Twice a Victim: How Have Attacks Affected Muslims in Europe? | Paris Attacks | Al Jazeera

As attacks continue to be linked to Islam, European Muslims share their stories of loss, discrimination and identity.
— Read on www.aljazeera.com/programmes/specialseries/2018/08/victim-attacks-affected-muslims-europe-180801145915309.html

Mainokset

Anarkisuus ja anarkistisuus – petricederlof

Turvallisuus, Osa 2D Anarkisuus ja anarkistisuus Anarkian vyyhti Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa, mutta tarkoittamaani asiaa ei myöskään ymmärrä lukematta koko lukua. Sen perushuomiot pätevät moniin aatesuntiin ja idelogioihin, Anarkisuuden kiihkoton ja suhteuttava ymmärtäminen on hyvin tärkeää, koska se paljastaa vähintäänkin koettuja sorron ja ylivallan muotoja ja mekanismeja, niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Useimpien puolueiden kehityksessä…
— Read on petricederlof.com/2017/04/28/anarkian-vyyhti/

Suomi tarvitsee faktantarkistajien yhteistyötä ja tietoturvallisen faktantarkistusportaalin – Faktabaari

Meillä kansalaisilla tulisi olla oikeus avoimeen, luotettavaan ja totuudenmukaiseen tietoon. Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri nyt viimeistelemässä mediapoliittista periaateohjelmaa, jonka pohjalta suomalaista mediamaisemaa pyritään kehittämään yli hallituskausien pitkälle 2020-luvulle. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kiitettävästi avannut mediapoliittista kuulemista Avoin yhteiskunta ry:n kaltaisille, kansalaisyhteiskunnasta ponnistaville yhteisöille. Täällä on luettavissa ministeriön lausuntokierrokselle lähettämä periaateohjelmaluonnos jonka osalta Faktabaarissa haluamme kiinnittää huomiota erityisesti sen Eurooppa-tasoista faktantarkistamista koskevaan sisältöön. Itsenäisen ja nopeasti reagoivan faktantarkistamisen merkitys on viime aikoina korostunut ja juuri tähän suuntaan on Eurooppalainen faktantarkistaminen suuntaamassa. Suomi ei voi olla osallistumatta tähän ”ytimeen”.Suomi johtaa  2019 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen EU:n ministerineuvostoa ja faktantarkistus on yksi komission tärkeimpiä disinformaatiota rajoittavia toimia ml. itsenäisen eurooppalaisen faktantarkistusportaalin käynnistäminen. Suomella on nyt valinnan mahdollisuus. Haluaako se sitoutua kansainväliseen standardiin, kuten vaikkapa länsinaapurimme Ruotsi ja Norja? Suomelle olisi tarjolla myös toimia Faktabaarin johdolla edelläkävijänä mm. medialukutaito ja tietoturvallisuuden osalta. Digitalisoituvassa mediaympäristössä ihmisten oikeutta paikkansa pitävään tietoon on varjeltava. Erityisesti sosiaalisen median kentällä valvontakysymys on huomionarvoinen. Sosiaalisen median alustat ovat viime aikoina myötävaikuttaneet vaalituloksiin eikä liene mitään syytä uskoa niiden yhteiskunnallisen merkityksen vähenevän.Käytännössä tilanne on raaka, sillä tällä hetkellä Suomessa ei ole mitään sisällöllistä kontrollia sosiaalisessa mediassa liikkuvalle asiallisesti väärälle (misinformaatio)  ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavalle (disinformaatio) sisällölle. Samaan haasteeseen viittasi äskettäin Stanfordin yliopistossa suomalainen tutkijatohtori peräänkuuluttamalla mediaan “myrkkymittaria” Emme kuitenkaan täällä Suomessa ole olleet toimettomia. Faktabaari on vuoden 2014 eurovaaleista lähtien vakiinnuttanut faktantarkistuksen osaksi suomalaista vaalijournalismia ja palkittu toimistaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Faktabaari on perustamisestaan alkaen osallistunut aktiivisesti eurooppalaiseen faktantarkistustoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa nähtiin, kuinka suomalaiset mediatalot kiinnostuivat poliittisesta faktantarkistamisesta. Siis siitä, mitä Faktabaari on tehnyt jo vuosia ammattilaisten vapaaehtoistyöhön tukeutuen. Faktabaari arvioi heti vaalien jälkeen tutkijoiden valvonnassa kaikki presidentinvaaleissa tehdyt faktantarkistukset Faktabaarin kansainväliseen standardiin kytkeytyvään faktantarkistamis standardia vasten. Löysimme paljon hyvää mutta myös paljon parannettavaa. Euroopan unionin tasolla on tällä hetkellä voimakas virtaus kohti faktantarkistamisen vakiinnuttamista osaksi eurooppalaista mediaa ja medialukutaitoa – aktivoimalla kansalaisia kriittiseen itsenäiseen ajatteluun. Juuri tätä on Liikenne- ja viestintäministeriön mahdollista tukea mediapoliittisella periaateohjelmallaan. Nyt on aika tuoda suomalainen faktantarkistaminen länsieurooppalaiselle tasolle. Nyt on aika ketterälle toiminnalle. Suomen on mahdollista laatia pilotti, joka lunastaa lupauksensa eurooppalaisessa viitekehyksessä ja tuo mukaan myös tärkeän medialukutaidon. Suomalaisten on toden teolla tartuttava vuonna 2019 käynnistyvään faktantarkistamisen eurooppalaiseen yhteishankkeeseen ja sen mahdollistavaan yhteistyöalustaan. Faktabaari on valmis toimimaan kansallisena koordinoijana. Osallistuminen vaatii rahoitusta järjestelmän toteuttamiseksi sekä kansallista liikettä, joka sitouttaisi mediatoimijat kansainväliseen faktantarkistamisen IFCN-standardiin, joka mahdollistaa toimimisen mm. teknologia alustoilla (Facebook, Google jne.). Faktabaari on tähän mennessä toiminut vaalikohtaisesti ja vapaaehtoisvoimin. Se ei enää riitä. Kansainvälinen faktantarkistamisen normisto edellyttää viikottaista faktantarkistamista, mihin tarvitaan investointeija. Faktabaarin ehdotus on seuraava: Kehitämme yhdessä mallin suomalaiselle faktantarkistamisportaalille. Tässä meitä tukee suomalainen medialukutaito-osaaminen ja vastuullisen journalismin pitkä perinne. Synnytämme tämän luomalla suomalaisista mediatoimijoista vahvan kansallisen koalition, joka toimii alkuun päästyään liiketaloudellisesti kannattavasti yhden faktantarkistamisportaalin kautta. Yhdessä kehitetyt työkalut ja toimintamallit tukevat koko suomalaista toimintakenttää – myös sitä perinteisempää journalismia. Luomme faktantarmistamisen osaamista käynnistämällä kansallisen faktantarkistamisvalmennuksen, joka tukee kaikkia medioita journalistisen laadun edelleenkehittämisessä haasteiden vain kasvaessa. Tuettu ja luotettu portaali vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä erilaisia informaatiovaikuttamisyrityksiä vastaan. Se on kokonaisturvallisuutta. Faktat ovat nykyään luksusta, niihin on sijoitettava ja niihin avoimen yhteiskunnan on sitouduttava. Faktabaarilaiset Ohessa avoimesti hyödynnettäväksi laajempi lausuntoluonnoksemme, jonka lähetämme ministeriölle myös virallisesti käytyämme sitä vielä läpi kehitysryhmässämme ja käsiteltyämme sen Faktabaaria mahdollistavan Avoin yhteiskunta ry:n piirissä. https://docs.google.com/document/d/1gT7mrf6zD3lF3j6DRzo2oNOD4015wceXnbfptLLGaUc/edit?usp=sharing Lisätietoja: toimitus(at)faktabaari.fi
— Read on faktabaari.fi/baaripuhetta/suomi-tarvitsee-faktantarkistajien-yhteistyt-ja-tietoturvallisen-faktantarkistusportaalin/

Nuorisotyö on ei joko tai vaan sekä että

Bloggaus johdattelee hyvin toukokuussa 2017 ilmestyvää artikkeliini ”Eetos, ihminen ja etiikka – näkökulmia nuorisotyöstä ja nuorisotyölle; teoksessa Hoikkala & Kuivakangas (toim. 2017) Onko nuorisotyö nuorisolaisille? Yhteisäpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet. Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Nuorisotutkimusverkosto.

2014:

Olen miettinyt tätä nuorisotyön ”ikuisuusongelmaa”. Juha Nieminen on monissa yhteyksissä osuvasti esittänyt nuorisotyön ensin ”kaksoiskvalifikaation” (esim. sopeuttaa, sosiaalistaa yhteiskunnan ehdoilla – vapauttaa, aktivoida nuorten omilla ehdoilla, sittemmin useampia nuorisotyön funktioita, joissa voidaan nähdä keskenään ristikkäisiä tai vastakohtaisiakin motiiveja ja pyrkimyksiä.

Itse olen vuosia käyttänyt ilmaisua ”nuorisotyön perusdilemma”, jolla viittaan siihen, että tiettyjen ristiriitaisen tai vastakkaisten näkökulmien välistä tai jännitteestä (esim. kunnan viranhaltijana – nuorten kanssatoimijana) nuorisotyö ei voi päästä eroon, dilemma pysyy: mutta nuorisotyössä on aina uudelleen suhteutettava itsensä niihin ja tehtävä se myös muille ymmärrettäväksi.

Nämä funktiot ja dilemma ovat nuorisotyön ydinkysymyksiä, koska ne ilmenevät poliittisissa painotuksissa ja alan rahoituksessa, siihen kohdistuvissa odotuksissa, tulosarvioinneissa ja niiden mittareissa sekä siis vaikuttavat nuorisotyön suuntaan.

Vastakkainasettelut määrittävät liikaa nuorisotyötä 

Nuorisotyö jäsentyy usein seuraavan kaltaisten vastakohtaisuuksien kautta:

– virallisuus – epävirallisuus

– sopeuttaa – vapauttaa

– ehkäistä – korjata

– ryhmätoiminta – yksilötoiminta

– perusnuorisotyö – erityisnuorisotyö

– avoin nuorisotyö – kohdennettu nuorisotyö

Nuorisotyössä voi tapahtua tapahtuukin näiden vastakohtaisuuksien mukaista eriytymistä. Mutta haluan kiinnittää huomiota siihen, että nuorisotyön eri muotoja kuitenkin yhdistää sama nuorisotyön ydin, jonka tarkastelussa ”vastakohtaisuudet” kietoutuvat tai sulautuvat yhteen. Ja sitä tapahtuu nuorisotyön eri muodoissa koko ajan. Siinä on eräs nuorisotyön näennäistä moninaisuutta yhdistävä piirre: nuorisotyön lähtökohta ja ydin on kohtaamisessa ja dialogissa.

Nuorisotyöntekijä on nuorten kohtaamisen osaaja, nuorten kanssa dialogissa niin tavanomaisessa keskustelussa, ”joutenolossa” tai ryhmätoiminnassa, kuin vaikeaan elämäntilanteeseen puuttumisessa sekä koulutukseen tai työelämään suuntautumisen tukemisessa. Ei vain sanallisesti vaan myös ääneti, läsnäolollaan, luotettavana aikuisena.

Nuorisotyö välittää

Totta kai nuorisotyössä on pyrkimys toimia kasvattavasti ja puuttua ongelmiin, mutta ei nuoren elämän ulkopuolisena ammattilaisena nuorta velvoittavan järjestelmän edustajana, vaan nuorten kanssa olijana ja tukijana, ohjaajana nuorten ja yhteiskunnan (”järjestelmän”) välissä niiden intressejä yhteen sovittaen (virallisuus – epävirallisuus).

Tällainen toiminta sekä sopeuttaa nuoria yhteisöön että tukee heitä omaehtoisuuteen. Nuorisotyö tukee osaltaan kansalaiseksi kasvamista, mutta ei suuntaa nuorta mihinkään tiettyyn yhteiskunnalliseen näkemykseen tai asenteeseen, vaikka parhaimmillaan antaa välineitä myös sellaisen omakohtaiseen muodostamiseen. Aktiivisen kansalaisen ihanteeseen kuuluu sekä yksilön itsenäisyys että vuorovaikutus- ja ryhmätoimintakyky, sekä kyky sopeutua että kyky asennoitua kriittisesti ja muutoshakuisesti vaikuttaen. Kaikissa nuorisotyön muodoissa opitaan sekä pelisääntöjä että itsensä ilmaisua ja toimintaa (sopeuttaa – vapauttaa).

Nuorisotyö on välittäjä kahdessa merkityksessä: toisaalta nuorisotyöntekijä päätoimisesti välittää nuorista ja nuorten elämästä, toisaalta parhaimmassa tapauksessa nuorisotyö voi myös välittää yhteiskunnan ja nuorten elämän tarpeita ja odotuksia toisilleen.

Kohtaaminen ja dialogisuus

Kehitys- ja traumapsykologisesta tutkimuksesta tunnetaan erityisesti lapsuuden ja nuoruuden, mutta myös koko elämäkaarella tarpeelliset, sekä suojaavat ja vahvistavat tekijät/kokemukset, että mahdolliset haitta- ja riskitekijät/kokemukset. Niiden myötä ihmisen elämässä sekä ongelmien ehkäisy että korjaaminen perustuvat suojaavien ja vahvistavien tekijöiden tukevaan mahdollistamiseen, tarjontaan ja painottamiseen, sekä haitta- ja riskitekijöiden karsimiseen ja torjumiseen.

”Ehkäisevän nuorisotyön” vaikutukset perustuvat haitta- ja riskitekijöiden välttämiseen, sekä tukevien ja suojaavien tekijöiden ylläpitämiseen nuorten elämässä. Tätä voi tapahtua nuorisotilan sohvalla löhöten ohjaajan kanssa välillä rupatellen, nuorten ryhmätoiminnassa tai pelkässä oleskelussa. Nuoren mielekkääksi kokemassa toiminnassa tai joutenolossa, yksilönä tai ryhmän jäsenenä ovat vuorovaikutuksen, kohtaamisen ja dialogin paikat, joissa nuorisotyöntekijä toimii. Se voi olla melko näkymätöntä, mutta rakentavaa pitkäjänteitä pedagogiikkaa.

Ei ole ehkäisyä tai korjaamista, vaan koko ajan molempia

Huomionarvoista on, että ehkäiseväksi mielletyssä tavallisessa nuorisotyössä vaikutus perustuu aina myös korjaaviin prosesseihin. Mikä tahansa tilanne – vaikka pelkkä sohvalla keskustelu – luotetuksi ja tukevaksi koetun nuorisotyöntekijän kanssa, tai yhteinen ryhmätoiminta – vaikka pelleily – siihen rakentavasti suhtautuvan nuorisotyöntekijän läsnä ollessa voi korjata mm. aiempia nuoren tarvitseman kontaktin ja hyväksynnän kokemusten puutteita. Milloin ja missä tahansa. Ehkäisevä toiminta siis perustuu onnistuessaan melko huomaamattomiin paitsi tukeviin ja edistäviin, myös nimenomaan korjaaviin tekijöihin.

Miten tämä eroaa erityisnuorisotyöstä tai etsivästä nuorisotyöstä? Usein erityisnuorisotyö ja useimmiten etsivä nuorisotyö nähdään korjaavan yksilötyönä. Kuitenkin kysymyksessä on vain näkökulma- ja painotusero. Nuoren elämään puuttuvaksi tai sitä korjaavaksi mielletty työ nuorisotyössä perustuu – yleensä intensiivisemmin ja tietoisemmin, mutta – täsmälleen samoihin tekijöihin kuin ehkäisevä työ: haitta- ja riskitekijöiden minimointiin sekä tukevien ja korjaavien tekijöiden vaikutuksiin.  Ja samalla se on koko ajan nuoren tulevaisuuden kannalta myös ehkäisevää.

Ja sekä perinteisessä erityisnuorisotyössä että etsivässä nuorisotyössä toiminnan ydin on sama kuin muussakin nuorisotyössä: nuorten kohtaaminen dialogisesti, yksilöinä ja ryhmissä.

Ei ole vain ryhmä- tai yksilötoimintaa

Yksikään syntynyt ihmislapsi ei kehity tuntemamme kaltaiseksi inhimilliseksi yksilöpersoonaksi, jos hän ei saa olla riittävästi vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja yhteisöön. Myös yhteisöstä eristäytynyt yksineläjä, erakko tai ”syrjäytynyt”, on koko ajan psyykensä kautta sidoksissa muihin ihmisiin ja yhteisöllisyyteen – jos hän on ymmärtämämme inhimillinen yksilöpersoona. Tuo psyyken suhde toisiin ja yhteisöön voi olla vahingoittunut ja kielteinen, jolloin myös minäkuvassa ja itsetunnossa on kielteisiä piirteitä, mutta sitä painokkaammin tuo suhde yhteisöön on silloinkin olemassa – ja ehkä hoidettavissa ja korjattavissa. Korjaavilla kokemuksilla ja haittatekijöitä karsimalla.

Kun esimerkiksi etsivä- tai erityisnuorisotyöntekijä lähtee muutaman nuoren kanssa Nuorisokeskuksen Nuotta-valmennukseen, prosessinäkökulma on hänellä yksilöpainotteinen: ryhmät ovat välineitä yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mutta valmennuksessa välineinä ovat tavallisen perinteisen nuorisotyön menetelmät: toiminnalliset harjoitteet, ryhmätoiminta ja kokemuksista keskustelu, dialogisuus, nuoren ja nuorten elämän ja tilanteen huomioon ottaminen jatkuva nuorten kohtaaminen ja rinnalla olo. Ryhmän valmentamisessa ryhmätyön menetelmin ryhmä taas muodostuu yksilöistä, jotka voi nähdä välineinä ryhmätoimintaan – mutta kysymys on koko ajan ryhmän ja yksilöiden suhteesta, jatkuvasta dialogista ryhmän jäsenten välillä sekä ryhmäidentiteetin ja yksilöidentiteettien välillä.

Muutama vuosi sitten sosiaalityön tehtävistä Nuotta-koordinaattoriksi siirtynyt ammattilainen sanoi minulle, että Nuorisokeskuksen ohjelmasisältöjä nuorten kanssa vetävät ohjaajat eivät välttämättä edes itse tajua, kuinka erityistä ja merkittävää työtä he tekevät: sellaista, jota muun muassa koulussa ja sosiaalityössä tarvittaisiin mutta niistä puuttuu: ryhmätoiminnallisuus sekä yksilöitä huomioiva dialogisuus, avoin kohtaaminen nuorten tilanteen ehdoilla. (Sosiaalipsykologian tutkimuksesta ja teorioista löytyy runsaasti aineksia yksilön ja ryhmän suhteiden ja vaikutusten tarkasteluun.)

Nuorisotyön toimintaympäristö on nuorten maailma, toiminnan ydin on avoimuus ja vapaus

Nuorisotyön paikka yhteiskunnassa on aina pohdituttanut. Mikä on nuorisotyön reviiri? Uskon että useimmat nuorisotyöntekijät tunnistavat sen olevan yleisesti siellä missä nuoret ovat. Nuorisotyöntekijä on kohtaaja nuorten reviireillä, nuorten aika- ja paikkatiloissa. Yksi syy nuorisotyötä koskevien käsitysten ristiriitaisuuksiin ja usein tunteenomaisuuteen liittyy tähän yhteyteen, jota nuorten olemista ja ”nuorisoa” koskevat käsitykset leimaavat. Jos nuorten oleskelu jossain ympäristössä määrittyy julkisesti kielteiseksi, uhkaa nuorten kanssa samalla reviirillä toimiva nuorisotyö määrittyä kielteiseksi, tai siltä saatetaan odottaa yleisempää (epäammatillista) näkökulmaa ilmiön kielteisyyteen. Käytännössä nuorisotyö usein toimii tällaisessakin tapauksissa nuorten maailman ja aikuisten julkisen maailman välisenä sovittelijana.

Tätä kirjoittaessani Nuorisotyön viikolla (2014) kuuntelin Radiosta Yle Puheen Iltapäivä -lähetystä. Siinä Reino Nordin sanoi, että jos aikuiset eivät tule toimeen nuorten kanssa ja heitä häädetään paikoista kuten julkisista tiloista, silloin ollaan jo menty pitkälle ja se kertoo aikuisten ongelmista, ei nuorista. Kysymys on siis halusta ja asennoitumisesta siinä miten me näemme nuoret ja kohtelemme heitä. Kokemuksenaan nuorisotyön parissa toiminnasta hän totesi, että nuorille on helppo luoda mielekästä toimintaa, olivatpa he kuinka tahansa ongelmallisessa tilanteessa tai sekasotkuisesta taustasta.

Monet akuutisti suureksi koetut ongelmat helpottuvat jo pelkässä nuorta kunnioittavassa keskustelussa. Pienetkin asiat sopivalla hetkellä ja hyvässä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa voivat olla nuorelle hyvin merkityksellisiä. Nuorisotyössä on ja siinä avautuu tai luodaan koko ajan monenlaisia väyliä nuorten elämänkulkuun. Kysymys on nuorisotyölle tunnusomaisesta halusta ja asennoitumisesta. Nuorisotyössä ei ole lähtökohtana toimia vain aikuislähtöisesti vaan ennemminkin nuorisolähtöisesti tai dialogissa nuorten ja aikuisten maailman välillä. Nuori kohdataan ihmisenä ja periaatteessa riippumatta siitä, onko hänet leimattu ongelmalliseksi muualla, sekä ennen kaikkea leimaamatta nuorta tai nuoria yleistämällä, että kysymys on ”nuorisosta” eikä aikuisten kanssa samanarvoisista ihmisistä.

Väitän kuitenkin, että nuoriin kohdistuvat ristiriitaiset ja latautuneet käsitykset ja tunteet heijastuvat nuorisotyöhön. Miten muuten on selitettävissä se, että tavanomainen nuorten parissa tehtävä työ tavanomaisine ryhmätoimintoineen, ”joutenolo”, nuorille itselleen mielekäs vapaa-ajanvietto (”hulluttelu”) nuorisotyöntekijän läsnä ollessa sekä arkinen keskustelu nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa näyttäytyy edelleen joillekin ei-niin-tärkeänä tai ei-ammattillisena? Nimittäin:

Epämuodollisuutta, vapaa-ajan, joutenolon ja hulluttelun, kulttuurisen toiminnan ja muun erilaisen näennäisesti ei-tavoitteellisen tai ”tuottamattoman” toiminnan merkitystä painotetaan muun muassa innovaatioiden ja luovuuden tutkimuksessa ja kehittämisessä, johtamisopeissa. Samaan aikaan kun seurasin Nuorisotyön viikon ohjelmaa tätä kirjoittaessani Tasavallan Presidentin kanslia twiittasi: ”Presidentti Niinistö: ihminen tarvitsee innovaatioihin tilaa ja vapauksia.” Nuorisotyö osaltaan puolustaa ja edustaa nuorten tilaa ja vapautta ja toimii juuri niissä.

Tilaa ja vapauksia! Nuoret ja nuorisotyö tarvitsevat ilmapiiriä, jossa innostaminen tapahtuu, oli sitten kysymys mistä tahansa joutenolosta, toiminnasta, tapahtumasta, arkikeskustelusta tai ongelmallisen nuoren elämäntilanteen käsittelystä ja tukemisesta.

Hiukan Himaselta: kohtaamisen, tilan ja vapauden ilmapiiri, eetos

Pekka Himanen on 1990-lopulla osaltaan kehitellyt etiikkaa, joka ammentaa klassisesta kreikkalaisesta filosofiasta ja määrittää eettisen olemisen huomioimalla mm. kasvotusten olemisen inhimillisen vuorovaikutuksen eettisen perustilanteeksi. Se on inhimillisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen alue, jonka voi nähdä sekä yksilöllisenä haasteena omalle persoonallisuudelle, kyvyille ja ihmisyydelle ja itsetoteutukselle, että yleisinhimillisenä haasteena hyvälle olemisentavalle. Tällaista etiikan tai ainakin sen merkityksen kiinnittämistä kohtaamiseen, kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen ovat kehitelleet useat filosofit, esimerkiksi Martin Buber (Minä ja Sinä) ja Emmanuel Levinas (Totaliteetti ja Toinen).

Nimityksen tietoyhteiskunta sijaan Himanen esitti 1990-luvulla nimitystä kohtaamisyhteiskunta, joka kuvaa voimakkaasti lisääntyviä mahdollisuuksia ihmisten monimuotoiseen vuorovaikutukseen erityisesti informaatioteknologian kehityksen myötä. Tämä vuorovaikutteisuus tietoverkoissa onkin ollut hurjassa kasvussa. Se on inhimillisen sosiaalisuuden ja dialogisuuden ilmentymää, ihmisten välisiä suhteita siinä kuin fyysisetkin kohtaamiset – ja niihin liittyvät samat pelisääntöjen (moraali) sekä asenteen ja luonteenkasvun (etiikka) kysymykset.

Verkkojen filosofiaa luonnehtivassa kirjassaan Hautomo (1997) Himanen esitti ajatuksen kasvokkain elämisen etiikasta. Sen mukaan ”eettisyyttä on se, missä toisen kanssa kasvotusten eläminen synnyttää välittämisen”. Eettisyyttä eivät synnytä eettiset periaatteet, vaan kasvotusten oleminen. Eettisyys lähtee toisen kanssa kasvotusten olemisesta, sille avautumisesta ja sen sisällä syntyvistä merkityksistä. (Himanen 1997, 76-78.) Kasvotusten toisen kanssa elämisestä (ensisijaisesti ruumiillisesti mutta myös virtuaalisesti) syntyy välittämisen myötä eettisyys arvokkuuden piirinä (em. 74).

Kasvotusten elämisen käsitteen taustana Himasella on Antiikin sokraattinen yhdessäolon käsite synusia. Vastaavasti hän näkee haasteeksi sen, että tätä yhdessäoloa luonnehtii sokraattinen skhole, joka on ymmärrettävissä vapaa-ajaksi ja jota Himanen nimittää (kreikan etymologian mukaan) myös hengittävyydeksi, vapaudeksi. (Em. 72-74.)

Ihmisenä oleminen on (tai sen tulisi olla) ensisijaisesti vapaan ja ajallisen elämänyhteyden hengittävyydessä (skholessa) toteutuvaa dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia). Se on eettisyyden sfääri. Etiikan rakentelu ei kuulu (ainakaan vain) yliopistoihin, vaan myös ja nimenomaan ”torille ja kadulle”, jokapäiväiseen elämään. (Himanen 1998, Filosofian oikeudenkäynti).

Edellisen mukaisesti voitaisiin lähestyä nuorisotyöhön sisältyvää dialogista yhdessä ja kasvotusten olemista (synusia) nuorisotyöntekijän ja nuorten välisissä sekä nuorten keskinäisissä suhteissa. Siinä voitaisiin nähdä nuorisotyön hengittävyyttä eli skholea suhteessa nuorten elämään ja vapaa-aikaan. Näin määrittyisi nuorisotyön eetoksen sisältö suoraan ihmisenä olemisen perustilanteesta, kohtaamisesta eettisyyttä rakentavassa välittämisen ja arvokkuuden piiristä.

Tämä blogi on julkaistu toistaiseksi poistetulla Humak.fi NAM-sivustolla (2010-2014)  loppuvuonna 2014, Copyright kirjoittaja ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kiitän Olli Saarelaa monivuotisesta tuesta hänen toimiessaan OKM Nuorisoyksikön johdossa.  Kerran hänen kysyttyään motivaatiostani ja kerrottuani että tunnen yhä enemmän toistavani samoja asioita, hän sanoi ”sinä olet alkanut oppia”. Ja aiemmin kiukuteltuani hän opetti minulle: ”asiat eivät ole joko tai vaan sekä että”. Onko meillä vielä tai jatkossa tällaisia johtajia hallinnossa ja politiikassa?

#nuorisotyö matkalla nykyisyyteen

Vuoden 2016 ensi kvartaalissa julkaisin useita blogitekstejä, mutta sitten on ollut niissä taukoa.  Työmuistelmat -sarja on kesken – no kyllä se jatkuu ja muutakin tulee, kunhan päivät lyhenevät.

Olen kirjoittanut Nuorisotyö -lehteen ja juttuni ilmestyy vuoden 2016 jokaisessa numerossa: lehden 70-vuotis juhlavuoden kunniaksi kirjoitan nuorisotyöstä, kun omaakin taipalettani alan seuraajana on kestänyt kohta 20 vuotta. Kannattaa seurata tuota sivua, siellä on muitakin lehden juttuja digitoituina.

”Matkalla nykyisyyteen” -juttusarjan aluksi lehdessä 1/2006 tarkastelin alan yleistä kehitystä 1990-luvun lamasta EU-jäsenyyden kautta yli Milleniumin, sekä sen jatkoksi lehden 2 jutussani Nuorisotyö vuosituhannen alussa voimistunutta kehitystä vuodesta 2008 alkaneeseen lamaan saakka.

Lehdessä 3, jota jaettiin myös Allianssi-risteilyllä, juttuni Nuorisotyö, himmelit ja käytäntö, aiheina olivat aluerakenteet ja rakenneuudistukset sekä nuorisotyön asema aluepolitiikassa, alueiden Suomessa.

Lehden 4 vapaaehtoistoiminnan teemaan sidottu juttuni Vapaaehtoistoimintaa edistetään – vai heikennetään tarkastelee kansalaisjärjestöjen asemaa, joka on häirinnyt minua vuosia ja jonka roolia kuntien palvelujen rinnalla tai korvaavana olen saanut työssäni myös seurata.

Katso siitä myös aiempi Kommentti-kirjoitukseni ”Lautakasojen vartiointi ja penkominen” – purin turhaumia, joita en voinut kirjoittaa artikkeliini ”Hyvinvointipalvelujen tuottamisen malleja kolmannella sektorilla” julkaisussa Kolmannella lähteellä (verkkoversiossa sivut 96- 106).

Nuorisotyö -lehden tuplanumero 5-6/2016 tarjoaa tuhdin lukupaketin ja sen sisältää löytää myös minun juttuni Globaalikasvatus ja nuorisotyö jossa kysyn, onko Pallo hukassa ja mistä se voisi löytyä.

Vuoden viimeisten kahden lehden tekstini ovat kevyttä alan tutkimuksen ja sen merkityksen tarkastelua: Nuorisotyön tutkimuksesta osat 1-2. Lehden numerossa 7 juttuni ”Miten nuorisokysymys muuttui nuorisotyöksi ja -politiikaksi” kuvaa taustahistoriaa noin 1990-luvun alkuun asti. Lehden 8 juttuni ”Mosaiikkimaista kehitystä” jatkaa siitä noin nykyaikaan.

Minua kiinnostaisi tietää, miten nämä tekstini on koettu – erityisesti nuorisostyön kentällä, mutta muutenkin.

Työmuistelmia 3: Petri lukee, kirjoittaa ja puhuu

Lähtökohtaisesti erityinen asemani kehittyi kahdesta syystä: toisaalta tulin Allianssissa tekemäni työn kautta koko alan keskustelujen valtakunnalliseen ytimeen, toisaalta tuolloin ja seuraavinakaan vuosina muita nuorisotyöhön päätoimisesti keskittyviä tietojen ja näkökulmien kokoajia, tutkijoita ja viestijöitä ei ollut. Vuosina 1997-2000 selasin ja luin melkoisen määrän materiaalia Nuorisotiedon kirjastosta, joka tuolloin sijaitsi Olympiastadionilla. Ja kirjoitin aiheita kokoon moninkertaisesti verrattuna siihen mitä julkaisin.

Allianssi-risteilyllä syksyllä 1998, jossa tuottamani tekstit olivat pääaiheiden joukossa, sain olla melko rauhassa. Jotkut Allianssista naureskelivat, että ”rentoudu nyt, kun sinua ei vielä tunneta, kohta olet alalla julkkis”.

Photo SASiimes1998

Oma erityinen panokseni tuosta alkaen oli siinä, että jäsenneltyäni nuorisotyön piirteitä ja ajankohtaisia kehittämishaasteita olin intohimoisen kiinnostunut tietämään alan käytännöstä lisää kuulemalla nuorisotyöntekijöitä. Tässä tilanteessa hahmottuivat jo elementit sille dialogisuudelle, jonka myöhemmin, vuodesta 2005, otin koko työtäni julkisesti määrittäväksi periaatteeksi: vuoropuhelu nuorisotyön kanssa. Sen yksi ulottuvuus oli luennointi ja kouluttaminen.

Elämäni ensimmäiset luennot pidin loppuvuonna 1998 Oulussa kaupungin nuorisotoimen edustajille ja kutsuvieraille sekä alkuvuonna 1999 Vantaan kaupungin nuorisotoimelle. Näitä seurasivat Haapaveden opiston ja kutsuvieraiden tilaisuus, Kuntakoulutuksen Nuorisotoimen neuvottelupäivät, Ähtärin kaupunki (mm. paneeli), koulutuspäivä Humak Kanneljärven opiskelijoille sekä Nuorisotutkimusverkoston yleisöseminaari joulukuussa 1999.

Tuosta hahmottuukin karkea kutsujien kirjo, joka sitten tiheni ja laajeni vähitellen. Vuosina 2000-2005 luennoin 12 kertaa suurehkolle joukolle valtakunnallisessa tilaisuudessa (Nuorisotyöpäivät, Allianssi-risteilyt, Kuntakoulutuksen päivät, Opetusministeriön tilaisuudet), opetin tai koulutin 18 kertaa oppilaitoksille (Humak, Tampereen yliopisto, Mamk, yksittäisiä opistoja), sekä luennoin ja koulutin 20 kertaa paikallisissa tai alueellisissa tilaisuuksissa (kunnat, järjestöt, hankkeet, lääninhallitukset, Allianssi). Eniten työtehtäviä tuli Humakin koulutukseen ja Lääninhallitusten päiville.

Kuva: Maarit Hurmerinta konsertoi, Petri Cederlöf luennoi – Allianssi-risteily 2004. Nuorisotyö 4/2004, s. 18. Kuvat: Anna Autio.

Allirist2004

Aiheita ei tarvitse etsiä

Nuorisotyön merkitysaiheesta (tavoitteet, tehtävät, toimintamuodot, menetelmät, vaikuttavuus) 1998-1999 oli luontevaa siirtyä toiminnan laadun, arvioinnin ja niiden edellyttämän srategisen jäsentelyn näkökulmiin, jotka olivat luentojen ja koulutustilaisuuksien yleisimpiä aiheitani vuosina 2000-2001, vahvasti muiden aiheiden joukossa 2002 ja suppeammin mukana seuraavina vuosina hahmottunutta sisältöpakettiani.

Esitutkimukseni kyselyt ja sitten toden teolla kenttä- ja seurantatutkimukseni (2001-2003) kuntien nuorisotyön ja seutuyhteistyön parissa toivat mukaan lisää aiheita niin valtion ja kuntien politiikasta ja hallinnosta kuin käytännön nuorisotyöstä paikallisesti, myös ammatillisuus ja monialainen yhteistyö sekä koulutus- ja kehittäminen. Vuosina 2003-2005 keskeiset aiheeni koskivat perustietoja ja havaintojani kunnallisesta nuorisotyöstä ja nuorisotyön seutukunnallisesta yhteistyöstä.

Erityisesti opiskelijoille piti selvittää yleisiä hallinnon ja yhteiskunnan rakenteen perustietoja sekä organisaationäkökulmia, jotta niiden kehittäminen ja arviointi kiinnittyisivät johonkin. Nuoret opiskelija tekivät upeita ”miksi”-kysymyksiä joihin vastaaminen vaati pohjustusta.

Omaa yliopistoalaani vastaavat koulutuspyynnöt sain tuolla urani alkuvaiheella Kehityspiikiltä, Humakilta ja Kanneljärven opistolta, niissä saatoin yhdistää kattavammin filosofiaa mm. laatuajatteluun, kehittämiseen ja arviointiin: Koulutuspäivä ”Arvot ja muuttuva yhteiskunta” Tuottajuus nuorisotyössä -täydennyskoulutusryhmälle loppuvuona 1999 sekä vastaavasti 2-päiväinen ”Arvopohjaisen tuottajuuden filosofia” keväällä 2000. Muuten yhtymäkohdat ovat olleet pienimuotoisemmin perusnäkökulmia etiikkaan, sekä opiskelijoiden tutkimusmenetelmäopintoihin yleistä metodeista ja tieteenteoriasta.

Tuottajuus200

Täydennyskoulutuksessa olevat ammattilaiset olivat yleensä kaikkein vastaanottavaisimpia, mutta nuortenkin opiskelijoiden osalta riski oli enemmän aiheiden vaativuus ja laajuus, kuin kiinnostuksen puute – ja kiinnostuksekin voi herättää jos haluaa. Luento täytyy aina muokata kohderyhmälle sopivaksi ja käytinkin usein runsaasti aikaa suunnitellen ja luonnostellen. Oma roolini tai sen painotukset vaihtelivat tutkijan, kehittäjän ja kouluttajan välillä.

Erityisesti laadun ja arvioinnin aiheiden esessä ilmeni myös vastustusta alan toimijoissa. Ministeriön nuorisoyksikön tilaama luentoni ”Arviointi ja laatu, peruskysymyksiä” Valtakunnallisella nuorisojärjestöpäivällä otettiin kiinnostuksella vastaan, mutta näin myös närästystä ja eräässä puheenvuorossa kyseenalaistettiin, miksi tällaista ”liiketoiminnallista” sisältöä tuputetaan järjestöille. Nuorisyksikön johtaja Olli Saarela vastasi siihen terävästi ja muistutti että minä olin kertomassa ajankohtaisesta aiheesta.

Myöhemminkin minua on yritetty ampua eri aiheiden viestintuojana, mutta torjuntatuki oli vahva; vuosina 2013-2014 se sitten onnistui, kun laukaukset tulivat ministeriön sisältä… Psykologiassa erilaiset defenssit tunnetaan hyvin ja niitähän on kaikilla. Vaarallisimpia ja primitiivisimpiä kuitenkin ovat itselle epämieluisan tiedon täysi kieltäminen tai jopa sen esittäjän kieltäminen. Ja niitä on nyt havaittavissa…

Ensimmäiset suuremmat yleisöluentoni laadusta, arvioinnista ja kehittämisestä pidin Allianssiristeilyllä ja Tuhti-seminaarissa 2001. Itsessään laadukkaimpia koulutuspaketteja olivat tuolloin Kuntakoulutuksen järjestämät, mutta ne olivat liian kalliita nuorisotyön kentän enemmistölle. Vuosien 2001-2002 tutkimusprojektini yhteydessä pidin useita luentoja ja vastasin kehittämistilaisuuksista Loimaan seutukunnan toimijoille sekä maakunnallisissa tilaisuuksissa, joissa kaikissa aiheina oli kehittäminen; niissä arvioinnin ja laadun näkökulmia työstettiin käytännössä.

Yläne2001

Vuoden 2001 lopulla luentojeni sisällöissä alkoivat jo näkyä kenttätutkimukseni havainnot:

”Opetus 12t aiheista toimintaidea, strategia, arviointi, laatu… Humak Lohja 22.-23.11.”

”Luennointi 4t: Nuorisotyön haasteet valtionhallinnosta ja kentältä katsoen, seutuyhteistyö, arviointi, kehittäminen; Humak Tornio 29.11.”

Vuonna 2002 luennoin ja koulutin 12: ssa tilaisuudessa ja niihin kului valmisteluineen yli kuukauden työpäivät. Esimerkiksi laadusta ja arvioinnista kävin yleensä läpi kansainvälisiä tietoja, ajankohtaset järjestelmät Suomessa, sekä laadin osallistujille kysymyksiä, lähdeluetteloja ja linkkilistoja. Näin toimien olen käyttänyt huomattavankin osan työajoistani kouluttamiseen sekä esityksen ja toteutuksen sisällön räätälöimiseen.

Taustatyö on luennoinnissakin yhtä tärkeä kuin tutkimuksessa, toisaalta se mahdollistaa myös itselle uusien aiheiden ottamisen mukaan.

Vuosina 2002-2005 huomiot pienistä kunnista ja seutuyhteistyöstä, sekä sitten Nuorisolain valmistelusta ja valtakunnallisista rakenneuudistuksista veivät voiton edellisistä aiheista. Vuonna 2004 luennoin Allianssiristeilyllä suurelle yleisölle aiheesta ”Tutkimushuomioita: nuorisotyö ja sen haasteet pienissä kunnissa” ja vuoden 2005 Nuorisotyöpäivien pääluennoitsijana kaikille aiheesta ”Nuorisopolitiikka, pienet kunnat ja seutuyhteistyö”.

Vuodesta 2006 lähtien osana valtakunnallista työtäni luentojen aiheina olivat yleensä perustiedot nuorisotyöstä, työn kuvaaminen, kehittämishaasteet, nuorisolaki ja nuorisopolitiikka, monialaisuus, sekä hallinnolliset ja organisaatioiden muutokset: nuorisotyön asema eri konteksteissa – tilaajan ja yleisön tarpeisiin ja tarkoitukseen sovittaen. Mutta tuosta jaksosta kerron lisää vasta myöhemmin.

Työmuistelmia 2 – Matkalla nuorisotyöhön 1999-2000

Vaikka vuoden 1998 kirjoitustyöni olikin tarkoitushakuista myös poliittista nuorisotyön puolustuspuhetta ja tyyliltään populaaria, se perustui ainakin yhtä paljon alan ihmisiltä koottuihin käsityksiin, kuin siihen mennessä minulle muodostuneeseen kuvaan. En siis esittänyt tutkijana, että käsitykset pitävät tarkalleen paikkansa, vaan esitin ja jäsensin rehellisesti alan ihmisten näkemyksiä ja alasta tuolloin muodostuneita omia näkemyksiäni. Tutkimustyön juuria ja versoja tuokin työ siten muodosti.

Joiltakin tutkijoilta sain kyllä huomautuksia siitä, ettei se mitään tutkimusta ollut. No, toisaalta huomauteltiin myös siitä että, että lähestymistapani suunnitelmissa oli liian teoreettinen. Hmm. Teoreettisia aiheita kyllä yliopistossakin opiskelin mutta mm. elämänfilosofiaan liittäen. Aito monitieteisyys on nykyäänkin yhä melko harvinaista. Sektorikooma siinäkin.

Koen itseni hyvin tarkaksi siinä, mitkä voimat voivat vaikuttaa tulkintoihini, mutta en näe ongelmana sitä, että tutkimuksella voi olla hyötytarkoitus, kunhan informaation käsittely ja analyysi tapahtuvat mahdollisimman riippumattomasti ja tieteellisesti. Voidaan siis tehdä ankaran kriittiseen tiedonkäsittelyyn (tutkimus) perustuvaa luovaa ja luettavaa tekstiä, mutta myös populaariin aineistoon perustuva ankaran tieteellistä tekstiä. Ihmisten luettavaksi tarvitaan myös helppolukuista tarinaa, mutta se voi silti perustua kritiikin kestävään tieteellisyyteen: pätevä popularisointi on pop, mutta sen ei tule olla mitään populismisontaa.

Tieteellisen työn sinänsä ei tule lähtökohtaisesti palvella mitään tieteen ulkopuolista, eikä sen tarvitse olla alan ulkopuolisille edes ymmärrettävää – sen hyötyä ei voi eikä tule arvioida tieteen ulkopuolelta. Aidon tutkimuksen tavoitteissa voi silti aivan hyvin olla jokin käytännöllinen hyöty, kunhan se tavoitteena ei vaikuta tutkimusprosessiin, vaan huomioidaan sen viestinnässä. Viestintä on tärkeimpiä asioita yhteisessä elämässä ja siihen panostetaan yhä (lähes aina) liian vähän – nykyisessä verkon informaatiokaaoksessa tämä on vielä tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Outo tutkimusala?

Photo 27.1.2016 14.37.55

(Kuva: Nuorisotyö-lehden kansia 1996)

Suurin hämmennyksen aihe urani alussa minulle oli se, että vaikka Nuorisotiedon kirjastosta löytyi valtava määrä materiaalia aineistoksi, tieteellisesti nuorisotyöhön pureutuvia tutkimuksia ei ollut käytettävissä todentamaan esille saamiani nuorisotyön merkitystä perustelevia käsityksiä. Tästä hahmottuukin yhä kaksi merkittävää haastetta:

  1. Alan massiivisesta arkistomateriaalista, mukaan lukien opinnäytteet, tarjoutuisi työtä kokonaiselle tutkimusryhmälle: materiaalin luokitteluun, analysointiin ja siitä nousevien huomioiden koostamiseen nuorisotyön tietopohjan vahvistamiseksi.
  2. Sen tutkiminen, miksi nuorisotyön tutkimus on ollut niin vähäistä ja on sitä edelleenkin. Vaikka hyviä panostuksia siihen on viime vuosina saatu yksittäistutkimuksin, tieto on vain saarekkeina ja alan kokonaisuuteen nähden epätasapainossa; missään ei edelleenkään tarkastella koko alaa, eikä tutkimuksella ole mitään instituutiomuotoa, jossa tietoja kumuloituisi ja sidottaisiin yhteen.

Nuorisotyö aiheena näyttäytyy yhä usein outona ja jopa kartettuna sen omien piirien ulkopuolella. Näissä omissa piireissä parhaiten tutkimusta on seurakuntien nuorisotyöstä, heikoiten järjestöjen nuorisotyöstä ja -toiminnasta. Alasta vastaava OKM Nuorisoyksikkö ei ole pitänyt tarpeellisena edes muutaman vakinaisen nuorisotyön tutkijan joukkoa.

Toinen huomioni on jo urani alassa havaitsemani selvä joko minuun tai aiheeseen kohdistunut vastustus. Seuraavina vuosina minulle tuli tutuksi silloin tällöin ilmenevä, oudolta tuntuva kyseenalaistaminen, toki vastapainona runsaille kiitoksille, tuelle ja kannustukselle. Yhden kaaren huipentuma oli, kun vuonna 2013 sain ministeriöstä kuulla hourailevaa ömmömmömiä siitä, mitä minä itseasiassa teen… – oltuani samoissa hommissa alan ainoana nuorisotyön kanssa jatkuvasti seurustelevana ja sitä seuraavana tutkijana noin 15 vuotta. Minähän olen vain keskustellut, tarkkaillut ja ajatellut, koonut ja jakanut tietoja ja näkemyksiä. Laiskotellut ja matkustellut ympäri Suomea. Sellaista klassista viestintää jotkut eivät vain ymmärrä.

Photo 28.1.2016 19.07.14
Kuva: hikipedia

Kohtasin herättävän ensihäivähdyksen vastustusta kevätkesällä 1998 Allianssin Kehittämisjaoston kokouksessa, kun puheenjohtaja Kari Naalisvaara kyseenalaisti minua ja koko tehtäväni luonnetta. ”Miksi filosofi, joka ei vielä tunne alaa kunnolla, miksei joku sosiologi…” Tämä oli kuitenkin hyvänlaatuinen testi, paikallahan oli joukko myös järjestötoiminnan aktiiveja ja konteksti oli poliittiseen edunvalvontaan liittyvä. Vastasin kai melko vakuuttavasti, koska kokouksen jälkeen Kari Sjöholm sanoi minulle: ”Hyvä nähdä, ettet ole niin herkkänahkainen kuin moni.” Ja sen jälkeen aloin saada kiinnostuneita yhteydenottoja sieltä täältä.

Luullakseni mainitsin, että suomalainen sosiologia tuolloin vasta omaksui vuosikymmenien takaisia ”tuoreita” vaikutteita, jotka täällä filosofian pariin olivat tulleet aiemmin, ja että sen hetken kotimaiset sosiologian teokset olivat usein aika irti yhteiskunnan konkretiasta, olin tavannut alan tohtoreitakin, jotka eivät tunteneet hallinnon ja organisaatioiden perusteita – ”yhteiskuntatieteet”? Nuorisotyössä ja sen tutkimuksessa taas tarvittiin selvästi käsitteellistä ja sanallista tematisointia, joka on filosofian perustoimia. Filosofia on erityisyyksien yleistä ja yleisyyksien erityistä.

Lähetin sitten koko joukolle vielä monen liuskan tekstin, jossa kävin läpi joitakin pääaiheita ja perustelin niitä – yhtenä aiheena termi ”perusnuorisotyö” ja sen tarkoite. Tällaisia kirjelmiä tulin noina vuosina ja myöhemminkin laatineeksi monia.

Apurahatutkijana Nuorisotutkimusverkostossa

Vuosina 1999-2000 sain Nuorisotutkimusseuran apurahaa esitutkimusvaiheeseen. Käytännössä olin silti enemmän yhteydessä Allianssiin kuin Nuorisotutkimusseuraan – sekä urani alun kautta, että fyysisesti, kun Nuorisotutkimusseuran työtilat sijoittuivat Allianssin yhteyteen Olympiastadionin yläkäytävällä. Ja Allianssihan oli suoraan kiinni aiheessa, jota halusin käsitellä. Lisäksi seura tutkijoineen oli fyysisesti hajallaan, ja sen perustama Nuorisotutkimusverkosto vasta käynnisti toimintaansa. Kun sen ensimmäiset työntekijät tulivat paikalle Stadionille, minä jo istuin siellä.

Nuorisotutkimusseurassa olin silloin aiheineni vähän outo lintu, ehkä myös muualta minua tukeneiden ja opiskelutaustani (filosofia ym.). Sisällöllinen asia oli se, että työni käsitteli nuorisotyötä ja moni nuorisotutkija koki sen poikkeavaksi, ja koska jo silloin puhuin tehtyjä tutkimuksia arvioivan metatutkimuksen tarpeellisuudesta ja koko tutkimusalan kehittämisestä – se kai oli uhkaavaa, vähintäänkin tungettelevaa.

Myös aiheet joita esittelin, kuten strategia, laatu, johtamisopit ja organisaatioiden kehittäminen saattoivat luoda varauksellisuutta. Vähitellen toki myös monet nuorisotutkijat alkoivat tulla tutuiksi, mutta enemmän vasta vuosien 2001-2003 kenttätutkimukseni myötä.

Sain suunnitelmiini myös kiittäviä, mutta keskenään täysin ristiriitaisia arvioita (”Suunnitelma on hyvä ja juuri tätä pitäisi tutkia” – ”En ymmärrä mihin tällä pyritään ja miksi”). Sisällöllisesti pääkysymys oli se, olisiko perusteltua laajentaa nuorisotutkimuksen rahoitusta nuorisotyön tutkimukseen. Useimpien mielestä ei ollut.

Tuettiin kuitenkin sitä, että kehittelen tutkimussuunnitelmiani ja haetaan niille rahoitusta muualta. Tähän sain tukea Tommi Hoikkalalta, mutta hakemuksia ei tehty vain verkoston vaan myös Allianssin nimissä, jolloin tärkeä tuki oli Jukka Tahvanainen, ja sisältökysymyksissä yleensä Allianssin väki.

Laadun, arvioinnin ja kehittämisen jäljillä

Photo 27.1.2016 13.09.28

Puolet apuraha-ajastani 1999-2000 meni suunnitelmien ja rahoitushakemusten tekemiseen eri tahoille, siihen liittyen kokoilin vähitellen erilaisin kyselyin tietoja nuorisotyön kentältä hahmottaakseni siitä laajempaa kuvaa. Varsinainen työni tuossa vaiheessa painottui arvioinnin ja laatuajattelun näkökulmiin, koska ne olivat yleisesti ajankohtaisia: niitä oli 1990-lopulla lähtien ajettu vahvana trendinä valtionhallintoon ja julkisiin palveluihin. Toisaalta niille oli myös nuorisotyössä tilaus (vaikkei sitä kaikkialla vielä tajuttu), toisaalta näin niiden liittyvän suoraan kysymykseen nuorisotyön merkityksestä.

Vuonna 1999 perehdyin suureen määrään asiakirjoja ja julkaisuja tästä aiheesta Suomessa, vuonna 2000 syvensin tietojani erilaisten aiheen klassisten teosten ja oppaiden kautta: työelämän ja organisaatioiden tutkimus ja kehittäminen, johtamisopit, strateginen suunnittelu, laatuajattelu jne. Harvoin olen niin ankarasti kahlannut läpi vastaavaa asiakokonaisuutta. Ajauduin välillä myös kausiksi laadun filosofiaan ja sivupoluille – tai taustatyöhön – jossa uppouduin etymologisiin tutkimuksiin, luin ja kirjasin huomioita suomen ja muiden kielien asioita ja kvaliteetteja koskevista ilmauksista…

Photo 27.1.2016 13.22.52

Esitutkimuksen nimissä kokosin erilaisilla kyselyillä lisää tietoja nuorisotyö erilaisista organisaatioista ja eri puolilta Suomea. Vuosina 1999-2000 tutustuin moniin Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen toimipaikkoihin ja omien reissujeni yhteydessä vierailin muutamissa kohteissa muilla paikkakunnilla. Myös myöhempi valtakunnallinen tehtäväni pohjustui ehkä jo tuossa vaiheessa yhteyksillä moniin tahoihin.

Urani alusta asti koin että, että tehtäväni tulisi olla nuorisoalaa kehittävä ja palveleva, mutta samalla myös kriittinen ja mahdollisimman riippumaton, sekä näiden kahden periaatteen varassa nuorisotyöhön vaikuttava, koko alaa sekä sen tutkimusta ja kehittämistä kehittävä. Soveltavaa filosofiaa, ei mitään paskan jauhamista.

Photo 28.1.2016 19.46.28

Vuonna 1999 jäsentelin näkemyksiäni nuorisotyön tutkimuksesta artikkelissani Merkityksestä laatuun – haasteena nuorisotyön tutkimus.  Se tavoitteli polkua kohti tutkimusohjelmaa, mutta jäi luonnokseksi. Eikä sellaiseen ole päästy myöhemminkään. Toisaalta laadun ja arvioinnin edistäminen eteni silloin ensimmäisenä aaltona ainakin joihinkin kuntiin ja muihin alan organisaatioihin ja Allianssin kannalta tärkeintä oli tarjota edes sitä koskevaa perustietoa.

Muutamia artikkeleja aiheesta julkaistiin Nuorisotyö-lehdessä (joitakin SlideSharessa)
ja syksyllä 2000 Allianssi julkaisi verkkosivustolle ositeltuna laajemman tekstini laatuajattelusta. Jälkimmäinen on melko tuhti paketti. Siinä on edelleenkin perusasiat, jotka eivät juurikaan muutu, vaikka aihepiirissä muotejakin on ja nimellisiä työkaluja on edelleen kehitelty ja sovellettu. Nythän Valtionvarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto tekevät taas matalammalla profiililla vastaavaa edistämistyötä, kuin lähes 20 vuotta sitten.

Vu0sina 1999-2000 rustasin monia suunnitelmia ja hakemuksia rahoitukseen nuorisotyötä ja sen tutkimusta kehittävälle työlleni. Yhdellä suunnitelmalla minut hyväksyttiin filosofian tohtoriopiskelijaksi Helsingin yliopistoon, mutta rahoitusta tuollaiseen ei löytynyt mistään. Toisaalta lisää kontekteja mudostui ja käytännöllisemmälle kenttätyölle löytyi tukijoita. Se vei minut suoraan nuorisotyön sisään ja onkin oman blogggauksensa ansaitseva tarina.