Blogisarja turvallisuudesta… saattaa vielä täydentyäkin…

petricederlofcom20170417blogisarjaturvallisuud.wordpress.com/

Mainokset

Muistutus nuorisotyöstä

Perustyöstä ”säästäminen” lisää kustannuksia. Se on vastuutonta.

Ääriliikkeiden ja niihin liittyvän vihan ja väkivallan kasvu näkyy selvästi Euroopassa, jossa on yli 20 miljoonaa yhteiskunnan laidalla irrallisina elävää nuorta miestä. Erityisesti karismaattiset hahmot ja populistiset teesit vetävät puoleensa monia epävarmuudessa olevia ja pelkojen ruokinta kylvää vihaa. 100 rähinöivää nuorta natsia tai vasemmistoanarkistia Suomessa ei ole se ydinhuoli. Täällä on kymmeniä tuhansia syrjäytymisuhan alaisia nuoria miehiä. Tästä on mm. Terttu Utriainen muistutellut jo vuosia.

Nuorisotyö on nuorten kohtaamista ja toimintaa nuorisolähtöisesti, nuorten elämän piirissä, ryhmien ja yksilöiden parissa. ”Perusnuorisotyöksi” on kutsuttu toisaalta ongelman ratkaisupainotuksesta ja erityisistä tavoitteista riippumatonta toimintaa ja olemista nuorten parissa, toisaalta sitä esimerkiksi yhden työntekijän toimintaa tai jatkuvuutta, josta useimpien paikkakuntien nuorisotyö perinteisesti muodostuu, sisältäen mahdollisuuksien mukaan enemmän tai vähemmän eri toimintamuotojen kirjosta.

Samaan aikaan tapahtuu myös nuorisotyön toimintamuotojen kehitystä, soveltamista ja suuremmissa organisaatioissa erikoistumista. Perusnuorisotyön voikin ajatella myös käsitteeksi kuvaamaan sitä alan perustaa tai ydintä, jota sovelletaan eri tavoin. Hyviä esimerkkejä ovat etsivä nuorisotyö jota on esitetty menestystarinana, samoin kuin joidenkin hankkeiden ja lähialojen toimintamuodot, joita on esitetty ”uusina”, ”hyvinä käytäntöinä”. Nuorisotyön menemistä kouluun on torjuttukin, mutta se on yleistynyt, ja kun opettajien koulutusta pyritään kehittämään, siinä näkyy piirteitä nuorisotyön toimintatavoista

Yllättävän vähälle huomiolle jää se, että edellä mainitut toimintatavat ovat usein sellaisia, joita tavanomaisessa (perus)nuorisotyössä on pyritty tekemään jo vuosikymmeniä. Vaikka nuorisotyön osaamisella on kysyntää, sen ydinosaaminen ei kuitenkaan profiloidu ja ilman erityisiä julkisivuja – ja tavallisen (perus)nuorisotyön merkitys pysyy hämäränä, jopa kyseenalaistettuna.

Alaa koskevissa keskusteluissa ja virallisissa linjauksissa jo perinteeksi on muodostunut dilemma ehkäisevän ja korjaavan työn välillä. Jako voi olla yhteiskuntapoliittisesti kelvollinen, mutta olen päätynyt siihen, että nuorisotyön käytäntöä se ei vastaa. Ihmiselämässä sekä ongelmien ehkäisy että korjaaminen perustuvat suojaavien ja vahvistavien tekijöiden tukemiseen, sekä haitta- ja riskitekijöiden karsimiseen ja torjumiseen.

Nuorisotyö on moninainen ala ja toimintatraditio, jonka toimijoita, osa-alueita ja muotoja näyttäisivät yhdistävän sellaiset ydintoiminnot kuin mahdollistaminen, tukeva motivointi ja innostaminen sekä tähän liittyen sille tunnusomainen kohtaaminen ja dialogisuus nuorten kanssa.

Sanoisin, että nuorisotyössä on sen traditioon kiinnittyvä ydin, joka ilmenee myös selvimmin tavoitteellisista toimista riippumatta, ydin, joka ei riipu siitä, mitä ja missä tehdään, vaan siitä, miten ollaan ja toimitaan, miten asennoidutaan. Tälle toimintatavalle on kasvavasti kysyntää, sitä tarvittaisiin monilla aloilla ja nuoristyö on se keskeinen lähde.

Nuorisotyön määrittelystä

Me määrittelemme kaikkea, ajattelimme sitä tai emme. Myös nuorisotyötä määritellään aina jostain näkökulmasta – ja siksi on tärkeää että myös nuorisotyötekijät tekevät sitä ja vaikuttavat osaltaan yleisempään nuorisotyökuvaan. Lainsäädäntö vaikuttaa vähintäänkin tuohon kuvaan, jopa pitkään: joissain paikallisen nuorisotyön esittelyissä näkyy edelleen aiemman vuoden 1995 päätermistö, vaikka se muuttui vuoden 2006 lakiuudistuksessa selvästi. On siis kysymys myös lain tuntemisesta ja käytöstä.

Lakia luettaessa ei tulisi vain lukea sanoja, vaan pyrkiä ymmärtämään sen käsitteitä ja tarkoituksia. Ne ovat yleensä tulosta eri näkökulmien ja intressien kompromissista. Jotta siinä olisi tulkinnanvaraa, ne tulee esittää yleisemmin tai ehdollisesti, jolloin on kysymyksessä niin sanottu ”puitelaki”. Kun velvoittavuutta ei ole, voi valtio kuitenkin ohjata toivottuja toimia kohdennetuilla rahoituksilla. Jos laki on velvoittava, jotkut asia voi ja pitääkin määrittää tarkasti. Mutta sitä ei välttämättä hyväksytä, jos se sitoo kuntien varoja.

Vuoden 2006 Nuorisolain valmistelussa pyrkimyksiä oli väljennettävä, koska eduskunta ei olisi hyväksynyt vahvempaa velvoittavuutta kunnille. En ole kovin toiveikas siinä, että vahvempaa velvoittavuutta saataisiin myöskään nyt valmistelussa olevaan lakiin, jollei sitä sidota suoraan täsmennettyihin valtionavustuksiin. Tämä taas on osa laajempaa poliittista kokonaisuutta, jonka yhteydessä nuorisolaki on hyvin pieni tekijä. Mutta koska olen pessimistinen, saatan kokea myös myönteisiä yllätyksiä.

Toimintamuodot, tavoitteet – tehtävä?

Lakiin 2006 tehtiin kuntien nuorisotyön tavoitteellisia sisältöjä kuvaava lista. Niitä luettelevan pitkän virkkeen lopussa sanamuoto ”… ja muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat keinot” tuli muuttaa muotoon ”…tai muut”, jotta se jättäisi kunnille täyden vapauden päättää toimista joita tehdään.

Tuo lista kyllä identifioi nuorisotyötä, mutta ei selitä sen tarkoitusta. Siihen voi löytää viitteitä lain määritelmäosioissa, mutta enimmäkseen määritelmä ovat hyvin yleisiä, niiden täsmennykset väljiä ja osin sekavassa suhteessa toisiinsa.

Miten ”aktiivisen kansalaisuuden tukeminen”, ”tavoitteellisen toiminnan edistäminen kansalaisyhteiskunnassa” tai ”elämäntaitojen vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy” erottavat nuorisotyön useimmista muista julkisesti tuetuista toimista? Jos niitä ei ole kirjattu esimerkiksi koulua koskeviin säädöksiin, tarkoittako se sitä että koulun ei kuulu tukea elämäntaitoja eikä ehkäistä syrjäytymistä?

Tällaiset tavoitteet ovat yhteiskuntapolitiikan yleistä retoriikkaa. Se ei täsmennä nuorisotyön tehtävää siinä missä nuorisotyötä identifioiva toimintojen listaus ei kerro sen tarkoitusta. Kuitenkin nuorisotyö tekee juuri sellaista, mitä muilla aloilla ei tehdä mutta joilla sen osaamista tarvittaisiin. Eikö sillä tällöin ole oikeutettu paikkansa, jota vain ei onnistuta selittämään?

Talven Nuorisolain valmisteluun liittyvistä seminaareista on kantautunut vaihtelevaa, myös hämmentynyttä ja huolestunutta viestiä siitä, miten nuorisotyö huomioidaan. Keskusteluissa on toisaalta puhuttu perusnuorisotyöstä, toisaalta siitä, että perusnuorisotyötäkään ei voi tai ole mielekästä määritellä yhdeksi nuorisotyön lokeroksi, koska se sisältää kaikkea mahdollista ja eri toimintamuodot tulee nähdä yhtä arvokkaina. Saako tuohon sanaan mitään otetta?

Nuorisotyön perusta ja nuorisotyön ydin

Kuten Petteri Salmijärvi Sallasta toteaa, ei taloakaan rakenneta tyhjän päälle, vaan perustukselle. Lukemattomissa kunnissa tämä tarkoittaa sitä, että kunnissa on vakituisesti ja pitkäjänteisesti nuorisotyössä toimivia päteviä henkilöitä ilman erityisiä määrättyjä ja määräaikaisia lisätehtäviä, edustamassa kokonaisvaltaista näkökulmaa nuoriin sekä suhteita muihin nuorten kanssa ja asioiden parissa toimiviin. Se on: perusnuorisotyö.

Useimmilla paikkakunnilla ei ole mahdollisuutta useiden toimijoiden erikoituneisiin rooleihin ja suurillakin paikkakunnilla tarvitaan tähän perusrooliin kiinnittyneitä toimijoita. Yhteiskuntapoliittisesti tämä tarkoittaa sitä, että nuorisotyö nähdään peruspalveluna, jonka ylläpitämiseen on turvattava perusedellytykset. Tämä on yksi tapa ajatella ”perusnuorisotyötä”.

Sisällöllisesti nuorisotyön toiminnot määrittyvät tarvelähtöisesti ja yleisten tavoitteiden mukaan. Mutta nuorisotyön ylläpitämiseen eri paikkakunnilla ei voi velvoittaa suurella määrällä erilaisia toimintamuotoja, niiden luettelo on aina puitteellista nuorisotyön kuvausta. Jos kirjattaisiin kaikkia mahdollisia toimia, joita nuorisotyössä tehdään, tulisi listasta loputon ja käytännön nuorisotyön kannalta on aina keinotekoista valita niistä jotkut julkisesti esitettäviksi päätoimiksi tai toisia tärkeämmiksi.

Sen sijaan voisi olla mahdollista säätää siitä, että tietty perusosaamisen taso ja sitä myötä keskeiset tavoitteelliset toimet varmistuvat nuorisotyön asemoinnilla ja ydinosaamisella. Määrittelyn tulee siis lähteä nuorisotyön perustehtävästä, nuorisotyön toimintatavan, osaamisen ja ammatillisuuden ytimestä. Tämä on toinen tapa ajatella ”perusnuorisotyötä”.

Kirjoitin syksyllä 2014 #nam -blogissani siitä, miten varsin tavanomaiset tavoitteelliset ja käsitteelliset (retoriset) kahtia jaottelut tai vastakkainasettelut rikkovat näkymää siihen, mikä on kaikelle nuorisotyölle yhteistä ydintä, sen perustaa. Yleisluonteinen jaottelu (etsivä, korjaava, kohdennettu, ehkäisevä, avoin, perus-, yksilö-, ryhmä- jne..) sotkee nuorisotyön itsensä identifioitumista yhtenäisenä alana. Ehkäisevä ja kasvua tukeva vaikutus perustuu aina myös korjaaviin tekijöihin ja korjaava erikoistunut työ rakentuu nimenomaan nuorisotyön perustavalle toimintatavalle ja ydinosaamiselle.

Kohti nuorisotyön profilointia

Kaikkea nuorisotyötä yhdistää nuorisotyöllinen perusosaaminen ja toimintatapa, joita sovelletaan monin tavoin monissa eri yhteyksissä ja joissa se soveltaa aineksia eri yhteyksistä. Siten nuorisotyö on erityisosaamista suhteessa muihin aloihin, mutta sisäisesti myös moninaista ja usein moniosaamista.

Nuorisotyön ydinosaaminen, työote ja eetos kiinnittyvät nuorten kohtaamiseen ja dialogisuuteen sekä mahdollistamiseen, tukevaan motivointiin ja innostamiseen. Nuorisotyö on nuorten kohtaamista ja toimintaa nuorisolähtöisesti, nuorten elämän piirissä, ryhmien ja yksilöiden parissa. Se on kasvatuksellista yksilö- ja ryhmäohjausta, joilla tuetaan sekä yksilöllisyyden että sosiaalisuuden kasvua ja vaikutetaan samalla myönteisesti yhteisöjen elämään. Nuorisotyö toimii nuorten ja yhteiskunnan /yhteisön välissä, välittäjänä ja tarvittaessa sovittelijana, sekä nuorten elämänpiirin asiantuntijana suhteessa muihin toimijoihin.

Nuorisotyön toiminnan piiri on ajallis-paikallisesti siellä missä nuoret ovat ja missä nuorten asioita käsitellään, ei organisaatio- ja instituutiorajojen kahleissa samassa määrin kuin monet muut alat. (Kulttuurin ja liikunnan alalla on samoja piirteitä. Vastaavasti olisi koulussa, jos se nähtäisiin laajasti sivistystyönä ja kasvun yhteisöllisenä pedagogiana – sekä sosiaalityössä, jos se nähtäisiin laajasti sosiaalisena työnä eikä sosiaalitoimialan työnä.)

Nuorisotyön nuorisolähtöisyys tarkoittaa toimintaa siellä, missä ja milloin nuoret ovat ja missä heidän asioitaan käsitellään tai tulee käsitellä. Esimerkiksi Mikko Salasuo (2007) peräänkuulutti ”etsivää nuorisotyötä” tarkoittaen sitä, että nuoriso-ohjaajien tulisi lähteä nuorisotiloilta (tukikohdista) tiedustelu- ja esittelyretkillä – ilman nuoria ongelmallistavaa näkökulmaa sinänsä.

Nuorisotyö tarvitsee silti julkisivun instituutioiden maailmassa, muodollista asemaa, ”tukikohtia” ja fyysisiä puitteita. Riippumatta nuorisotilojen tehokkuuden kysymyksistä nuorten kävijöiden merkityksesä paikallinen nuorisotila tai nuorisotyön toimipiste on tällainen: instituutio ja kasvot. Julkisivun on oltava paitsi yleisesti, erityisesti nuorille mielekäs ja miellyttävä, mutta myös muille ymmärrettävä.

Julkisivuun tulee kuulua olennaisesti realistisen imagon tukeminen ja ylläpito mielikuvien maailmassa. On eri asia kirjoittaa poliittista retoriikkaa ongelmien ehkäisystä ja ratkaisemisesta, kuin kirjoittaa auki käytännön toimintaa joilla tuollaisiin tavoitteisiin voidaan pyrkiä.

(Kannattaa miettiä esimerkiksi kumpi otsikko nuorisotilan tai -toimiston oveen paremmin sopisi: ”tehtävämme on tukea nuorten elämänhallintaa ja ehkäistä syrjäytymistä” – vai ”tämä paikka on nuorille: yksin tai yhdessä, oleskeluun ja toimintaan, tarjolla kahvia, tietoja, neuvontaa, rauhaa” – laita mielessäni sana ”nuori” paikalle vaikka sana ”lapsi”, ”opiskelija”, ”työtön” ”kansalainen”, ”vanhus” jne.)

Perusnuorisotyöstä 1999

Seuraavassa osa Allianssin kehittämisjaostolle ja joillekin yhteystahoille lähettämästäni sähköpostista.  Aiheena oli – kuinkas ollakaan – nuorisotyön määrittely ja kysymys ”perusnuorisotyöstä”. Jälkimmäistä termiä jotkut kiritisoivat ja kyseenalaistivat sanomalla että se ei ole ymmärrettävä ja että minä olen sitä työntämässä esille – tosi asiassa olin kohdannut sen monen nuorisotyöntekijän viesteissä ja puheissa ja minulle se oli tuolloin työkäsite selvästi hahmottamista ja huomiointia vaativalle asialle. Kirjeessäni on monta sivua nuorisotyön määrittelyä koskevia huomioita, mutta tässä siis vain tuo loppuosuus. Samaan aikaan oli kysymys myös siitä, että näytti olevan hyvin vaikeaa perustella sitä, miksi nuorisotyötä itsessään alana edes tulisi tutkia enemmän riippumatta kaikista muista nuorin liittyvistä yhteiskunnallisista aiheista…

 

”11. Perusnuorisotyöstä

En ota kantaa siihen, onko ”perusnuorisotyö” mielekäs sana tai kannattaisiko sitä ja sen käyttöä mielestäni viljellä ja vakinaistaa. Yritän vain kuvata miksi ja missä merkityksessä olen itse sitä käyttänyt. Olen joissain yhteyksissä käyttänyt myös ilmaisua ”avoin perusnuorisotyö” tai vain ”avoin nuorisotyö”.

Nuorisotyö on yhteiskunnallinen instituutio, organisaatioiden välisiä suhteita ja niiden sisäisiä suhteita, sekä sosiaalista ihmisyhteisöjen ja ihmisten välistä vuorovaikutusta (Nieminen). Nuorisotyö on eräs sosialisaa¬tiotehtävää toteuttava järjestelmä ja toimintakäytäntö, mutta moniarvoinen sellainen. Nuorisotyön koulutuksen kautta nuorisotyön voi määritellä sosiaalipedagogiikaksi. Monia muita määritelmiä on myös.

Määritelmillä yritetään saada otetta johonkin todelliseen, eikä se koskaan onnistu täydellisesti; on tärkeää olla tietoinen siitä millaisia painotuk¬sia tavoitellaan ja kuvataan käytettäessä tiettyjä sanoja. Sanoilla yritetään ilmaista sitä ajatussisältöä, käsitettä, joka sanojan mielessä viittaa johonkin todellisuuden ilmiöön. Me voimme havaita todellisuutta ja sanoja mutta emme käsitteitä. Sanalla ”perusnuorisotyö” olen yrittänyt tavoittaa käsitettä, joka viittaa tiettyyn todellisuuden ilmiökenttään. Sana voisi olla yhtä hyvin jokin muu sana.

Sanan perusnuorisotyö käyttö liitty viime vuoden tehtäviini kerätä nuoriso¬työtä yleisesti puolustavia argumentteja. Eräs osapyrkimys oli kiinnittää huomiota nuorisotyön yhteiskunnalliseen rahoitukseen. Jos käytetään vain yhtä sanaa ”nuorisotyö” ja tarkoitetaan sillä kaikkea mitä sillä voidaan tarkoittaa, ei nuorisotyön rahoitus suomessa ole vähentynyt, vaan lisääntynyt: erilaisten projektirahoitusten ja esim. nuorten työllistämistoimien rahoitus on moninkertainen suhteessa nuorisotyön veikkausrahoitukseen, joka on vähentynyt. Ilman ajatusta järjestöjen ja kuntien ”perusnuorisotyöstä” on vaikea puolustaa joidenkin nuorisotyön tehtävien oikeutusta.

Mielestäni nuorten työllistämistoimet ovat työllistämispolitiikkaa ja sikäli elinolopolitiikkaa ja sikäli nuorisotyön yleisen, yhteiskunnallisen tason toimintaa, nuorisotyöinstituution, nuorisotyön edustamien arvojen, pyrkimysten ja toimintatapojen, ”nuorisotyön eetoksen” vaikutusta yhteiskunnassa. Esimerkkinä toimivat työllistämistoimet ovat myös jo olemassa olevien ongelmien ratkaisuyrityksiä. Tällainen ongelmapainotteisuus (samoin kuin erityisnuorisotyössä) on perusteltavissa juuri ongelman olemassaolon ja siihen puuttumisen, sen ratkaisuyrityksen kautta. Samassa yhteydessä projektiajattelu on yleistynyt ja voidaan ainakin kuvitella kehityskulku, jossa kaikki projekteellistetaan periodiajatteluksi, jolloin pitemmän aikavälin jatkuvuusnäkökulma heikkenee.

On vaikea perustella toimintaa ja työtä, jonka ei voi nähdä kohdistuvan projektiivisesti jonkin ongelman hoitamiseen. Tällöin puhutaan toiminnasta, jonka perustelua rakennetaan arvojen ja inhimillisten merkitysten kautta. Tällaisten arvojen ja merkitysten painottaminen on tärkeää kulttuurissamme, jonka tehokkuus- ja hyödyntämismentaliteetti on ylikorostuessaan elämänvas¬taista. Arvot ja merkitykset ovat siihen verrattuna elämämme perustaa. Mutta niiden perustelu vallitsevassa mentaliteetissa on tuskallisen vaikeaa. Jos ajattelen periodisesti hyödyntämis- ja tehokkuusmentaliteetil¬la, voin aivan loogisesti kieltää arvot, jotka liittyvät oman terveyteni, muiden ihmisten, tulevien sukupolvien ja luonnon huomioonottamiseen. Minua on syytä muistuttaa siitä, että on olemassa jotain perustavampaa, joka liittyy ihmisten elämän sisältöön ja jatkuvuuteen. Mutta kapeammasta näkökulmastani voin aina sanoa, että en näe sen merkitystä, että sitä ei mielestäni kyetä perustelemaan.

Perusnuorisotyö on yhtä kuin sitä nuorisotyötä, jonka perustelu on vaikeaa, tai: niitä nuorisotyön arvo- ja merkityssisältöjä, jotka eivät helposti taivu tulos- ja tehokkuusajattelun kielelle.

Perusnuorisotyö on nuorisotyötä sillä perustasolla, jossa työntekijällä on välitön kontakti nuoriin ja heidän toimintaansa.

Perusnuorisotyö toteutuu nuorten vapaa-ajalla nuorten vapaaehtoisuuden ja heidän tarpeisiinsa vastaamispyrkimyksen kautta.

Perusnuorisotyössä ei painotu projekti- ja periodiajattelu, vaan toiminnan jatkuvuusperusta ja sen ylläpito.

Perusnuorisotyö ei painotu ongelmien (esim. työttömyys, asosiaalisuus, syrjäytyminen, päihteiden käyttö, rikokset jne.) ratkaisupyrkimykseen, vaan (oletettujen) ongelmien (oletettuun) ennaltaehkäisyyn, välttämiseen ja niille vaihtoehtoisten toimintojen tarjontaan.

Perunuorisotyö voidaan ainakin osittain ymmärtää yhteiskunnallisena peruspalveluna.

Voidaan olettaa (toivoa?) että jokin todellinen ilmiökokonaisuus (jota tässä nimitetään perusnuorisotyöksi) ylläpitää ja uusintaa koko nuorisotyökentän jatkuvuutta ja yhteisiä piirteitä sen moninaisuuden ja muuttuvuuden taustana. Tällöin se on ammattieetosta, nuorisotyökulttuuria ja arvoja ja merkityksiä ylläpitävä ja välittävä traditio. Onko tällaista ja mitä se on tai voisi olla, on tutkimushaaste.

Koko tässä hemmetin hommassa (omissa taustasuunnitelmissani) on kysymys eräänlaisesta nuorisotyön ammattifilosofian rakennuksesta, nuorisotyöeetoksen kiteytyksestä ja kuvauksesta. Siinä on kaksi perusongelmaa. Kiteytys ei saa olla staattinen rakennelma, teoreettinen linnoitus, vaan sen on säilyttävä avoimena ja joustavana, aikaa seuraavana ja aikaan kiinnittyvänä. Toiseksi, se ei saa olla käytännöstä irrallaan leijuvaa teoriaa, vaan sen tulisi kiinnittyä vuoropuheluun nuorisotyön alalla, työn käytäntöön ja niin sanottuun merkitystematiikan jalkautumiseen.