti kielteiseksi, uhkaa nuorten kanssa samalla reviirillä toimiva nuorisotyö määrittyä kielteiseksi, tai siltä saatetaan odottaa yleisempää (epäammatillista) näkökulmaa ilmiön kielteisyyteen. Käytännössä nuorisotyö usein toimii tällaisessakin tapauksissa nuorten maailman ja aikuisten julkisen maailman välisenä sovittelijana.

Tätä kirjoittaessani Nuorisotyön viikolla (2014) kuuntelin Radiosta Yle Puheen Iltapäivä -lähetystä. Siinä Reino Nordin sanoi, että jos aikuiset eivät tule toimeen nuorten kanssa ja heitä häädetään paikoista kuten julkisista tiloista, silloin ollaan jo menty pitkälle ja se kertoo aikuisten ongelmista, ei nuorista. Kysymys on siis halusta ja asennoitumisesta siinä miten me näemme nuoret ja kohtelemme heitä. Kokemuksenaan nuorisotyön parissa toiminnasta hän totesi, että nuorille on helppo luoda mielekästä toimintaa, olivatpa he kuinka tahansa ongelmallisessa tilanteessa tai sekasotkuisesta taustasta.

Monet akuutisti suureksi koetut ongelmat helpottuvat jo pelkässä nuorta kunnioittavassa keskustelussa. Pienetkin asiat sopivalla hetkellä ja hyvässä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa voivat olla nuorelle hyvin merkityksellisiä. Nuorisotyössä on ja siinä avautuu tai luodaan koko ajan monenlaisia väyliä nuorten elämänkulkuun. Kysymys on nuorisotyölle tunnusomaisesta halusta ja asennoitumisesta. Nuorisotyössä ei ole lähtökohtana toimia vain aikuislähtöisesti vaan ennemminkin nuorisolähtöisesti tai dialogissa nuorten ja aikuisten maailman välillä. Nuori kohdataan ihmisenä ja periaatteessa riippumatta siitä, onko hänet leimattu ongelmalliseksi muualla, sekä ennen kaikkea leimaamatta nuorta tai nuoria yleistämällä, että kysymys on ”nuorisosta” eikä aikuisten kanssa samanarvoisista ihmisistä.

Väitän kuitenkin, että nuoriin kohdistuvat ristiriitaiset ja latautuneet käsitykset ja tunteet heijastuvat nuorisotyöhön. Miten muuten on selitettävissä se, että tavanomainen nuorten parissa tehtävä työ tavanomaisine ryhmätoimintoineen, ”joutenolo”, nuorille itselleen mielekäs vapaa-ajanvietto (”hulluttelu”) nuorisotyöntekijän läsnä ollessa sekä arkinen keskustelu nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa näyttäytyy edelleen joillekin ei-niin-tärkeänä tai ei-ammattillisena? Nimittäin:

Epämuodollisuutta, vapaa-ajan, joutenolon ja hulluttelun, kulttuurisen toiminnan ja muun erilaisen näennäisesti ei-tavoitteellisen tai ”tuottamattoman” toiminnan merkitystä painotetaan muun muassa innovaatioiden ja luovuuden tutkimuksessa ja kehittämisessä, johtamisopeissa. Samaan aikaan kun seurasin Nuorisotyön viikon ohjelmaa tätä kirjoittaessani Tasavallan Presidentin kanslia twiittasi: ”Presidentti Niinistö: ihminen tarvitsee innovaatioihin tilaa ja vapauksia.” Nuorisotyö osaltaan puolustaa ja edustaa nuorten tilaa ja vapautta ja toimii juuri niissä.

Tilaa ja vapauksia! Nuoret ja nuorisotyö tarvitsevat ilmapiiriä, jossa innostaminen tapahtuu, oli sitten kysymys mistä tahansa joutenolosta, toiminnasta, tapahtumasta, arkikeskustelusta tai ongelmallisen nuoren elämäntilanteen käsittelystä ja tukemisesta.

Hiukan Himaselta: kohtaamisen, tilan ja vapauden ilmapiiri, eetos

Pekka Himanen on 1990-lopulla osaltaan kehitellyt etiikkaa, joka ammentaa klassisesta kreikkalaisesta filosofiasta ja määrittää eettisen olemisen huomioimalla mm. kasvotusten olemisen inhimillisen vuorovaikutuksen eettisen perustilanteeksi. Se on inhimillisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen alue, jonka voi nähdä sekä yksilöllisenä haasteena omalle persoonallisuudelle, kyvyille ja ihmisyydelle ja itsetoteutukselle, että yleisinhimillisenä haasteena hyvälle olemisentavalle. Tällaista etiikan tai ainakin sen merkityksen kiinnittämistä kohtaamiseen, kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen ovat kehitelleet useat filosofit, esimerkiksi Martin Buber (Minä ja Sinä) ja Emmanuel Levinas (Totaliteetti ja Toinen).

Nimityksen tietoyhteiskunta sijaan Himanen esitti 1990-luvulla nimitystä kohtaamisyhteiskunta, joka kuvaa voimakkaasti lisääntyviä mahdollisuuksia ihmisten monimuotoiseen vuorovaikutukseen erityisesti informaatioteknologian kehityksen myötä. Tämä vuorovaikutteisuus tietoverkoissa onkin ollut hurjassa kasvussa. Se on inhimillisen sosiaalisuuden ja dialogisuuden ilmentymää, ihmisten välisiä suhteita siinä kuin fyysisetkin kohtaamiset – ja niihin liittyvät samat pelisääntöjen (moraali) sekä asenteen ja luonteenkasvun (etiikka) kysymykset.

Verkkojen filosofiaa luonnehtivassa kirjassaan Hautomo (1997) Himanen esitti ajatuksen kasvokkain elämisen etiikasta. Sen mukaan ”eettisyyttä on se, missä toisen kanssa kasvotusten eläminen synnyttää välittämisen”. Eettisyyttä eivät synnytä eettiset periaatteet, vaan kasvotusten oleminen. Eettisyys lähtee toisen kanssa kasvotusten olemisesta, sille avautumisesta ja sen sisällä syntyvistä merkityksistä. (Himanen 1997, 76-78.) Kasvotusten toisen kanssa elämisestä (ensisijaisesti ruumiillisesti mutta myös virtuaalisesti) syntyy välittämisen myötä eettisyys arvokkuuden piirinä (em. 74).

Kasvotusten elämisen käsitteen taustana Himasella on Antiikin sokraattinen yhdessäolon käsite synusia. Vastaavasti hän näkee haasteeksi sen, että tätä yhdessäoloa luonnehtii sokraattinen skhole, joka on ymmärrettävissä vapaa-ajaksi ja jota Himanen nimittää (kreikan etymologian mukaan) myös hengittävyydeksi, vapaudeksi. (Em. 72-74.)

Ihmisenä oleminen on (tai sen tulisi olla) ensisijaisesti vapaan ja ajallisen elämänyhteyden hengittävyydessä (skholessa) toteutuvaa dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia). Se on eettisyyden sfääri. Etiikan rakentelu ei kuulu (ainakaan vain) yliopistoihin, vaan myös ja nimenomaan ”torille ja kadulle”, jokapäiväiseen elämään. (Himanen 1998, Filosofian oikeudenkäynti).

Edellisen mukaisesti voitaisiin lähestyä nuorisotyöhön sisältyvää dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia) nuorisotyöntekijän ja nuorten välisissä sekä nuorten keskinäisissä suhteissa. Siinä voitaisiin nähdä nuorisotyön hengittävyyttä eli skholea suhteessa nuorten elämään ja vapaa-aikaan. Näin määrittyisi nuorisotyön eetoksen sisältö suoraan ihmisenä olemisen perustilanteesta, kohtaamisesta eettisyyttä rakentavassa välittämisen ja arvokkuuden piiristä.

Tämä blogi on julkaistu toistaiseksi poistetulla Humak.fi NAM-sivustolla (2010-2014)  loppuvuonna 2014, Copyright kirjoittaja ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kiitän Olli Saarelaa monivuotisesta tuesta hänen toimiessaan OKM Nuorisoyksikön johdossa.  Kerran hänen kysyttyään motivaatiostani ja kerrottuani että tunnen yhä enemmän toistavani samoja asioita, hän sanoi ”sinä olet alkanut oppia”. Ja aiemmin kiukuteltuani hän opetti minulle: ”asiat eivät ole joko tai vaan sekä että”. Onko meillä vielä tai jatkossa tällaisia johtajia hallinnossa ja politiikassa?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s