Blogisarjan pääsivu (Turvallisuus) – Turvalllisuudesta nuorisotyölle ja muille

Blogisarja käynnistyi alkuvuonna 2017 ja täydentyy vähitellen. Kirjoitan jäsentääkseni ja päivittääkseni näkökulmiani sekä ylläpitääkseni luku- ja kirjoitustaitoa, tutkijan ja tiedonhaun valmiuksiani. Suurin osa kaikesta tässä tekstissä on jäsentelemääni yleistä sisältöä, josta on kirjoitettu aeimminkin ja paljon. Toisaalta olen huomannut, että perustietojen puutetta on ihmisillä paljon ja blogit saattavat tavoittaa joitakin, jotka eivät aiheesta muuten alkaisi…
— Read on petricederlofcom20170417blogisarjaturvallisuud.wordpress.com/2018/07/26/blogisarjan-paasivu/

Mainokset

Kysymyksiä sisäministerille – Uuninpankkopoika Saku Timonen

Kysymyksiä sisäministerille – Uuninpankkopoika Saku Timonen
— Read on blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/08/20/kysymyksia-sisaministerille/

Twice a Victim: How Have Attacks Affected Muslims in Europe? | Paris Attacks | Al Jazeera

As attacks continue to be linked to Islam, European Muslims share their stories of loss, discrimination and identity.
— Read on www.aljazeera.com/programmes/specialseries/2018/08/victim-attacks-affected-muslims-europe-180801145915309.html

4C Tavalliset toimijat ja ääriryhmät

Ääri – minkä ääri? Mikä on äärimmäistä?

Radikaali ei ole äärimmäistä, mutta ääritoiminta on radikaalia suhteessa tavanomaiseen yleiseen.

Ääritoiminnat ja ekstremismi luonnossa ja harrastuksissa on oma asiansa, mutta sopiikin vain peilauspinnaksi. Yhdet kiipeilytossut ja magnesiumia pussiin ja kalliolle: siinä resepti. Osa purkaa energiaansa myös ideologioihin. Politiikassa on myös mukana radikaaliksi luonnehdittavia pyrkimyksiä. Oikeisto ja vasemmisto -jako ei tee ymmärrettäväksi sitä, että radikalismit ovat eri ulottuvuudessa. Vakiintuneet ”äärioikeisto ja -vasemmisto” ovat huonoja ilmaisemaan radikalismin paikkaa poliittisessa avaruudessa.

Suomessa ei ole vakavassa mielessä vallankumouksellista vasemmistoliikehdintää. Ainoa valllankumouksellinen on kansallissosialistinen Pohjoismainen vastarintaliike, jonka piirissä on sekä ajattelevia että toimivia aktivisteja. Siinä samoin kuin joillakin poliitikoilla on fasismissympatioita. Pvl on tehnyt pahimmat väkivaltaisen henkilöihin kohdistuvat iskut. Sen vastapoolina toimiva Antifa on edellistä hajautuneempi solujen verkosto. Niiden sekä eläinoikeusliikkeen piiristä on tehty materiaan kohdistuvia iskuja. Tämä on yhdistetty myös anarkismiin, mikä anarkismin kokonaisuutta ajatellen on irrallista rettelöintiä (vrt. jalkapallohuligaanit Englannissa ja itsenäisyyspäivän mielenosoitukset Suomessa).

 

Ääripolitiikka

Kun radikaalisuus ja konservatiivisuus nähdään kokonaan toisilleen vastakkaisina, on kysymys radikaalista näkökulmasta, usein ideologiasta. Hiukan vaikeammin hahmotettavaa voi olla se, että suomenkielessä myös konservatismin kannattaja voi olla käytökseltään tai toiminnassaan radikaali. Tällöin sanan merkitys on lähinnä ”jyrkkä” ajatuksissa tai sen lisäksi käyttäytymisessä.

Yleinen liberalisoituminen ja vapausarvot, autonominen yksilöllisyys, autonominen talous näyttävät olevan muodissa. Tämä merkitsee ekonomista kovaa anarkismia, joka on lähellä myös sosiaaliliberalismia – kumpaankin kuuluu valtion vaikutusvallan heikentäminen vapauden nimissä.

Tämän vastineena esimerkiksi Suomen Sisu -järjestö kannattaa vahvaa kansallisvaltiota; se on myös luonut valtakunnallisen piirirakenteen ja sen jäseniä on myös valtakunnan politiikassa.

Vihaideologiat ovat yleistyneet jonkin verran Suomesssa ja maailmalla. Erilaista rettelöintiä, häirintää ja kiertäviä mielenosoituksia on tehnyt Suomi ensin -niminen ryhmä tai verkosto. Avoin rasismi ja muukalaiskammo sekä ylikorostunut kansallisen itsenäisyyyden julistaminen kuuluvat heidän repertuaariinsa. Tämän ryhmän ja Suomen sisun välillä on myös yhteyksiä.

Tässä kansallismielisessä liikehdinnässä on piiilevä turvallisuusuhka ainakin monikultuuurista todellisuutta taloudellisestikin ajatellen. Erityisesti, koska sillä on yhteyksiä valtakunnan politiikkaan ja hallintoon, sekä ulkomaisiin vastineisiinsa.

 

Populistisuus ja populismi

Populistisuutta ilmenee kaikkialla, sitä on mainoksissa, perinteisissä uskonnollisissa karismaattisia liiikkeissä ja ideologioissa, mutta enemmän tai vähemmän myös eri puolueiden vaalikampajoinnissa. Vakiintunut populismi taas on politiikan tyyliin, politiikan ja vallan sisään tuotua anarkismia ja erityinen radikalismin muoto. Se ratsastaa isänmaalllisuudella ja kansallismielisyyydellä.

Vapauden idea voi kääntyä veljeyttä ja tasa-arvoa vastaan niin taloudellisen kuin poliittisen vallan vastuuttomuudeksi missä tahansa kansanosissa tai poliittisissa ryhmissä. Tällöin klassinen, yleinen ja maltillinen liberalismi voi näyttäytyä niille ”konservatiivisena” ja radikalisoitua sekä talouden ääriliberalismiksi, jossa suuret pääomat hallitsevat arvoista piittaamatta, tai se voi näyttäytyä liiallisena vapautena ja radikalisoituminen tapahtua rajatumpien yhtenäisten arvojen ideologian ja talouden vahvemman sääntelyn suuntaan. Nämä kaksi painotusta voivat myös liittyä osittain yhteen ja se merkitsee kansakunnille suuria murheita.

Valtaosa ihmisistä on tavallista väkeä. Suojelupoliisin mukaan vuosi 2017 oli varsin rauhallinen. Poliisin aloitteesta Pohjoismainen vastarintaliike on Suomessa kielletty – eri asia on miten toimintaa siihen päättyisi. Rettelöitsijät ovat saaneet tuomionsa olivat he minkä aateryhmän tahansa edustajia.

 

Takaisin Blogisarjan pääsivulle

 

 

 

 

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus 2008

Parin viikon kuluttua on Suomen suurimman nuorisotyötapahtuman, Allianssiristeilyn aika. Risteilyn pääteemana on Yhdenvertaisuus nuorisotyössä, yhtenä osiona myös Alueellinen yhdenvertaisuus. Tähän sopii hyvin risteilyn jälkimaininkien tunnelmassa tuotettu näkymä aiemmin. Mm. seuraavat tekstit julkaisin kahdeksan vuotta sitten vuoden vierasblogistina Kommentti -verkkokanavalla:

27.3.2008
Moninaisuus ja yhdenvertaisuus (1)

SPR:n ennakkoluuloroskikset Allianssiristeilyllä olivat laajemmin käytössä seuraavalla Rasismin vastaisella viikolla. Ennakkoluulosta voi päästä nopeastikin eroon, mutta ennakkoluuloisuus etsii aina uuden kohteen, jollei sitä työstä aktiivisesti omissa tunteissaan. Yleensähän sen käyttövoimana ovat epävarmuus, turvattomuudentunne ja pelko, jotka rakentuvat muun muassa tietämättömyydelle ja näköalattomuudelle. Perushaaste on siis konkreettisen varmuuden ja turvallisuuden tukeminen sekä tietämyksen ja kulttuurisen kokemiskyvyn lisääminen.

Myönteinen monikulttuurisuus on kulttuurin yleensä myönteistä kokemusta, myönteinen moninaisuus on jonkinlaisuuden sinänsä myönteistä tunnistamista. Valta- ja yhtenäiskulttuurin etsintä voi olla tämän väistelyä, mutta oman kulttuurisuuden ja sen ominaispiirteiden (identiteetin) kokemus on inhimillisen elämän perustaa. Tämä on paitsi moninaisuuden ja monikulttuurisuuden haaste, myös suomalaisuuden säilyttämisen haaste, ja se on aina dialoginen: siihen tarvitaan aina kumppaniksi muita kulttuurisuuksia ja moneuksia. Myös suomalaisia.

Miten suomalaisuus ja kansalaisuus hahmottuvat ja ovat hahmottumassa? Kiitos graduntekijälle, joka kysymyksellään risteilyllä sai minut hämmennyksiin asti pohtimaan, mitä ”kansalaisuus” oikeastaan tarkoittaa. Vastausta en ole vielä löytänyt. Mutta myös suomalaisuudessa on edelleen kulttuurisia eroja, onneksi. Suomalaiskulttuurisuus on osittain alueellistunutta, osin perinteisten kulttuurien juuriin kietoutunutta, osin uudempien, kansainvälistenkin, vaikutteiden kudosta.

Esimerkiksi Inarissa monikulttuurisuus on moninaista ja monikerroksista: asukkaina on alueella vuosisatoja asuneiden saamelaisten ja suomalaisten jälkeläisiä, myöhemmin sinne muualta asettuneita saamelaisia ja suomalaisia, kolmen eri virallisen saamenkielen edustajia, norjansaamelaisia ja norjansuomalaisia, norjalaisia ja venäläisiä. Tavallisia ovat yhteydet Norjaan ja kasvavassa määrin Venäjälle. Ei suoraan näkyvä, mutta laajasti merkityksellinen on yhteys Murmanskin ja koko Barentsin alueisiin.

Koko Lappi on Suomen merkittävin matkailubrändi, jonka asiakasryhmästä ulkomaisia on jo puolet ja pian enemmän. Paikoitellen matkailualan työntekijöistä suurin osa tulee muualta Suomesta ja kausittain suomalaisturistit ovat pieni vähemmistö hotellien ollessa täynnä ulkomaalaisia. Myös uusia työntekijöitä ja yrittäjiä tulee kasvavasti ulkomailta. Siis parhaimmillaan leppoisaa, mutta monisäikeistä kulttuurista ja kansainvälistä meininkiä mainitun geopoliittisesti merkittävän alueen kupeessa.

Tuleeko tavalliselle kaduntallaajalle Helsingissä sanasta monikulttuurisuus mieleen muuta kuin vaikkapa somalit tai joku muu maahanmuuttajaryhmä? Tietääkö hän esimerkiksi, että suomalaiset eivät ole saamelaisia alkuperäisempiä Suomen asukkaita? Tietämys kotimaisista vähemmistöistä ja suomalaisuuden moninaisista juurista on vähäistä ja siitä huolehtiminen kouluopetuksessa on kelvotonta. Kannattaako olla, jos kotimaisten kulttuurien tuntemus voi tukea valmiuksia myös muiden kulttuurien kohtaamiseen?

Suomalaisuus itsessään on geneettisesti ja kulttuurisesti muun muassa ruotsalais-saamelais-saksalais-venäläisvaikutteista. Jos suomalaisuus on suomalaisen alkuperäiskansan yhtenäiskulttuuria, siihen liittyviä ”perinteisiä” kulttuurisia/kielellisiä vähemmistöjä ovat saamelaiset alkuperäiskansana (Suomessa noin 7000-8000, joista vain puolet pohjoisella saamelaisalueellamme, valtionrajat ylittävästi määrittelystä riippuen 50 000 – 100 000), suomenruotsalaiset (noin 280 000, jo 800-1000 vuotta täällä), romanit (noin 10 000, täällä noin 500 vuotta) ja tataarit (noin 850, täällä noin 200 vuotta).

Ulkomaankielisiä (siis saamen-, suomen- ja ruotsinkielisyys pois lukien) on Suomessa noin 160 000. Suurimmat kieliryhmät ovat venäjänkieliset (noin 42 000), vironkieliset (noin 18 000), englanninkieliset (noin 10 000), somaliankieliset (noin 8000) ja arabiankieliset (noin 7500). Ulkomaan kansalaisia Suomessa on vasta noin 120 000 (2007), mutta määrän ennakoidaan nousevan 160 000:een vuonna 2010 ja noin 300 000:een vuonna 2025. Nykylaskelmien mukaan heitä tarvitaan vähintään näin paljon, kotimainen syntyvyys ei riitä.

Niin, täällä on siis jo muitakin ihmisiä, ja enemmän tulee olemaan. Heissä ei ole mitään pelättävää. Ulkoisesti suomalaisia alkuperäiskansana eivät uhkaa muut täkäläiset tai tänne tulevat ihmiselämän kulttuurit, vaan yli- ja epäkulttuurinen ja -kansallinen markkinatalous. Kysykää vaikka Kemijärveltä tai muista yhä useammista vastaavista paikoista. Suomea on valloitettu kohta 20 vuotta pala palalta resurssiksi ei-suomalaiselle bisnekselle ja sehän tulee ja menee milloin haluaa. Tosin Suomi saa myös mielekästä taloudellista ja osaamispääomaa muualta: vastuullinen sellainen voi tukea paikallista ja alueellista elinvoimaa erityisesti siellä, missä yhteiskunta ei voi tai halua sitä tehdä.

31.3.2008
Moninaisuus ja yhdenvertaisuus (2)

Koko Suomen kannalta tärkeitä ovat myös alueiden moninaisuus ja yhdenvertaisuus.

Allianssiristeilyn alla sain yhdeltä maakuntakaupungin tutkijakollegalta viestin, jossa hän kertoi tulevansa ”täältä periferiasta sinne sivistyksen ja hallinnon hermokeskukseen”. En ole tosikko, mutta risteilyllä oli noin 1400:n tokka porukkaa yhdenvertaisesti eri puolilta Suomea. Periferioista? Oliko tämän keskittymisen voima jossain keskuksessa? Ei, vaan se oli nimenomaan eri puolilta Suomea kokoontuneiden moninaisuudessa laivalla. Ei Helsingissä, jossa monen on vaikea edes ymmärtää, että jossain ”syrjemmällä” tietämys ja näkökulma koko Suomeen ja kansainvälisyyteenkin voi olla vahvempi ja selkeämpi kuin monilla pääkaupungissa.

Kehitys on myös osittain ja onneksi hajautunutta monikeskiseen suuntaan. Toisaalta väestön kehitys on samalla keskushakuista ja suurimmissa keskuksissa eletään ikään kuin Suomen ulkopuolella. Käytännössä ”periferiat” ovat antavina osapuolina keskuksille, mutta mitä ne saavat keskuksilta? Eräs seurakunnan nuorisotyöntekijä Lapista kertoi minulle, miksi on erityisen tärkeää huomata nuorten ongelmat ja pahoinvointi ja puuttua niihin ajoissa: siksi että ”ne lähtevät täältä etelään kuitenkin, ja jos ne ehtivät lähteä ongelmaisina, ne tulevat kaupungista takaisin moniongelmaisina, kiitos Jeesus, tänne meidän hoidettavaksemme.” Mutta tulevatko ne nuoret takaisin, joilla olisi kotiseudulleen niin sanotusti myönteisempää annettavaa?

Kunnan sisäisiltä välimatkoiltaan virallisesti pitkän etäisyyden kuntia on Suomessa noin 40. Esimerkiksi Inari on lisäksi vahvasti koko Lapin pitkien etäisyyksien kontekstissa. Keskusteluissa Inarin nuorisotyön näkökulmista esille tulivatkin muun muassa kuntien moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymykset. Ymmärretäänkö se valtakunnallisesti, että työn paikallinen arki saati kuntayhteistyö ei voi pohjoisessa olla samanlaista kuin kuntien enemmistössä, että tavoitteissa, rahoituksessa, kehittämissuosituksissa ja niiden sovelluksissa tulisi huomioida myös nuorisotyön ja -politiikan alueittain erilaiset kontekstit ja haasteet, kysyy nuorisosihteeri Seppo Körkkö.

Inarissa nuorisotyön yhteistyötä ideoidaan, kehitetään ja toteutetaan aktiivisesti ”erilaisen alueyhteistyön” konseptilla, johon kuuluvat paitsi laajan kunnan sisäinen yhteistyö (välimatka kylien välillä kymmeniä’ kilometrejä joka suuntaan), myös kausittain aktivoituva toiminnallinen ja kehittämisyhteistyö useiden kumppanien kuten Sallan (etäisyys 200 km), Tornion ja Haaparannan (yli 300 km) sekä (Lahden (noin 800 km) kanssa. Lahden ja Inarin nuorisotyö on aktivoinut keskinäistä ”nuorisovaihtoa” jossa vuorottain järjestettäviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin on liitetty myös monikulttuurisuutta. Lisäksi Inarin nuorisotoimi on ollut muun muassa keskeisenä linkkinä Barentsin alueen nuorisoyhteistyöhön.

Inarin kirkonkylä on eräs esihistoriallinen ja historiallinen ja nykyisin muodollisestikin merkittävä saamelaisuuden keskus Suomessa: ks. Siida. Inarin nuorisotyön vahvistuneessa yhteistyössä saamelaisnuoret nähdään arkisesti luontevina mukanaolijoina ja saamelaiskulttuuri on näkyvästi esillä useimmissa tapahtumissa. Mutta saamelaisnuorten enemmistö on hajautuneena koulussa, työssä tai opinnoissa ympäri Lappia, osittain Suomen ulkopuolella sekä eri puolilla Suomea. Saamelaisuus itsessään on vahvasti kansainvälistä ainakin sen nuorten aktiivien toiminnassa. Heitä ei ole aina helppo ainakaan nopeasti tavoittaa kasvotusten, vaan yhteydenpidossa keskeisiä kanavia ovat tekstiviestit ja puhelut.

Juteltuani Inarissa Sami Soster ry:n toimijoiden kanssa kohtasin lounaalla Suomen saamelaisnuoret ry:n sihteerin Aslak-Antti Palton, joka seuraavalla viikolla matkusti Kanadaan. Pari päivää myöhemmin odotin ranskalaisten täyttämässä hotelli Pohjanhovissa puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuson saapumista poronlihojen parista Kautokeinosta Rovaniemelle vähän ennen keskiyötä. Jonkin vuoden hiljaiselon jälkeen Tuomas näki toiminnan olevan myötätuulessa, mistä esimerkkinä syksyn 2007 Karesuvannon kokoontumisen vahva osallistuminen yli valtionrajojen sekä joukko uusia yhdistyksen jäseniä. Sitoutuvien aktiivitoimijoiden löytäminen on silti ongelma, ja puheenjohtaja itse näki nyt velvollisuudekseen erota tultuaan valituksi Saamelaiskäräjien jäseneksi sen nuorimpana edustajana. Rovaniemelle hän tuli osallistuakseen Lapissa vierailevan EU:n aluekomissaari Hübnerin tilaisuuteen. Täältä matka jatkuisi Inariin SSN:n vuosikokoukseen.

Tavallista Lapissa on aktiivitoimintojen yhteydessä matkustaa maanteitse satoja kilometrejä yhteen suuntaan jokseenkin joka tilaisuuden järjestelyissä ja toteutuksissa. Risteilyllä syvällä etelässä liikuimme vuorokaudessa noin vain noin 150 kilometriä, pääosa ajasta kelluttiin surrealistisessa laivassa Tallinnan satama-altaassa. Olen joskus tehnyt kyseisen matkan nopeammin purjeveneellä. Joka tapauksessa oli miellyttävää saada kohdata ohimennen ja pitkissäkin keskusteluissa kymmenittäin tuttuja nuorisoalan toimijoita. Ai niin, se viesti jonka sain ”periferiasta”, vastasin siihen näin:

”Olen noin kuukauden aikana ollut työmatkalla Savonlinnassa. Rautavaaralla, Kuhmossa, Kajaanissa, Ylivieskassa, Kokkolassa, Jyväskylässä, Oulussa, Inarissa, Rovaniemellä ja siinä ohessa viikonloppuvapaat Rautavaarassa, Inarissa ja Kilpisjärvellä hiihtäen, baarissa turisten ja hiukan etätöinä kirjoittaen lumisissa maisemissa. Kyllä Helsinki tuntuu sen jälkeen periferialta ja esim. useimmissa pohjoisen majapaikoissa olen jutellut englantilaisten, hollantilaisten, norjalaisten, puolalaisten, ranskalaisten, venäläisten sekä etnopoliittistenkin saamelaisten (sekä työntekijöiden, vierastyöläisten että paikallisten eritaustaisten) kanssa ja muutamassa täydessä majapaikassakin olen ollut ainoa suomalainen asiakas, että ei tämä pääkaupunki kaiken maailman keskus sentään ole ja sivistyskin on ainakin määritelmäkysymys.”

 

Copyright Petri Cederlöf ja Nuorisotutkimusverkosto (Kommentti.fi)

Monikulttuurisuus ja nuorisotyö 1

Kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta kuntien nuorisotyössä

Nuorisolain (2006) esittämä arvopohja sisältää seuraavat lähtökohdat: yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Laki suuntaa erityisesti tavoitteellista kuntien nuorisotyötä sekä valtion nuorisotoimialan painopisteitä, mutta ilmentää melko hyvin koko suomalaisen nuorisotyön arvomaailmaan ja vaikuttaa myös alan muiden toimijoiden painotuksiin.

Nämä nuorisotyötä suuntaavat perinteiset nuorisokasvatukselliset periaatteet toteutuvat käytännön nuorisotyössä vaihtelevasti ja tieto niistä on vahvasti tulkinnanvaraista, vaikka ne nuorisotyön julkisissa kuvauksissa ilmenevätkin varsin yleisesti.

Ihmisoikeudet, kestävä kehitys tai ympäristökasvatus, sekä kehityspolitiikka, rauhan edistäminen ja konfliktien ehkäisy näkyvät nuorisotyön alueella selvimmin kirkon ja kristillisten järjestöjen toiminnassa sekä osa-alueisiin erikoistuneiden järjestöjen toiminnassa. Kristillisessä nuorisotyössä monikulttuurisuus ja rauhankasvatus liittyvät myös uskontodialogin edistämiseen.

Kuntien nuorisotyössä nämä aiheet eivät tavallisesti näyttäydy erikseen nimettyinä läpi koko toiminnan, mutta luonnollisesti ne voivat tulla esille monissa yhteyksissä. Kansainvälinen suhdetoiminta ystävyyskuntayhteyksien ja vierailujen sekä nuorisovaihtoon osallistumisen kautta on perinteistä kansainvälistä nuorisotyötä, mutta sen nykytilasta niin nuorisotyöntekijöiden arkiorientaatiossa kuin toiminnan sisällöissä ei ole kunnollista kattavaa saati ajankohtaista tietoa.

Toiminta painottunee enemmän työntekijän henkilökohtaisen kiinnostuksen mukaan tai yleisenä viestintänä esimerkiksi nuorisovaihtoon osallistumisen mahdollisuuksista, sekä kausittaisina tai satunnaisina osallistumisina nuorisovaihtojen ja -vierailujen edellyttämään työhön, kuin erityisenä kansainvälisyyskasvatuksena.

Omat taltioimani tiedot sieltä täältä eri puolilta (työmatkoja ja tiedusteluja 2006-2012) Suomesta tarjoavat ainakin lievän viitteen siitä, että suhteessa menneisiin vuosiin ehkä useissakin kunnissa on vähennetty kansainvälisen toiminnan osuutta nuorisotoimien budjettipäätöksissä.

Jäsennettävää, viestittävää ja käytännön työsarkaa

Monikulttuurinen nuorisotoiminta on moniselitteisempi osa-alue. Se voidaan lisäksi liittää myös yleisempiin kysymyksiin moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden huomioinnista. Yleisimmin monikulttuurisuus nuorisotyössä on liitetty maahanmuuttajanuorisotyöhön, joka on ollut viime vuosina tavallista useimmissa suurimmissa kaupungeissa ja paikkakunnilla, joilla maanmuuttajien määrä on suhteellisen suuri.

Monikulttuurista nuorisotyötä ja -toimintaa sekä rasismin vastaista viestintää ja toimintaa nuorisotyössä on kehitetty näkyvästi 1990-luvulta lähtien. Mutta onko tarkkaan ottaen oikein puhua monikulttuurisesta nuorisotyöstä silloin, kun työntekijä toimii erityisesti eri kulttuurivähemmistöä edustavien nuorten parissa sen sijaan että pyrkisi laajentamaan nuorisotyötä kokonaisuudessaan monikulttuuriseksi eri kulttuuritaustaisten nuorten kohtaamisen puitteissa?

Nuorisolaissa 2006 ilmaistun pyrkimyksen moninaisuuden kunnioitukseen, tasa-arvoon ja suvaitsevuuteen tulisi viitata yleensä erilaisuuden ja kaikkien (myös kotimaisperäisten) kulttuuristen, etnisten ja muiden vähemmistöjen huomiointiin sekä kunnioitukseen. Alkaen esimerkiksi liikuntarajoitteisten nuorten huomioinnista (esteettömyys rakenteissa), yleistyneestä sukupuolisensitiivisestä nuorisotyöstä (kuten tyttöjen ja poikien kerhot, illat ja tilat), sekä seksuaalivähemmistöjen huomioon ottamiseen nuorisotyössä ja integraatioon toiminnan periaatteissa.

Näin ollen kohdennettua työtä ja toimintaa voisi nimittää kulttuurisensitiiviseksi, kun taas nuorisotyön ja rahoitetun nuorisotoiminnen kokonaisuudessaan tulee olla arvoiltaan tietenkin myös monikulttuurista.

Kun ensimmäisen kerran vierailin nuorisotyön tiedonkeruun merkeissä Inarissa keväällä 2006, kyselin myös siitä, miten saamelaisnuoret huomioidaan nuorisotyössä. Nuorisosihteeri Seppo Körköllä oli luonnollisesti selkeä vastaus: arkisesti ei sen kummemmin, täällä kaikki nuoret ovat yhdessä nuoria olivat sitten ketä tahansa ja sitä painotetaan, mutta saamelaisnuoria tulee tukea myös omaehtoisessa saamelaistoiminnassa ja siihen tarittaisiin pysyvämmin vetäjiä.

Monikulttuurisuutta nuorisotyössä yleensä on tutkittu vähän (kuten useimpia muitakin nuorisotyön osa-alueita ja -aiheita). Vuoden 2007 tutkimuksen Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? valossa aiheen huomioinnissa nuorisotyössä oli paljon puutteita, se riippui usein yksittäisten työntekijöiden omasta motivaatiosta ja käsitteenäkin se oli usein vielä jäsentymätön.

Peruspalvelujen arviointikyselyssä 2008 vain? 39% vastanneista nuorisotoimista ilmoitti, että niillä oli ollut kuluvan vuoden aikana kansainvälisiä yhteyksiä. Sen yleisimpiä tuon muotoja olivat EU-nuorisotoimintaohjelman palvelujen käyttö (58% – yleensä nuorisovaihto), ystävyyskuntatoiminta (43%) ja lähialueyhteistyö (23%). Vain 59: ssä kunnassa tuolloin oli vastaustietojen mukaan kansainväliseen toimintaan varattu erillinen määräraha – tämä tukee edellä esittämääni karkeaa yleishuomiota ja kertoo painotuksen ainakin osittaisesta vähenemisestä suhteessa kuntien nuorisotoimien pitkän aikavälin historiaan.

Vuoden 2011 peruspalvelukyselyn tulosten mukaan nuorisotyön perinteisten osa-alueiden joukosta 68% vastanneista arvioi monikulttuurisen nuorisotyön toteutumisen huonoksi. Tulkitsen tämän tuloksen kahdella tavalla.

Ensiksi, nuorisotyössä monikulttuurisuus on yleisesti tunnettu painotus, joten vastaajat ovat jo vuosien ajan kiinnittäneet huomiota sen toteutumisen puutteisiin – ja ne johtuvat usein kunnan todellisista (ei ilmoitetuista) arvoista, jotka ilmenevä kiinnostuksen ja panostuksen heikkoutena.

Kuten monissa muissakin toimissa, tällainen ”säästäminen” lisää kustannuksia.

Toiseksi, oletan että tuloksessa näkyy myös yleisempi arvomuutos tai arvonmuodostuksen jo vanhempikin heikkous. Tätäkään ei ole kunnolla tutkittu, mutta mieleeni tuli vuosien takaa vierailuni eräässä kunnassa, jossa oli (silloin vielä harvinaisena ilmiönä) ”pakolaiskeskus” – siis turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

Tavatessani informanttiani, paikallisen nuorisotyön ja -politiikan keskeistä työntekijää (toisen kerran paikallisesti), hän kertoi edellisestä budjettitaistelusta nuorisotyön karsimista vastaan. Voitoksi hän koki sen, että summa pysyi lähes samana edellisvuoteen verrattuna. Mutta yksi muutos budjetissa oli: momentti ”kansainvälinen ja monikulttuurinen toiminta” oli kokonaan poistettu. Hän oli kysynyt tästä valtuuston puheenjohtajalta (PS), joka oli vastannut: täällähän on jo pakolaiskeskus. Ja toden totta, seurakunta- ja nuorisotyöntekijät olivat lähes ainoita, jota toimivat vuorovaikutuksessa keskukseen, toisinaan yhdessä poliisin kanssa.

Kun puhutaan kotoutumisen vaikeuksista olisi syytä puhua sen vaikeuttamisesta vähimmillään välinpitämättömyydellä, toisinaan aktiivisemminkin toimin ja vahvimmillaan vaikeuksien rakentamisesta.

Esimerkkilähde:

Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen, jossa omaa käsialaani lyhyet jaksot 6.2. Nuorisotyö ja globaalikasvatus sekä 6.4. Nuorisotyö oppimisympäristönä suhteessa kouluun.