Nuorisotyö on ei joko tai vaan sekä että

Bloggaus johdattelee hyvin toukokuussa 2017 ilmestyvää artikkeliini ”Eetos, ihminen ja etiikka – näkökulmia nuorisotyöstä ja nuorisotyölle; teoksessa Hoikkala & Kuivakangas (toim. 2017) Onko nuorisotyö nuorisolaisille? Yhteisäpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet. Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Nuorisotutkimusverkosto.

2014:

Olen miettinyt tätä nuorisotyön ”ikuisuusongelmaa”. Juha Nieminen on monissa yhteyksissä osuvasti esittänyt nuorisotyön ensin ”kaksoiskvalifikaation” (esim. sopeuttaa, sosiaalistaa yhteiskunnan ehdoilla – vapauttaa, aktivoida nuorten omilla ehdoilla, sittemmin useampia nuorisotyön funktioita, joissa voidaan nähdä keskenään ristikkäisiä tai vastakohtaisiakin motiiveja ja pyrkimyksiä.

Itse olen vuosia käyttänyt ilmaisua ”nuorisotyön perusdilemma”, jolla viittaan siihen, että tiettyjen ristiriitaisen tai vastakkaisten näkökulmien välistä tai jännitteestä (esim. kunnan viranhaltijana – nuorten kanssatoimijana) nuorisotyö ei voi päästä eroon, dilemma pysyy: mutta nuorisotyössä on aina uudelleen suhteutettava itsensä niihin ja tehtävä se myös muille ymmärrettäväksi.

Nämä funktiot ja dilemma ovat nuorisotyön ydinkysymyksiä, koska ne ilmenevät poliittisissa painotuksissa ja alan rahoituksessa, siihen kohdistuvissa odotuksissa, tulosarvioinneissa ja niiden mittareissa sekä siis vaikuttavat nuorisotyön suuntaan.

Vastakkainasettelut määrittävät liikaa nuorisotyötä 

Nuorisotyö jäsentyy usein seuraavan kaltaisten vastakohtaisuuksien kautta:

– virallisuus – epävirallisuus

– sopeuttaa – vapauttaa

– ehkäistä – korjata

– ryhmätoiminta – yksilötoiminta

– perusnuorisotyö – erityisnuorisotyö

– avoin nuorisotyö – kohdennettu nuorisotyö

Nuorisotyössä voi tapahtua tapahtuukin näiden vastakohtaisuuksien mukaista eriytymistä. Mutta haluan kiinnittää huomiota siihen, että nuorisotyön eri muotoja kuitenkin yhdistää sama nuorisotyön ydin, jonka tarkastelussa ”vastakohtaisuudet” kietoutuvat tai sulautuvat yhteen. Ja sitä tapahtuu nuorisotyön eri muodoissa koko ajan. Siinä on eräs nuorisotyön näennäistä moninaisuutta yhdistävä piirre: nuorisotyön lähtökohta ja ydin on kohtaamisessa ja dialogissa.

Nuorisotyöntekijä on nuorten kohtaamisen osaaja, nuorten kanssa dialogissa niin tavanomaisessa keskustelussa, ”joutenolossa” tai ryhmätoiminnassa, kuin vaikeaan elämäntilanteeseen puuttumisessa sekä koulutukseen tai työelämään suuntautumisen tukemisessa. Ei vain sanallisesti vaan myös ääneti, läsnäolollaan, luotettavana aikuisena.

Nuorisotyö välittää

Totta kai nuorisotyössä on pyrkimys toimia kasvattavasti ja puuttua ongelmiin, mutta ei nuoren elämän ulkopuolisena ammattilaisena nuorta velvoittavan järjestelmän edustajana, vaan nuorten kanssa olijana ja tukijana, ohjaajana nuorten ja yhteiskunnan (”järjestelmän”) välissä niiden intressejä yhteen sovittaen (virallisuus – epävirallisuus).

Tällainen toiminta sekä sopeuttaa nuoria yhteisöön että tukee heitä omaehtoisuuteen. Nuorisotyö tukee osaltaan kansalaiseksi kasvamista, mutta ei suuntaa nuorta mihinkään tiettyyn yhteiskunnalliseen näkemykseen tai asenteeseen, vaikka parhaimmillaan antaa välineitä myös sellaisen omakohtaiseen muodostamiseen. Aktiivisen kansalaisen ihanteeseen kuuluu sekä yksilön itsenäisyys että vuorovaikutus- ja ryhmätoimintakyky, sekä kyky sopeutua että kyky asennoitua kriittisesti ja muutoshakuisesti vaikuttaen. Kaikissa nuorisotyön muodoissa opitaan sekä pelisääntöjä että itsensä ilmaisua ja toimintaa (sopeuttaa – vapauttaa).

Nuorisotyö on välittäjä kahdessa merkityksessä: toisaalta nuorisotyöntekijä päätoimisesti välittää nuorista ja nuorten elämästä, toisaalta parhaimmassa tapauksessa nuorisotyö voi myös välittää yhteiskunnan ja nuorten elämän tarpeita ja odotuksia toisilleen.

Kohtaaminen ja dialogisuus

Kehitys- ja traumapsykologisesta tutkimuksesta tunnetaan erityisesti lapsuuden ja nuoruuden, mutta myös koko elämäkaarella tarpeelliset, sekä suojaavat ja vahvistavat tekijät/kokemukset, että mahdolliset haitta- ja riskitekijät/kokemukset. Niiden myötä ihmisen elämässä sekä ongelmien ehkäisy että korjaaminen perustuvat suojaavien ja vahvistavien tekijöiden tukevaan mahdollistamiseen, tarjontaan ja painottamiseen, sekä haitta- ja riskitekijöiden karsimiseen ja torjumiseen.

”Ehkäisevän nuorisotyön” vaikutukset perustuvat haitta- ja riskitekijöiden välttämiseen, sekä tukevien ja suojaavien tekijöiden ylläpitämiseen nuorten elämässä. Tätä voi tapahtua nuorisotilan sohvalla löhöten ohjaajan kanssa välillä rupatellen, nuorten ryhmätoiminnassa tai pelkässä oleskelussa. Nuoren mielekkääksi kokemassa toiminnassa tai joutenolossa, yksilönä tai ryhmän jäsenenä ovat vuorovaikutuksen, kohtaamisen ja dialogin paikat, joissa nuorisotyöntekijä toimii. Se voi olla melko näkymätöntä, mutta rakentavaa pitkäjänteitä pedagogiikkaa.

Ei ole ehkäisyä tai korjaamista, vaan koko ajan molempia

Huomionarvoista on, että ehkäiseväksi mielletyssä tavallisessa nuorisotyössä vaikutus perustuu aina myös korjaaviin prosesseihin. Mikä tahansa tilanne – vaikka pelkkä sohvalla keskustelu – luotetuksi ja tukevaksi koetun nuorisotyöntekijän kanssa, tai yhteinen ryhmätoiminta – vaikka pelleily – siihen rakentavasti suhtautuvan nuorisotyöntekijän läsnä ollessa voi korjata mm. aiempia nuoren tarvitseman kontaktin ja hyväksynnän kokemusten puutteita. Milloin ja missä tahansa. Ehkäisevä toiminta siis perustuu onnistuessaan melko huomaamattomiin paitsi tukeviin ja edistäviin, myös nimenomaan korjaaviin tekijöihin.

Miten tämä eroaa erityisnuorisotyöstä tai etsivästä nuorisotyöstä? Usein erityisnuorisotyö ja useimmiten etsivä nuorisotyö nähdään korjaavan yksilötyönä. Kuitenkin kysymyksessä on vain näkökulma- ja painotusero. Nuoren elämään puuttuvaksi tai sitä korjaavaksi mielletty työ nuorisotyössä perustuu – yleensä intensiivisemmin ja tietoisemmin, mutta – täsmälleen samoihin tekijöihin kuin ehkäisevä työ: haitta- ja riskitekijöiden minimointiin sekä tukevien ja korjaavien tekijöiden vaikutuksiin.  Ja samalla se on koko ajan nuoren tulevaisuuden kannalta myös ehkäisevää.

Ja sekä perinteisessä erityisnuorisotyössä että etsivässä nuorisotyössä toiminnan ydin on sama kuin muussakin nuorisotyössä: nuorten kohtaaminen dialogisesti, yksilöinä ja ryhmissä.

Ei ole vain ryhmä- tai yksilötoimintaa

Yksikään syntynyt ihmislapsi ei kehity tuntemamme kaltaiseksi inhimilliseksi yksilöpersoonaksi, jos hän ei saa olla riittävästi vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja yhteisöön. Myös yhteisöstä eristäytynyt yksineläjä, erakko tai ”syrjäytynyt”, on koko ajan psyykensä kautta sidoksissa muihin ihmisiin ja yhteisöllisyyteen – jos hän on ymmärtämämme inhimillinen yksilöpersoona. Tuo psyyken suhde toisiin ja yhteisöön voi olla vahingoittunut ja kielteinen, jolloin myös minäkuvassa ja itsetunnossa on kielteisiä piirteitä, mutta sitä painokkaammin tuo suhde yhteisöön on silloinkin olemassa – ja ehkä hoidettavissa ja korjattavissa. Korjaavilla kokemuksilla ja haittatekijöitä karsimalla.

Kun esimerkiksi etsivä- tai erityisnuorisotyöntekijä lähtee muutaman nuoren kanssa Nuorisokeskuksen Nuotta-valmennukseen, prosessinäkökulma on hänellä yksilöpainotteinen: ryhmät ovat välineitä yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mutta valmennuksessa välineinä ovat tavallisen perinteisen nuorisotyön menetelmät: toiminnalliset harjoitteet, ryhmätoiminta ja kokemuksista keskustelu, dialogisuus, nuoren ja nuorten elämän ja tilanteen huomioon ottaminen jatkuva nuorten kohtaaminen ja rinnalla olo. Ryhmän valmentamisessa ryhmätyön menetelmin ryhmä taas muodostuu yksilöistä, jotka voi nähdä välineinä ryhmätoimintaan – mutta kysymys on koko ajan ryhmän ja yksilöiden suhteesta, jatkuvasta dialogista ryhmän jäsenten välillä sekä ryhmäidentiteetin ja yksilöidentiteettien välillä.

Muutama vuosi sitten sosiaalityön tehtävistä Nuotta-koordinaattoriksi siirtynyt ammattilainen sanoi minulle, että Nuorisokeskuksen ohjelmasisältöjä nuorten kanssa vetävät ohjaajat eivät välttämättä edes itse tajua, kuinka erityistä ja merkittävää työtä he tekevät: sellaista, jota muun muassa koulussa ja sosiaalityössä tarvittaisiin mutta niistä puuttuu: ryhmätoiminnallisuus sekä yksilöitä huomioiva dialogisuus, avoin kohtaaminen nuorten tilanteen ehdoilla. (Sosiaalipsykologian tutkimuksesta ja teorioista löytyy runsaasti aineksia yksilön ja ryhmän suhteiden ja vaikutusten tarkasteluun.)

Nuorisotyön toimintaympäristö on nuorten maailma, toiminnan ydin on avoimuus ja vapaus

Nuorisotyön paikka yhteiskunnassa on aina pohdituttanut. Mikä on nuorisotyön reviiri? Uskon että useimmat nuorisotyöntekijät tunnistavat sen olevan yleisesti siellä missä nuoret ovat. Nuorisotyöntekijä on kohtaaja nuorten reviireillä, nuorten aika- ja paikkatiloissa. Yksi syy nuorisotyötä koskevien käsitysten ristiriitaisuuksiin ja usein tunteenomaisuuteen liittyy tähän yhteyteen, jota nuorten olemista ja ”nuorisoa” koskevat käsitykset leimaavat. Jos nuorten oleskelu jossain ympäristössä määrittyy julkisesti kielteiseksi, uhkaa nuorten kanssa samalla reviirillä toimiva nuorisotyö määrittyä kielteiseksi, tai siltä saatetaan odottaa yleisempää (epäammatillista) näkökulmaa ilmiön kielteisyyteen. Käytännössä nuorisotyö usein toimii tällaisessakin tapauksissa nuorten maailman ja aikuisten julkisen maailman välisenä sovittelijana.

Tätä kirjoittaessani Nuorisotyön viikolla (2014) kuuntelin Radiosta Yle Puheen Iltapäivä -lähetystä. Siinä Reino Nordin sanoi, että jos aikuiset eivät tule toimeen nuorten kanssa ja heitä häädetään paikoista kuten julkisista tiloista, silloin ollaan jo menty pitkälle ja se kertoo aikuisten ongelmista, ei nuorista. Kysymys on siis halusta ja asennoitumisesta siinä miten me näemme nuoret ja kohtelemme heitä. Kokemuksenaan nuorisotyön parissa toiminnasta hän totesi, että nuorille on helppo luoda mielekästä toimintaa, olivatpa he kuinka tahansa ongelmallisessa tilanteessa tai sekasotkuisesta taustasta.

Monet akuutisti suureksi koetut ongelmat helpottuvat jo pelkässä nuorta kunnioittavassa keskustelussa. Pienetkin asiat sopivalla hetkellä ja hyvässä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa voivat olla nuorelle hyvin merkityksellisiä. Nuorisotyössä on ja siinä avautuu tai luodaan koko ajan monenlaisia väyliä nuorten elämänkulkuun. Kysymys on nuorisotyölle tunnusomaisesta halusta ja asennoitumisesta. Nuorisotyössä ei ole lähtökohtana toimia vain aikuislähtöisesti vaan ennemminkin nuorisolähtöisesti tai dialogissa nuorten ja aikuisten maailman välillä. Nuori kohdataan ihmisenä ja periaatteessa riippumatta siitä, onko hänet leimattu ongelmalliseksi muualla, sekä ennen kaikkea leimaamatta nuorta tai nuoria yleistämällä, että kysymys on ”nuorisosta” eikä aikuisten kanssa samanarvoisista ihmisistä.

Väitän kuitenkin, että nuoriin kohdistuvat ristiriitaiset ja latautuneet käsitykset ja tunteet heijastuvat nuorisotyöhön. Miten muuten on selitettävissä se, että tavanomainen nuorten parissa tehtävä työ tavanomaisine ryhmätoimintoineen, ”joutenolo”, nuorille itselleen mielekäs vapaa-ajanvietto (”hulluttelu”) nuorisotyöntekijän läsnä ollessa sekä arkinen keskustelu nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa näyttäytyy edelleen joillekin ei-niin-tärkeänä tai ei-ammattillisena? Nimittäin:

Epämuodollisuutta, vapaa-ajan, joutenolon ja hulluttelun, kulttuurisen toiminnan ja muun erilaisen näennäisesti ei-tavoitteellisen tai ”tuottamattoman” toiminnan merkitystä painotetaan muun muassa innovaatioiden ja luovuuden tutkimuksessa ja kehittämisessä, johtamisopeissa. Samaan aikaan kun seurasin Nuorisotyön viikon ohjelmaa tätä kirjoittaessani Tasavallan Presidentin kanslia twiittasi: ”Presidentti Niinistö: ihminen tarvitsee innovaatioihin tilaa ja vapauksia.” Nuorisotyö osaltaan puolustaa ja edustaa nuorten tilaa ja vapautta ja toimii juuri niissä.

Tilaa ja vapauksia! Nuoret ja nuorisotyö tarvitsevat ilmapiiriä, jossa innostaminen tapahtuu, oli sitten kysymys mistä tahansa joutenolosta, toiminnasta, tapahtumasta, arkikeskustelusta tai ongelmallisen nuoren elämäntilanteen käsittelystä ja tukemisesta.

Hiukan Himaselta: kohtaamisen, tilan ja vapauden ilmapiiri, eetos

Pekka Himanen on 1990-lopulla osaltaan kehitellyt etiikkaa, joka ammentaa klassisesta kreikkalaisesta filosofiasta ja määrittää eettisen olemisen huomioimalla mm. kasvotusten olemisen inhimillisen vuorovaikutuksen eettisen perustilanteeksi. Se on inhimillisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen alue, jonka voi nähdä sekä yksilöllisenä haasteena omalle persoonallisuudelle, kyvyille ja ihmisyydelle ja itsetoteutukselle, että yleisinhimillisenä haasteena hyvälle olemisentavalle. Tällaista etiikan tai ainakin sen merkityksen kiinnittämistä kohtaamiseen, kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen ovat kehitelleet useat filosofit, esimerkiksi Martin Buber (Minä ja Sinä) ja Emmanuel Levinas (Totaliteetti ja Toinen).

Nimityksen tietoyhteiskunta sijaan Himanen esitti 1990-luvulla nimitystä kohtaamisyhteiskunta, joka kuvaa voimakkaasti lisääntyviä mahdollisuuksia ihmisten monimuotoiseen vuorovaikutukseen erityisesti informaatioteknologian kehityksen myötä. Tämä vuorovaikutteisuus tietoverkoissa onkin ollut hurjassa kasvussa. Se on inhimillisen sosiaalisuuden ja dialogisuuden ilmentymää, ihmisten välisiä suhteita siinä kuin fyysisetkin kohtaamiset – ja niihin liittyvät samat pelisääntöjen (moraali) sekä asenteen ja luonteenkasvun (etiikka) kysymykset.

Verkkojen filosofiaa luonnehtivassa kirjassaan Hautomo (1997) Himanen esitti ajatuksen kasvokkain elämisen etiikasta. Sen mukaan ”eettisyyttä on se, missä toisen kanssa kasvotusten eläminen synnyttää välittämisen”. Eettisyyttä eivät synnytä eettiset periaatteet, vaan kasvotusten oleminen. Eettisyys lähtee toisen kanssa kasvotusten olemisesta, sille avautumisesta ja sen sisällä syntyvistä merkityksistä. (Himanen 1997, 76-78.) Kasvotusten toisen kanssa elämisestä (ensisijaisesti ruumiillisesti mutta myös virtuaalisesti) syntyy välittämisen myötä eettisyys arvokkuuden piirinä (em. 74).

Kasvotusten elämisen käsitteen taustana Himasella on Antiikin sokraattinen yhdessäolon käsite synusia. Vastaavasti hän näkee haasteeksi sen, että tätä yhdessäoloa luonnehtii sokraattinen skhole, joka on ymmärrettävissä vapaa-ajaksi ja jota Himanen nimittää (kreikan etymologian mukaan) myös hengittävyydeksi, vapaudeksi. (Em. 72-74.)

Ihmisenä oleminen on (tai sen tulisi olla) ensisijaisesti vapaan ja ajallisen elämänyhteyden hengittävyydessä (skholessa) toteutuvaa dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia). Se on eettisyyden sfääri. Etiikan rakentelu ei kuulu (ainakaan vain) yliopistoihin, vaan myös ja nimenomaan ”torille ja kadulle”, jokapäiväiseen elämään. (Himanen 1998, Filosofian oikeudenkäynti).

Edellisen mukaisesti voitaisiin lähestyä nuorisotyöhön sisältyvää dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia) nuorisotyöntekijän ja nuorten välisissä sekä nuorten keskinäisissä suhteissa. Siinä voitaisiin nähdä nuorisotyön hengittävyyttä eli skholea suhteessa nuorten elämään ja vapaa-aikaan. Näin määrittyisi nuorisotyön eetoksen sisältö suoraan ihmisenä olemisen perustilanteesta, kohtaamisesta eettisyyttä rakentavassa välittämisen ja arvokkuuden piiristä.

Tämä blogi on julkaistu toistaiseksi poistetulla Humak.fi NAM-sivustolla (2010-2014)  loppuvuonna 2014, Copyright kirjoittaja ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kiitän Olli Saarelaa monivuotisesta tuesta hänen toimiessaan OKM Nuorisoyksikön johdossa.  Kerran hänen kysyttyään motivaatiostani ja kerrottuani että tunnen yhä enemmän toistavani samoja asioita, hän sanoi ”sinä olet alkanut oppia”. Ja aiemmin kiukuteltuani hän opetti minulle: ”asiat eivät ole joko tai vaan sekä että”. Onko meillä vielä tai jatkossa tällaisia johtajia hallinnossa ja politiikassa?

Mainokset

#nuorisotyö matkalla nykyisyyteen

Vuoden 2016 ensi kvartaalissa julkaisin useita blogitekstejä, mutta sitten on ollut niissä taukoa.  Työmuistelmat -sarja on kesken – no kyllä se jatkuu ja muutakin tulee, kunhan päivät lyhenevät.

Olen kirjoittanut Nuorisotyö -lehteen ja juttuni ilmestyy vuoden 2016 jokaisessa numerossa: lehden 70-vuotis juhlavuoden kunniaksi kirjoitan nuorisotyöstä, kun omaakin taipalettani alan seuraajana on kestänyt kohta 20 vuotta. Kannattaa seurata tuota sivua, siellä on muitakin lehden juttuja digitoituina.

”Matkalla nykyisyyteen” -juttusarjan aluksi lehdessä 1/2006 tarkastelin alan yleistä kehitystä 1990-luvun lamasta EU-jäsenyyden kautta yli Milleniumin, sekä sen jatkoksi lehden 2 jutussani Nuorisotyö vuosituhannen alussa voimistunutta kehitystä vuodesta 2008 alkaneeseen lamaan saakka.

Lehdessä 3, jota jaettiin myös Allianssi-risteilyllä, juttuni Nuorisotyö, himmelit ja käytäntö, aiheina olivat aluerakenteet ja rakenneuudistukset sekä nuorisotyön asema aluepolitiikassa, alueiden Suomessa.

Lehden 4 vapaaehtoistoiminnan teemaan sidottu juttuni Vapaaehtoistoimintaa edistetään – vai heikennetään tarkastelee kansalaisjärjestöjen asemaa, joka on häirinnyt minua vuosia ja jonka roolia kuntien palvelujen rinnalla tai korvaavana olen saanut työssäni myös seurata.

Katso siitä myös aiempi Kommentti-kirjoitukseni ”Lautakasojen vartiointi ja penkominen” – purin turhaumia, joita en voinut kirjoittaa artikkeliini ”Hyvinvointipalvelujen tuottamisen malleja kolmannella sektorilla” julkaisussa Kolmannella lähteellä (verkkoversiossa sivut 96- 106).

Nuorisotyö -lehden tuplanumero 5-6/2016 tarjoaa tuhdin lukupaketin ja sen sisältää löytää myös minun juttuni Globaalikasvatus ja nuorisotyö jossa kysyn, onko Pallo hukassa ja mistä se voisi löytyä.

Vuoden viimeisten kahden lehden tekstini ovat kevyttä alan tutkimuksen ja sen merkityksen tarkastelua: Nuorisotyön tutkimuksesta osat 1-2. Lehden numerossa 7 juttuni ”Miten nuorisokysymys muuttui nuorisotyöksi ja -politiikaksi” kuvaa taustahistoriaa noin 1990-luvun alkuun asti. Lehden 8 juttuni ”Mosaiikkimaista kehitystä” jatkaa siitä noin nykyaikaan.

Minua kiinnostaisi tietää, miten nämä tekstini on koettu – erityisesti nuorisostyön kentällä, mutta muutenkin.

Työmuistelmia 3: Petri lukee, kirjoittaa ja puhuu

Lähtökohtaisesti erityinen asemani kehittyi kahdesta syystä: toisaalta tulin Allianssissa tekemäni työn kautta koko alan keskustelujen valtakunnalliseen ytimeen, toisaalta tuolloin ja seuraavinakaan vuosina muita nuorisotyöhön päätoimisesti keskittyviä tietojen ja näkökulmien kokoajia, tutkijoita ja viestijöitä ei ollut. Vuosina 1997-2000 selasin ja luin melkoisen määrän materiaalia Nuorisotiedon kirjastosta, joka tuolloin sijaitsi Olympiastadionilla. Ja kirjoitin aiheita kokoon moninkertaisesti verrattuna siihen mitä julkaisin.

Allianssi-risteilyllä syksyllä 1998, jossa tuottamani tekstit olivat pääaiheiden joukossa, sain olla melko rauhassa. Jotkut Allianssista naureskelivat, että ”rentoudu nyt, kun sinua ei vielä tunneta, kohta olet alalla julkkis”.

Photo SASiimes1998

Oma erityinen panokseni tuosta alkaen oli siinä, että jäsenneltyäni nuorisotyön piirteitä ja ajankohtaisia kehittämishaasteita olin intohimoisen kiinnostunut tietämään alan käytännöstä lisää kuulemalla nuorisotyöntekijöitä. Tässä tilanteessa hahmottuivat jo elementit sille dialogisuudelle, jonka myöhemmin, vuodesta 2005, otin koko työtäni julkisesti määrittäväksi periaatteeksi: vuoropuhelu nuorisotyön kanssa. Sen yksi ulottuvuus oli luennointi ja kouluttaminen.

Elämäni ensimmäiset luennot pidin loppuvuonna 1998 Oulussa kaupungin nuorisotoimen edustajille ja kutsuvieraille sekä alkuvuonna 1999 Vantaan kaupungin nuorisotoimelle. Näitä seurasivat Haapaveden opiston ja kutsuvieraiden tilaisuus, Kuntakoulutuksen Nuorisotoimen neuvottelupäivät, Ähtärin kaupunki (mm. paneeli), koulutuspäivä Humak Kanneljärven opiskelijoille sekä Nuorisotutkimusverkoston yleisöseminaari joulukuussa 1999.

Tuosta hahmottuukin karkea kutsujien kirjo, joka sitten tiheni ja laajeni vähitellen. Vuosina 2000-2005 luennoin 12 kertaa suurehkolle joukolle valtakunnallisessa tilaisuudessa (Nuorisotyöpäivät, Allianssi-risteilyt, Kuntakoulutuksen päivät, Opetusministeriön tilaisuudet), opetin tai koulutin 18 kertaa oppilaitoksille (Humak, Tampereen yliopisto, Mamk, yksittäisiä opistoja), sekä luennoin ja koulutin 20 kertaa paikallisissa tai alueellisissa tilaisuuksissa (kunnat, järjestöt, hankkeet, lääninhallitukset, Allianssi). Eniten työtehtäviä tuli Humakin koulutukseen ja Lääninhallitusten päiville.

Kuva: Maarit Hurmerinta konsertoi, Petri Cederlöf luennoi – Allianssi-risteily 2004. Nuorisotyö 4/2004, s. 18. Kuvat: Anna Autio.

Allirist2004

Aiheita ei tarvitse etsiä

Nuorisotyön merkitysaiheesta (tavoitteet, tehtävät, toimintamuodot, menetelmät, vaikuttavuus) 1998-1999 oli luontevaa siirtyä toiminnan laadun, arvioinnin ja niiden edellyttämän srategisen jäsentelyn näkökulmiin, jotka olivat luentojen ja koulutustilaisuuksien yleisimpiä aiheitani vuosina 2000-2001, vahvasti muiden aiheiden joukossa 2002 ja suppeammin mukana seuraavina vuosina hahmottunutta sisältöpakettiani.

Esitutkimukseni kyselyt ja sitten toden teolla kenttä- ja seurantatutkimukseni (2001-2003) kuntien nuorisotyön ja seutuyhteistyön parissa toivat mukaan lisää aiheita niin valtion ja kuntien politiikasta ja hallinnosta kuin käytännön nuorisotyöstä paikallisesti, myös ammatillisuus ja monialainen yhteistyö sekä koulutus- ja kehittäminen. Vuosina 2003-2005 keskeiset aiheeni koskivat perustietoja ja havaintojani kunnallisesta nuorisotyöstä ja nuorisotyön seutukunnallisesta yhteistyöstä.

Erityisesti opiskelijoille piti selvittää yleisiä hallinnon ja yhteiskunnan rakenteen perustietoja sekä organisaationäkökulmia, jotta niiden kehittäminen ja arviointi kiinnittyisivät johonkin. Nuoret opiskelija tekivät upeita ”miksi”-kysymyksiä joihin vastaaminen vaati pohjustusta.

Omaa yliopistoalaani vastaavat koulutuspyynnöt sain tuolla urani alkuvaiheella Kehityspiikiltä, Humakilta ja Kanneljärven opistolta, niissä saatoin yhdistää kattavammin filosofiaa mm. laatuajatteluun, kehittämiseen ja arviointiin: Koulutuspäivä ”Arvot ja muuttuva yhteiskunta” Tuottajuus nuorisotyössä -täydennyskoulutusryhmälle loppuvuona 1999 sekä vastaavasti 2-päiväinen ”Arvopohjaisen tuottajuuden filosofia” keväällä 2000. Muuten yhtymäkohdat ovat olleet pienimuotoisemmin perusnäkökulmia etiikkaan, sekä opiskelijoiden tutkimusmenetelmäopintoihin yleistä metodeista ja tieteenteoriasta.

Tuottajuus200

Täydennyskoulutuksessa olevat ammattilaiset olivat yleensä kaikkein vastaanottavaisimpia, mutta nuortenkin opiskelijoiden osalta riski oli enemmän aiheiden vaativuus ja laajuus, kuin kiinnostuksen puute – ja kiinnostuksekin voi herättää jos haluaa. Luento täytyy aina muokata kohderyhmälle sopivaksi ja käytinkin usein runsaasti aikaa suunnitellen ja luonnostellen. Oma roolini tai sen painotukset vaihtelivat tutkijan, kehittäjän ja kouluttajan välillä.

Erityisesti laadun ja arvioinnin aiheiden esessä ilmeni myös vastustusta alan toimijoissa. Ministeriön nuorisoyksikön tilaama luentoni ”Arviointi ja laatu, peruskysymyksiä” Valtakunnallisella nuorisojärjestöpäivällä otettiin kiinnostuksella vastaan, mutta näin myös närästystä ja eräässä puheenvuorossa kyseenalaistettiin, miksi tällaista ”liiketoiminnallista” sisältöä tuputetaan järjestöille. Nuorisyksikön johtaja Olli Saarela vastasi siihen terävästi ja muistutti että minä olin kertomassa ajankohtaisesta aiheesta.

Myöhemminkin minua on yritetty ampua eri aiheiden viestintuojana, mutta torjuntatuki oli vahva; vuosina 2013-2014 se sitten onnistui, kun laukaukset tulivat ministeriön sisältä… Psykologiassa erilaiset defenssit tunnetaan hyvin ja niitähän on kaikilla. Vaarallisimpia ja primitiivisimpiä kuitenkin ovat itselle epämieluisan tiedon täysi kieltäminen tai jopa sen esittäjän kieltäminen. Ja niitä on nyt havaittavissa…

Ensimmäiset suuremmat yleisöluentoni laadusta, arvioinnista ja kehittämisestä pidin Allianssiristeilyllä ja Tuhti-seminaarissa 2001. Itsessään laadukkaimpia koulutuspaketteja olivat tuolloin Kuntakoulutuksen järjestämät, mutta ne olivat liian kalliita nuorisotyön kentän enemmistölle. Vuosien 2001-2002 tutkimusprojektini yhteydessä pidin useita luentoja ja vastasin kehittämistilaisuuksista Loimaan seutukunnan toimijoille sekä maakunnallisissa tilaisuuksissa, joissa kaikissa aiheina oli kehittäminen; niissä arvioinnin ja laadun näkökulmia työstettiin käytännössä.

Yläne2001

Vuoden 2001 lopulla luentojeni sisällöissä alkoivat jo näkyä kenttätutkimukseni havainnot:

”Opetus 12t aiheista toimintaidea, strategia, arviointi, laatu… Humak Lohja 22.-23.11.”

”Luennointi 4t: Nuorisotyön haasteet valtionhallinnosta ja kentältä katsoen, seutuyhteistyö, arviointi, kehittäminen; Humak Tornio 29.11.”

Vuonna 2002 luennoin ja koulutin 12: ssa tilaisuudessa ja niihin kului valmisteluineen yli kuukauden työpäivät. Esimerkiksi laadusta ja arvioinnista kävin yleensä läpi kansainvälisiä tietoja, ajankohtaset järjestelmät Suomessa, sekä laadin osallistujille kysymyksiä, lähdeluetteloja ja linkkilistoja. Näin toimien olen käyttänyt huomattavankin osan työajoistani kouluttamiseen sekä esityksen ja toteutuksen sisällön räätälöimiseen.

Taustatyö on luennoinnissakin yhtä tärkeä kuin tutkimuksessa, toisaalta se mahdollistaa myös itselle uusien aiheiden ottamisen mukaan.

Vuosina 2002-2005 huomiot pienistä kunnista ja seutuyhteistyöstä, sekä sitten Nuorisolain valmistelusta ja valtakunnallisista rakenneuudistuksista veivät voiton edellisistä aiheista. Vuonna 2004 luennoin Allianssiristeilyllä suurelle yleisölle aiheesta ”Tutkimushuomioita: nuorisotyö ja sen haasteet pienissä kunnissa” ja vuoden 2005 Nuorisotyöpäivien pääluennoitsijana kaikille aiheesta ”Nuorisopolitiikka, pienet kunnat ja seutuyhteistyö”.

Vuodesta 2006 lähtien osana valtakunnallista työtäni luentojen aiheina olivat yleensä perustiedot nuorisotyöstä, työn kuvaaminen, kehittämishaasteet, nuorisolaki ja nuorisopolitiikka, monialaisuus, sekä hallinnolliset ja organisaatioiden muutokset: nuorisotyön asema eri konteksteissa – tilaajan ja yleisön tarpeisiin ja tarkoitukseen sovittaen. Mutta tuosta jaksosta kerron lisää vasta myöhemmin.

Työmuistelmia 2 – Matkalla nuorisotyöhön 1999-2000

Vaikka vuoden 1998 kirjoitustyöni olikin tarkoitushakuista myös poliittista nuorisotyön puolustuspuhetta ja tyyliltään populaaria, se perustui ainakin yhtä paljon alan ihmisiltä koottuihin käsityksiin, kuin siihen mennessä minulle muodostuneeseen kuvaan. En siis esittänyt tutkijana, että käsitykset pitävät tarkalleen paikkansa, vaan esitin ja jäsensin rehellisesti alan ihmisten näkemyksiä ja alasta tuolloin muodostuneita omia näkemyksiäni. Tutkimustyön juuria ja versoja tuokin työ siten muodosti.

Joiltakin tutkijoilta sain kyllä huomautuksia siitä, ettei se mitään tutkimusta ollut. No, toisaalta huomauteltiin myös siitä että, että lähestymistapani suunnitelmissa oli liian teoreettinen. Hmm. Teoreettisia aiheita kyllä yliopistossakin opiskelin mutta mm. elämänfilosofiaan liittäen. Aito monitieteisyys on nykyäänkin yhä melko harvinaista. Sektorikooma siinäkin.

Koen itseni hyvin tarkaksi siinä, mitkä voimat voivat vaikuttaa tulkintoihini, mutta en näe ongelmana sitä, että tutkimuksella voi olla hyötytarkoitus, kunhan informaation käsittely ja analyysi tapahtuvat mahdollisimman riippumattomasti ja tieteellisesti. Voidaan siis tehdä ankaran kriittiseen tiedonkäsittelyyn (tutkimus) perustuvaa luovaa ja luettavaa tekstiä, mutta myös populaariin aineistoon perustuva ankaran tieteellistä tekstiä. Ihmisten luettavaksi tarvitaan myös helppolukuista tarinaa, mutta se voi silti perustua kritiikin kestävään tieteellisyyteen: pätevä popularisointi on pop, mutta sen ei tule olla mitään populismisontaa.

Tieteellisen työn sinänsä ei tule lähtökohtaisesti palvella mitään tieteen ulkopuolista, eikä sen tarvitse olla alan ulkopuolisille edes ymmärrettävää – sen hyötyä ei voi eikä tule arvioida tieteen ulkopuolelta. Aidon tutkimuksen tavoitteissa voi silti aivan hyvin olla jokin käytännöllinen hyöty, kunhan se tavoitteena ei vaikuta tutkimusprosessiin, vaan huomioidaan sen viestinnässä. Viestintä on tärkeimpiä asioita yhteisessä elämässä ja siihen panostetaan yhä (lähes aina) liian vähän – nykyisessä verkon informaatiokaaoksessa tämä on vielä tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Outo tutkimusala?

Photo 27.1.2016 14.37.55

(Kuva: Nuorisotyö-lehden kansia 1996)

Suurin hämmennyksen aihe urani alussa minulle oli se, että vaikka Nuorisotiedon kirjastosta löytyi valtava määrä materiaalia aineistoksi, tieteellisesti nuorisotyöhön pureutuvia tutkimuksia ei ollut käytettävissä todentamaan esille saamiani nuorisotyön merkitystä perustelevia käsityksiä. Tästä hahmottuukin yhä kaksi merkittävää haastetta:

  1. Alan massiivisesta arkistomateriaalista, mukaan lukien opinnäytteet, tarjoutuisi työtä kokonaiselle tutkimusryhmälle: materiaalin luokitteluun, analysointiin ja siitä nousevien huomioiden koostamiseen nuorisotyön tietopohjan vahvistamiseksi.
  2. Sen tutkiminen, miksi nuorisotyön tutkimus on ollut niin vähäistä ja on sitä edelleenkin. Vaikka hyviä panostuksia siihen on viime vuosina saatu yksittäistutkimuksin, tieto on vain saarekkeina ja alan kokonaisuuteen nähden epätasapainossa; missään ei edelleenkään tarkastella koko alaa, eikä tutkimuksella ole mitään instituutiomuotoa, jossa tietoja kumuloituisi ja sidottaisiin yhteen.

Nuorisotyö aiheena näyttäytyy yhä usein outona ja jopa kartettuna sen omien piirien ulkopuolella. Näissä omissa piireissä parhaiten tutkimusta on seurakuntien nuorisotyöstä, heikoiten järjestöjen nuorisotyöstä ja -toiminnasta. Alasta vastaava OKM Nuorisoyksikkö ei ole pitänyt tarpeellisena edes muutaman vakinaisen nuorisotyön tutkijan joukkoa.

Toinen huomioni on jo urani alassa havaitsemani selvä joko minuun tai aiheeseen kohdistunut vastustus. Seuraavina vuosina minulle tuli tutuksi silloin tällöin ilmenevä, oudolta tuntuva kyseenalaistaminen, toki vastapainona runsaille kiitoksille, tuelle ja kannustukselle. Yhden kaaren huipentuma oli, kun vuonna 2013 sain ministeriöstä kuulla hourailevaa ömmömmömiä siitä, mitä minä itseasiassa teen… – oltuani samoissa hommissa alan ainoana nuorisotyön kanssa jatkuvasti seurustelevana ja sitä seuraavana tutkijana noin 15 vuotta. Minähän olen vain keskustellut, tarkkaillut ja ajatellut, koonut ja jakanut tietoja ja näkemyksiä. Laiskotellut ja matkustellut ympäri Suomea. Sellaista klassista viestintää jotkut eivät vain ymmärrä.

Photo 28.1.2016 19.07.14
Kuva: hikipedia

Kohtasin herättävän ensihäivähdyksen vastustusta kevätkesällä 1998 Allianssin Kehittämisjaoston kokouksessa, kun puheenjohtaja Kari Naalisvaara kyseenalaisti minua ja koko tehtäväni luonnetta. ”Miksi filosofi, joka ei vielä tunne alaa kunnolla, miksei joku sosiologi…” Tämä oli kuitenkin hyvänlaatuinen testi, paikallahan oli joukko myös järjestötoiminnan aktiiveja ja konteksti oli poliittiseen edunvalvontaan liittyvä. Vastasin kai melko vakuuttavasti, koska kokouksen jälkeen Kari Sjöholm sanoi minulle: ”Hyvä nähdä, ettet ole niin herkkänahkainen kuin moni.” Ja sen jälkeen aloin saada kiinnostuneita yhteydenottoja sieltä täältä.

Luullakseni mainitsin, että suomalainen sosiologia tuolloin vasta omaksui vuosikymmenien takaisia ”tuoreita” vaikutteita, jotka täällä filosofian pariin olivat tulleet aiemmin, ja että sen hetken kotimaiset sosiologian teokset olivat usein aika irti yhteiskunnan konkretiasta, olin tavannut alan tohtoreitakin, jotka eivät tunteneet hallinnon ja organisaatioiden perusteita – ”yhteiskuntatieteet”? Nuorisotyössä ja sen tutkimuksessa taas tarvittiin selvästi käsitteellistä ja sanallista tematisointia, joka on filosofian perustoimia. Filosofia on erityisyyksien yleistä ja yleisyyksien erityistä.

Lähetin sitten koko joukolle vielä monen liuskan tekstin, jossa kävin läpi joitakin pääaiheita ja perustelin niitä – yhtenä aiheena termi ”perusnuorisotyö” ja sen tarkoite. Tällaisia kirjelmiä tulin noina vuosina ja myöhemminkin laatineeksi monia.

Apurahatutkijana Nuorisotutkimusverkostossa

Vuosina 1999-2000 sain Nuorisotutkimusseuran apurahaa esitutkimusvaiheeseen. Käytännössä olin silti enemmän yhteydessä Allianssiin kuin Nuorisotutkimusseuraan – sekä urani alun kautta, että fyysisesti, kun Nuorisotutkimusseuran työtilat sijoittuivat Allianssin yhteyteen Olympiastadionin yläkäytävällä. Ja Allianssihan oli suoraan kiinni aiheessa, jota halusin käsitellä. Lisäksi seura tutkijoineen oli fyysisesti hajallaan, ja sen perustama Nuorisotutkimusverkosto vasta käynnisti toimintaansa. Kun sen ensimmäiset työntekijät tulivat paikalle Stadionille, minä jo istuin siellä.

Nuorisotutkimusseurassa olin silloin aiheineni vähän outo lintu, ehkä myös muualta minua tukeneiden ja opiskelutaustani (filosofia ym.). Sisällöllinen asia oli se, että työni käsitteli nuorisotyötä ja moni nuorisotutkija koki sen poikkeavaksi, ja koska jo silloin puhuin tehtyjä tutkimuksia arvioivan metatutkimuksen tarpeellisuudesta ja koko tutkimusalan kehittämisestä – se kai oli uhkaavaa, vähintäänkin tungettelevaa.

Myös aiheet joita esittelin, kuten strategia, laatu, johtamisopit ja organisaatioiden kehittäminen saattoivat luoda varauksellisuutta. Vähitellen toki myös monet nuorisotutkijat alkoivat tulla tutuiksi, mutta enemmän vasta vuosien 2001-2003 kenttätutkimukseni myötä.

Sain suunnitelmiini myös kiittäviä, mutta keskenään täysin ristiriitaisia arvioita (”Suunnitelma on hyvä ja juuri tätä pitäisi tutkia” – ”En ymmärrä mihin tällä pyritään ja miksi”). Sisällöllisesti pääkysymys oli se, olisiko perusteltua laajentaa nuorisotutkimuksen rahoitusta nuorisotyön tutkimukseen. Useimpien mielestä ei ollut.

Tuettiin kuitenkin sitä, että kehittelen tutkimussuunnitelmiani ja haetaan niille rahoitusta muualta. Tähän sain tukea Tommi Hoikkalalta, mutta hakemuksia ei tehty vain verkoston vaan myös Allianssin nimissä, jolloin tärkeä tuki oli Jukka Tahvanainen, ja sisältökysymyksissä yleensä Allianssin väki.

Laadun, arvioinnin ja kehittämisen jäljillä

Photo 27.1.2016 13.09.28

Puolet apuraha-ajastani 1999-2000 meni suunnitelmien ja rahoitushakemusten tekemiseen eri tahoille, siihen liittyen kokoilin vähitellen erilaisin kyselyin tietoja nuorisotyön kentältä hahmottaakseni siitä laajempaa kuvaa. Varsinainen työni tuossa vaiheessa painottui arvioinnin ja laatuajattelun näkökulmiin, koska ne olivat yleisesti ajankohtaisia: niitä oli 1990-lopulla lähtien ajettu vahvana trendinä valtionhallintoon ja julkisiin palveluihin. Toisaalta niille oli myös nuorisotyössä tilaus (vaikkei sitä kaikkialla vielä tajuttu), toisaalta näin niiden liittyvän suoraan kysymykseen nuorisotyön merkityksestä.

Vuonna 1999 perehdyin suureen määrään asiakirjoja ja julkaisuja tästä aiheesta Suomessa, vuonna 2000 syvensin tietojani erilaisten aiheen klassisten teosten ja oppaiden kautta: työelämän ja organisaatioiden tutkimus ja kehittäminen, johtamisopit, strateginen suunnittelu, laatuajattelu jne. Harvoin olen niin ankarasti kahlannut läpi vastaavaa asiakokonaisuutta. Ajauduin välillä myös kausiksi laadun filosofiaan ja sivupoluille – tai taustatyöhön – jossa uppouduin etymologisiin tutkimuksiin, luin ja kirjasin huomioita suomen ja muiden kielien asioita ja kvaliteetteja koskevista ilmauksista…

Photo 27.1.2016 13.22.52

Esitutkimuksen nimissä kokosin erilaisilla kyselyillä lisää tietoja nuorisotyö erilaisista organisaatioista ja eri puolilta Suomea. Vuosina 1999-2000 tutustuin moniin Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen toimipaikkoihin ja omien reissujeni yhteydessä vierailin muutamissa kohteissa muilla paikkakunnilla. Myös myöhempi valtakunnallinen tehtäväni pohjustui ehkä jo tuossa vaiheessa yhteyksillä moniin tahoihin.

Urani alusta asti koin että, että tehtäväni tulisi olla nuorisoalaa kehittävä ja palveleva, mutta samalla myös kriittinen ja mahdollisimman riippumaton, sekä näiden kahden periaatteen varassa nuorisotyöhön vaikuttava, koko alaa sekä sen tutkimusta ja kehittämistä kehittävä. Soveltavaa filosofiaa, ei mitään paskan jauhamista.

Photo 28.1.2016 19.46.28

Vuonna 1999 jäsentelin näkemyksiäni nuorisotyön tutkimuksesta artikkelissani Merkityksestä laatuun – haasteena nuorisotyön tutkimus.  Se tavoitteli polkua kohti tutkimusohjelmaa, mutta jäi luonnokseksi. Eikä sellaiseen ole päästy myöhemminkään. Toisaalta laadun ja arvioinnin edistäminen eteni silloin ensimmäisenä aaltona ainakin joihinkin kuntiin ja muihin alan organisaatioihin ja Allianssin kannalta tärkeintä oli tarjota edes sitä koskevaa perustietoa.

Muutamia artikkeleja aiheesta julkaistiin Nuorisotyö-lehdessä (joitakin SlideSharessa)
ja syksyllä 2000 Allianssi julkaisi verkkosivustolle ositeltuna laajemman tekstini laatuajattelusta. Jälkimmäinen on melko tuhti paketti. Siinä on edelleenkin perusasiat, jotka eivät juurikaan muutu, vaikka aihepiirissä muotejakin on ja nimellisiä työkaluja on edelleen kehitelty ja sovellettu. Nythän Valtionvarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto tekevät taas matalammalla profiililla vastaavaa edistämistyötä, kuin lähes 20 vuotta sitten.

Vu0sina 1999-2000 rustasin monia suunnitelmia ja hakemuksia rahoitukseen nuorisotyötä ja sen tutkimusta kehittävälle työlleni. Yhdellä suunnitelmalla minut hyväksyttiin filosofian tohtoriopiskelijaksi Helsingin yliopistoon, mutta rahoitusta tuollaiseen ei löytynyt mistään. Toisaalta lisää kontekteja mudostui ja käytännöllisemmälle kenttätyölle löytyi tukijoita. Se vei minut suoraan nuorisotyön sisään ja onkin oman blogggauksensa ansaitseva tarina.

Laatuajatuksia nuorisotoimista vuonna 2000

Kysely on toteutettu vapaamuotoisena puhelinkeskusteluna tyyliin ”miltä se teidän nuorisotyön tilanne ja tulevaisuus siellä sinun mielestäsi näyttää”. Vastaajan annettiin kertoa vapaasti ja kysymykset laatuajattelusta ja arvioinnista tulivat esiin keskustelun myötä; jos eivät, niin tutkija kysyi niistä erikseen. Tutkijan tukena oli teemalista, jonka varmistamana kaikissa keskusteluissa käsiteltiin samoja perusasioita. Seuraavassa on esitetty valikoituja otteita aineistosta. Katsaus on suppea, ei mitenkään kattava, eikä yleistettävissä, mutta kuitenkin sisällöllisesti jotain paljastava. Otteissa ei ole huomioitu nuorten työpajoja sekä niissä mahdollisesti toteutettuja laatu- tai arviointitoimia.

”Tehty”

A Kunta n. 6000 as. / 2 työntekijää
”tehty”

Vapaa-aikasihteeri: Vuonna 2000 on valmistunut nuorisotyön kehittämissuunnitelma. Taustalla on lääninhallituksen ehdotus alueen kunnille kehittää nuorisopolitiikkaa, sivistystoimenjohtajan esitys, sekä nuorisotoimen järjestämä kunnan viranhalitjoiden ja nuorten välinen kohtaamistilaisuus, jossa moni asia sai julkisuutta. Nuorisotyön huomiointi kunnassa on vastaajan mukaan myötätuulessa yleisen nuorten ongelmien esilletulon kautta; tässä kunnan viranomaiset tuntuvat olevan enemmän nuorten toiveita kuuntelevia kuin kuntalaiset, jotka pelkäävät nuorten häiriökäyttäytymistä ja jopa vastustavat esim. nuorten grillikatoshanketta… Nuorisotyön kehittäminen on käynnistymässä suunnitelman mukaisesti ja sitä täsmennetään nuorten tarpeita ja toiveita koskevalla kyselyllä (toteuttajana paikallinen järjestö) sekä nuorten ongelmia koskevalla kyselyllä, joka teetettiin yläsasteella. Nuorisotyön tavoitealueiden tulosmittareita pyritään määrittelemään realistisesti ja sisällöllisesti (tätä on jo tehty). Nuorisokahvilan toiminnassa on lähdetty liikkeelle laadunhallinnan näkökulmasta asiakas- ja tarvesuuntautuneesti. Arviointi määrittyy aiempaa vuosiraportointia kehittyneemmäksi toteutuksen seurannaksi ja sen mielekkyyttä koskeviksi keskusteluiksi.

 

B Kaupunki n. 12 000 as. / 4-5 työntekijää
”tehty”

Nuorisotoimenjohtaja: Laatustrategiat ja nuorisopoliittiset suunnitelmat ovat pelkkää fraseologiaa; mitään ”varsinaista laatuhanketta” ei olla toteutettu tai toteuttamassa, mutta näkökulmat työn mielekkyyteen ja laatuun ovat olleet työssä keskeisesti mukana jo kymmenisen vuotta. Nuorisotoimen ”avainhenkilöistä” monilla on yrittäjäkokemusta, mikä näkyy asiakaspalveluajatteluna ja tarveohjautuneisuutena. Asiakaspalautetta on kerätty nuorilta, järjestöiltä ja muilta yhteistyökumppaneilta. Yhteistyötahot pyritään saamaan mukaan toiminnan tarvesuuntautuneisuuden ja asiakaslähtöisyyden varmistamiseksi. Työntekijöiden tiimikeskustelua käydään viikottain. Arviointi tarkoittaa ennakkoluulottomuutta ja kriittistä järjen käyttöä oman työn ohjaamisessa. Esimerkiksi nuorisokahvilan toiminta lopetettiin ja vastaavat resurssit suunnattiin muuhun toimintaan yhteisten arvioivien keskustelujen perusteella. Kerhojen suuntautuneisuutta on tarkennettu määrittelemällä selkeämmin lasten/ varhaisnuorten ja varttuneempien nuorten eri tarpeita. Vastaajan mukaan määrälliset tulosmittarit ovat epätarkoituksenmukaisia, sen sijaan arvopohjaisen ajattelun kehittämiseen tulisi panostaa.

 

C Kaupunki n. 20 000 as. / 5 työntekijää
”tehty”

Nuorisotoimen johtaja: Laatuajattelu trendinä on tullut esille kaupungin johdon kanssa käydyissä keskusteluissa. Vastaajan mukaan nuorisotyön laatua tuskin voi todella mitata, mutta nuorisotoimen oman laatujärjestelmän luominen voi toimia työntekijöiden toiminnan tukena, sekä lisätä työn arvostusta ja helpottaa sen esille tuontia. Työntekijöiden ryhmäkeskusteluissa (1-2 krt/kk) laatuaiheen esille tuominen on kohdannut selkeää vastarintaa: strateginen kehittäminen, arviointi ja laatu koetaan vieraiksi, epämääräisiksi käsitteistöiksi ja luonteeltaan vääränlaisiksi. Niiden ajatellaan olevan osa tehokkuusajattelua joka tarkoittaa samaa kuin resurssien karsiminen. Vastaaja pitää asennetta ymmärrettävänä ajatellen 90-luvun alasajokehitystä nuorisotyössä. Hän kuitenkin pyrkii käynnistämään laatutoimintaa vuoden 2001 puolella, ”kun pahin ennakkoluuloisuus on voitettu”. Nuorisotyön merkitykseen on kaupungin taholta kiinnitetty aiempaa myönteisempää huomiota. Byrokratian edellyttämät määrälliset tulosmittarit eivät vastaajan mukaan ole mielekkäitä: niillä ei voi mitata työn merkitystä.

 

D Kunta n. 20 000 as. / 4 työntekijää
”tehty”

Nuorisosihteeri: Laatuajattelu on tuttua, mutta sitä ei ole nuorisotoimessa erikseen pohdittu. Sivistysosaston alaisille yksiköille on kuitenkin määritelty yleiset ja yhteiset palvelujen laatusitoumukset (esim. asiakkkaan ystävällinen kohtelu, toimijan tavoitettavuus yms.), jotka näkyvät paperilla vastaajan työhuoneen seinällä. Aiemmin on vuosittain määritelty tietyt toimintaa ohjaavat tavoitteet ja suoritemittarit, sisältöjen suunnitelmallista pohdintaa tai työntekijöiden ryhmäkeskusteluja ei ole juurikaan ollut. Vastaaja uskoo, että laatuajattelua tullaan tulevaisuudessa käsittelemään enemmän. Sivistystoimen aloitteesta kaikki sen alaiset yksiköt ovat nyt sitoutuneet kehittämispainotukseen: kuluneena vuonna on aloitettu toiminnan ulkoinen ja sisäinen arviointi. Nuorisotoimen osalta palvelujen käyttäjille kohdistettava kysely suunnattiin yläaste- ja lukioikäisille nuorille.

 

E Kaupunki n. 60 000 as. / 20 työntekijää
”tehty”

Osastopäällikkö: Kehittämistoimintaa on kahden viime vuoden kuluessa virinnyt aikaisempaa enemmän ja sitä on tarkoitus edelleen jalostaa. Laatu on pohdinnan alla, mutta asioiden selkeä jäsentäminen kokonaisuudeksi tuntuu vaikealta. Tähän asti käytetyt määrälliset tulosmittarit tarjoavat taustatietoja ja tarkastelun kehyksiä, mutta eivät kerro mitään toiminnan merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Kahdesti vuodessa on käyty erillisiä arviointikeskusteluja, joissa pohditaan, tehdäänkö nuorisotyössä ja kentällä juuri oikeita asioita. Kehittämisalueiksi on määritelty uusien toiminnan luonteesta mielekkäästi kertovien arviointimittarien luominen, asiakaslähtöisyys, osallistumismäärät ja tavoittavuus, osallistujien tyytyväisyys ja nuorisotyölliset kontaktit. Nuoria on osallistettu mukaan kehittämistoimintaan. Sisällöllinen arviointi pyritään kehittämään 1-2 vuoden kuluessa. Työntekijät kokevat sen mielekkäänä sikäli kuin todella tavoitetaan toimintaa kuvaavia mittareita ja sitä kautta myös perusteluja toiminnan merkitykselle. Palvelutarjontaa on jäsennetty määrittelemällä perus- ja erityispalveluja. Toimipisteitä on kehitetty erikoistumisen suuntaan, mitä nuoret ovat pitäneet hyvänä. Kaupungin tarkastajat toteuttivat selvityksen, jonka yhteydessä haastateltiin työntekijöitä toiminnan luonteen ja sisällön kuvaamiseksi. Palvelutarvetta jäsennetään myös läänikohtaisen nuorten elinoloselvityksen pohjalta, sekä yhteydessä kaupungin päihdestrategiaan ja päihdetutkimukseen. Nuorisopoliittista selontekoa uudelleenmuokataan. Vastaajan mukaan nuorisotyö profiloituu, paitsi vapaa-ajantarjonnaksi, erityisesti suoraksi toiminnaksi ja luottamukselliseksi lähikontaktiksi: luonteeltaan selvästi erilaiseksi kuin sosiaalityö. Kehittämisen tueksi tarvittaisiin enemmän nuorisotoimialan tutkimusta. Nuorisotutkijoiden näkökulmat ovat usein niin teoreettisia ja etäisiä, että niiden hyödyntäminen konkreettisessa nuorisotyössä on mahdotonta.

”Meneillään”

F Kunta n. 2000 as. /1,5 työntekijää
”meneillään”

Nuorisotoimen aloitteesta nuorisotyöllistä tarjontaa on kunnassa alettu pohtia poikkihallinnollisesti. 5.-9. –luokkalaisten vanhemmilla teetettiin alkuvuodesta nuorten elämäntilannetta koskeva kysely, jonka pohjalta järjestettiin keskustelutilaisuus vanhempien, viranhaltijoiden ja keskeisten yrittäjein välille. Kyselyyn vastattiin aktiivisesti, mutta tilaisuuteen tuli vain pieni joukko vanhempia eikä yksikään kutsutuista yrittäjistä. Keskeisenä haasteena vastaaja näkee vanhempien aktivoimisen ja nyt riskialttiissa tilassa olevan järjestöjen profiilin nostamisen. Seuraavana tavoitteena on järjestää viihteellinen vapaa-ajantapahtuma, jossa samalla tuodaan esille vakavaa pohdintaa nuorisotoiminnasta ja sen edellytyksistä mm. nuorten ja kunnan päättäjien yhteisen paneelikeskustelun kautta. Kokemusten jälkeen pohditaan kunnan nuorisotyön ja paikallisten järjestöjen haasteita ja pyritään linkittämään keskeiset asiat valmistelun alla olevaan kuntastrategiaan.

 

G Kaupunki n. 7000 as. /2 työntekijää
”meneillään”

Nuorisosihteeri: Vuoden aikana on käynnistynyt seutukunnallinen yhteistyö: lähiseudun kuntien edustajat ovat omasta aloitteestaan kokoontuneet (kevään aikana kaksi kertaa päiväksi) yhteen. Taustalla on kokemuksia aiemmastakin hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Pyrkimyksenä on tehdä omaa työtä ja sen sisältöä näkyväksi ja asettaa se pohdinnan kohteeksi. Vastaaja käyttää yhteistyöstä nimikettä ”laatuhanke”: sen tarkoituksena on kehittää laatunäkökulmaa. Ensimmäisinä tavoitteina on ollut käydä läpi nuorisotyön arvokeskustelu sekä jäsentää toimintaideaa, tavoitteita ja työtapoja paikallisten eroavaisuuksien ja yhdenmukaisuuksien perustalta. Pyrkimyksenä on luoda kuva seutukunnallisesti yhteisistä tavoitteista ja menetelmistä ja koota niiden perusteella yhteinen laadukkaan nuorisotyön visio tai malli. Pyrkimyksiin kuuluu sekä seutukunnallisen nuorisotyön sisäisen, että ulkoisen (poikkiammatillisen) yhteistyön ideointi. Yhteisten tapaamisten lisäksi asioita pohditaan eteenpäin jokaisessa mukana olevassa nuorisotoimessa ja osallistujat pitävät muuten yhteyttä keskenään. Vuoden aikana on toteutettu uusi seutukunnallinen nuorisopoliittinen suunnitelma. Vuosiraportoinneissa nuorisotyötä on kuvattu määrällisillä mittareilla ja sitomalla se kunnan tuottavuuskriteereihin. Tämä ei vastaajan mukaan kerro mitään työn sisällöstä eikä luo edes pohjaa sen laadun määrittelylle. Aiemmin on tehty seutukunnallisena yhteistyönä nuorille suunnattuja kyselyjä koulujen kautta ja muita yksittäisiä kyselyjä. Jatkossa tullaan keräämään tietoa nuorten toiveista nuorisotoimen asiakkaina.

 

H Kaupunki n. 8000 as. / 2 työntekijää
”meneillään”

Nuorisosihteeri: Paikallista nuorisotyön sisällön kuvausta ollaan kehittämässä käyttäen pohjana nuorisotyön yhteiskunnallista merkitystä kuvaavaa aineistoa. Aiemmin on toteutettu yleinen kaupungin strategiaan sidottu nuorisotoimen toiminnan kuvaus. Nyt on käynnissä kaupungin toteuttama eri toimialoille yhteinen koulutus, jonka kautta pyritään mm. tavoitteista johdettuihin tuloksellisuusmittareihin ja arviointikäytäntöihin, sekä toimintainformaation tallentamisjärjestelmään. Nuorisotyön prosessikuvauksia ja palvelujen tuotteistamisen mallia kehitetään tänä vuonna. Kehittäminen on pääasiassa vastaajan hartioilla, mutta hän on hyvin motivoitunut. Hänen mielestään käynnissä olevilla toimilla ja suunnitelmilla on yhteys laatuajatteluun ja suunnitelmissa on nuorisotyön laatukäsikirjan tuottaminen, mutta sanaa ”laatuhanke tai –projekti” ei käytetä. Kysymys on nuorisotyön merkityksestä ja sen kehittämisestä.

 

I Kaupunki n. 25 000 as./ 17 työntekijää
”meneillään”

Nuorisotoimenjohtaja: Kuntalaiskyselyssä lama-aikana nuorisotyö nousi vahvasti esille toimialana, jota ei tulisi karsia ja leikkauksilta sääsyttiinkin paremmin kuin monella toimialalla tai monissa muissa nuorisotoimissa. Kaupungin hallinnon huomioissa ja kehittämiskeskusteluissa on ollut esillä ”laatupuhetta”, mutta nuorisotyössä ei ole siltä osin käyty mitään toimialakohtaista keskustelua. Kehittämisen ongelmana vastaajan mukaan on se, että hallinnolla ei ole käsitystä siitä, mitä nuorisotyössä tehdään ja miksi. Poikkihallinnolliseen nuorisotyön kehittämisprojektiin on tosin juuri saatu hyvä määräraha. Varsinaista arviointi-, seuranta- tai laatutyötä ei nuorisotoimessa ole tehty. Vastaaja toistaa kahdesti sen, että nuorisotyöhön ei ole olemassa mitään todella sopivia mittareita, eikä voikaan olla. Vuosittaisissa raporteissa toiminnan toteutumista, sisältöä ja onnistumista kuvataan kuitenkin laajasti. Vastaaja myös määrittelee nuorisotyön eri toimintalohkot ja painopistealueet hyvin jäsentyneesti ja sisällökkäästi.

 

J Kaupunki n. 40 000 /
”meneillään”

Systemaattista laatutyötä on toteutettu. Taustalla on kaksi vuotta sitten käynnistynyt kaupungin tulevaisuus- ja strategiatyö ja sitä edeltävä johtamiskulttuurin muutokseen sidottu kaupunginhallinnon strateginen työskentely. Niiden yhteydessä laatujohtamista on pyritty sisäänajamaan ylimmän johdon tasolle. Kaupungin strategia on sidottu laatupalkintokriteeristöön. Vuosina 1999-2000 on ollut käynnissä esimiesten sitouttamisvaihe ja vuosien 2000-2001 aikana on tarkoitus sitouttaa koko henkilöstöä strategiseen laatutyöhön. Tavoitteena on tietty kaupungin palvelujen yhtenäiskulttuuri ja siihen linkittyvä esim. nuorisotoimen laatukulttuuri. Viitekehyksenä toimii BSC –sovellus. Koko kaupungin laatutyön yhteydessä on aiemmin kartoitettu prosesseja sekä määritelty tehtävä- ja vastuualoja. Nyt koko strategiatyössä painottuvat mm. kumppanuussuhteiden määrittely ja tehtävänkuvauksiin perustuva investointien priorisointi. Nuorisotoimessakin keskeisiä haasteita ovat asiakasryhmien määrittely ja tiedonhankinnan kehittäminen siten, että kumppanuus- ja verkottumishaasteisiin vastataan mielekkäästi. Nuorisotyötä on arvokeskustelussa sidottu paitsi kaupungin julkistamiin arvoihin myös esim. NUOSTRAn arvoihin. Nuorisotoimen omien tehtävänkuvauksien ja niiden kautta jäsentyvän yhteistyön kautta nuorisotyön merkityksen on esitetty kuvautuvan esimerkiksi huostaanottojen ehkäisynä.

K Kaupunki n. 100 000 as. / 23 työntekijää
”meneillään”

Systemaattista laatutyötä on toteutettu. Nuorisotoimessa on käynnistynyt henkilöstön kehittäminen, jota on rahoitettu ESR- tuella. Vuonna 1998 nuorisotoimessa toteutettiin yritysanalyysi, jonka pohjalta on tehty henkilökunnan yksilökohtaiset osaamiskartoitukset ja laadittu henkilökohtaiset osaamisprofiilit. Taustana toimii oppivan organisaation viitekehys. Tavoitteiden ja tavoiteltujen tulosten määrittelyn kautta on kuvattu ydin- ja tukiprosessit, prosessien omistus ja prosessien kehittämisnäkökulmat. Laatupalkintokriteerien kautta on tehty organisaatiokohtaista arviointia, laadittu yksilö- ja ryhmäkohtaisia toiminnan kuvauksia sekä kartoitettu organisaation osaamisvajeita ja tärkeimpiä kehittämiskohteita. Tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi ovat valikoituneet toiminnan tuloksellisuus, tietojen analyysi, prosessien hallinta ja asiakaslähtöisyys. Tämän laatutyön perusteella johtoryhmän toteuttama organisaation yleiskuvaus, visioiden, arvojen ja tavoitteiden määrittely sekä strateginen näkökulma on työstetty uudelleen. Periaatteena on, että organisaation kehittäminen on systemaattista, dokumentoitua, arvioitua ja tulosta tuottavaa.

”Suunnitteilla”

L Kunta n. 9000 as. / 2 työntekijää
”suunnitteilla”

Nuorisosihteeri: Vastaaja on yhdessä nuoriso-ohjaajan kanssa tutustunut laatukirjallisuuteen ja suunnitellut mm. työn toteuttamisen ja tulosten analysoivaa määrittelyä, mutta toimijoiden voimavarat eivät riitä systemaattiseen laatutyöhön. Henkilöstön vähentämistä on jouduttu pelkäämään, mutta se kohdistuikin liikuntatoimeen, jonka tehtävät osittain siirtyivät nuorisotoimelle. Nuorisotyön merkitystä koskevaa materiaalia on käytetty ahkerasti nuorisotyön esittelyyn. Kunnanvaltuustolle on järjestetty tutustumiskäynti nuorisotyön toimipisteeseen, mikä selkiytti heidän mielikuviaan ja lisäsi myönteistä suhtautumista. Kunnallisen”nuorisotiimin” toiminta on laajentunut poikkiammatilliseksi, joustavaksi kasvatusyhteistyöksi; aloitteentekijänä ja koordinoijana on nuorisotoimi. 7.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen on suunnattu mm. kasvatusta koskeva mielipide- ja yhteydenottokamppanja, johon osallistuttiin aktiivisesti: vanhemmat toivoivat keskustelu- ja teemailtoja, tällaisia järjestettiin ja niiden pohjalta on syntynyt kaksi säännöllisesti tapaavaa vanhempien ryhmää. Nuoriso-ohjaaja on tekemässä 7.-9—luokkalaisille suunnattu kartoittavaa kyselyä nuorten tarpeista, haluista ja toiveista. Tuloksia käytetään työn painotusten ja kehittämisen suuntaamisessa. Tutkijaa tai muuta kehittämistä tukevaa henkilöä kaivattaisiin.

M Kaupunki n. 10 000 as. / 1 työntekijä
”suunnitteilla”

Nuorisotyöntekijä: Lama-ajan lakkautuksen jälkeen kaupungissa ei muutamaan vuoteen ollut lainkaan nuorisotoimea. Lääninhallituksen toistuvien kehoitusten jälkeen kaupunki käynnisti nuorisoprojektin, jonka päättyessä koordinoivan toiminnan tarve oli niin ilmeinen, että palkattiin yksi nuorisotyöntekijä. Hänen lisäkseen toimii nykyisin yksi iltaohjaaja ja pajaohjaaja. Vastaaja sanoo nuorisotyön merkitystä koskevan materiaalin tulleen todelliseen tarpeeseen. Nuorisotoimi ei erityisesti profiloidu kaupungin sivistystoimen strategiassa, jossa se asettuu otsikon ”koulutus” alle. Vastaaja on ollut aktiivinen suhteessa kouluun, paikallisiin järjestöihin ja kohdattujen nuorten esittämiin toivomuksiin toiminnasta. Nuorten ja vanhempien yhteydenotoista on myönteistä kokemusta. Hän on yhteydessä paikalliseen yhteisöhankkeeseen, jossa mm. jäsennetään yleisiä viihtyvyyden mittareita. Hän on myös pyrkimyt jäsentämään omaa työtään nuorten elinoloindikaattoreiden näkökulmasta. Vastaaja ilmoittaa unelmakseen kyvyn ja mahdollisuuden oman työn systemaattiseen seurantaan, dokumentointiin ja arviointiin, mutta se on käytännössä mahdotonta. Myös laadun kirkastaminen kiinnostaa häntä jonkin verran. Hän pohtii, että monet nuorisotyöntekijät varmaankin toteuttavat jonkinlaista seurantaa ja arviointia omassa päässään ja se saattaa usein riittääkin. Toisaalta nuorisotyön teoreettinen ja tieteellinenkin jäsentely nuorisotyön tarkastelussa tukisi vastaajan mukaan menetelmien ja näkökulmien kehittymistä.

Asiakirjan laatijan kommentit:

Melko perustellusti voidaan olettaa, että nuorisotoimet (kunnat yleensä?) ovat mahdollisuuksiltaan ”eriarvoisissa” asemissa siten(kin), että vain suurimmat nuorisotoimet kykenevät systemaattiseen laatu- ja arviointityöhön. Toisaalta kysymys siitä, mikä pienissä kunnissa on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista kehittämistyötä, jää tässä selvityksessä avoimeksi. Todennäköisesti pienten ja keskisuurten kuntien nuorisotoimien keskeinen realistinen haaste koskee sekä nuorisotyön sisäistä alueellista verkottumista ja yhteistyötä, että poikkiammatillista verkottumista ja yhteistyötä suhteessa laatuajattelun ja arvioinnin sovelluksiin ja kaikin puolin muutenkin. Tälläinen toiminnan selkiyttävä pohdinta ja kehittämistyö voidaan ilman erityistä lisärasitetta sitoa myös laatuajattelun ja arvioinnin käsitteistöön. On ehkä nuorisotyön toimijoille eduksi ymmärtää, että monet jo toteutetut ja työn alla olevat toimet edustavat sitä mistä laatuajattelussa puhutaan; se mikä keskeisesti ehkä puuttuu, on toiminnan, suunnittelun ja kehittämisen dokumentointi ja järjestelmällinen kuvaus.

Asiakirjan laatija on muutamana elokuun yönä kirjoituspöytänsä ääressä nähnyt mielessään kaksi kuvaa: kuvan kokeneesta ammattitaitoisesta nuorisotyöntekijästä, joka kiroaa tällaisen laatuteoretisoinnin; sekä kuvan kunnianhimoisesta tai uhrautuvasta nuorisosihteeristä, joka yksin yömyöhään yrittää sisäistää laatuajattelua oman työnsä ja sen kohteiden, nuorten ”asiakkaidensa” parhaaksi. Kirjoittaja luulee ymmärtävänsä kumpaakin ja jättää joidenkin lukijoiden pohdittavaksi seuraavan kysymyksen:

Kannattaisiko erityisesti pienille nuorisotoimille tarjota paikallisesti tai alueellisesti kohdennettua räätälöityä työnohjausta niihin kysymyksiin, joihin sitä tarvitaan – laatuajattelun tai yhtä hyvin muun toiminnan merkityksen ja kehittämisen kysymyksiin liittyvää; ei kutsuja kalliisiin seminaareihin, vaan toimialakohtaisesti jotenkin kustannettua tukea. Alan välillisillä toimintaorganisaatioilla voisi olla tässä merkittävä rooli, mutta kaiken tulisi perustua verkostolliseen yhteistyöhön. Ei välttämättä ulkopuolisia asiantuntijakonsultteja, vaan nuorisotyön sisältä kehittyvää ideointia. Kenties erilaisista kehittämistoiminnoista kokemusta omaavista nuorisotyöntekijöistä voisi kouluttautua jonkinlaisia verkostopilotteja? Kenties tällaisia jo onkin?

Kunnallista nuorisotyötä valtakunnallisesti edustavien organisaatioiden tulisi kantaa nykyistä suurempaa huolta pienten kuntien nuorisotyön tilasta ja tulevaisuudesta. Suuret ja keskisuuret kunnat ja kaupungit eivät samassa mielessä tarvitse tukea, eivätkä niiden kehittämismallit ole sellaisinaan sovelettavissa pieniin kuntiin; niiden kanssa tulisi kuitenkin tehdä yhteistyötä mm. kehittämiskokemusten taltioimiseksi. Yleisemmin toimialan innovaatioita tulisi, levittää, jakaa ja tarjota aktiivisesti muiden toimijoiden hyödyksi ja pienillä resursseilla toimivien työyksiköiden tulisi verkottua alueellisesti ja ehkä valtakunnallisestikin toimintaa reflektoivan vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Toistaiseksi tutkimuksen kohdistuminen nuorisotyöhön ja tutkimustiedon käyttö nuorisotyön kehittämisessä ovat muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta alkeellisella tasolla.

Lokakuussa 2000, Petri Cederlöf

Outo aika, tutkimus, viestintä 

Elämme kummallista aikaa. Tällä en viittaa suoraan turvapaikanhakijoihin, saati maahanmuuttajiin, he enemmänkin normalisoivat Suomea. Mutta heidän kauttaan on nyt katalysoitunut esiin kansan pimeää puolta. Vihaa pohjustavat yleinen epävarmuus ja moninainen syrjäytyneisyys, lievimmillään mutta näkyvimmillään vieraantuneisuus.

Nyt kun seuraan tuota usein esille tullutta henkeä, jossa tutkimusta ja sivistystä ei arvosteta ja sitä leikataan, niin omat potkuni ministeriöltä eivät vaikuta erikoistapaukselta.

Ne kuuluvat tähän aikaan.

Toisaalta pidän kyllä todella outona sitä, että nuorisotyön tutkimukseen ja siitä viestintää sekä kokonaisvaltaiseen koordinointiin ja kentän tukeen kehittämisessä ei ole edelleenkään kunnolla panostettu.

Nuorisotyöstä on edelleen paljon kummallisiakin käsityksiä. Kohtaan edelleen usein ihmisiä, joilla on vain ohuet tiedot nuorisotyöstä ja jotka kiittävät minua yleiskuvan ja perustietojen tarjoamisesta. Ja jos kerron urastani ja sen katkaisusta, käsitys alan valtionhallinnosta muodostuu sekin kummalliseksi.

Nuorisotutkimus on Suomessa hyvää ja melko monipuolista, mutta nuorisotyön tutkijoita on vain muutama, ja minä ole ainoa, joka on vuosikausia seurannut koko alaa, kentän tilanteita ja kokonaisnäkymää valtakunnallisesti.

Yli 15 vuotta alaa yhtämittaisesti seuranneena ja vuosia maata kiertäneenä minulla on poikkeuksellisen laajat tiedot ja kontaktiverkosto, luottamukselliset suhteet ym. moniin tahoihin.

Yli 500 matkapäivää Suomessa, tasaisesti kaikkiin maakuntiin eri paikkakunnille, vuosien ajalta tietoja noin joka toisen kunnan alueelta, myös kymmenittäin seurakuntia ja järjestöjä koskien. Alkoi loppuvuonna 2005, päättyi pääosin kesään 2012 ja kokonaan keväällä 2014.

NAM201512

Tietoni ja näkemykseni kiinnostavat kenttäväkeä ja monia eri alojen toimijoita myös valtionhallinnossa. Mutta jostain syystä ne eivät nuorisotyöstä vastaavassa ministeriössä enää kiinnostaneet lainkaan. Hulluinta on, että työtäni ja maanlaajuista aineiston keruutani on rahoitettu sadoilla tuhansilla euroilla ja sitten se vain hylätään, en saanut rahoittajalta mitään työrauhaa.

Jännät kuviot.

Mutta tutkija, ajattelija ja viestijä ei ole koskaan työtön, vaikka olisi toimeentuloton. Seurailen edelleen koko #nuorisotyö koko #suomi tilannetta kentältä hallintoon, rakenteista politiikkaan ja prosesseja. Ei kukaan muukaan sitä tee.

Nytkin saan, jos haluan, urallani syntyneiden yhteyksien ansiosta nopeasti tietää asioiden tilasta ja näkemyksistä eri puolilta Suomea. Ja pelkästään verkossa seuraamalla saan sitä informaatioita koko ajan. Ja sen jakamisesta kiitetään. Muualta kuin alan keskushallinnosta, josta ei edes kommentoida mitään.

Tämä on koko alan kannalta huolestuttavaa. Omalta kannaltani en ole huolestunut, asioilla on tapana järjestyä uudelleen. Minun toimintaani seuraavien määrä somessa kasvaa. Ja ero varsinaisesta työelämästä on tässä vaiheessa elämääni ollut todella hyväksi.

Jouluun ja vuodenvaihteeseen kohta rauhoittuen, mutta ei ole ihan vielä sen aika. Saattaa tässä jotain asiatekstiäkin vielä syntyä.

Te-toimissa Yliperällä

Kilpisjärvi – minulle paitsi lomapaikka tai lomien perusleiripaikka, myös tuttu etätyöpaikka ja emotionaalisesti kuin yksi kotipaikka.

Tulin tänne tekemään Te-palvelun kanssa sopimiani jälleentyöllistymistäni tukevia toimia – ympäristössä jossa keskittymiskykyni ja ajatteluni paranee ja kynnys terveysliikuntaan on matalampi kuin Helsingissä.

Täällä luonnostelin vuonna 2000 suunnitelman kenttätutkinukselle, kirjoitin Nuorten Sateenvarjohankkeen arviointiraportin 2001, sekä tarkistin ja hioin syksyksi ilmestyneen kirjani kesällä 2004.

Samoin kesällä 2007 täällä tein toimittajan esittämät korjaukset ja oikovedoksen tarkistukset syksyllä ilmestyneeseen kirjaani, sekä yhteenvetoja Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmatyöhön annetusta suuresta lausuntomäärästä.

Syksyllä 2010 täällä onnistuin myös pitämään itseäni erossa muusta ja luetteloimaan siihen astista aineistoani sekä pohjustamaan nam.humak.fi – sivua ym.

Monia pienempiä tekstejä olen saattanut alkuun, muokannut ja työstänyt täällä, ja monia suunnitelmia linjannut. Saa nähdä mitä tänä kesänä tulee pohjustettua, yksityiskohtia en kerro. Mutta usein minulla ajatukset täsmentyvät ja tekstiaihioita syntyy silloin kun etäännytän itseäni ja näennäisesti teen myös jotain muuta.


Hyvää kesää kaikille ystäville ja tutuille!