Merkittävä kirjoituskokoelma nuorisotyöstä

Mukana myös oma artikkelini.

Sähköinen versio kirjasta tulossa.

Kenen nuorisotyö? Yhteisöpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet
Tommi Hoikkala & Johanna Kuivakangas (toim.)

 

 

 

Mainokset

Informaation ymmärtäminen ja tilannekuva

Turvallisuus, Osa 2C Välihuomiot – näkökulman tarkennusta 2

 

Huhu, kohu ja juoru

Huhu on perinteinen sosiaalisen informaation muoto modernissa maailmassa. Sen sisällössä on aina toden ja valheen siemen. Huhuketjuista löytää yleensä muunnelmia, joissa on sekä tosia että epätosia sisältöjä, siis tiedon palasia. Huhut itse ovat ilmiöinä tosiasioita: niistä voi järjestelmällisesti tutkien seuloa esiin metainformaatiota ja myös uutta tietoa. Mutta käytännön elämässä niistä versoo yleensä monenlaisia näennäistiedollisia harhakäsityksiä.

Suomessa vuoden 2013 sanaksi valittiin ”kohu”. Aiemmin kohut olivat asiakohtaisia tapahtuman tai henkilön päivittelyä ja siitä huhuilua. Ne ovat olleet perinteisiä viihdeuutisten myyntiarvon tekijöitä. Uudessa merkityksessään ne ovat usein sosiaalisessa mediassa kasvavia kaoottisia informaation ja tunteen ilmaisun sekamelskoja. Ne saattavat heikentää luottamusta ihmisten mahdollisuuksiin ajatella ja toimia järkevästi.

Sosiaalisen median kanssa kilpailu on vaikuttanut siihen, että myös perinteisissä uutismedioissa sorrutaan aiempaa useammin huhuilla ja kohulla markkinointiin, etenkin otsikoissa ja ingresseissä – ongelma on tällöin siinä, että mahdollinen asiasisältö jää tuon ”mainoksen” välittämän informaation varjoon, mutta sitä levitetään tietona. Tämä on merkittäviltä uutismedioilta vastuutonta. Niiden tulisi uskaltaa kertoa ja näyttää, että vain syventymällä aiheesta saa tietoa.

Voi pohtia, kertooko huhujen ja kohujen nälkä lisääntyneestä merkityksettömyyden tunteesta, koska ilmiö on kuin joukkopäihtymystä, jossa huudellaan omiin ja vieraisiin pöytiin, kunnes väsytään. Voihan se osittain olla vain informaatiopaineen purkamistakin. Mutta turvallisuuden kannalta: tämän ajan somekohut ovat oivallisia myös huomion ja energian sitomisessa pois jostain muusta, informaatiovaikuttamisessa, harhainformaation levittämisessä, sekä kansalaisten epävarmuuden lisäämisessä ja luottamuksen heikentämisessä.

Voisi ajatella, että ongelman taustalla on ylipäätään yhteisöllisen moraalin hajoaminen tai ainakin hajautuminen. Romantisoiden voisin sanoa, että tulee juoruämmiä ikävä. Juorua ei tule sekoittaa huhuiluun tai kohuun, vaikka se kuten mikä tahansa informaatio voi olla niiden lähde. Informaatiovaikuttamista se kyllä on, mutta myönteisessä, rakentavassa mielessä: perinteiset juoruämmät olivat kunnioitettuja ja pelättyjä, koska heillä oli tietoa, joita he vuotivat harkitusti.

Juorujen sisällöt hahmottivat ja ylläpitivät yhteisön moraalia tuomalla esille sen, mitä arvostettiin tai paheksuttiin, kadehdittiin tai hävettiin, millä ylpeiltiin, mistä vaiettiin, mistä sopi kertoa yleisesti ja mistä ei. Tieto siitä, että kuka tahansa saattoi päätyä juoruun, sai ihmiset pohtimaan asemaansa ja itseään koskeva kuvaa yhteisössä. Tämä tiedon ja moraalin painoarvo on hiipumassa samalla kun perinteinen yhteisöllisyys on katoamassa – monissa paikallisissa tai muissa yhteisöissä sen mekanismi voi toimia, mutta ei enää yleisesti. Toki moraalin on myös kehityttävä.

Kansallisesti medialla on ollut osittain samaa juorumestarin ja moraalinvartjan roolia, mutta sosiaalisen median vallankumous on jo inflatorisoinut yksiselitteisen moraalisen arvon: se ilmentää jatkuvaa moninaista arvottamista ja näkökulmien voiman kamppailua verkon logaritmiavaruudessa. Moraalista instituutiota ei yhteiskunnassa enää ole. Eettisyyden aineksia onneksi on eri alojen käytännöissä – selvästi eettinen instituutio on Kirkko ja sen rinnalla näkyvimmin eettisyyttä puolustavat isot kansalaisjärjestöt. Ne ovatkin myös keskeisiä turvallisuustoimijoita.

 

Varmuuden koostaminen ja hajottaminen informaatiolla

Tämän blogisarjan osassa 2A esitin muun muassa sanojen ja käsitteiden eron asioiden merkityksissä ja ymmärrettävyydessä. Se on perustava taso, jolla ymmärrettävyys vahvistuu tai häiriintyy, ja johon enemmän tai vähemmän vihamielinen informaatiovaikuttaminen kohdistuu.

Käytännössä, arjessa ja julkisesti jatkuvasti esillä oleva ulottuvuus on informaation käyttö uskomusten muodostamiseen ja oikeuttamiseen. Siihen on monia tapoja, esimerkiksi:

  • luotettavaan informaatioon tukeutuvat hyvin perustellut uskomukset (mahdollista tietoa)
  • erilaisiin informaation muotoihin pohjautuvia uskomusten muotoja
  • tahattoman väärän käsityksen eli erheen lajit, joka voi kehittyä disinformaatiota
  • tavanomainen huhujen käyttö uskomusten perusteena
  • tarkoituksellinen valehtelu, disinformaation esittäminen oletuksesta tai jopa tiedoksi naamioiden ja väittäen

Arkielämässä ja erityisesti sosiaalisessa mediassa tällaisia informaation käyttöjä tulee jatkuvasti vastaan, myös toisiinsa kietoutuen. Medialukutaito on siksi nostettu yhä tärkeämpään asemaan, mutta käsitykseni mukaan se kiinnostaa vähiten niitä, joille se olisi erityisen tarpeellista.

Informaation erilaiset merkitykset ja mahdollisuudet, myös tiedossa, perustuvat aina kontekstiin. Arkisesti tämä ilmenee jo sanojen tarkoitteiden eroissa, jota kuvasin osassa 2A. Esimerkiksi aatteista tai niiden ulottuvuuksista puhuttaessa on aina mahdollinen tarkoitekirjo, joka ei selviä yhdestä virkkeestä ilman tietoa asiayhteydestä ja ymmärrystä viestijän tarkoituksesta.

Kun sanojen merkityksen (käsitteiden ja tarkoitteiden eroon) yhdistyvät edellä kuvatut uskomuksien tai väitteiden informatiiviset muodot, on lähes hämmästyttävää, että me kykenemme keskustelussa lainkaan ymmärtämään toisiamme oikein. Kuitenkin se on mahdollista ja tämä kertoo samalla siitä, että ymmärtämättömyys perustuu pääasiassa vastahakoisuuteen tai älylliseen laiskuuteen.

Jos tajuaa, että ei ymmärrä jotain ihmistä lainkaan, kannattaa pohtia, miten on mahdollista, että jonkun toisen kanssa ymmärtää ja miten sitä perustaa voisi soveltaa muiden kanssa. Varoitus: näin saattaa huomata ymmärtävänsä ja tietävänsä monesta asiasta vähemmän kuin luuli – toisaalta saattaa myös varmistua siitä, onko vaikeuden syy missä määrin toisessa osapuolessa ja missä määrin siihen kannattaa yrittää vaikuttaa – aina ei kannatakaan. Suositus: näin voi oppia itsestään ja muista, ymmärtämisestä ja tietämisestä, sekä nykyisestä eräänlaisesta hulluuden muodosta.

 

Tilannekuvan totuus (pakkopalautukset ja sääennusteet)

Maanantaina 3.4. 2017 Suomessa oli varmistettua tietoa turvapaikanhakijoiden palautuslennon lähtemisestä JA siitä, että poliisi oli noutanut perheen Asikkalasta välittömästi maasta poistettavien joukkoon. Näin ollen oli hyvin perusteltua uskoa ja olettaa, että perhe vietiin palautuslennolle. Suurin osa arkisesta ”tiedostamme” on tällaista hyvin perusteltua uskomusta ja sen varassa elämme joka hetki.

(Tuossa kyseisessä tapauksessa se, että perheen palauttaminen keskeytettiin, ei muuttanut mielenilmaisujen yleistä syytä ja tarkoitusta, joka liittyi turvapaikka- ja palautuspolitiikkaan. On hyvin tavallista, että maailmalla suuretkin protestiaallot käynnistyvät yksittäisistä tapahtumista, joihin kiteytyy laajemman epäkohdan kokemus. Tosin kohteena poliisi oli väärä, mutta konkreettisessa tilanteessa ymmärrettävä politiikan viimekätisenä toteuttajana ja kohdattavissa olevana vallan edustajana.)

Tapauksen yhteydessä mielenilmaisun merkitystä pyrittiin kyseenalaistamaan sillä, että käsitys perheen viemisestä lennolle oli väärä tai valetta. Mutta ei asia ole niin. Jos toimimme järkevästi, tilannekuvamme muuttuu varmistetun tiedon mukaan ja voi seuraavana päivänä olla aivan toinen. Silti kumpikin tilannekuva on ollut oikea, tilanteessaan informaatiolla varmistettua tietoa.

Se, että tieto prosessista muuttuu, ei tee aiemmasta tiedosta pelkkää uskomusta, luuloa, erhettä, huhua tai valhetta – vaikka sellaisia myös ilmenee informaatioon perustuvan tiedon puutteessa, peittelyssä ja vääristelyssä. Tässäkin tapauksessa tuli ilmi, että lapsienkaan palauttaminen ei ole poikkeavaa, joten yksittäisen perheen palauttamisen keskeytys ei tehnyt mielenilmaisun yhdestä motiivista perusteettomampaa.

Varmaan tietoon perustuva järjellinen päättely tilanteen etenemisestä ei muutu epäpäteväksi, vaikka sen totuusarvo lähitulevaisuudessa kumoutuisi uudella varmalla tiedolla. Kukaan ei koskaan tiedä mitä kaikkea maailmassa eri vaikutustekijöiden piirissä tapahtuu, eikä tulevaisuutta, mutta siitä voi tehdä loogisia ja perusteltuja päätelmiä, joiden vaihtoehdot ovat käytössä olevan tiedon varassa todennäköisiä tai epätodennäköisiä.

Tällaisiin eväin me kaikki toimimme koko ajan.Tai: itse asiassa moni ei toimi tietoperustaisesti, loogisesti ja järkevästi ainakaan kaikissa yhteyksissä, vaan usein myös sekavasti tai ikään kuin leikkien.

Tavallista on, että säätiedotus tulkitaan eri tavoin moneen kertaan alkaen jo iltapäivälehdistä ja ihmisten välisessä viestinnässä siten, että muodostuvat käsitykset voivat ilmentää kaikkia edellä mainittuja informaation lajeja ja ovat monilla tunteellisia ja tiedollisesti täysin epäpäteviä. Hömppäjuttunen lööpittäjät ymmärrettävästi rakastavat tätä.

Meteorologi ei voi ”ennustaa väärin”. Hän voi kyllä tehdä virheitä ja siksi huonon ennusteen – se kuitenkin lienee harvinaista. Mutta kaikella tiedollaan pätevästi toimien hän ei varsinaisesti ennusta mitään, vaan esittää ”ennusteina” todennäköisimpiä skenaarioita sään kehityksestä. Ne ovat usein hyvin varmoja lähitunteina, mutta tarkasteluvälin pidetessä yhä epävarmempia – siksi niitä myös jatkuvasti päivitetään.

Yleensä sään kehityksestä on useampia vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa toisinaan pienet erot ovat lähes yhtä todennäköisä, mutta voivat vaikuttaa etenkin paikallisesti täysin eri tavoin. Säästä kiinnostunut ihminen on siihen jo perehtynyt, ja voi tutustua vaihtoehtoihin ja tehdä omista havainnoistaan päätelmiä meteorologisten hypoteesien pohjalta.

Säätapahtumien tulkinnassa on myös kysymys hyvin perustelluista tilannekuvista ja lähitulevaisuuden tilanneskenaarioista. Näin on kaikessa tiedossa ja järkevässä ajattelussa. Mutta ihmiset eivät aina ajattele järkevästi ja osa heistä vain harvoin. Tällöin ollaan jumittuneita tilanne- ja tulevaisuuskuville kuin pysyviin totuuksiin, eikä osata sopeutua koko ajan tapahtuvaan normaaliin muutoksellisuuteen. Monenlaisten oletusten ja huhun ero perusteltuun tilannekuvaan ja sen suhde muuttuviin prosesseihin tulisi jokaisen ymmärtää selkeästi.

Ymmärtäminen on mahdollista, jos erottaa kirjassa tai elokuvassa fiktion ja faktan samalla tajuten, että fiktiokin voi viestiä faktuaalisesta maailmasta. Itse asiassa mikrotasolla toimimme näin lähes aina: liikkuessamme kävellen, polkupyörällä tai autolla me oletamme, ennakoimme, tilannekuvat ja skenaariot uudistuvat koko ajan, emmekä pohdi sitä, että uusi tilanne tai näkymä ei olekaan juuri sellainen kuin oletimme, vaan sopeudumme siihen nopeasti huomaamattakin.

Joten kyllä meillä on valmius järkevään luovaan toimintaan myös ajattelussa.

Kun tiede ymmärretään tiedon edistyksenä, ovat sen tarjoamat maailmankuvat myös tavallaan tilannekuvia. Uusi informaatio, uudet havainnot ja uusi tekniikka havaintojen saamiseen, matemaattiset ja loogiset ratkaisut, sekä suuressa määrin myös ihmisen ajattelun uudistuminen merkitsevät sitä, että kuva maailmasta on jatkuvassa muutoksessa – vaikkakin yleensä hitaasti ja usein melko huomaamattomasti – ja siitä poistuu käsityksiä uusien vahvistuessa.

Mutta tämä kaikkein varmimmankin tiedon dynaamisuus voi olla yksi syy siihen, ettei se riitä tyydyttämään kaikkien mahdollisia varmuuden kokemuksen tarpeita ja turvallisuudentunnetta. Tällaiset tarpeet voivat estää sen, että ymmärrys olisi matkalla jatkuvasti kehittyen ja myös muuttuen. Sitä kuitenkin ihmisen ja maapallon tulevaisuus edellyttäisivät.

 

Takaisin Blogisarjan pääsivulle