Merkittävä kirjoituskokoelma nuorisotyöstä

Mukana myös oma artikkelini.

Sähköinen versio kirjasta tulossa.

Kenen nuorisotyö? Yhteisöpedagogiikan kentät ja mahdollisuudet
Tommi Hoikkala & Johanna Kuivakangas (toim.)

 

 

 

Mainokset

#nuorisotyö matkalla nykyisyyteen

Vuoden 2016 ensi kvartaalissa julkaisin useita blogitekstejä, mutta sitten on ollut niissä taukoa.  Työmuistelmat -sarja on kesken – no kyllä se jatkuu ja muutakin tulee, kunhan päivät lyhenevät.

Olen kirjoittanut Nuorisotyö -lehteen ja juttuni ilmestyy vuoden 2016 jokaisessa numerossa: lehden 70-vuotis juhlavuoden kunniaksi kirjoitan nuorisotyöstä, kun omaakin taipalettani alan seuraajana on kestänyt kohta 20 vuotta. Kannattaa seurata tuota sivua, siellä on muitakin lehden juttuja digitoituina.

”Matkalla nykyisyyteen” -juttusarjan aluksi lehdessä 1/2006 tarkastelin alan yleistä kehitystä 1990-luvun lamasta EU-jäsenyyden kautta yli Milleniumin, sekä sen jatkoksi lehden 2 jutussani Nuorisotyö vuosituhannen alussa voimistunutta kehitystä vuodesta 2008 alkaneeseen lamaan saakka.

Lehdessä 3, jota jaettiin myös Allianssi-risteilyllä, juttuni Nuorisotyö, himmelit ja käytäntö, aiheina olivat aluerakenteet ja rakenneuudistukset sekä nuorisotyön asema aluepolitiikassa, alueiden Suomessa.

Lehden 4 vapaaehtoistoiminnan teemaan sidottu juttuni Vapaaehtoistoimintaa edistetään – vai heikennetään tarkastelee kansalaisjärjestöjen asemaa, joka on häirinnyt minua vuosia ja jonka roolia kuntien palvelujen rinnalla tai korvaavana olen saanut työssäni myös seurata.

Katso siitä myös aiempi Kommentti-kirjoitukseni ”Lautakasojen vartiointi ja penkominen” – purin turhaumia, joita en voinut kirjoittaa artikkeliini ”Hyvinvointipalvelujen tuottamisen malleja kolmannella sektorilla” julkaisussa Kolmannella lähteellä (verkkoversiossa sivut 96- 106).

Nuorisotyö -lehden tuplanumero 5-6/2016 tarjoaa tuhdin lukupaketin ja sen sisältää löytää myös minun juttuni Globaalikasvatus ja nuorisotyö jossa kysyn, onko Pallo hukassa ja mistä se voisi löytyä.

Vuoden viimeisten kahden lehden tekstini ovat kevyttä alan tutkimuksen ja sen merkityksen tarkastelua: Nuorisotyön tutkimuksesta osat 1-2. Lehden numerossa 7 juttuni ”Miten nuorisokysymys muuttui nuorisotyöksi ja -politiikaksi” kuvaa taustahistoriaa noin 1990-luvun alkuun asti. Lehden 8 juttuni ”Mosaiikkimaista kehitystä” jatkaa siitä noin nykyaikaan.

Minua kiinnostaisi tietää, miten nämä tekstini on koettu – erityisesti nuorisostyön kentällä, mutta muutenkin.

Työmuistelmia 2 – Matkalla nuorisotyöhön 1999-2000

Vaikka vuoden 1998 kirjoitustyöni olikin tarkoitushakuista myös poliittista nuorisotyön puolustuspuhetta ja tyyliltään populaaria, se perustui ainakin yhtä paljon alan ihmisiltä koottuihin käsityksiin, kuin siihen mennessä minulle muodostuneeseen kuvaan. En siis esittänyt tutkijana, että käsitykset pitävät tarkalleen paikkansa, vaan esitin ja jäsensin rehellisesti alan ihmisten näkemyksiä ja alasta tuolloin muodostuneita omia näkemyksiäni. Tutkimustyön juuria ja versoja tuokin työ siten muodosti.

Joiltakin tutkijoilta sain kyllä huomautuksia siitä, ettei se mitään tutkimusta ollut. No, toisaalta huomauteltiin myös siitä että, että lähestymistapani suunnitelmissa oli liian teoreettinen. Hmm. Teoreettisia aiheita kyllä yliopistossakin opiskelin mutta mm. elämänfilosofiaan liittäen. Aito monitieteisyys on nykyäänkin yhä melko harvinaista. Sektorikooma siinäkin.

Koen itseni hyvin tarkaksi siinä, mitkä voimat voivat vaikuttaa tulkintoihini, mutta en näe ongelmana sitä, että tutkimuksella voi olla hyötytarkoitus, kunhan informaation käsittely ja analyysi tapahtuvat mahdollisimman riippumattomasti ja tieteellisesti. Voidaan siis tehdä ankaran kriittiseen tiedonkäsittelyyn (tutkimus) perustuvaa luovaa ja luettavaa tekstiä, mutta myös populaariin aineistoon perustuva ankaran tieteellistä tekstiä. Ihmisten luettavaksi tarvitaan myös helppolukuista tarinaa, mutta se voi silti perustua kritiikin kestävään tieteellisyyteen: pätevä popularisointi on pop, mutta sen ei tule olla mitään populismisontaa.

Tieteellisen työn sinänsä ei tule lähtökohtaisesti palvella mitään tieteen ulkopuolista, eikä sen tarvitse olla alan ulkopuolisille edes ymmärrettävää – sen hyötyä ei voi eikä tule arvioida tieteen ulkopuolelta. Aidon tutkimuksen tavoitteissa voi silti aivan hyvin olla jokin käytännöllinen hyöty, kunhan se tavoitteena ei vaikuta tutkimusprosessiin, vaan huomioidaan sen viestinnässä. Viestintä on tärkeimpiä asioita yhteisessä elämässä ja siihen panostetaan yhä (lähes aina) liian vähän – nykyisessä verkon informaatiokaaoksessa tämä on vielä tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Outo tutkimusala?

Photo 27.1.2016 14.37.55

(Kuva: Nuorisotyö-lehden kansia 1996)

Suurin hämmennyksen aihe urani alussa minulle oli se, että vaikka Nuorisotiedon kirjastosta löytyi valtava määrä materiaalia aineistoksi, tieteellisesti nuorisotyöhön pureutuvia tutkimuksia ei ollut käytettävissä todentamaan esille saamiani nuorisotyön merkitystä perustelevia käsityksiä. Tästä hahmottuukin yhä kaksi merkittävää haastetta:

  1. Alan massiivisesta arkistomateriaalista, mukaan lukien opinnäytteet, tarjoutuisi työtä kokonaiselle tutkimusryhmälle: materiaalin luokitteluun, analysointiin ja siitä nousevien huomioiden koostamiseen nuorisotyön tietopohjan vahvistamiseksi.
  2. Sen tutkiminen, miksi nuorisotyön tutkimus on ollut niin vähäistä ja on sitä edelleenkin. Vaikka hyviä panostuksia siihen on viime vuosina saatu yksittäistutkimuksin, tieto on vain saarekkeina ja alan kokonaisuuteen nähden epätasapainossa; missään ei edelleenkään tarkastella koko alaa, eikä tutkimuksella ole mitään instituutiomuotoa, jossa tietoja kumuloituisi ja sidottaisiin yhteen.

Nuorisotyö aiheena näyttäytyy yhä usein outona ja jopa kartettuna sen omien piirien ulkopuolella. Näissä omissa piireissä parhaiten tutkimusta on seurakuntien nuorisotyöstä, heikoiten järjestöjen nuorisotyöstä ja -toiminnasta. Alasta vastaava OKM Nuorisoyksikkö ei ole pitänyt tarpeellisena edes muutaman vakinaisen nuorisotyön tutkijan joukkoa.

Toinen huomioni on jo urani alassa havaitsemani selvä joko minuun tai aiheeseen kohdistunut vastustus. Seuraavina vuosina minulle tuli tutuksi silloin tällöin ilmenevä, oudolta tuntuva kyseenalaistaminen, toki vastapainona runsaille kiitoksille, tuelle ja kannustukselle. Yhden kaaren huipentuma oli, kun vuonna 2013 sain ministeriöstä kuulla hourailevaa ömmömmömiä siitä, mitä minä itseasiassa teen… – oltuani samoissa hommissa alan ainoana nuorisotyön kanssa jatkuvasti seurustelevana ja sitä seuraavana tutkijana noin 15 vuotta. Minähän olen vain keskustellut, tarkkaillut ja ajatellut, koonut ja jakanut tietoja ja näkemyksiä. Laiskotellut ja matkustellut ympäri Suomea. Sellaista klassista viestintää jotkut eivät vain ymmärrä.

Photo 28.1.2016 19.07.14
Kuva: hikipedia

Kohtasin herättävän ensihäivähdyksen vastustusta kevätkesällä 1998 Allianssin Kehittämisjaoston kokouksessa, kun puheenjohtaja Kari Naalisvaara kyseenalaisti minua ja koko tehtäväni luonnetta. ”Miksi filosofi, joka ei vielä tunne alaa kunnolla, miksei joku sosiologi…” Tämä oli kuitenkin hyvänlaatuinen testi, paikallahan oli joukko myös järjestötoiminnan aktiiveja ja konteksti oli poliittiseen edunvalvontaan liittyvä. Vastasin kai melko vakuuttavasti, koska kokouksen jälkeen Kari Sjöholm sanoi minulle: ”Hyvä nähdä, ettet ole niin herkkänahkainen kuin moni.” Ja sen jälkeen aloin saada kiinnostuneita yhteydenottoja sieltä täältä.

Luullakseni mainitsin, että suomalainen sosiologia tuolloin vasta omaksui vuosikymmenien takaisia ”tuoreita” vaikutteita, jotka täällä filosofian pariin olivat tulleet aiemmin, ja että sen hetken kotimaiset sosiologian teokset olivat usein aika irti yhteiskunnan konkretiasta, olin tavannut alan tohtoreitakin, jotka eivät tunteneet hallinnon ja organisaatioiden perusteita – ”yhteiskuntatieteet”? Nuorisotyössä ja sen tutkimuksessa taas tarvittiin selvästi käsitteellistä ja sanallista tematisointia, joka on filosofian perustoimia. Filosofia on erityisyyksien yleistä ja yleisyyksien erityistä.

Lähetin sitten koko joukolle vielä monen liuskan tekstin, jossa kävin läpi joitakin pääaiheita ja perustelin niitä – yhtenä aiheena termi ”perusnuorisotyö” ja sen tarkoite. Tällaisia kirjelmiä tulin noina vuosina ja myöhemminkin laatineeksi monia.

Apurahatutkijana Nuorisotutkimusverkostossa

Vuosina 1999-2000 sain Nuorisotutkimusseuran apurahaa esitutkimusvaiheeseen. Käytännössä olin silti enemmän yhteydessä Allianssiin kuin Nuorisotutkimusseuraan – sekä urani alun kautta, että fyysisesti, kun Nuorisotutkimusseuran työtilat sijoittuivat Allianssin yhteyteen Olympiastadionin yläkäytävällä. Ja Allianssihan oli suoraan kiinni aiheessa, jota halusin käsitellä. Lisäksi seura tutkijoineen oli fyysisesti hajallaan, ja sen perustama Nuorisotutkimusverkosto vasta käynnisti toimintaansa. Kun sen ensimmäiset työntekijät tulivat paikalle Stadionille, minä jo istuin siellä.

Nuorisotutkimusseurassa olin silloin aiheineni vähän outo lintu, ehkä myös muualta minua tukeneiden ja opiskelutaustani (filosofia ym.). Sisällöllinen asia oli se, että työni käsitteli nuorisotyötä ja moni nuorisotutkija koki sen poikkeavaksi, ja koska jo silloin puhuin tehtyjä tutkimuksia arvioivan metatutkimuksen tarpeellisuudesta ja koko tutkimusalan kehittämisestä – se kai oli uhkaavaa, vähintäänkin tungettelevaa.

Myös aiheet joita esittelin, kuten strategia, laatu, johtamisopit ja organisaatioiden kehittäminen saattoivat luoda varauksellisuutta. Vähitellen toki myös monet nuorisotutkijat alkoivat tulla tutuiksi, mutta enemmän vasta vuosien 2001-2003 kenttätutkimukseni myötä.

Sain suunnitelmiini myös kiittäviä, mutta keskenään täysin ristiriitaisia arvioita (”Suunnitelma on hyvä ja juuri tätä pitäisi tutkia” – ”En ymmärrä mihin tällä pyritään ja miksi”). Sisällöllisesti pääkysymys oli se, olisiko perusteltua laajentaa nuorisotutkimuksen rahoitusta nuorisotyön tutkimukseen. Useimpien mielestä ei ollut.

Tuettiin kuitenkin sitä, että kehittelen tutkimussuunnitelmiani ja haetaan niille rahoitusta muualta. Tähän sain tukea Tommi Hoikkalalta, mutta hakemuksia ei tehty vain verkoston vaan myös Allianssin nimissä, jolloin tärkeä tuki oli Jukka Tahvanainen, ja sisältökysymyksissä yleensä Allianssin väki.

Laadun, arvioinnin ja kehittämisen jäljillä

Photo 27.1.2016 13.09.28

Puolet apuraha-ajastani 1999-2000 meni suunnitelmien ja rahoitushakemusten tekemiseen eri tahoille, siihen liittyen kokoilin vähitellen erilaisin kyselyin tietoja nuorisotyön kentältä hahmottaakseni siitä laajempaa kuvaa. Varsinainen työni tuossa vaiheessa painottui arvioinnin ja laatuajattelun näkökulmiin, koska ne olivat yleisesti ajankohtaisia: niitä oli 1990-lopulla lähtien ajettu vahvana trendinä valtionhallintoon ja julkisiin palveluihin. Toisaalta niille oli myös nuorisotyössä tilaus (vaikkei sitä kaikkialla vielä tajuttu), toisaalta näin niiden liittyvän suoraan kysymykseen nuorisotyön merkityksestä.

Vuonna 1999 perehdyin suureen määrään asiakirjoja ja julkaisuja tästä aiheesta Suomessa, vuonna 2000 syvensin tietojani erilaisten aiheen klassisten teosten ja oppaiden kautta: työelämän ja organisaatioiden tutkimus ja kehittäminen, johtamisopit, strateginen suunnittelu, laatuajattelu jne. Harvoin olen niin ankarasti kahlannut läpi vastaavaa asiakokonaisuutta. Ajauduin välillä myös kausiksi laadun filosofiaan ja sivupoluille – tai taustatyöhön – jossa uppouduin etymologisiin tutkimuksiin, luin ja kirjasin huomioita suomen ja muiden kielien asioita ja kvaliteetteja koskevista ilmauksista…

Photo 27.1.2016 13.22.52

Esitutkimuksen nimissä kokosin erilaisilla kyselyillä lisää tietoja nuorisotyö erilaisista organisaatioista ja eri puolilta Suomea. Vuosina 1999-2000 tutustuin moniin Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen toimipaikkoihin ja omien reissujeni yhteydessä vierailin muutamissa kohteissa muilla paikkakunnilla. Myös myöhempi valtakunnallinen tehtäväni pohjustui ehkä jo tuossa vaiheessa yhteyksillä moniin tahoihin.

Urani alusta asti koin että, että tehtäväni tulisi olla nuorisoalaa kehittävä ja palveleva, mutta samalla myös kriittinen ja mahdollisimman riippumaton, sekä näiden kahden periaatteen varassa nuorisotyöhön vaikuttava, koko alaa sekä sen tutkimusta ja kehittämistä kehittävä. Soveltavaa filosofiaa, ei mitään paskan jauhamista.

Photo 28.1.2016 19.46.28

Vuonna 1999 jäsentelin näkemyksiäni nuorisotyön tutkimuksesta artikkelissani Merkityksestä laatuun – haasteena nuorisotyön tutkimus.  Se tavoitteli polkua kohti tutkimusohjelmaa, mutta jäi luonnokseksi. Eikä sellaiseen ole päästy myöhemminkään. Toisaalta laadun ja arvioinnin edistäminen eteni silloin ensimmäisenä aaltona ainakin joihinkin kuntiin ja muihin alan organisaatioihin ja Allianssin kannalta tärkeintä oli tarjota edes sitä koskevaa perustietoa.

Muutamia artikkeleja aiheesta julkaistiin Nuorisotyö-lehdessä (joitakin SlideSharessa)
ja syksyllä 2000 Allianssi julkaisi verkkosivustolle ositeltuna laajemman tekstini laatuajattelusta. Jälkimmäinen on melko tuhti paketti. Siinä on edelleenkin perusasiat, jotka eivät juurikaan muutu, vaikka aihepiirissä muotejakin on ja nimellisiä työkaluja on edelleen kehitelty ja sovellettu. Nythän Valtionvarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto tekevät taas matalammalla profiililla vastaavaa edistämistyötä, kuin lähes 20 vuotta sitten.

Vu0sina 1999-2000 rustasin monia suunnitelmia ja hakemuksia rahoitukseen nuorisotyötä ja sen tutkimusta kehittävälle työlleni. Yhdellä suunnitelmalla minut hyväksyttiin filosofian tohtoriopiskelijaksi Helsingin yliopistoon, mutta rahoitusta tuollaiseen ei löytynyt mistään. Toisaalta lisää kontekteja mudostui ja käytännöllisemmälle kenttätyölle löytyi tukijoita. Se vei minut suoraan nuorisotyön sisään ja onkin oman blogggauksensa ansaitseva tarina.

Outo aika, tutkimus, viestintä 

Elämme kummallista aikaa. Tällä en viittaa suoraan turvapaikanhakijoihin, saati maahanmuuttajiin, he enemmänkin normalisoivat Suomea. Mutta heidän kauttaan on nyt katalysoitunut esiin kansan pimeää puolta. Vihaa pohjustavat yleinen epävarmuus ja moninainen syrjäytyneisyys, lievimmillään mutta näkyvimmillään vieraantuneisuus.

Nyt kun seuraan tuota usein esille tullutta henkeä, jossa tutkimusta ja sivistystä ei arvosteta ja sitä leikataan, niin omat potkuni ministeriöltä eivät vaikuta erikoistapaukselta.

Ne kuuluvat tähän aikaan.

Toisaalta pidän kyllä todella outona sitä, että nuorisotyön tutkimukseen ja siitä viestintää sekä kokonaisvaltaiseen koordinointiin ja kentän tukeen kehittämisessä ei ole edelleenkään kunnolla panostettu.

Nuorisotyöstä on edelleen paljon kummallisiakin käsityksiä. Kohtaan edelleen usein ihmisiä, joilla on vain ohuet tiedot nuorisotyöstä ja jotka kiittävät minua yleiskuvan ja perustietojen tarjoamisesta. Ja jos kerron urastani ja sen katkaisusta, käsitys alan valtionhallinnosta muodostuu sekin kummalliseksi.

Nuorisotutkimus on Suomessa hyvää ja melko monipuolista, mutta nuorisotyön tutkijoita on vain muutama, ja minä ole ainoa, joka on vuosikausia seurannut koko alaa, kentän tilanteita ja kokonaisnäkymää valtakunnallisesti.

Yli 15 vuotta alaa yhtämittaisesti seuranneena ja vuosia maata kiertäneenä minulla on poikkeuksellisen laajat tiedot ja kontaktiverkosto, luottamukselliset suhteet ym. moniin tahoihin.

Yli 500 matkapäivää Suomessa, tasaisesti kaikkiin maakuntiin eri paikkakunnille, vuosien ajalta tietoja noin joka toisen kunnan alueelta, myös kymmenittäin seurakuntia ja järjestöjä koskien. Alkoi loppuvuonna 2005, päättyi pääosin kesään 2012 ja kokonaan keväällä 2014.

NAM201512

Tietoni ja näkemykseni kiinnostavat kenttäväkeä ja monia eri alojen toimijoita myös valtionhallinnossa. Mutta jostain syystä ne eivät nuorisotyöstä vastaavassa ministeriössä enää kiinnostaneet lainkaan. Hulluinta on, että työtäni ja maanlaajuista aineiston keruutani on rahoitettu sadoilla tuhansilla euroilla ja sitten se vain hylätään, en saanut rahoittajalta mitään työrauhaa.

Jännät kuviot.

Mutta tutkija, ajattelija ja viestijä ei ole koskaan työtön, vaikka olisi toimeentuloton. Seurailen edelleen koko #nuorisotyö koko #suomi tilannetta kentältä hallintoon, rakenteista politiikkaan ja prosesseja. Ei kukaan muukaan sitä tee.

Nytkin saan, jos haluan, urallani syntyneiden yhteyksien ansiosta nopeasti tietää asioiden tilasta ja näkemyksistä eri puolilta Suomea. Ja pelkästään verkossa seuraamalla saan sitä informaatioita koko ajan. Ja sen jakamisesta kiitetään. Muualta kuin alan keskushallinnosta, josta ei edes kommentoida mitään.

Tämä on koko alan kannalta huolestuttavaa. Omalta kannaltani en ole huolestunut, asioilla on tapana järjestyä uudelleen. Minun toimintaani seuraavien määrä somessa kasvaa. Ja ero varsinaisesta työelämästä on tässä vaiheessa elämääni ollut todella hyväksi.

Jouluun ja vuodenvaihteeseen kohta rauhoittuen, mutta ei ole ihan vielä sen aika. Saattaa tässä jotain asiatekstiäkin vielä syntyä.

Nuorisotyötä koskevat tiedot ja käsitykset

Tässä yli vuoden takaa keväältä 2014 Tommi Hoikkalan ja minun keskustelua tunti neljässä osassa.

Tilaisuus oli Allanssi-risteilyllä Nuorisotutkimusverkoston ohjelmassa ja videoinnista ja editoinnista vastasi Humakin lehtori Kari Keuru.

Allianssi-Risteilylle suunnitteluvaiheen kutsussa mainittiin ”kaksi nuorisotyön vanhempaa valtiomiestä”. Hmm. Mutta aina ajankohtaista.

Puhetta on ollut että keskusteluvideoiden alustamana avattaisiin jatkokeskustelu esimerkiksi Kommentti.fi -sivulle, mikä voisi sopia hyvin Nuorisotutkimusverkoston tulevaan aiheen käsittelyyn.

HAUSKAA VAPPUA!

Vappu 2015
Vappu 2015

Huvittunutta ihmettelyä

Sähköpostiarkistoani lukemalla saan hyvin muistikuvaa työni eri vuosien tapahtumista ja aiheista.

1) Koska suhde jokaiseen omaan pomooni Humakissa (2005-2014) on ollut hyvä, niin olemme käyneet jatkuvaa tiedonvaihtoa kentältä ja toimialalta 2006-; samoin ministeriön nuorisoyksikön pomojen ja joidenkin muiden henkilöiden kanssa kauteen 2011-2012 asti.

2) Hämmentävä määrä pelkkiin Humakin hallintoon ja työni nimissä järjestettäviin tilaisuuksiin liittyvää viestirumbaa; lisäksi kaikki matkojeni tapaamisista ja erillisluennoista sopimiset, logistiikka, majoitukset yms. ovat vieneet välillä kolmanneksen työajasta – tai olisivat vieneet lukemattomia työpäiviä jos en olisi tehnyt niitä myös omalla ajallani.

3) Vuosi 2006 oli vielä lähes tavanomaista projektitutkimusta, tosin siitäkin syksyn seminaarikiertue vei suuren osan. Vuonna 2007 valtioneuvoston Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman parissa työskentelyn myötä ja jälkeen olin jatkuvasti yhteydessä ministeriöön ja yleensä valtioneuvostotason yhteyksissä käytiin myös luottamuksellista tiedonvaihtoa, jota ei sopinut avata työnantajallekaan. Samoin on ollut monien muiden kumppanitahojen ja tietenkin kenttäyhteyksien luottamuksellisuuden kanssa.

4) Syksyksi 2009 tuotettiin taas työläs seminaarisarja pääkumppaneina valtion aluehallinnot ja oppilaitokset ja mukana kumppaneina myös hiippakuntia, sekä järjestöjä. Tuon jälkeen työni priorisointiyrityksiä ja enemmän Humakin toiveiden mukaisesti monissa sen yhteyksissä ja toivotusti kampusluennointeja syksyt 2010 ja 2011. Edelleen pidin pyydetysti myös alustuksia muissa tilaisuuksissa. Ja kasvava määrä viestintää kentältä, jota aloin sen helpottamiseksi siirtää sosiaaliseen mediaan. Vuonna 2012 monet luennot korvattiin verkkoseminaarilla.

5) Sitten pari vuotta paljon sairastelujaksoja ja yritin tehdä edes jotain niinä pätkinä kuin mahdollista, mutta silloinkin noita juoksevia asioita koko ajan jonossa. Ja ministeriöstä viestiä että minun ei pitäisi tehdä enää mitään mikä oli muodostunut työnkuvaani. Mahdoton yhtälö olisi tuossa ollut paneutua kokonaan massiivisen aineiston avaamiseen.

6) Nyt olen iloisesti syrjässä ja nautin siitä. Pelkästään sähköpostia järjestämällä ja lueskelemalla muodostuu kuitenkin kiinnostava näkymä vuosien toimintaani, eri yhteyksiin, työn sisällöllisen painottumisen jaksoihin, kumppanuuksiin, sekä tietojen kokoamiseen, käsittelyyn ja jakamiseen.

7) Se tässä jo naurattaa, että ministeriö kokonaan hylkäsi paitsi minut asiantuntijana myös massiivisen informaatiomäärän. Ja todennäköisesti rahoittaa muita tutkijoita – ja on jo rahoittanutkin – jotka kokoavat samoja tietoja jotka minulla jo on. Samalla osa heistä tiedustelee minulta näkemyksiä ja opiskelijat pyytävät kommentteja, kuten vuosien ajan on ollut tapana.

8) Jollain tavalla minun täytyy välillä onnistua vetäytymään irti näistä yhteyksistä – ei vain ollakseni työttömänä vaan myös löytääkseni mahdollisuuksia työn jatkamiseen. Koko aineiston läpikäyminenkin edellyttäisi sitä, ettei tulisi muita työtehtäviä. Mutta kuka siitä maksaisi palkkaa?

9) Pitäisi löytää rahoittaja, joka maksaisi vain siitä, että luen ja avaan aineistojani sekä jaan tietojani verkossa – sehän tavoittaa alan ihmisiä ja lisäksi muitakin paremmin kuin tutkijan kirja muutaman vuoden välein. Vaikka joku ministeriöstä todellisuuden ulkopuolelta sanoikin, ettei somessa kenenkään tarvitse olla.