4 Turvallisuuden perusta on globaalin yhteisön ihmisyydessä

4A

Ihminen maapallolla on aina elänyt yhteisöinä: laumoina ja ryhminä. Ne ovat yksikköjä luonnon ekonomiassa ja ilman niitä ei yksilöllisyyttä ole. Koska yhteisöllisyys tuottaa yksilöt, ovat yhteisöt myös vastuussa yksilöistä. Toisaalta yksilöllisyyden muodostuttua vallaksi myös yksilöt ovat vastuussa yhteisöille. Yhteisöjen vastuulla on tuhansia vuosia ollut mielekäs elämä luonnon ehdoilla, mutta yksilöiden ja joukkojen uusien valtamuodosteiden myötä on rikkoutunut suhde sekä ihmisen ja luonnon että yksilön ja yhteisön välillä.

Mitään muita mielekkäitä ratkaisuja ihmisellä ei ole, kuin eläminen luonnon edellyttämällä tavalla yhteisöllisesti, sekä ymmärtämällä yhteisöksi koko ihmiskunta. Tämä on myös ainoa mielekäs yksilöllisyyden perusta. Se on ainoa mielekkyyden tunteen perusta myös äärimmäisen pahoissa oloissa, joita muuten hallitsevat vain biologiset elossa pysymisen yllykkeet.

Motto 1: Sosiaalisuus ja yksilöllisyys: hyvälle sekä edellytys että uhka

Kaikki ryhmät ja ideologiat vetoavat yksilöihin, koska ne tarjoavat yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja sosiaalisia voimavaroja. Mutta keskeinen ulottuvuus on siinä, missä määrin ja miten yksilöllisyyden ja yksilöllisyyden suhde painottuu niissä. Sosiaalisen pääoman, kuten myös sosiaalisen vahvistamisen näkökulmat tekevät ymmärrettäväksi myönteisiä mutta myös ja kielteisiä vaikutuksia erilaisissa ryhmissä. Ryhmän ja sen jäsenten keskinäiset sidokset tukevat ja vahvistavat toisiaan ja yhteistä ajatusmaailmaa niin humanitaarisessa avustusjärjestössä kuin rasistisessa liikkeessä.

Motto 2: lokaali on globaalia ja globaali on lokaalia

Ei-materaalsista pääomista, kuten inhimilllinen, sosiaalinen yms. pääomista on kirjoitettu paljon – taustana jo 1990-luvun YK: n, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin toimesta osana kehittysspolitiiikkaa tekemät esitykset. Yhdistävä tekijä on yhteisöllisyys.

Nykyaikainen eli jo perinteinen yksilöllisyys modernilta ajalta lähtien on kehittynyt sen myötä, että se on voinut irtautua ulkoisesti määrittyneestä luonnonjärjestyksestä ja sitten yksikertaisesta hallitsijan määräysvallasta sisäistämällä järjestyksen ja vallan itseensä. Vähitellen kuitenkin myös maailma on paljastunut paljon monimutkaisemmaksi. Samalla sen ilmeneminen ja vaikutus ihmisiin ja yhteiskuntiin on tullut enemmän huomioiduksi.

Monet ajattelijat ovat kirjoittaneet ja puhuneet siitä, että modernista periytyvä yksilöllisyytemme on eräänlainen illuusio – ei harhaa, mutta enimmäkseen epäaitoa. Kanadalainen Charles Taylor on pyrkinyt perustelemaan sitä, miksi itsekkäästä ja näennäisen itseriittoisesta autonomisesta yksilöllisyydestä tulisi päästä siirtymään laajempiin merkityksiin ja ihmisen yhteisöllisyyttä ilmentävään autenttiseen olemiseen. Se, kuten myös suhde luontoon, edellyttäisi erilaista järjestystä kuin mihin monet ovat tottuneet. Ennen kaikkiea maailmankäsityksen ja -katsomuksen elvyttämistä.

Se mitä ykslöllisyyys ja yhteisöllisyys ova, on poliittista. Myös yksilöitä tarvitaan. Yksilöllinen merkityksen tarve vie ihmistä eteenpäin. Kyky käsitellä ja ymmärtää asioita ja itseään sekä moraalitaju ovat välttämättömiä. Kehitys- ja persoonallisuuspsykologia kertovat tästä lisäää.

 

B Turvallisuusuhat aikuisten oikeasti

1 Globaalin ekologisen ja ekonomisen järjestelmän häiriintyminen

2 Maailman politiikka ja sen häiriöt
– kestävä tuotanto ja kulutus sekä kehitysapu
– ylikansallinen siviiilikriiisinhalllinta
– passiivisuus tai raivo ihmisissä

 

C Kansalaisten turvallisuus ja riskit

Jokainen on ensimmäinen mahdollinen ehkäisevä tai tilanteeseen puuttuva – itselleen tai muille. Joka päivä ehkäistään huomaamattomasti, pelastetaan viime hetkellä ihmishenkiä jne. Suurin osa tällaisesta jää huomiotta: Suomessa on vielä paljon sosiaalista pääomaa, muun muassa työttömien ja vapaaehtoistoiminnassa. Tällaista kannattaisi tukea huomattavasti. Epävirallisia turvaverkostoja on monissa kunnissa ja kaupunginosissa.
Merkittävimmät turvallisuusuhat ovat ihan kotimaista ainesta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 kuoli onnettomuuksiin, itsemurhiin ja väkivaltaan runsaat 3 400 henkeä, mikä oli 6 prosenttia kaikista kuolleista. Kaatuminen ja putoaminen noin 1200, myrkytys noin 500, tapaturmat noin 400, liikennetapaturmat noin 300, tukehtuminen lähes 100. Näihin syihin kuolleiden määrä on vähentynyt viidenneksellä 10 vuodessa. Yleisimmät syyt tapaturmaisiin ja väkivaltaisiin kuolemiin olivat kaatumiset, itsemurhat ja tapaturmaiset myrkytykset.
Vielä 1990-luvulla vanhemmat pitivät toisia ihmisiä selvästi suurempana turvallisuushuolena liikennettä. On kansainvälinen trendi, että aletaan aiempaa enemmän pelätä ihmisiä, vaikka tilastojen mukaan tälle ei ole syytä. Tutkijat arvelevat, että syy sosiaalisten pelkojen lisääntymiseen piilee osittain mediassa. ”Harvinaiset, mutta traagiset tapahtumat saavat valtavasti palstatilaa. Se on omiaan luomaan ja lisäämään pelon ilmapiiriä.” (Studio55.fi) – Ovatko ihmiset sairastumassa pelkoon?

 

 

Takaisin Blogisarjan pääsivulle

 

 

 

 

Mainokset

Anarkisuus ja anarkistisuus – petricederlof

Turvallisuus, Osa 2D Anarkisuus ja anarkistisuus Anarkian vyyhti Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa, mutta tarkoittamaani asiaa ei myöskään ymmärrä lukematta koko lukua. Sen perushuomiot pätevät moniin aatesuntiin ja idelogioihin, Anarkisuuden kiihkoton ja suhteuttava ymmärtäminen on hyvin tärkeää, koska se paljastaa vähintäänkin koettuja sorron ja ylivallan muotoja ja mekanismeja, niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Useimpien puolueiden kehityksessä…
— Read on petricederlof.com/2017/04/28/anarkian-vyyhti/

Suomi tarvitsee faktantarkistajien yhteistyötä ja tietoturvallisen faktantarkistusportaalin – Faktabaari

Meillä kansalaisilla tulisi olla oikeus avoimeen, luotettavaan ja totuudenmukaiseen tietoon. Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri nyt viimeistelemässä mediapoliittista periaateohjelmaa, jonka pohjalta suomalaista mediamaisemaa pyritään kehittämään yli hallituskausien pitkälle 2020-luvulle. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kiitettävästi avannut mediapoliittista kuulemista Avoin yhteiskunta ry:n kaltaisille, kansalaisyhteiskunnasta ponnistaville yhteisöille. Täällä on luettavissa ministeriön lausuntokierrokselle lähettämä periaateohjelmaluonnos jonka osalta Faktabaarissa haluamme kiinnittää huomiota erityisesti sen Eurooppa-tasoista faktantarkistamista koskevaan sisältöön. Itsenäisen ja nopeasti reagoivan faktantarkistamisen merkitys on viime aikoina korostunut ja juuri tähän suuntaan on Eurooppalainen faktantarkistaminen suuntaamassa. Suomi ei voi olla osallistumatta tähän ”ytimeen”.Suomi johtaa  2019 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen EU:n ministerineuvostoa ja faktantarkistus on yksi komission tärkeimpiä disinformaatiota rajoittavia toimia ml. itsenäisen eurooppalaisen faktantarkistusportaalin käynnistäminen. Suomella on nyt valinnan mahdollisuus. Haluaako se sitoutua kansainväliseen standardiin, kuten vaikkapa länsinaapurimme Ruotsi ja Norja? Suomelle olisi tarjolla myös toimia Faktabaarin johdolla edelläkävijänä mm. medialukutaito ja tietoturvallisuuden osalta. Digitalisoituvassa mediaympäristössä ihmisten oikeutta paikkansa pitävään tietoon on varjeltava. Erityisesti sosiaalisen median kentällä valvontakysymys on huomionarvoinen. Sosiaalisen median alustat ovat viime aikoina myötävaikuttaneet vaalituloksiin eikä liene mitään syytä uskoa niiden yhteiskunnallisen merkityksen vähenevän.Käytännössä tilanne on raaka, sillä tällä hetkellä Suomessa ei ole mitään sisällöllistä kontrollia sosiaalisessa mediassa liikkuvalle asiallisesti väärälle (misinformaatio)  ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavalle (disinformaatio) sisällölle. Samaan haasteeseen viittasi äskettäin Stanfordin yliopistossa suomalainen tutkijatohtori peräänkuuluttamalla mediaan “myrkkymittaria” Emme kuitenkaan täällä Suomessa ole olleet toimettomia. Faktabaari on vuoden 2014 eurovaaleista lähtien vakiinnuttanut faktantarkistuksen osaksi suomalaista vaalijournalismia ja palkittu toimistaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Faktabaari on perustamisestaan alkaen osallistunut aktiivisesti eurooppalaiseen faktantarkistustoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa nähtiin, kuinka suomalaiset mediatalot kiinnostuivat poliittisesta faktantarkistamisesta. Siis siitä, mitä Faktabaari on tehnyt jo vuosia ammattilaisten vapaaehtoistyöhön tukeutuen. Faktabaari arvioi heti vaalien jälkeen tutkijoiden valvonnassa kaikki presidentinvaaleissa tehdyt faktantarkistukset Faktabaarin kansainväliseen standardiin kytkeytyvään faktantarkistamis standardia vasten. Löysimme paljon hyvää mutta myös paljon parannettavaa. Euroopan unionin tasolla on tällä hetkellä voimakas virtaus kohti faktantarkistamisen vakiinnuttamista osaksi eurooppalaista mediaa ja medialukutaitoa – aktivoimalla kansalaisia kriittiseen itsenäiseen ajatteluun. Juuri tätä on Liikenne- ja viestintäministeriön mahdollista tukea mediapoliittisella periaateohjelmallaan. Nyt on aika tuoda suomalainen faktantarkistaminen länsieurooppalaiselle tasolle. Nyt on aika ketterälle toiminnalle. Suomen on mahdollista laatia pilotti, joka lunastaa lupauksensa eurooppalaisessa viitekehyksessä ja tuo mukaan myös tärkeän medialukutaidon. Suomalaisten on toden teolla tartuttava vuonna 2019 käynnistyvään faktantarkistamisen eurooppalaiseen yhteishankkeeseen ja sen mahdollistavaan yhteistyöalustaan. Faktabaari on valmis toimimaan kansallisena koordinoijana. Osallistuminen vaatii rahoitusta järjestelmän toteuttamiseksi sekä kansallista liikettä, joka sitouttaisi mediatoimijat kansainväliseen faktantarkistamisen IFCN-standardiin, joka mahdollistaa toimimisen mm. teknologia alustoilla (Facebook, Google jne.). Faktabaari on tähän mennessä toiminut vaalikohtaisesti ja vapaaehtoisvoimin. Se ei enää riitä. Kansainvälinen faktantarkistamisen normisto edellyttää viikottaista faktantarkistamista, mihin tarvitaan investointeija. Faktabaarin ehdotus on seuraava: Kehitämme yhdessä mallin suomalaiselle faktantarkistamisportaalille. Tässä meitä tukee suomalainen medialukutaito-osaaminen ja vastuullisen journalismin pitkä perinne. Synnytämme tämän luomalla suomalaisista mediatoimijoista vahvan kansallisen koalition, joka toimii alkuun päästyään liiketaloudellisesti kannattavasti yhden faktantarkistamisportaalin kautta. Yhdessä kehitetyt työkalut ja toimintamallit tukevat koko suomalaista toimintakenttää – myös sitä perinteisempää journalismia. Luomme faktantarmistamisen osaamista käynnistämällä kansallisen faktantarkistamisvalmennuksen, joka tukee kaikkia medioita journalistisen laadun edelleenkehittämisessä haasteiden vain kasvaessa. Tuettu ja luotettu portaali vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä erilaisia informaatiovaikuttamisyrityksiä vastaan. Se on kokonaisturvallisuutta. Faktat ovat nykyään luksusta, niihin on sijoitettava ja niihin avoimen yhteiskunnan on sitouduttava. Faktabaarilaiset Ohessa avoimesti hyödynnettäväksi laajempi lausuntoluonnoksemme, jonka lähetämme ministeriölle myös virallisesti käytyämme sitä vielä läpi kehitysryhmässämme ja käsiteltyämme sen Faktabaaria mahdollistavan Avoin yhteiskunta ry:n piirissä. https://docs.google.com/document/d/1gT7mrf6zD3lF3j6DRzo2oNOD4015wceXnbfptLLGaUc/edit?usp=sharing Lisätietoja: toimitus(at)faktabaari.fi
— Read on faktabaari.fi/baaripuhetta/suomi-tarvitsee-faktantarkistajien-yhteistyt-ja-tietoturvallisen-faktantarkistusportaalin/

2 E Autoritaarinen ja totalisoiva 1/3

Edellä anarkisuuden ja anarkistisuuden yhteydessä toin esille sanojen merkitysvaihtelun. Siihen liittyen asenteen tai aatteen nimittäminen ei ilman kontekstia ja tietoa ole koskaan selvää. ”Anarkisti” on myös leimasana, samoin esimerkiksi ”fasisti” tai ”natsi” – ja tämä toisaalta haittaa järkevää keskustelua niistä, toisaalta usein pyrkiikin estämään järkevää keskustelua ”vastapuolesta” tai ”omista”.

Tästä syystä myös kommunismista tai jopa sosialismista keskustelu on monien aiheisiin historiallisesti perehtymättömien kanssa yhä vaikeaa. Kommunismi tai sosialismi eivät ole esittämieni asenteiden ja aatteiden joukossa, koska ne ovat kokonaisia yhteiskuntateorioita, joiden historiallista vaikutus ilmenee läpi kaikkien yhteiskunnallisten aatteiden ja asenteiden. Muita moderneja yhteiskuntateorioita samassa mielessä ei ole ollut ja esimerkiksi ”pohjoismainen malli” johon Suomikin on luettu ja jota on maailmalle esitelty, on muun muassa sekä arvo- että talousliberaalin ja anarkisen vaikutuksen kyllästämää maltillista sosialismia. ”Kapitalismilla” tarkoitetaan joskus pääoman hallinnan tai jopa vain talouden suurta valtaa, mutta varsinaisesti se on vain taloudellisen toiminnan (markkinatalous) oppi, joka ei riitä aatteeksi ilman tässä kirjoitusten sarjassa käsiteltyjen asenteiden ja aatteiden vaikutusta. Vahva markkinatalouspainotus voi rakentaa ja rikkoa, mutta ei korvata aatteita.

Liberalismi tai anarkismi taas eivät ole yhteiskuntateorioita, vaan aatesuuntauksia, joiden päämäärä on avoin. Kokonaan liberalistisia tai anarkistisia yhteiskuntamuotoja on ollut vähän, nekin rajallisia eivätkä pitkäkestoisia. Kommunistisiksi nimitetyt yhteiskuntajärjestelmät taas eivät ole edustaneet kommunismin keskeisiä ideoita, jotka ovat jääneet niiden autoritaarisen tai totalitaarisen muodon varjoon; sama koskee kansallissosialismia, joka rinnastuu suoraan kommunismiin: kumpikin voi toimia sopivan pienesssä koossa ja erityisesssä tilanteesssa, ilman hallinto- ja valtajärjestystä – ainakaan sen ei tule koskaan sitoutua samoihin autoritaarisiin tai totaalisiin periaatteisiin. Osuustoimintahan on kommunismia ja Puolustusvoimien erityisyksikkö on tietysti kansallissosialismia, vai kuinka?

Jos mainitut aatteet tulkittaisiin vain elämänfilosofioiksi, niin historiallisista yhteiskuntayhteyksistä riisuttu alkuperäinen kommunismin (yhteisöllisyys) idea sopisi liberalismin (yksilöllisyys) kumppaniksi ja anarkismi (vallan ja vapauden suhde) kenties niitä yhteen sitovaksi ideaksi. Siinä ovat jo pohjoismaisen demokratiamme perusainekset. Tämä ymmärtäminen on tärkeää ja painottuu, kun tarkastellaan seuraavien asenteiden ja aatteiden mahdollisuuksia.

On hyvä huomioida se, että liberaaliksi, anarkistiseksi, kommunistiseksi (sekä myös kapitalistiksi tai porvariksi) kutsuvat monet ihmiset itse itseään, vaikka ne joillekin ovat nimittelysanoja. Sen sijaan autoritaarisuuteen tai totalitaarisuuteen pyrkiviksi itsensä ilmaisevia yksilöitä tai ryhmiä ei juurikaan havaita, ei yleensä myöskään natsismin tai fasismin nimillä esiintyviä (kansallissosialistisia kyllä jonkin verran). Tämä on ehkä pelottavakin asia, koska nämä asenne- ja aatesuunnat ovat myös koko ajan keskuudessamme. Sama pätisi kommunismiin siinä mielessä kun jotkut Neuvostoliittoa takaisin haikailevat.

Alkupala

Edellisten asenteiden ja aatteiden yhteydessä olen jo tuonut esille niiden suhteellisuuden. Niitä kaikkia, mutta erityisesti koko yhteiskuntaa ja sen järjestystä koskevia näkemyksiä on tarkasteltava eri tasojen ja laajuuksien puitteissa. Autoritaarisuus on sekä ihmisten yksilöllinen tai kollektiivinen piirre tai ilmenemismuoto, että hallinnon tai poliittisen järjestelmän piirre, voimakkaana tai vallitsevana se on autoritarismia Samalla tasolla totaalisuus arkisenakin asenteena on tärkeä huomioida. Liberaalissa demokratiassa totalitarismi on ääri-ideologia, totalitarismissa liberaali demokratia on sitä. Toki sekin on luonnollisesti eri ihmisille enemmän tai vähemmän mieluisa ajatus.

Kastike: poliittinen vastakkainasettelu voi johtaa sotaan mutta sodasta voi palata kiistelemään poliittisesti. Poliittinen keskustelu taas on turhaa, jollei tunneta luontoa ja ihmisluontoa sekä yhteiskunnnan rakenteita ja prosesseja.

 

Autoritarismi
Hiinä ja hiinä, ei kiva

Totaalinen ja totalistinen asenne
– Normia on etiikan rikkoontuminen

Totalitarismi
Death

 

Autoritaarinen asenne yleisesti ja erityisesti

Autoritaarisuutta on käsitelty eniten johtamis- ja organisaatioden tutkimuksissa ja opeissa sekä politiikan tutkimuksissa. Johtajuudesssa tavallisen perinteisen leadership/management jaon lisäksi on esitelty autoritaarinen, demokraattinen, sekä, ns. hällä-väliä tai vain vähän toimintaan puuttuva johtajuus. Vastaavalla tavalla on tutkittu ja selitetty organisaatiota ja poliittista toimijuutta.

Kuuluisimpia persoonallisuustutkimuksia on vuonna 1950 ilmestynyt The Authoritarian Personality. Tutkimus toteutettiin osittain kyselynä, osittain haastatteluina, joiden kohteena oli suurehko otos keskiluokkaisia valkoisia ja ei-juutalaisia yhdysvaltalaisia. Asenteita mitattiin juuutalaisvastaisuuden, oman ryhmän suosimisen ja eri vähemmistöihin kohdistuvien= ennnakkoluulon ja torjunnan, sekä poliittisen vanhoillisuuden ja piilevän demokratian vastaisuuden kautta.

Näin määriteltiiin autoritaarisen persoonallisuuden vahvuutta joukolla ominaisuuksia. Kuka tahansa näkee toisaalta sen, että tutkijoiden ennakkoasennne on ollut varsin vahva, toisaalta sen, että tällaisia kylmän kyynisiä ihmisiä on keskuudessamme melko paljon. Oleelliseksi tutkimuksen tekee kuitenkin juuri tuo jo ennakoitu piirteiden lista, joka vastaa kuvaa natsihallinnon palveluksessa työskennelleistä ihmisistä. Kysymyksessä on siis joukko ”tavallisia” ihmisiä, jotka eivät näytä pitävän väärinä tuollaisia asioita ja joilla on valmius toimia ilkeästi joko omasta tahdostaan tai ainakin vahvan auktoriteetin tahdosta. Esitetyt tyypilliset persoonallisuuden piirteet olivat seuraavat (Wikipedia):

1. Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin
2. Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen ihannoituja moraalisia arvovaltoja kohtaan
3. Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä
4. Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen
5. Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden sietämiseen
6. Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen
7. Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen
8. Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa
9. Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään.

´    

En itse pidä näin ylimalkaisesta persoonalllisuuustypologiasta, koska psykologia on kehittynyt muun muassa persoonallisuushäiriöiden arvioinnissa sittemmin pitemmälle.

Mutta klassikkona tuokin tutkimus on tässä yhteydessä tärkeä: se näyttää, mistä aineksista jotkut on tehty. Enemmän minua kuitenkin huolestuttaa, että toinen kuuluisa testi alistuvuudesta auktoriteetille on toistettu ja tulokset ovat yhtä karmaisevat. Tarkoitan tietenkin Stanley Milgramin ”tottelevaisuuuskokeita”, joiden 1960-luvun alkuvuosina tehtyjen sarjojen tuloksista hän kirjoitti kirjan Obedience to Authority (1974). Kokeissa ihmiset olivat vakuuttavan henkilön kannnustamana valmiita antamaan koehenkilöiksi luulemilleen ihmisille epäterveellisiä ja jopa hengenvaarallisia sähköiskuja.

Tämä merkittävä koe toistettiin vuonna 2014 samoin tuloksin: enemmistö koehenkilöistä oli valmis antamaan terveydelle vaarallisia sähköiskuja. (Ihmiset tottelevat yhä kidutuskäskyä – kuuluisa Milgramin sähköiskukoe toistettiin).

Olemme siis tietoisia siitä, kuinka helposti saamme ihmiset tottelemaan vaikka missä. Jäljelle jää vain se kysymys, nauttivatko he itse siitä mitä tekevät. Joillekin se nauttiminen pahoista teoista saattaa kyllä riittää vahvaankin mielihyvään. Tämä kertoo vakavasta sairaudesta tai koko persoonallisuuden häiriöistä. Tähän on hyvä todeta, että moni koehenkilö järkyttyi ja kieltäytyi ehdoitta jatkamista ”kokeen johtajan” puheista välittämättä. Huolestuttavinta on silti se, että enemmistö kuitenkin jatkoi liian pitkälle.

Mutta millaisia ovat johtajat ja mikä on heidän vastuunsa, jos moni heihin luottaa jopa täysin väärien päätösten jälkeen? Tässähän on myös Suomen sisäisen turvallisuuden pääasia, eli mitä johtajia viranomaisia tulisi kuunnella, kun hallituksessakin on monta täysin epäpätevää ja maalle haitallisiakin (heinäkuun alku 2018). Ketkä todella haluavat väärin ja sairaalla tavalla toimimista?

Psykopatologiat ja -patiat

Näistä klassikkkokokeista nykyaikaan pääsee helpoiten tarkastelemallla yleistä psykopatologista oirehdintaa, joka irvokkaana ilmenee myös monissa julkisissa toimijoissa. Mutta toistaiseksi pysyttelemme vain henkilöissä ja pohjustammme siten ääriajattelun aineksia. Kun puhutaan mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöistä tai vaurioista, on hyvä muistaa, että samoja kokemuksia on elämän varrellla jokseenkin jokaisellla joskus. Oirelistoista siis löytyy useimmille terveillle elämästä tuttuja oireita. Patologiat ovat vakavia löydöksiä ja tunnetuillla keinoilla jo peruuttamattomia. Seuraavassa on esillä vain muutamia useamman tyyppisistä tiloista kansainvälisen luokituksen mukaan valikoituina.

Ihminen, joka nauttii toisen kärsimyksistä, on sadisti. Jos sadisti saa estämättä hallita ja vallita missä tahansa ryhmässä, hän saa aikaan vain pahaa muissa ihmisissä ja tuhoaa samalla myös itseään lisää. En tässä viittaa sado-masokismiin, jota monetkin harrastavat lain tuella vaikkapa rooolileikein muille mitään haittaa aiheuttamatta. Eri asia on aiheuttaa todellista kärsimystä itselleen tai toiselle vastoin todellisia tarpeita ja toiveita – tällöin kysymys on mielen sairaudesta tai vääristymästä, jossa leikki tai feikki ikään kuin oikeuttaa todellisen pahan tekemisen. Sadismi ei ole länsimaisessa luokituksessa mikään tauti, mutta toistuvana se on oire ja viittaa johonkin patologiseeen, kuten persoonallisuushäiriöön.

 

Takaisin Pääsivulle:

#nuorisotyö matkalla nykyisyyteen

Vuoden 2016 ensi kvartaalissa julkaisin useita blogitekstejä, mutta sitten on ollut niissä taukoa.  Työmuistelmat -sarja on kesken – no kyllä se jatkuu ja muutakin tulee, kunhan päivät lyhenevät.

Olen kirjoittanut Nuorisotyö -lehteen ja juttuni ilmestyy vuoden 2016 jokaisessa numerossa: lehden 70-vuotis juhlavuoden kunniaksi kirjoitan nuorisotyöstä, kun omaakin taipalettani alan seuraajana on kestänyt kohta 20 vuotta. Kannattaa seurata tuota sivua, siellä on muitakin lehden juttuja digitoituina.

”Matkalla nykyisyyteen” -juttusarjan aluksi lehdessä 1/2006 tarkastelin alan yleistä kehitystä 1990-luvun lamasta EU-jäsenyyden kautta yli Milleniumin, sekä sen jatkoksi lehden 2 jutussani Nuorisotyö vuosituhannen alussa voimistunutta kehitystä vuodesta 2008 alkaneeseen lamaan saakka.

Lehdessä 3, jota jaettiin myös Allianssi-risteilyllä, juttuni Nuorisotyö, himmelit ja käytäntö, aiheina olivat aluerakenteet ja rakenneuudistukset sekä nuorisotyön asema aluepolitiikassa, alueiden Suomessa.

Lehden 4 vapaaehtoistoiminnan teemaan sidottu juttuni Vapaaehtoistoimintaa edistetään – vai heikennetään tarkastelee kansalaisjärjestöjen asemaa, joka on häirinnyt minua vuosia ja jonka roolia kuntien palvelujen rinnalla tai korvaavana olen saanut työssäni myös seurata.

Katso siitä myös aiempi Kommentti-kirjoitukseni ”Lautakasojen vartiointi ja penkominen” – purin turhaumia, joita en voinut kirjoittaa artikkeliini ”Hyvinvointipalvelujen tuottamisen malleja kolmannella sektorilla” julkaisussa Kolmannella lähteellä (verkkoversiossa sivut 96- 106).

Nuorisotyö -lehden tuplanumero 5-6/2016 tarjoaa tuhdin lukupaketin ja sen sisältää löytää myös minun juttuni Globaalikasvatus ja nuorisotyö jossa kysyn, onko Pallo hukassa ja mistä se voisi löytyä.

Vuoden viimeisten kahden lehden tekstini ovat kevyttä alan tutkimuksen ja sen merkityksen tarkastelua: Nuorisotyön tutkimuksesta osat 1-2. Lehden numerossa 7 juttuni ”Miten nuorisokysymys muuttui nuorisotyöksi ja -politiikaksi” kuvaa taustahistoriaa noin 1990-luvun alkuun asti. Lehden 8 juttuni ”Mosaiikkimaista kehitystä” jatkaa siitä noin nykyaikaan.

Minua kiinnostaisi tietää, miten nämä tekstini on koettu – erityisesti nuorisostyön kentällä, mutta muutenkin.

Työmuistelmia 2 – Matkalla nuorisotyöhön 1999-2000

Vaikka vuoden 1998 kirjoitustyöni olikin tarkoitushakuista myös poliittista nuorisotyön puolustuspuhetta ja tyyliltään populaaria, se perustui ainakin yhtä paljon alan ihmisiltä koottuihin käsityksiin, kuin siihen mennessä minulle muodostuneeseen kuvaan. En siis esittänyt tutkijana, että käsitykset pitävät tarkalleen paikkansa, vaan esitin ja jäsensin rehellisesti alan ihmisten näkemyksiä ja alasta tuolloin muodostuneita omia näkemyksiäni. Tutkimustyön juuria ja versoja tuokin työ siten muodosti.

Joiltakin tutkijoilta sain kyllä huomautuksia siitä, ettei se mitään tutkimusta ollut. No, toisaalta huomauteltiin myös siitä että, että lähestymistapani suunnitelmissa oli liian teoreettinen. Hmm. Teoreettisia aiheita kyllä yliopistossakin opiskelin mutta mm. elämänfilosofiaan liittäen. Aito monitieteisyys on nykyäänkin yhä melko harvinaista. Sektorikooma siinäkin.

Koen itseni hyvin tarkaksi siinä, mitkä voimat voivat vaikuttaa tulkintoihini, mutta en näe ongelmana sitä, että tutkimuksella voi olla hyötytarkoitus, kunhan informaation käsittely ja analyysi tapahtuvat mahdollisimman riippumattomasti ja tieteellisesti. Voidaan siis tehdä ankaran kriittiseen tiedonkäsittelyyn (tutkimus) perustuvaa luovaa ja luettavaa tekstiä, mutta myös populaariin aineistoon perustuva ankaran tieteellistä tekstiä. Ihmisten luettavaksi tarvitaan myös helppolukuista tarinaa, mutta se voi silti perustua kritiikin kestävään tieteellisyyteen: pätevä popularisointi on pop, mutta sen ei tule olla mitään populismisontaa.

Tieteellisen työn sinänsä ei tule lähtökohtaisesti palvella mitään tieteen ulkopuolista, eikä sen tarvitse olla alan ulkopuolisille edes ymmärrettävää – sen hyötyä ei voi eikä tule arvioida tieteen ulkopuolelta. Aidon tutkimuksen tavoitteissa voi silti aivan hyvin olla jokin käytännöllinen hyöty, kunhan se tavoitteena ei vaikuta tutkimusprosessiin, vaan huomioidaan sen viestinnässä. Viestintä on tärkeimpiä asioita yhteisessä elämässä ja siihen panostetaan yhä (lähes aina) liian vähän – nykyisessä verkon informaatiokaaoksessa tämä on vielä tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Outo tutkimusala?

Photo 27.1.2016 14.37.55

(Kuva: Nuorisotyö-lehden kansia 1996)

Suurin hämmennyksen aihe urani alussa minulle oli se, että vaikka Nuorisotiedon kirjastosta löytyi valtava määrä materiaalia aineistoksi, tieteellisesti nuorisotyöhön pureutuvia tutkimuksia ei ollut käytettävissä todentamaan esille saamiani nuorisotyön merkitystä perustelevia käsityksiä. Tästä hahmottuukin yhä kaksi merkittävää haastetta:

  1. Alan massiivisesta arkistomateriaalista, mukaan lukien opinnäytteet, tarjoutuisi työtä kokonaiselle tutkimusryhmälle: materiaalin luokitteluun, analysointiin ja siitä nousevien huomioiden koostamiseen nuorisotyön tietopohjan vahvistamiseksi.
  2. Sen tutkiminen, miksi nuorisotyön tutkimus on ollut niin vähäistä ja on sitä edelleenkin. Vaikka hyviä panostuksia siihen on viime vuosina saatu yksittäistutkimuksin, tieto on vain saarekkeina ja alan kokonaisuuteen nähden epätasapainossa; missään ei edelleenkään tarkastella koko alaa, eikä tutkimuksella ole mitään instituutiomuotoa, jossa tietoja kumuloituisi ja sidottaisiin yhteen.

Nuorisotyö aiheena näyttäytyy yhä usein outona ja jopa kartettuna sen omien piirien ulkopuolella. Näissä omissa piireissä parhaiten tutkimusta on seurakuntien nuorisotyöstä, heikoiten järjestöjen nuorisotyöstä ja -toiminnasta. Alasta vastaava OKM Nuorisoyksikkö ei ole pitänyt tarpeellisena edes muutaman vakinaisen nuorisotyön tutkijan joukkoa.

Toinen huomioni on jo urani alassa havaitsemani selvä joko minuun tai aiheeseen kohdistunut vastustus. Seuraavina vuosina minulle tuli tutuksi silloin tällöin ilmenevä, oudolta tuntuva kyseenalaistaminen, toki vastapainona runsaille kiitoksille, tuelle ja kannustukselle. Yhden kaaren huipentuma oli, kun vuonna 2013 sain ministeriöstä kuulla hourailevaa ömmömmömiä siitä, mitä minä itseasiassa teen… – oltuani samoissa hommissa alan ainoana nuorisotyön kanssa jatkuvasti seurustelevana ja sitä seuraavana tutkijana noin 15 vuotta. Minähän olen vain keskustellut, tarkkaillut ja ajatellut, koonut ja jakanut tietoja ja näkemyksiä. Laiskotellut ja matkustellut ympäri Suomea. Sellaista klassista viestintää jotkut eivät vain ymmärrä.

Photo 28.1.2016 19.07.14
Kuva: hikipedia

Kohtasin herättävän ensihäivähdyksen vastustusta kevätkesällä 1998 Allianssin Kehittämisjaoston kokouksessa, kun puheenjohtaja Kari Naalisvaara kyseenalaisti minua ja koko tehtäväni luonnetta. ”Miksi filosofi, joka ei vielä tunne alaa kunnolla, miksei joku sosiologi…” Tämä oli kuitenkin hyvänlaatuinen testi, paikallahan oli joukko myös järjestötoiminnan aktiiveja ja konteksti oli poliittiseen edunvalvontaan liittyvä. Vastasin kai melko vakuuttavasti, koska kokouksen jälkeen Kari Sjöholm sanoi minulle: ”Hyvä nähdä, ettet ole niin herkkänahkainen kuin moni.” Ja sen jälkeen aloin saada kiinnostuneita yhteydenottoja sieltä täältä.

Luullakseni mainitsin, että suomalainen sosiologia tuolloin vasta omaksui vuosikymmenien takaisia ”tuoreita” vaikutteita, jotka täällä filosofian pariin olivat tulleet aiemmin, ja että sen hetken kotimaiset sosiologian teokset olivat usein aika irti yhteiskunnan konkretiasta, olin tavannut alan tohtoreitakin, jotka eivät tunteneet hallinnon ja organisaatioiden perusteita – ”yhteiskuntatieteet”? Nuorisotyössä ja sen tutkimuksessa taas tarvittiin selvästi käsitteellistä ja sanallista tematisointia, joka on filosofian perustoimia. Filosofia on erityisyyksien yleistä ja yleisyyksien erityistä.

Lähetin sitten koko joukolle vielä monen liuskan tekstin, jossa kävin läpi joitakin pääaiheita ja perustelin niitä – yhtenä aiheena termi ”perusnuorisotyö” ja sen tarkoite. Tällaisia kirjelmiä tulin noina vuosina ja myöhemminkin laatineeksi monia.

Apurahatutkijana Nuorisotutkimusverkostossa

Vuosina 1999-2000 sain Nuorisotutkimusseuran apurahaa esitutkimusvaiheeseen. Käytännössä olin silti enemmän yhteydessä Allianssiin kuin Nuorisotutkimusseuraan – sekä urani alun kautta, että fyysisesti, kun Nuorisotutkimusseuran työtilat sijoittuivat Allianssin yhteyteen Olympiastadionin yläkäytävällä. Ja Allianssihan oli suoraan kiinni aiheessa, jota halusin käsitellä. Lisäksi seura tutkijoineen oli fyysisesti hajallaan, ja sen perustama Nuorisotutkimusverkosto vasta käynnisti toimintaansa. Kun sen ensimmäiset työntekijät tulivat paikalle Stadionille, minä jo istuin siellä.

Nuorisotutkimusseurassa olin silloin aiheineni vähän outo lintu, ehkä myös muualta minua tukeneiden ja opiskelutaustani (filosofia ym.). Sisällöllinen asia oli se, että työni käsitteli nuorisotyötä ja moni nuorisotutkija koki sen poikkeavaksi, ja koska jo silloin puhuin tehtyjä tutkimuksia arvioivan metatutkimuksen tarpeellisuudesta ja koko tutkimusalan kehittämisestä – se kai oli uhkaavaa, vähintäänkin tungettelevaa.

Myös aiheet joita esittelin, kuten strategia, laatu, johtamisopit ja organisaatioiden kehittäminen saattoivat luoda varauksellisuutta. Vähitellen toki myös monet nuorisotutkijat alkoivat tulla tutuiksi, mutta enemmän vasta vuosien 2001-2003 kenttätutkimukseni myötä.

Sain suunnitelmiini myös kiittäviä, mutta keskenään täysin ristiriitaisia arvioita (”Suunnitelma on hyvä ja juuri tätä pitäisi tutkia” – ”En ymmärrä mihin tällä pyritään ja miksi”). Sisällöllisesti pääkysymys oli se, olisiko perusteltua laajentaa nuorisotutkimuksen rahoitusta nuorisotyön tutkimukseen. Useimpien mielestä ei ollut.

Tuettiin kuitenkin sitä, että kehittelen tutkimussuunnitelmiani ja haetaan niille rahoitusta muualta. Tähän sain tukea Tommi Hoikkalalta, mutta hakemuksia ei tehty vain verkoston vaan myös Allianssin nimissä, jolloin tärkeä tuki oli Jukka Tahvanainen, ja sisältökysymyksissä yleensä Allianssin väki.

Laadun, arvioinnin ja kehittämisen jäljillä

Photo 27.1.2016 13.09.28

Puolet apuraha-ajastani 1999-2000 meni suunnitelmien ja rahoitushakemusten tekemiseen eri tahoille, siihen liittyen kokoilin vähitellen erilaisin kyselyin tietoja nuorisotyön kentältä hahmottaakseni siitä laajempaa kuvaa. Varsinainen työni tuossa vaiheessa painottui arvioinnin ja laatuajattelun näkökulmiin, koska ne olivat yleisesti ajankohtaisia: niitä oli 1990-lopulla lähtien ajettu vahvana trendinä valtionhallintoon ja julkisiin palveluihin. Toisaalta niille oli myös nuorisotyössä tilaus (vaikkei sitä kaikkialla vielä tajuttu), toisaalta näin niiden liittyvän suoraan kysymykseen nuorisotyön merkityksestä.

Vuonna 1999 perehdyin suureen määrään asiakirjoja ja julkaisuja tästä aiheesta Suomessa, vuonna 2000 syvensin tietojani erilaisten aiheen klassisten teosten ja oppaiden kautta: työelämän ja organisaatioiden tutkimus ja kehittäminen, johtamisopit, strateginen suunnittelu, laatuajattelu jne. Harvoin olen niin ankarasti kahlannut läpi vastaavaa asiakokonaisuutta. Ajauduin välillä myös kausiksi laadun filosofiaan ja sivupoluille – tai taustatyöhön – jossa uppouduin etymologisiin tutkimuksiin, luin ja kirjasin huomioita suomen ja muiden kielien asioita ja kvaliteetteja koskevista ilmauksista…

Photo 27.1.2016 13.22.52

Esitutkimuksen nimissä kokosin erilaisilla kyselyillä lisää tietoja nuorisotyö erilaisista organisaatioista ja eri puolilta Suomea. Vuosina 1999-2000 tutustuin moniin Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen toimipaikkoihin ja omien reissujeni yhteydessä vierailin muutamissa kohteissa muilla paikkakunnilla. Myös myöhempi valtakunnallinen tehtäväni pohjustui ehkä jo tuossa vaiheessa yhteyksillä moniin tahoihin.

Urani alusta asti koin että, että tehtäväni tulisi olla nuorisoalaa kehittävä ja palveleva, mutta samalla myös kriittinen ja mahdollisimman riippumaton, sekä näiden kahden periaatteen varassa nuorisotyöhön vaikuttava, koko alaa sekä sen tutkimusta ja kehittämistä kehittävä. Soveltavaa filosofiaa, ei mitään paskan jauhamista.

Photo 28.1.2016 19.46.28

Vuonna 1999 jäsentelin näkemyksiäni nuorisotyön tutkimuksesta artikkelissani Merkityksestä laatuun – haasteena nuorisotyön tutkimus.  Se tavoitteli polkua kohti tutkimusohjelmaa, mutta jäi luonnokseksi. Eikä sellaiseen ole päästy myöhemminkään. Toisaalta laadun ja arvioinnin edistäminen eteni silloin ensimmäisenä aaltona ainakin joihinkin kuntiin ja muihin alan organisaatioihin ja Allianssin kannalta tärkeintä oli tarjota edes sitä koskevaa perustietoa.

Muutamia artikkeleja aiheesta julkaistiin Nuorisotyö-lehdessä (joitakin SlideSharessa)
ja syksyllä 2000 Allianssi julkaisi verkkosivustolle ositeltuna laajemman tekstini laatuajattelusta. Jälkimmäinen on melko tuhti paketti. Siinä on edelleenkin perusasiat, jotka eivät juurikaan muutu, vaikka aihepiirissä muotejakin on ja nimellisiä työkaluja on edelleen kehitelty ja sovellettu. Nythän Valtionvarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto tekevät taas matalammalla profiililla vastaavaa edistämistyötä, kuin lähes 20 vuotta sitten.

Vu0sina 1999-2000 rustasin monia suunnitelmia ja hakemuksia rahoitukseen nuorisotyötä ja sen tutkimusta kehittävälle työlleni. Yhdellä suunnitelmalla minut hyväksyttiin filosofian tohtoriopiskelijaksi Helsingin yliopistoon, mutta rahoitusta tuollaiseen ei löytynyt mistään. Toisaalta lisää kontekteja mudostui ja käytännöllisemmälle kenttätyölle löytyi tukijoita. Se vei minut suoraan nuorisotyön sisään ja onkin oman blogggauksensa ansaitseva tarina.