Vallan luonne ja informaation vallankumous

Turvallisuus, Osa 2C Välihuomiot – näkökulman tarkennusta 3

Yleisesti, monille ihmisille valta saattaa edelleen olla melko hämärä alue ajattelussa, tai hyvin yksinkertainen kuva hallinnoivasta, käskevästä tai pakottavasta asemaan tai voimaan perustuvasta yksisuuntaisesta vallasta, järjestyksen määräävistä tekijöistä ja toimijoista – myös myönteisenä vaikutus-vallasta. Vaikka yksinkertaistettu näkymä järjestykseen ja valtaan tuntuvat helpolta, se ei voi olla vähitellen törmäämättä todellisuuteen. Näin on jo tapahtumassa esimerkiksi suhteessa ”luontoon” ja vastaavaa saattaa tulla tapahtumaan suhteessa ihmiseen.

Kuten moni muukin asia, myös valta on kuluneen sadan vuoden aikana paljastunut ajattelulle monimutkaisemmaksi, kuin yksisuuntainen tai edes suorina yhteyksinä kuvattava vaikutus: se on dynaamista, vastavuoroista, moniulotteista ja moninaista. Ihminen ei hallitse luontoa, vaan luonto vallitsee ihmistä. Ihmisyyden yksikkö luonnossa ei ole yksilö, vaan sosiaalisten vuorovaikutusten muodoste, yhteisyys. Se on myös luonnollinen vallan ja järjestyksen yksikkö.

Jokainen järjestys on aina myös vallan rakenne. Tavallinen, perinteinen ja yhä nykyinen moderni järjestys on myös vallan muoto. Mutta vallan luonne (dynaamista, vastavuoroista, moniulotteista ja moninaista) ilmenee myös yksilöissä ja yhteisöissä vaikuttavana järjestyksenä, riippumatta näkyvimmistä valtasuhteista. Lähemmäs vallan luonnetta päästään sellaisten sanontojen myötä, kuin ”jäin sen tapahtuman tunnelman valtaan”, ”jouduin voimakkaan vihantunteen valtaan”, tai ”ihastuin koska hän oli valloittava”.

Erilaiset vallan muodot vaikuttavat meihin jatkuvasti ja me vaikutamme tai koemme vaikuttavamme niiden kautta: mitä tarkoittaneekaan ”olen itseni valtias”, ”minä päätän siitä mitä asioista ajattelen”, tai ”mielipiteeni on tärkeä? (Vertaa alkoholistin, narkomaanin tai patologisen narsistin käsitys oman näkemyksensä absoluuttisesta.) Usein vahvasti omaa valtaansa ja voimaansa näyttävä on kuitenkin siitä (itsestään) myös epävarma – voimakas yksilöllisyyden korostaminen paljastaa yksilöllisyyden haurauden, kun taas huomaamattakin itsenään touhuava voi ilmentää yksilöllisyyden voimaa.

Yksilöllisyys on tietyssä – tavanomaisesti ajatellussa – mielessä illuusio, mutta ei käytännössä harhaa, vaan yhteiskunnissa hyvin tärkeä juuri siksi, että se on osa vallan rakennetta ja siinä vahvistettu. Koska valta on moninainen, suhteellinen ja myös sisäistettyä, on kaikessa ”vallattomuudessa” myös valtaa, kuten myös järjestystä, joskin ne voivat olla eri tyyppisiä kuin tavallisimmat pelkistetyt ajatukset. Moderni yksilöllisyys on osa vallan rakennetta silloinkin, kun se vastustaa jotain valtaa. Tässä kohtaa ollaankin demokratian idean ytimessä.

Kuten Michel Foucaultin tunnetussa esimerkissä: hallitsija revityttää itseään uhmanneen alamaisen näyttävästi kappaleiksi, mutta niin kauan kuin kykenee, alamainen huutaa hallitisjalle tätä herjaten. Ja yleisö seuraa tapahtumaa. Ja siitä ymmärtää, että hallitsijan kyseenalaistajia tulee lisää: yhteisöissä kasvavia ajatuksia ei voi tukahduttaa suoralla väkivallalla. Vastaava kuvaus Jean Paul Sartren näytelmästä: Ranskan vastarintaliikkeen aktiivi on jäänyt kiinni ja pahoinpidelty, minkä jälkeen hän sanoo kuulustelua aloitteleville natsiupseereille: ”kiduttaa te minua voitte ja tappaa minut voitte, mutta ette te minulle voi mitään”.

Vallan moninaisuus ja informaation vapaus

Perinteisen vallan naivin kuvan mukaisesta poikkeavia inhimillisiä järjestyksiä tai niiden ideoita on helpompi kuvata arkisesti ymmärrettävän vallan käsitteillä, tavallisesti ja perinteisesti ymmärretyn modernin vallan erilaisena puuttumisena tai rajoittamisena. Tällöin vallattomuus on monimerkityksinen mutta selkeästi muutamaan tarkoitteeseen konkretisoituva käsite.

1) ”Vallaton kakara” tarkoittaa sitä, ettei pysy kurissa, alistu auktoriteetin valtaan, noudata ohjeita, yms. Virallinen yhteiskunta voi suhtautua tätä muistuttavalla tavalla joihinkin kansalaisiin, perinteisesti nuoriin, vallattomina. Tällä hetkellä voidaan ajatella, miten verkossa nykyään temmeltävät ”aikuiset” sopivat tähän luokkaan – nuorethan käyttäytyvät enimmäkseen fiksummin.

Toisaalta vuonna 1999 kirjoitin osan julkaisuun ”Vallattomat nuoret”, jonka nimessä ja sisällössä oli 2) pääviesti nuorten oikeuksien ja osallisuuden puolesta. Hakusanalla ”osallisuus” löytyi vielä tuloin verkosta lähinnä oikeuden dokumentteja osallisuudesta rikoksiin. Mutta sen jälkeen ovat vahvistuneet virallisetkin pyrkimykset saada nuorille enemmän valtaa päätöksentekoon tai ainakin sen valmisteluun. Suuri myönteinen muutos puheissa ja valtakunnallisissa pyrkimyksissä nuorten osallisuudesta on tapahtunutkin.

Laajempi merkitys tässä on kuitenkin siinä, että nuorten olemisen ja itseilmaisun tavat, joita on aina jossain määrin paheksuttu (”vetelehtijät ajautuvat pahoille teille” –  ”skeittailu on häiriötä, anarkismia”) ovat yhteiskunnan valtavirrassa saaneet yleisesti tunnustettua asemaa. Voidaan aina pohtia, tulisiko ihmisten kokemusta osallisuudesta tukea yleisemminkin enemmän. Itse painottaisin ennemmin: voisiko heille sallia, mahdollistaa ja tukea enemmän omaa tekemistä, toimintaa ja ilmaisua – ennen kaikkea nyt työttömille – ilman että siitä koituu heille haittaa?

Sen sijaan että työtön voi menettää korvauksensa aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan panostamalla, olis mielekästä maksaa siitä lisää, koska se on yhteiskunnan kipeästi tarvitsemaa ja tuottavaa toimintaa. Nykyinen tilanne on kovalla vallalla hallinnoitua ihmisten alistamista. Ei ole oikeudenmukaista edes olettaa, että siihen alistutaan ilman vastareaktiota tai katkeruutta, jolla on kielteisiä ehkä kauaskantoisiakin seurauksia.

Kolmanneksi: 3) ”vallattomuus” voi tarkoittaa harmitonta vapautta ja erossa pysymistä elämään kohdistuvasta sääntelystä, siihen nähden itsevaltaisuutta yksilöillä tai yhteisöillä ilman ongelmia muille. Tällaista on varsin paljon ja se on ehkä jopa yhteiskunnan yksi vakaustekijä. Sekin herättää toisinaan paheksuntaa ja sitä ei haluta ainakaan tukea. Toisaalta siihen liittyvä tyytyväisyys voi kuitenkin muodostua ongelmaksi silloin, kun se merkitsee monien välinpitämättömyyttä myös vahingollisia kehityskulkuja kohtaan. Ainakin jossain määrin nykyinen tilanteemme on tällainen: välinpitämättömiä yhteisistä ja maailman asioista eivät ole vain eri tavoin pahoinvoivat, vaan myös yleisesti elämässään viihtyvät ja siihen vaarallisesti tuudittautuneet.

Neljänneksi 4) ”vallattomuus” voi tarkoittaa tavoiteltua yhteiskunnan tilannetta turhan vallan poistuttua: ihannetta, joissa tasavalta toteutuu ihmisten osallisuudella ilman valtahierarkioita. Tämä ei välttämättä tarkoita kaiken järjestyksen ja vallan poistamista, vaan niiden rajoittamista vain tiettyihin kaikille hyödyllisiin tarkoituksiin ja siihen mittaluokkaan jossa niitä tarvitaan. Ajatus vastaa pelkistetysti maltillisen liberalismin ja anarkismin yleistä pyrkimystä. Se ei välttämättä ole kovin radikaali muille kuin juuri tietyistä valtahierarkioista kiinni pitäville.

Itse olen pessimistinen ihmisten yleiselle mahdollisuudelle luoda laajoja vapauteen perustuvia yhteisöjä ilman valtahierarkioiden muodostumista tai jopa apua niiden kontrolliin. Idea itsessään on kuitenkin aatteiden joukossa hyvin tärkeä ja sen toteutumia on paljon pienyhteisöissä, ryhmissä, järjestöissä ja verkostoissa. Liberaalin anarkisen toiminnan perusmuoto on siis yhteisöissä, joissa erityistä hierarkiaa ei tarvita ainakaan säätelyyn ja normittamiseen, eli missä tahansa yhteisymmärrykseen ja vastavuoroisuuteen perustuvassa yksilöiden yhteiselämässä.

Viidenneksi, 5) radikaalia vallattomuutta on nyt eniten ja kasvavassa määrin aiempaa sekalaisemmassa, moninaisessa kansalaisjoukossa. Sen suhteen on kysyttävä: missä määrin informaatioverkossa ”vallattomasti” toimivat kansalaiset osallistuvat ymmärtämättömyyttään tai tavoitteellisesti samaan vallankäyttöön, kuin vihaviemiset vaikuttajat, harhainformaation ja valetiedon levittäjät.

Sosiaalisessa mediassa näkyy uudenlaista verkkoryhmittäytymistä ja jopa ”heimoutumista”, jonka luonnetta ja kehityskulkua tulevaisuudessa voi vain arvailla. Samalla, osin näihin yhteyksiin tukeutuen, moni mielestään itsenäisesti toimiva osallistuu verkkoyhteisöissä luomalla riitaisuutta, kääntämällä huomiota sivuun tärkeästä asiasta, kylväen vihan ja vastakkainasettelun siemeniä, sekä informaatioharhautusta: eräänlaista virtuaalirettelöintiä. Tämä tapahtuu myös ulkoisen tahon eduksi riippumatta toimijan tiedosta ja ymmärryksestä. Asia liittyy jo ikävästi maanpuolustukseen: vihamielistä vaikuttamista harjoittaa osa kansalaisistakin.

Vallan järjestys ja informaation vallankumous

Sanonta ”Tieto on valtaa” on vanha, mutta ei päde aina käytännössä, vaikka tieto olisikin järkevästi ajatellen yksi keskeisistä valtaan oikeuttavista tekijöistä. Muut asiat vaikuttavat politiikkaan paljon, vaikka ”tietoon perustuvaa päätöksentekoa”ja ”tiedolla johtamista” on tuotu trendeinä esiin jo kauan sitten. Ongelma koskee vahvimmin poliitikkoja, osin myös sukupolven- ja kulttuurin muutosta hallinnossa. Tiedon asema näyttää nyt uhatulta ja jopa väistyvältä.

Tiede ja riippumaton tutkimus tarjoavat vahvimmat perusteet järjellisille yhteiskunnallisille suunnitelmille, päätöksille ja ratkaisuille. Niiden väheksyntä politiikassa ja yleisemmin on siksi aina huolestuttava signaali. Tiedeviestintä on perinteisesti ollut heikkoa ja vaikka median tarkoitus ei ole kilpailla tieteen kanssa, sen helpommin sulatettavat uutisjutut eivät korvaa tiedelähtöistä viestintää. Viestintä on useimmilla aloilla tärkeimpiä ja aina kriittinen tekijä. Mutta vaikka se on myös tutkimuksessa ja tieteessä kehittynyt, on sen vaikea saavuttaa, laajoja lukijakuntia verrattuna lähes väistämättä yksinkertaisiin ja yksipuolisiin uutisointeihin tieteestä ja tutkimuksesta. Ja vaikeinta on vaikuttaa tutkimuksella poliitikkojen ajatteluun.

Suomalaisessakin demokratiassa on perinteisesti nähty kolme valtiomahtia: kansan ääntä käyttävä lainsäädäntö- ja päätöksentekovalta, hallinnon toimeenpanovalta, sekä oikeuslaitoksen tuomiovalta. Demokratian rakenteellisena edellytyksenä on pidetty niiden vahvaa riippumattomuutta toisistaan. Lisäksi valtiosta riippumattomina korporaatioina demokratiassa tavallisia ovat puolueet ja etujärjestöt, jotka siis eivät ole valtion, vaan kansalaisyhteiskunnan organisaatioita, näkökulmasta riippuen ja ainakin lakisääteisinä myös instituutioita. Itsehallinnollisia instituutioita ovat perinteisesti olleet valtiota vanhemmat yliopistolaitos ja kirkko. Näistä yliopiston itsenäistä asemaa riippumattoman tieteen ja tutkimuksen pääedustajana on viime aikoina vähitellen vaikeutettu.

Lehdistön, radion ja television uutisviestinnän aseman vahvistumisen myötä alettiin sen keskeisistä valtamedioista meillä puhua ”neljäntenä valtionmahtina”. Erilaisessa poliittisessa tilanteessa nimitykseksi olisi voinut tulla myös ”kansalais”- tai ”yhteiskuntamahti”. Mutta joka tapauksessa keskeisiin medioihin kohdistuu painetta sekä viranomaisten että poliitikkojen ja kansalaisyhteiskunnan taholta ja toisaalta niillä on informaatiovaltaa sekä valtioon ja politiikkaan, että kansalaisyhteiskuntaan. Tämä asetelma on myös muuttunut yhä moninaisemmmaksi.

Informaatio on median ja politiikan, yleensä vallan resurssi, sekä väline tai menetelmä – nykyään enemmän kuin ennen. Informaation määrä on lisääntynyt arkiajattelulle käsittämättömän suureksi – niin suureksi, ettei sitä mikään inhimillinen taho tietotekniikallakaan hallitse. Se on hallitsemattomissa myös perinteisistä syistä: se ei ole vain verkossa, vaan myös siihen ajoittain kytkeytyneissä ihmisissä ja heidän myös verkosta riippumattomissa suhteissaan ja yhteyksissään.

Informaatiovallankumous ei enää merkitse vain informaatiotekniikan kehityksen voittokulkua, vaan myös informaation itsensä valtaan nousua tiedon ja ajattelun kustannuksella.

Tämän ollessa vielä alkuasteella ja tiedon ollessa vahvempaa valtaa, saattoi informaatiotekniikka olla keskeisessä asemassa esimerkiksi Neuvostoliiton romahtamisessa. Mutta miksi se ei pure enää samalla tavoin Venäjän diktatuuriin? Oletan tämän johtuvan siitä, että informaatiosta on tullut tietoa voimakkaampi väline ihmisten manipulointiin, koska tieto edellyttää kriittistä ajattelua joka voi myös vastustaa, mutta pelkkä jatkuva informaatiovyöry vaikuttaa suggestiivisesti, kuten kohun tapauksessa.

Koska informaatiossa on kuitenkin vapaasti valittavaa ja arvioitavaa, edellyttää manipuloitavuus sitä, että ihmiset itse antautuvat mieluummin passiivisiksi vastaanottajiksi ja reagoijiksi, kuin näkevät vaivaa kriittiseen ajatteluun. Tässäkin on siis kysymys myös yksilöiden vallasta, kun he itse antautuvat informaation voiman vietäväksi.

Informaatiotekniikka ja medioiden taitava käyttö olivat avainasemassa Natsi-Saksan luomisessa – se oli niin uutta, että sanaa ”propaganda” käytettiin myönteisessä tai neutraalissa muodossa vähän samoin kuin sanaa ”kasvatus”. Samaa jatkettiin sosialistisissa diktatuureissa. Jotain saman kaltaista on nyt käynnissä melko näkyvästi monissa maissa. Selitykseksi ei riitä, että propagandaa tarjotaan, vaan ongelma on siinä, että sille ollaan vastaanottavaisia ja sitä jopa janotaan. Joillekin se voi olla myös kuin päihde, jonka käyttöä uskoo hallitsevansa, kuten alkoholisti tai narkomaani, ennen kuin liian myöhään, jos lainkaan, tajuaa itse olevansa se, jota aines hallitsee.

Minä en toistaiseksi kykene vielä selkeämmin ymmärtämään, mistä on kysymys. Mutta jotain täyden välinpitämättömyyden tai luovuttamisen ja uhman yhdistelmää siihen liittyy. Kenties myös se, että tulevaisuuden kokonaiskuva on globaalisti uhkaava, ainakin kokemus jatkuvuudesta epävarmempi kuin koskaan ennen, ja se tiedetään, mutta sitä ei jakseta tietää: ei jakseta eikä haluta tietää vaan porskutetaan informaatiossa ja informaatiolla – ja tämä sopii hyvin hallitsijoille myös demokratioissa.

Mutta toivoa on yhä, jos riittävän moni on kiinnostunut ymmärtämään valtaa ja käyttämään sitä järjetöntä informaatiota vastaan järkevästi.

Välihuomioiden lopuksi, seuraavan johdannoksi

Anarkismin idean voi nähdä tavoittelevan ihanteellista vapaiden yksilöiden poliittisen elämän sisältöä, järjestyksen sekä vallan monikeskistä, hajautettua ja löyhää rakennetta. Ideologisen anarkismin yksilölliset ideaalit osittain yhtyvät äärimmäisen liberalismin kanssa, mutta anarkismi kiinnittää liberalismia enemmän huomiota vallan itsessään järjestäytyneeseen, tukahduttavaan, sortavaan tai ylivaltaiseen rakenteeseen sekä yksilön ja arvojen että taloudellisen toiminnan kannalta. Siis perinteiseen melko yksisuuntaiseen valtaan. Toki informaatiotaistelussa anarkistiksi voi jo määrittyä pelkästään ihmisoikeuksia ja vapausarvoja vahvasti puolustava.

Sen sijaan autoritarismin idean voi nähdä tavoittelevan järjestyksen ja vallan selkeää, yksiselitteistä ja vahvaa rakennetta. Se on selvästi ideologioiden tasolla anarkismin ”vastakohta”, vaikka niitä yhdistääkin kiinnostus nimenomaan vallan rakenteisiin. Autoritarismiakin on kuitenkin eri asteisina ja se voi sallia ainakin rajallisesti myös taloudellisen toiminnan vapautta ja arkista yksilönvapautta, siis liberaaleja ulottuvuuksia – kunhan ne eivät muodosta kriittistä potentiaalia itse hallinnolle. Moni konservatistisesti vallan rakenteisiin suhtautuva voi vaikuttaa autoritaariselta tai tulla leimatuksi niin, joskus aiheellisesti, joskus aiheetta.

Tästä ilmenee liberalismin ja anarkismin ero: liberalismissa keskeistä on saada talouden tai arvojen vapautta sinänsä riippumatta järjestelmästä, anarkismissa nimenomaan vallan järjestys nähdään keskeisenä ongelmana vapaudelle ja demokratialle. Toisaalta myös erilaisia anarkismin ja liberalismin yhdistelmiä tai välimuotoja on sekä taloudellisen että sosiaalisen liberalismin joukossa.

Mutta pelkistetysti: anarkistisuus on haluttomuutta perinteisen valtaan tai sen vastustamista, autoritaarisuus on kaipuuta perinteiseen valtaan tai sen tukemista. Seuraavissa osissa ovat tarkastelussa nämä aiheet asenteiden ja aatteiden ulottuvuuksina. Mutta koska ne herättävät monissa vahvoja ennakkokäsityksiä, esitän vinkiksi omaan näkökulmaani seuraavan vertauksen.

Armeijan komento- ja viestiketju muodostaa autoritaarisen rakenteen (niin myös lähes kaikkien turvallisuustoimijoiden organisointi). Mutta nykyaikaisen erikoistehtäviin koulutetun sotilaan ei tule olla viehättynyt auktoriteeteistä ja vahvasta ylemmästä vallasta sinänsä. Sen sijaan hänen tulee olla ryhmässä ja yksinään kykenevä itsenäisiin päätöksiin muuttuvassa tilanteessa. Johtajuus ja auktoriteetti ylempää on tuki ja apu, mutta ei kaavamainen tilanneratkaisuista päättävä.

Tässä armeijan mielessä erikoisiskuryhmä on tehtävässään tarvittaessa vallaton, anarkisen ”vapaa”, mutta myös anarkistinen sikäli, että se pyrkii hajottamaan kohteen järjestyksen. Oleellista on se, että kaikilla tasoilla erityisissä tehtävissä toimivilla on oltava siinä määrin anarkista henkeä, ettei kuka tahansa auktoriteetti voi heitä vietellä ja ohjata. Se ei tarkoita mielivaltaa, vaan itsekuriin perustuva vapautta, joka voi toki eri tilanteessa ilmetä myös ulkoisena kurittomuutena. Sama idea on liberalismin ja anarkismin ideoissa etiikan ja moraalisen toiminnan perustasta: ulkoa määrätty moraali ei ole samaa kuin eettisyys, jota ihminen toteuttaa omasta tahdostaan yleisinhimillisin periaattein, eikä vain järjestelmän sääntöjen ja käskyjen takia.

Liberaalin järjestyksen sotilas on myös anarkisesta toiminnastaan vastuussa ihmisoikeuden ja etiikan periaatteille. Oletan että samoin on ainakin kuvitteellisessa liberaalissa anarkiassa. Mutta autoritaarisessa järjestelmässä hän ei välttämättä ole tai ainakaan koe olevansa yleisessä vastuussa – vaan johtajalleen, aatteelle ja sen auktoriteettien määrittämän arvomaailman mukaan. Näin olleen voidaan olettaa, että autoritaarisuudesta kiinnostunut on alttiimpi levittämään valittua informaatiota ”oikeana totuutena”, anarkistisuuteen suuntautuva kiinnostuneempi kyseenalaistamaan vahvoja totuuskuvia.

Takaisin Blogisarjan pääsivulle

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Vallan luonne ja informaation vallankumous

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s