Hiking west from Kilpisjärvi

Su 23.8. Reppu 27kg, 14km, nousu 150m, 6t. Lämmintä, tuuli luoteesta voimistui hiukan, illaksi pilvistyi. Melko hyvä olo, vaikka lämmin sää on vähän ikävä, päässä oikealla ylhäällä vihloi vähän.

Luonnon keskellä säät vaihtelee ja vuodenajat. Ihminen tarvitsee suojaa ja varusteita. Luonnon eläimiin verrattuna ihminen on luonnossa kuin lapseksi jäänyt keskenkasvuisen, tarvitsee jatkuvasti suojaa, varusteita ja huomiota edes itseltään. Huoliolio.

24.8.2015.

Heräsin klo 6. Alkoi sataa. Kahvittelin ja syöpöttelin. Vatsa toimi hyvin. Nukuin lisää 08-10. Jatkoin kahvittelua ja syöppöyttä. Klo 1053 aurinko paistoi pilvien välistä kosteaan, hikiseen pesääni.

Elokuussa 1985 kävin Kebnekajsella. Se oli huumaava kokemus, koko viikko elämysten sinfoniaa, vaikka välillä sairastinkin – tai siksikin.

1995 Kesällä Harrin kanssa Setesdalissa Etelä-Norjassa opettelemassa kitkakiipeilyä ja köysistöruutiineja isommilla seinämillä.

2005 kesällä olin täällä, Paras- ja Gappojoella ja Paraksella. Soitin Kallelle pyytäen lisää filmiä ja hain Kolttalahdesta (36km). Syksyllä patikoin Pältsalle, telttailin 1200m: sä, alkoi tulla lunta, Isdalenissa talvista, jouduin kahlaamaan hitaasti pulverilumen peittämiä rinteitä alas Rostadaleniin. Alempana vielä osin ruskaiset puut ja sitten männiköt ja sula maa tuntuivat tropiikilta.

10km, nousu 250m, 5,5t + tauko 1t15min. Ei täyttä palautumista.

Gappojoelle 4,5 km 2,5t. Elimistö ok, aloin löytää rytmiä, kukkuloilla vauhdilla ylämäetkin ja usein tauko. Mutta vähän väsynyt yleisesti ja keskinopeus taukoineen hidas. Klo 16 kahvittelen ja mietin jäänkö tähän vai jatkanko.

1745 jatkoin makoiltuani tutulla telttapaijalka. Vuonolta pitkin laaksoa nousi kauniin sään sumupilveä, välillä myös ylemmäs missä kuljin. Ilahduttavaa kun täällä on vielä melko paljon lintuja. Siellä täällä myös matriarkaalisia parttioita joissa vasoja. Umpisumussa ylängöllä (800m) illalla on hauska kulkea. Vallitsevaa on hiljaisuus.

25.8.

Lojumista syöpötellen ja kahvitellen 3t. Poistuma 500g. Sisäistäminen, käveleminen, sisäistäminen, nukkuminen, ulostaminen, sisäistäminen, kävely… yötä…

25.8.

Hiljaisuus vallitsee, siinä lintujen äänet ja puron lorinaa. Heräilin klo 07. Monta kupillista kahvia ja popsimista. Aamupäivällä aurinko alkoi lämmittää ja kuivattelin illalla kastuneita kamppeita ja telttaa. Vahvistin telttanarun ompeleella.

Tässä pohjoiseen vievässä puronuomassa 800 metrin korkeudessa on kasveilla keskikesä. Rinteellä sulavat lumilaikut tarjoavat vettä kuivallakin säällä. Saniaiset ovat alkaneet rehottaa lumen rajalla. Porot ovat laiduntaneet puroniittyä, mutta tuuleentuvia voikukkia ja vielä kukkivia leinikkejä, orvokkeja ja monia muita on siellä täällä.

Setvin ja pakkailin varusteita. Aurinko, lämmin, kuuma. Hiljaista, liikkumatonta. Viklojen ääniä, porojen röhkinää. Välillä haukat ja korpit käyvät kevyttä ilmasotaa.

Tuulenvireessä partioi pieniä hyönteisdroideja, tulevat käymään lähellä, mutta singahtavat heti kauemmas jos kiinnitän selvää huomiota. Väsyttää. Keskipäivällä nukahdan yli tunniksi. Unessa värikkäästi pukeutunut beduiini tai musliminainen paimentaa poroja.

Uudelleen heräämistä. Kahvia, juustoa ja metvurstia näkkileivällä, lisää kahvia, vettä, vettä, rusinoita, vettä.

Sää on kuten vuoristossa ja ylätuntureilla ns. hyvällä säällä usein. Teltassa tukahduttavan kuuma, samoissa vaatteissa ulkona vilu.

Auringon porotus ja kostea viima vuorottelevat, kun lämpötilan vaihtelut pumppaavat sumupilveä ylös rinnettä.

Näin pitkä stabiili lämpöjakso tuo energiaa, lisää jännitteitä ja tekee paikallissäästä labiilia, kuten termodynamiikan laki määrää. Sääennuste ei voi paikallista päivittäistä vaihtelua ja mutinaa kuvata.

Kun teen lähtöä, kiipeää sumupilven massa yhä korkeammalle ja näyttää leviävän ja jäävän siihen. Siinähän on, siinä minä olen. Alan talsia, kello on jo kolme iltapäivällä ja pilvisumun ansiosta ei ole tukahduttavaa, hiostavaa toki jonkin verran.

Näkyvyys vaihtelee 30-50 metriä, on vain hämärä piiri joka seuraa mukanani kun kuljen. Aurinko näkyy valolaikkuna, joten suunta on helppo pitää. Mutta Norjan maastokartasta ei ole tarkkuustyöhön: käyräväli on 20m, joten samaa käyrää seuraten voi korkeuseroa tulla 40 metriä ylös ja alas. Ja niin tuleekin rinnettä poikittain kulkiessa, uomia ja kukkuloita toisena perään.

Sumupilvessä hiljaisuus ja liikkumattomuus korostuvat vielä lisää. On vain maata, rinteitä, kiviä, puroja. Suunnat katoavat, ajan ja kulkemisen kokemus hämärtyvät myös. Pysähtyessäni merkkaan jopa kellosta ajan väärin.

”Lähtö 1500

1610 3,5km

1720 4,5km

1730 6km”

Huomio kiinnittyy lähelle: kiviin ja kasveihin. Sumun valossa kosteat kivet hehkuvat hiljaa, kukat värisevät. Välillä haistan porot ja sitten näen niitä vilahdukselta sumussa.

Pysähdyn usein, en niinkään levätäkseni, vaan kuvaamaan, tai vain aistimaan. Ja siinä etääntyy ajan ja paikan tavanomaisesta tajusta. Sumussa oleminen tuntuu turvalliselta, samalla kun kulkemiseen täytyy keskittyä, muu maailma katoaa.

Ensin ihmettelen, kuinka kauan minulla kestää tunturien välistä laskevalle isolle purolle, vaikka vauhti ei ole erityisen hidas. Sitten koko puroa ei tunnu löytyvän, on hiljaista, vain kauempaa alhaalta kuuluu etäistä suhinaa. Ajattelen hilpeästi: ”En tiedä missä olen!” Sitten aistin olevani yhtenäisellä tunturin rinteellä joka viettää satoja metrejä alapuolelleni ja yläpuolelleni. Sivu-uomaksi luulemani olikin se pääoma ja ole huomaamattami edennyt pitemmälle kuin luulin.

Jos olisin suunnistanut tarkkaan, ei tuollaista poissaoloa kartalta tulisi, mutta hauskempaa näin. Repun painoa ja ylämäkiä ei huomaakaan, kun sumussa jyrkällä rinteellä kulkeminen imee keskittymisen siihen ja koko ajan vähän jännittää, millaista maastoa tulee vastaan. Ei se ole poissaoloa; se on läsnäoloa.

Kuljen pilvessä kaartuvalla rinteellä keskellä ilmaa. Välillä pystysuoraa kalliota ylä- ja alapuolella. Nyt alhaalta kantautuvasta kohinastakin tietää suurtunturin tai vuoren läsnäolon: ylempänä lunta ja jäätä ja laajoja rinteitä, joista vettä tulee jatkuvalla pauhulla. Tämän aistii ja siten tietää näkemättäkin. Eikä täällä voi eksyä: on vain mukavampia tai hankalampia kulkuteitä.

Pohjoisen puolen rinteelllä om ruohikoita, saniaisten koristamia puronuomia, sitten suota, sitten alempana moreenia porrasmaisina tasankoina ja veikeinä kukkuloina. Seuraan pauhaava jäätiköitä ja lumista vetensä saavaa puroa, jonka näen vain käydessäni lähempänä.

Ensimmäinen selväpiirteinen telttapaikka lähellä vettä ja se on siinä. 8km, laskua 200m, nousua noin 100m, reppu 25-26kg – 3,5 tuntia, mutta mielessä olo kuin olisin ollut matkalla kauemmin tai jossain eri ulottuvuudessa.

26.8.

Heräsin klo 06. Taisin nukahtaa jo ennen yhdeksää illalla. Pilven alareuna nyt vähän ylempänä, noin 700m, jotta näkee lähimaastoa. Ei tosin paljoa kun rinteet kolmella suunnalla kohoavat harmauteen ja alempana laaksossa on myös repaleista pilvien sumua.

Nukahdin uudestaan makeasti 1,5 tunniksi. Mukava tunne kuinka tällaisissa unissa elimistö selvästi elpyy. Varmaankin lähden kävelemään ja otan täyden päivretkivarustuksen siltä varalta että sää selkenee.

Tai en minä vielä tiedä. Söin toisen aamiaisen kahvin kanssa ja taas nukuttaa. Puron kohina teltan vieressä on unettava…

Jatkoin torkkumista. Pilvikatto nousee vähitellen ylemmäs, nyt keskipäivällä 900-1000m. Vähän niskavaivoja ja siihen liittyvää hermoärsytystä päässä, silmissä ym. Kahvia ja välipalaa.

Nukuin taas sikeästi toista tuntia. Varmasti tarpeeseen. Klo 14. Pilvikatto on siellä täällä noussut ja siinä on aukkoja, mutta tässä massiivissa pilvet höyryävät edelleen rinteen puolivälissä, noin kilometrin korkeudessa. Telttapaikka on noin 640 metrissä.

1600. Syönyt välipalaa ja reseptinappeja. En ole oikein herännyt lainkaan tänään. Toisaalta viime kesänä vielä 1-2 päivää rasitusta oli maksimi ja tarvitsin vähintään yhtä paljon lepoa siitä palautumiseen. Tänä kesänä olen jaksanut raskaampaa ja pitempää lyhyemmin 1-2 lepopäivin.

Jotta että mitäpä tässä murehtimaan. Hiukan huono olo fyysisesti, mutta taas kerran kellin paikassa jota parempaa en pelkkään nukkumiseenkaan tiedä.

Lähdin sitten elvyttävälle, rauhalliselle kävelylle rinteellle. 2-3 tuntia, 4-5 km. Joen kivipohjaa paljain jaloin kävely tuntui rituaalilta. Vaellusrepun kanssa ilman mitään jalkineita olisi tukalaa, vaikka vesi on nyt matalalla ja virtaus vähimmillään.

Pilvet repeilivät ja hetkittäin näkyi ylempiä rinteitä ja harjanteita.

Soneran yhteys löytyi ylempää laaksosta, kapealla sektorilla ja siinäkin aaltoillen ja pätkien. Sääennuste näytti hyvältä, mutta varsin arpapeliä, paljonko pilveä näillä tuntureilla on, vaikka lähistöllä aurinkoa olisi.

Kuvailin karun laakson rinteen vehreyttä ja kallioisen massiivin jylhyyttä. Kasveja ja kiviä. Kävely teki hyvää, vaikka olo vähän voimaton ja paikoilla ollessa kylmäsi. Ruokahalu on sentään hyvä, 500g intialaista kanapataa upposi nopeasti. Hämärtyi, #tilt.

27.8.

Heräilin vasta klo 8. Pilvistä, tästä katsoen alarinteitä näkyi vähän. Sitten tihkua tai pilven alareunaa. Hiukan huonovointista oloa vielä. 3 kuppia kahvia ja leipiä.

Ravinnon imeytyminen ei toimi hyvin, läpikulku vähän liian joutuisaa. Tai elimistö siivoaa?

Oho hups! Nukuin yli 2 tuntia lisää aamutoimien jälkeen. Ja hyvin nukuin. Tutkimussuunnitelmaankin tuli tarkennuksia.

Mietin onko pilvipeite tasainen ja kuinka paksu. Ylärinteet ja huiput saattavat olla sen yläpuolella. Saattavat. Sehän selviää menemällä katsomaan. Vai onko nukkuminen parempi? Ööh… Puolikuntoinen olo.

Ei se kahden kerroksen tila lainkaan tavatonta ole, sitä vain ei huomaa jollei liiku riittäviä korkeuseroja. Ehkä voimakkaimmin on mieleeni jäänyt kesän 1996 retki Molladaliin: laakson yläosaan patikoituamme pilvikatto roikkui lähellä ja siitä tihkui vettä. Vastaan tuli muita, jotka kertoivat että tällaista on ollut eikä kiipeämään päässyt. Aavistelimme kuitenkin oikein, ettei sää ollut niin huono. Oli vähän aavemaista lähteä kiipeilyreitille ja nousta suoraan pilvisumuun. Mutta noin 100 metriä siinä noustuamme putkahdimme aurinkoon pilvettömän taivaan alle. Ympärillä levisi valkoinen pilvimeri, josta kohoili tunturihuippuja kuin saaria. Sieltähän ei tehnyt mieli laskeutua takaisin sumuun.

Mutta nyt pysyn omassa sumussani. Kuten eilen, horrostan ja torkun iltapäivälläkin. Ja vaikkei tunnu pahalta, niin ei tässä tilassa kannattaisi ylärinteitä kapuilla. No, ei minulla nyt lähiviikkoina ole täysiä lepopäiviä paljon ollutkaan.

Käyn taas pienellä kävelyllä, 2km 1t. Sää on sakeampi kuin eilen. Olen kuin unessa koko ajan. Melko läheltä telttaa joen samalta puolelta löytyy Soneran puhelinverkkoyhteys häilyvänä ja pätkivänä (puhua tuskin voisi), muttei datayhteyttä edes hetkeksi.

Mutta hyvin maistuu Real Turmat naminani Steinbitgryte – merikissapata – Wolffish Casserole – Seewolf – Loup de meer.

Illemmalla taas pilvet vähän repeilevät huippujen ympärillä. Aukoista näkee, että vuorten toisella puolella, rannikolla, on kirkkaampaa. Olisipa kylmempää!

Sen verran virkistyin, että täydentelin työsuunnitelmia. Ideat kypsyvät kun tekee täysin muuta, luonnon keskellä ”yksin” ja nukkuu paljon. Kun on paikoillaan, maailma tulee luokse.

28.8.

Heräsin 730. Sateiseen suuntaan näyttää muuttuvan. Makoilen ja mietin pakkailua ja 500m alemmas laaksoon siirtymistä. Jos kirkkaampi jakso vielä tulee, saatan tehdä kävelyn ylempien rinteiden alle. Välillä pilvien repimät paljastavat hetkeksi osia ylemmistä tunturien rinteistä.

Olen tarkastellut tätä yhtä aina kun mahdollista ja käynyt mielessäni läpi mahdollisia nousureittejä. Selväpiirteisiä sellaisia ei ole, vaan tämä on monimutkaisemman ja suuremmankin vuoren sukua ja se juuri minua kiehtoo. Tiedän että ilman varsinaista kiipeilyä ylös kyllä pääsee, mutta reitin tunnustelu edellyttäisi parempaa säätä…

Vettä tulee kuuroina tuulenpuuskien mukana, mutta yhtenäinen sadeilma tämä ei vielä ole. Heräilyni on hidasta kuten usein viime aikoina. Nytkin aivan tokkurassa ja päässä heitti, vasta parin tunnin jälkeen tiedän mikä oloni oikeasti on. Ei huono, mutta kovaa monen tunnin täysrasitukseen en nyt lähtisi.

Sama rytmi näkyy jatkuvan: nukuin taas sikeästi aamupäivällä, unien vallassa pari tuntia. Auringon säteily lämmittää telttaa sateellakin ja kelliminen on mukavaa.

Kuten aiemminkin vastaavissa olotiloissa mieleen nousee muistoja monilta eri retkiltä vuosien takaa; erityisesti vuoristomaisilta paikoilta ja tunnelmista niissä. Ei haikeutta, kokemus rikkaudesta.

Vastaava muisteluprosessi matkoistani nuorisotyön parissa olisi hieno. Ehkä se onnistuu, kun ensin kertailee riittävästi paikkoja ja aikoja, kuten omien retkieni osalta olen monesti tehnyt. Omalla painollaan on se oikea rytmi, vaikka sellaiseen työskentelytapaan harvoin on nykyään mahdollisuus.

Iltapäivällä sade muuttui tiheämmäksi ja yhtenäisemäksi. Teki mieli lähteä liikeelle. Ensin rinnesoita ja puroja, sitten aiemmilta vuosilta tuttua vanhaa sodanaikaista polkutietä siksakkia alas laaksoon.

Vain muutama kilometri ja muutama sata metriä alemmas on kuin yhtä monta sataa kilometriä etelämmäs.

Ensin tunturikoivikkoa, vehreitä mättäitä ja lohkareista kalliokkoa, josta joka puolelta löytää tuulelta ja sateelta suojaisia koloja. Pauhaava puroja ja putouksia. Sitten isompia koivuja, raitoja, haapoja, pihlajia, istutettua kuusimetsää, laakson pohjalla kaunista männikköä, jonka läpi joet virtaavat yhä vauhdilla, solisten uomissaan korkeiden luonnonpenkereiden välissä…

Tuntureilta alas johtavan jokilaakson rinteet ovat rehevää lehtoa. Olen tämän monesti ennenkin kokenut, mutta kontrasti on aina yhtä voimakas: karusta ja suojattomasta tunturimaasta hetkessä alas vihannoivaan laaksoon. Ja metsä! Metsän huokailu, lehtien suhina, tuoksut – ihmeellistä lempeää, kun ei ole koko ajan tuulen eikä sateenkaan armoilla.

Suomessa jossain määrin samaa mutta vaatimattomammin voi kokea Metsä-Lapin suurimmilta avotuntureilta karussa kelissä alas metsämereen laskeutuessa. Mutta vastaavaa rehevyyttä ei kohtaa Euroopassa muualla kuin Skandien alueella tai etelämpänä, kuten Alpeilla.

Täällä koko asetelma on kuitenkin Alpeistakin poikkeava valtameren rannikon ja sitä leudontavan Golf-virran ansiosta. Ja metsän läpi kulkiessani tajuan, että olen ollut tunturien maassa jo kolme kuukautta enkä ole – kuin lyhyillä kävelyillä kaupungin liepeillä etelässä käväistessäni – aikoihin kulkenut metsässä ja leiriytynyt metsään.

Syksyä kohti pimenevät yöt huomaan täällä alhaalla selvemmin, laakson pohjalla, kilometrin-puolitoista korkeiden tuntureiden – tai sanotaan nyt se – vuorten varjossa, sekä metsän varjossa: kun iltayöstä käyn joen rannassa, on siinä valoisampaa, ja ylhäällä tuntureilla on sitäkin valoisampaa. Vaikkakin jo syvän hämärää yön pimeimpänä aikana.

Nyt tukee uni teltassa puiden suhistessa pimeässä ja pudotellessa vesipisaroita teltalle, joen kohdistetaan taustalla. Tulin tänne sieltä, mistä joen vesi muodostuu lukemattomien purojen latvoilta.

29.8.

Nukahdin vasta puolen yön aikaan, kai toisaalta koska metsä tuntui vähän oudolta, toisaalta koska halusin aistia tunnelmaa. Nukuin sitten miellyttävässä metsänpeitossa 8-9 tuntia tajuamatta mitään, paitsi havahtuessani jonkin aikaa en muistanut missä ajassa ja paikassa olen – eli jollain pitkällä matkalla olen yölläkin ollut.

Metsä ei aamulla kuitenkaan tuntunut enää oudolta. Aamurutiineja tehdessäni tajusin että kaikki on tuttua. Välillä mieleen pilkahteli muistoja lukemattomilla monen päivän metsäretkiltä ja teltassa makoiluista, joita kaipaan yhtä paljon kuin liikkumista luonnossa.

Täältäkään minulla ei ole varsinaista halua lähteä minnekään. Voisi tehdä kävelyjä tutustuen tähän laaksoon ja sen ihmisiin, kuunnella heidän ajatuksiaan ja katsella syksyn tuloa. Siitä on jo merkkejä: siellä täällä kellastuvia tai muuten jo kesän kuluttamia kasvien lehtiä tuntureilla, rinteen lehdoissa myös aavistusta nahistumisesta – täällä metsässä ja poluilla lehtiä on maassa ja kun tuuli suhisee latvustoissa, niitä irtoaa lepattaen ja putoilee vähitellen lisää.

Poroja näin muutaman päivän aikana joka päivä muutamia, kaikki pieniä parttioita joissa vasoja ja nuoria, laiduntamassa tai vain maleksimassa. Ne ovat jälkiryhmää, jotka palaavat vähitellen talveksi sisämaahan – samaa reittiä jota ne ovat vuodenaikoina siirtyneen vaikka kuinka kauan – ja paimenet niiden mukana, kunnes se muuttui vaikeaksi. Tässä tapauksessa vuosipaimennus yli Norjan ja Ruotsin välisen rajan jatkuu kuten ennenkin – toki tekniikan tuella.

Sitten vähän Norjasta ja norjalaisista. Kylä laaksossa on vanha, se muodostuu muutamista nimetyistä taloista ja tiloista, sekä joukosta mökkejä. Rinteet molemmin puolin nousevat jyrkkinä kilometrin – puolitoista korkeammalle. Suuri osa vudesta ollaan ilman suoraa auringonvaloa. Maanviljelyä on ravinteikkaalla laakson pohjalla. Langaton verkkoyhteys on heikko tai puuttuu, mutta laajakaistapiuhaa on vedetty, vaikka syvää laakson pohjukka ”syrjässä” tunturimaan sisällä. Mutta täälläkin on aktiivinen kylätoiminta, suosittuja kulttuuritapahtumia yms.

Kun saavuin alas paikkaan johon autotie päättyy, laskeutui helikopteri. Tekivät perjantai-iltana hommia kuljettaen jotain teknisiä ym. tarvikkeita jonnekin ylemmäs. Niin myös lauantaina. Useita avustajia autoineen maassa radiopuhelinten kanssa. Varsin tavallista tässä vuorten ja vuonojen maassa. Ei mitään töissä virkatunnit -nysväämistä. Jatkuvaa operointia täällä. Heh heh…

Parkkipaikan taukopaikalla oli illalla iso joukko nuoria aikuisia, kaiken näköisiä miehiä ja naisia, sekä kaksi esiteiniä. Tankkasivat itseään ja vetivät päälle ulkoilutrikoita ym. varusteita ja reput. Kaikilla täysiveriset maastopyörät, viikonloppuretkelle lähdössä. Nyt illalla polkua ylös tunturiin yöksi majalle 10km ylämäkeen, korkeuseroa 500-600 metriä. Siinä korkeudessa umpipilvistä ja sadetuiskua.

”Sää on sekainen kuin se on”, sanoi minulle yksi miehistä jonka kanssa juttelin. Varhaisnuoret lämmittelivät pyörillään parkkipaikalla tasapainoillen ja pomppien ja etu- tai takapyörällä ajellen. Kaikki reippaita ja innokkaita.

Pitivät silti minun yksin vaelteluani ja kapuilujani melko kovana juttuna. Norjassa retkeily on usein sosiaalisempaa sekä ryhmissä että elämässä tunturituvilla, kulttuuri on siinä vanhempaa kuin Suomessa ja muistuttaa Alppimaita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s