Twice a Victim: How Have Attacks Affected Muslims in Europe? | Paris Attacks | Al Jazeera

As attacks continue to be linked to Islam, European Muslims share their stories of loss, discrimination and identity.
— Read on www.aljazeera.com/programmes/specialseries/2018/08/victim-attacks-affected-muslims-europe-180801145915309.html

Mainokset

Vapaaehtoistyö vai hyväntahtoisuustyö – Nuorten reviireillä kaupallisissa ympäristöissä

Kumpi painaa enemmän: Kilo työntekijöitä vai kilo vapaaehtoisia? Pitäisikö vapaaehtoistyöstä maksaa palkkaa? Mikä on vapaaehtoistyön arvo?
— Read on nuortenreviireilla.wordpress.com/2018/08/04/vapaaehtoistyo-vai-hyvantahtoisuustyo/

Anarkisuus ja anarkistisuus – petricederlof

Turvallisuus, Osa 2D Anarkisuus ja anarkistisuus Anarkian vyyhti Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa, mutta tarkoittamaani asiaa ei myöskään ymmärrä lukematta koko lukua. Sen perushuomiot pätevät moniin aatesuntiin ja idelogioihin, Anarkisuuden kiihkoton ja suhteuttava ymmärtäminen on hyvin tärkeää, koska se paljastaa vähintäänkin koettuja sorron ja ylivallan muotoja ja mekanismeja, niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Useimpien puolueiden kehityksessä…
— Read on petricederlof.com/2017/04/28/anarkian-vyyhti/

Suomi tarvitsee faktantarkistajien yhteistyötä ja tietoturvallisen faktantarkistusportaalin – Faktabaari

Meillä kansalaisilla tulisi olla oikeus avoimeen, luotettavaan ja totuudenmukaiseen tietoon. Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri nyt viimeistelemässä mediapoliittista periaateohjelmaa, jonka pohjalta suomalaista mediamaisemaa pyritään kehittämään yli hallituskausien pitkälle 2020-luvulle. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kiitettävästi avannut mediapoliittista kuulemista Avoin yhteiskunta ry:n kaltaisille, kansalaisyhteiskunnasta ponnistaville yhteisöille. Täällä on luettavissa ministeriön lausuntokierrokselle lähettämä periaateohjelmaluonnos jonka osalta Faktabaarissa haluamme kiinnittää huomiota erityisesti sen Eurooppa-tasoista faktantarkistamista koskevaan sisältöön. Itsenäisen ja nopeasti reagoivan faktantarkistamisen merkitys on viime aikoina korostunut ja juuri tähän suuntaan on Eurooppalainen faktantarkistaminen suuntaamassa. Suomi ei voi olla osallistumatta tähän ”ytimeen”.Suomi johtaa  2019 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen EU:n ministerineuvostoa ja faktantarkistus on yksi komission tärkeimpiä disinformaatiota rajoittavia toimia ml. itsenäisen eurooppalaisen faktantarkistusportaalin käynnistäminen. Suomella on nyt valinnan mahdollisuus. Haluaako se sitoutua kansainväliseen standardiin, kuten vaikkapa länsinaapurimme Ruotsi ja Norja? Suomelle olisi tarjolla myös toimia Faktabaarin johdolla edelläkävijänä mm. medialukutaito ja tietoturvallisuuden osalta. Digitalisoituvassa mediaympäristössä ihmisten oikeutta paikkansa pitävään tietoon on varjeltava. Erityisesti sosiaalisen median kentällä valvontakysymys on huomionarvoinen. Sosiaalisen median alustat ovat viime aikoina myötävaikuttaneet vaalituloksiin eikä liene mitään syytä uskoa niiden yhteiskunnallisen merkityksen vähenevän.Käytännössä tilanne on raaka, sillä tällä hetkellä Suomessa ei ole mitään sisällöllistä kontrollia sosiaalisessa mediassa liikkuvalle asiallisesti väärälle (misinformaatio)  ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavalle (disinformaatio) sisällölle. Samaan haasteeseen viittasi äskettäin Stanfordin yliopistossa suomalainen tutkijatohtori peräänkuuluttamalla mediaan “myrkkymittaria” Emme kuitenkaan täällä Suomessa ole olleet toimettomia. Faktabaari on vuoden 2014 eurovaaleista lähtien vakiinnuttanut faktantarkistuksen osaksi suomalaista vaalijournalismia ja palkittu toimistaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Faktabaari on perustamisestaan alkaen osallistunut aktiivisesti eurooppalaiseen faktantarkistustoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa nähtiin, kuinka suomalaiset mediatalot kiinnostuivat poliittisesta faktantarkistamisesta. Siis siitä, mitä Faktabaari on tehnyt jo vuosia ammattilaisten vapaaehtoistyöhön tukeutuen. Faktabaari arvioi heti vaalien jälkeen tutkijoiden valvonnassa kaikki presidentinvaaleissa tehdyt faktantarkistukset Faktabaarin kansainväliseen standardiin kytkeytyvään faktantarkistamis standardia vasten. Löysimme paljon hyvää mutta myös paljon parannettavaa. Euroopan unionin tasolla on tällä hetkellä voimakas virtaus kohti faktantarkistamisen vakiinnuttamista osaksi eurooppalaista mediaa ja medialukutaitoa – aktivoimalla kansalaisia kriittiseen itsenäiseen ajatteluun. Juuri tätä on Liikenne- ja viestintäministeriön mahdollista tukea mediapoliittisella periaateohjelmallaan. Nyt on aika tuoda suomalainen faktantarkistaminen länsieurooppalaiselle tasolle. Nyt on aika ketterälle toiminnalle. Suomen on mahdollista laatia pilotti, joka lunastaa lupauksensa eurooppalaisessa viitekehyksessä ja tuo mukaan myös tärkeän medialukutaidon. Suomalaisten on toden teolla tartuttava vuonna 2019 käynnistyvään faktantarkistamisen eurooppalaiseen yhteishankkeeseen ja sen mahdollistavaan yhteistyöalustaan. Faktabaari on valmis toimimaan kansallisena koordinoijana. Osallistuminen vaatii rahoitusta järjestelmän toteuttamiseksi sekä kansallista liikettä, joka sitouttaisi mediatoimijat kansainväliseen faktantarkistamisen IFCN-standardiin, joka mahdollistaa toimimisen mm. teknologia alustoilla (Facebook, Google jne.). Faktabaari on tähän mennessä toiminut vaalikohtaisesti ja vapaaehtoisvoimin. Se ei enää riitä. Kansainvälinen faktantarkistamisen normisto edellyttää viikottaista faktantarkistamista, mihin tarvitaan investointeija. Faktabaarin ehdotus on seuraava: Kehitämme yhdessä mallin suomalaiselle faktantarkistamisportaalille. Tässä meitä tukee suomalainen medialukutaito-osaaminen ja vastuullisen journalismin pitkä perinne. Synnytämme tämän luomalla suomalaisista mediatoimijoista vahvan kansallisen koalition, joka toimii alkuun päästyään liiketaloudellisesti kannattavasti yhden faktantarkistamisportaalin kautta. Yhdessä kehitetyt työkalut ja toimintamallit tukevat koko suomalaista toimintakenttää – myös sitä perinteisempää journalismia. Luomme faktantarmistamisen osaamista käynnistämällä kansallisen faktantarkistamisvalmennuksen, joka tukee kaikkia medioita journalistisen laadun edelleenkehittämisessä haasteiden vain kasvaessa. Tuettu ja luotettu portaali vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä erilaisia informaatiovaikuttamisyrityksiä vastaan. Se on kokonaisturvallisuutta. Faktat ovat nykyään luksusta, niihin on sijoitettava ja niihin avoimen yhteiskunnan on sitouduttava. Faktabaarilaiset Ohessa avoimesti hyödynnettäväksi laajempi lausuntoluonnoksemme, jonka lähetämme ministeriölle myös virallisesti käytyämme sitä vielä läpi kehitysryhmässämme ja käsiteltyämme sen Faktabaaria mahdollistavan Avoin yhteiskunta ry:n piirissä. https://docs.google.com/document/d/1gT7mrf6zD3lF3j6DRzo2oNOD4015wceXnbfptLLGaUc/edit?usp=sharing Lisätietoja: toimitus(at)faktabaari.fi
— Read on faktabaari.fi/baaripuhetta/suomi-tarvitsee-faktantarkistajien-yhteistyt-ja-tietoturvallisen-faktantarkistusportaalin/

Informaation ymmärtäminen ja tilannekuva

Turvallisuus, Osa 2C Välihuomiot – näkökulman tarkennusta 2

 

Huhu, kohu ja juoru

Huhu on perinteinen sosiaalisen informaation muoto modernissa maailmassa. Sen sisällössä on aina toden ja valheen siemen. Huhuketjuista löytää yleensä muunnelmia, joissa on sekä tosia että epätosia sisältöjä, siis tiedon palasia. Huhut itse ovat ilmiöinä tosiasioita: niistä voi järjestelmällisesti tutkien seuloa esiin metainformaatiota ja myös uutta tietoa. Mutta käytännön elämässä niistä versoo yleensä monenlaisia näennäistiedollisia harhakäsityksiä.

Suomessa vuoden 2013 sanaksi valittiin ”kohu”. Aiemmin kohut olivat asiakohtaisia tapahtuman tai henkilön päivittelyä ja siitä huhuilua. Ne ovat olleet perinteisiä viihdeuutisten myyntiarvon tekijöitä. Uudessa merkityksessään ne ovat usein sosiaalisessa mediassa kasvavia kaoottisia informaation ja tunteen ilmaisun sekamelskoja. Ne saattavat heikentää luottamusta ihmisten mahdollisuuksiin ajatella ja toimia järkevästi.

Sosiaalisen median kanssa kilpailu on vaikuttanut siihen, että myös perinteisissä uutismedioissa sorrutaan aiempaa useammin huhuilla ja kohulla markkinointiin, etenkin otsikoissa ja ingresseissä – ongelma on tällöin siinä, että mahdollinen asiasisältö jää tuon ”mainoksen” välittämän informaation varjoon, mutta sitä levitetään tietona. Tämä on merkittäviltä uutismedioilta vastuutonta. Niiden tulisi uskaltaa kertoa ja näyttää, että vain syventymällä aiheesta saa tietoa.

Voi pohtia, kertooko huhujen ja kohujen nälkä lisääntyneestä merkityksettömyyden tunteesta, koska ilmiö on kuin joukkopäihtymystä, jossa huudellaan omiin ja vieraisiin pöytiin, kunnes väsytään. Voihan se osittain olla vain informaatiopaineen purkamistakin. Mutta turvallisuuden kannalta: tämän ajan somekohut ovat oivallisia myös huomion ja energian sitomisessa pois jostain muusta, informaatiovaikuttamisessa, harhainformaation levittämisessä, sekä kansalaisten epävarmuuden lisäämisessä ja luottamuksen heikentämisessä.

Voisi ajatella, että ongelman taustalla on ylipäätään yhteisöllisen moraalin hajoaminen tai ainakin hajautuminen. Romantisoiden voisin sanoa, että tulee juoruämmiä ikävä. Juorua ei tule sekoittaa huhuiluun tai kohuun, vaikka se kuten mikä tahansa informaatio voi olla niiden lähde. Informaatiovaikuttamista se kyllä on, mutta myönteisessä, rakentavassa mielessä: perinteiset juoruämmät olivat kunnioitettuja ja pelättyjä, koska heillä oli tietoa, joita he vuotivat harkitusti.

Juorujen sisällöt hahmottivat ja ylläpitivät yhteisön moraalia tuomalla esille sen, mitä arvostettiin tai paheksuttiin, kadehdittiin tai hävettiin, millä ylpeiltiin, mistä vaiettiin, mistä sopi kertoa yleisesti ja mistä ei. Tieto siitä, että kuka tahansa saattoi päätyä juoruun, sai ihmiset pohtimaan asemaansa ja itseään koskeva kuvaa yhteisössä. Tämä tiedon ja moraalin painoarvo on hiipumassa samalla kun perinteinen yhteisöllisyys on katoamassa – monissa paikallisissa tai muissa yhteisöissä sen mekanismi voi toimia, mutta ei enää yleisesti. Toki moraalin on myös kehityttävä.

Kansallisesti medialla on ollut osittain samaa juorumestarin ja moraalinvartjan roolia, mutta sosiaalisen median vallankumous on jo inflatorisoinut yksiselitteisen moraalisen arvon: se ilmentää jatkuvaa moninaista arvottamista ja näkökulmien voiman kamppailua verkon logaritmiavaruudessa. Moraalista instituutiota ei yhteiskunnassa enää ole. Eettisyyden aineksia onneksi on eri alojen käytännöissä – selvästi eettinen instituutio on Kirkko ja sen rinnalla näkyvimmin eettisyyttä puolustavat isot kansalaisjärjestöt. Ne ovatkin myös keskeisiä turvallisuustoimijoita.

 

Varmuuden koostaminen ja hajottaminen informaatiolla

Tämän blogisarjan osassa 2A esitin muun muassa sanojen ja käsitteiden eron asioiden merkityksissä ja ymmärrettävyydessä. Se on perustava taso, jolla ymmärrettävyys vahvistuu tai häiriintyy, ja johon enemmän tai vähemmän vihamielinen informaatiovaikuttaminen kohdistuu.

Käytännössä, arjessa ja julkisesti jatkuvasti esillä oleva ulottuvuus on informaation käyttö uskomusten muodostamiseen ja oikeuttamiseen. Siihen on monia tapoja, esimerkiksi:

  • luotettavaan informaatioon tukeutuvat hyvin perustellut uskomukset (mahdollista tietoa)
  • erilaisiin informaation muotoihin pohjautuvia uskomusten muotoja
  • tahattoman väärän käsityksen eli erheen lajit, joka voi kehittyä disinformaatiota
  • tavanomainen huhujen käyttö uskomusten perusteena
  • tarkoituksellinen valehtelu, disinformaation esittäminen oletuksesta tai jopa tiedoksi naamioiden ja väittäen

Arkielämässä ja erityisesti sosiaalisessa mediassa tällaisia informaation käyttöjä tulee jatkuvasti vastaan, myös toisiinsa kietoutuen. Medialukutaito on siksi nostettu yhä tärkeämpään asemaan, mutta käsitykseni mukaan se kiinnostaa vähiten niitä, joille se olisi erityisen tarpeellista.

Informaation erilaiset merkitykset ja mahdollisuudet, myös tiedossa, perustuvat aina kontekstiin. Arkisesti tämä ilmenee jo sanojen tarkoitteiden eroissa, jota kuvasin osassa 2A. Esimerkiksi aatteista tai niiden ulottuvuuksista puhuttaessa on aina mahdollinen tarkoitekirjo, joka ei selviä yhdestä virkkeestä ilman tietoa asiayhteydestä ja ymmärrystä viestijän tarkoituksesta.

Kun sanojen merkityksen (käsitteiden ja tarkoitteiden eroon) yhdistyvät edellä kuvatut uskomuksien tai väitteiden informatiiviset muodot, on lähes hämmästyttävää, että me kykenemme keskustelussa lainkaan ymmärtämään toisiamme oikein. Kuitenkin se on mahdollista ja tämä kertoo samalla siitä, että ymmärtämättömyys perustuu pääasiassa vastahakoisuuteen tai älylliseen laiskuuteen.

Jos tajuaa, että ei ymmärrä jotain ihmistä lainkaan, kannattaa pohtia, miten on mahdollista, että jonkun toisen kanssa ymmärtää ja miten sitä perustaa voisi soveltaa muiden kanssa. Varoitus: näin saattaa huomata ymmärtävänsä ja tietävänsä monesta asiasta vähemmän kuin luuli – toisaalta saattaa myös varmistua siitä, onko vaikeuden syy missä määrin toisessa osapuolessa ja missä määrin siihen kannattaa yrittää vaikuttaa – aina ei kannatakaan. Suositus: näin voi oppia itsestään ja muista, ymmärtämisestä ja tietämisestä, sekä nykyisestä eräänlaisesta hulluuden muodosta.

 

Tilannekuvan totuus (pakkopalautukset ja sääennusteet)

Maanantaina 3.4. 2017 Suomessa oli varmistettua tietoa turvapaikanhakijoiden palautuslennon lähtemisestä JA siitä, että poliisi oli noutanut perheen Asikkalasta välittömästi maasta poistettavien joukkoon. Näin ollen oli hyvin perusteltua uskoa ja olettaa, että perhe vietiin palautuslennolle. Suurin osa arkisesta ”tiedostamme” on tällaista hyvin perusteltua uskomusta ja sen varassa elämme joka hetki.

(Tuossa kyseisessä tapauksessa se, että perheen palauttaminen keskeytettiin, ei muuttanut mielenilmaisujen yleistä syytä ja tarkoitusta, joka liittyi turvapaikka- ja palautuspolitiikkaan. On hyvin tavallista, että maailmalla suuretkin protestiaallot käynnistyvät yksittäisistä tapahtumista, joihin kiteytyy laajemman epäkohdan kokemus. Tosin kohteena poliisi oli väärä, mutta konkreettisessa tilanteessa ymmärrettävä politiikan viimekätisenä toteuttajana ja kohdattavissa olevana vallan edustajana.)

Tapauksen yhteydessä mielenilmaisun merkitystä pyrittiin kyseenalaistamaan sillä, että käsitys perheen viemisestä lennolle oli väärä tai valetta. Mutta ei asia ole niin. Jos toimimme järkevästi, tilannekuvamme muuttuu varmistetun tiedon mukaan ja voi seuraavana päivänä olla aivan toinen. Silti kumpikin tilannekuva on ollut oikea, tilanteessaan informaatiolla varmistettua tietoa.

Se, että tieto prosessista muuttuu, ei tee aiemmasta tiedosta pelkkää uskomusta, luuloa, erhettä, huhua tai valhetta – vaikka sellaisia myös ilmenee informaatioon perustuvan tiedon puutteessa, peittelyssä ja vääristelyssä. Tässäkin tapauksessa tuli ilmi, että lapsienkaan palauttaminen ei ole poikkeavaa, joten yksittäisen perheen palauttamisen keskeytys ei tehnyt mielenilmaisun yhdestä motiivista perusteettomampaa.

Varmaan tietoon perustuva järjellinen päättely tilanteen etenemisestä ei muutu epäpäteväksi, vaikka sen totuusarvo lähitulevaisuudessa kumoutuisi uudella varmalla tiedolla. Kukaan ei koskaan tiedä mitä kaikkea maailmassa eri vaikutustekijöiden piirissä tapahtuu, eikä tulevaisuutta, mutta siitä voi tehdä loogisia ja perusteltuja päätelmiä, joiden vaihtoehdot ovat käytössä olevan tiedon varassa todennäköisiä tai epätodennäköisiä.

Tällaisiin eväin me kaikki toimimme koko ajan.Tai: itse asiassa moni ei toimi tietoperustaisesti, loogisesti ja järkevästi ainakaan kaikissa yhteyksissä, vaan usein myös sekavasti tai ikään kuin leikkien.

Tavallista on, että säätiedotus tulkitaan eri tavoin moneen kertaan alkaen jo iltapäivälehdistä ja ihmisten välisessä viestinnässä siten, että muodostuvat käsitykset voivat ilmentää kaikkia edellä mainittuja informaation lajeja ja ovat monilla tunteellisia ja tiedollisesti täysin epäpäteviä. Hömppäjuttunen lööpittäjät ymmärrettävästi rakastavat tätä.

Meteorologi ei voi ”ennustaa väärin”. Hän voi kyllä tehdä virheitä ja siksi huonon ennusteen – se kuitenkin lienee harvinaista. Mutta kaikella tiedollaan pätevästi toimien hän ei varsinaisesti ennusta mitään, vaan esittää ”ennusteina” todennäköisimpiä skenaarioita sään kehityksestä. Ne ovat usein hyvin varmoja lähitunteina, mutta tarkasteluvälin pidetessä yhä epävarmempia – siksi niitä myös jatkuvasti päivitetään.

Yleensä sään kehityksestä on useampia vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa toisinaan pienet erot ovat lähes yhtä todennäköisä, mutta voivat vaikuttaa etenkin paikallisesti täysin eri tavoin. Säästä kiinnostunut ihminen on siihen jo perehtynyt, ja voi tutustua vaihtoehtoihin ja tehdä omista havainnoistaan päätelmiä meteorologisten hypoteesien pohjalta.

Säätapahtumien tulkinnassa on myös kysymys hyvin perustelluista tilannekuvista ja lähitulevaisuuden tilanneskenaarioista. Näin on kaikessa tiedossa ja järkevässä ajattelussa. Mutta ihmiset eivät aina ajattele järkevästi ja osa heistä vain harvoin. Tällöin ollaan jumittuneita tilanne- ja tulevaisuuskuville kuin pysyviin totuuksiin, eikä osata sopeutua koko ajan tapahtuvaan normaaliin muutoksellisuuteen. Monenlaisten oletusten ja huhun ero perusteltuun tilannekuvaan ja sen suhde muuttuviin prosesseihin tulisi jokaisen ymmärtää selkeästi.

Ymmärtäminen on mahdollista, jos erottaa kirjassa tai elokuvassa fiktion ja faktan samalla tajuten, että fiktiokin voi viestiä faktuaalisesta maailmasta. Itse asiassa mikrotasolla toimimme näin lähes aina: liikkuessamme kävellen, polkupyörällä tai autolla me oletamme, ennakoimme, tilannekuvat ja skenaariot uudistuvat koko ajan, emmekä pohdi sitä, että uusi tilanne tai näkymä ei olekaan juuri sellainen kuin oletimme, vaan sopeudumme siihen nopeasti huomaamattakin.

Joten kyllä meillä on valmius järkevään luovaan toimintaan myös ajattelussa.

Kun tiede ymmärretään tiedon edistyksenä, ovat sen tarjoamat maailmankuvat myös tavallaan tilannekuvia. Uusi informaatio, uudet havainnot ja uusi tekniikka havaintojen saamiseen, matemaattiset ja loogiset ratkaisut, sekä suuressa määrin myös ihmisen ajattelun uudistuminen merkitsevät sitä, että kuva maailmasta on jatkuvassa muutoksessa – vaikkakin yleensä hitaasti ja usein melko huomaamattomasti – ja siitä poistuu käsityksiä uusien vahvistuessa.

Mutta tämä kaikkein varmimmankin tiedon dynaamisuus voi olla yksi syy siihen, ettei se riitä tyydyttämään kaikkien mahdollisia varmuuden kokemuksen tarpeita ja turvallisuudentunnetta. Tällaiset tarpeet voivat estää sen, että ymmärrys olisi matkalla jatkuvasti kehittyen ja myös muuttuen. Sitä kuitenkin ihmisen ja maapallon tulevaisuus edellyttäisivät.

 

Takaisin Blogisarjan pääsivulle

 

Blogisarja Turvallisuudesta – nuorisotyölle ja muille

Blogisarja käynnistyi alkuvuonna 2017 ja täydentyy vähitellen.

Kirjoitan jäsentääkseni ja päivittääkseni näkökulmiani sekä ylläpitääkseni luku- ja kirjoitustaitoa, tutkijan ja tiedonhaun valmiuksiani. Suurin osa kaikesta tässä tekstissä on jäsentelemääni yleistä sisältöä, josta on kirjoitettu aeimminkin ja paljon. Toisaalta olen huomannut, että perustietojen puutetta on ihmisillä paljon ja blogit saattavat tavoittaa joitakin, jotka eivät aiheesta muuten alkaisi lukea.

Samalla teksti edustaa osittain omaa ehkä filosofistakin pohdiskkeluani. Pyrkimykseni on välttää moralisointia, mutta en ole editoinut pois kaikkia mieleeni tulleita sivupoimuja, koska asiapainotteisessa tekstissä ne voivat olla jopa virkistäviä. Tämä blogisarja ei valmistuessaan ole valmis kokonaisuus ja sitä voi ajatella vaikka käsikirjoitusluonnoksena. (Työttömänä en saa mitään kirjaa ammattillisesti kirjoittaa.

Olen huomannut, että lukiessani, etenkin aiemmin oppimaani kerratessani ja päivättessäni, tai minulle aeimmin tuntematonta ajatellessani – tapahtuu ajattelun lisääntymistä.  Se tarkoittaa käytännössä, että käsitykseni siitä mitä tarkastelen, kehittyy ja saattaa muuttua ajattelun ja kirjoittamisen edetessä. Samalla kohtaan tavanomaisen tekstin peräjäkeisen narratiivimuodon rajoitteet. Mutta ainakin tässä vaiheessa siihen on tyydyttävä. En halua käsikirjoitusta myöskään sotkea linkeillä ja lähdeviitteillä, joiden määrä tätä sarjaa tehdessä koko ajan kasvaa.

Uskon että tekstiäni voi lukea ajattelun virikkeenä muutenkin kuin vain minun näkökulminani. Paitsi että sisällön kanssa samoja (ja poikkevia) näkökulmia löytää jos lukee riittävästi aatteista ja ideologioista, ovat omat näkemykseni myös saanet aineksia yli 15 vuoden toiminnasta varsin läheltä suomalaisen yhteiskunnan rakeneiden ja politiikan, sekä kansalaistoiminnan sisältöjä, vaikka melko ”näkymättömästi”.

Sisältö:

Johdanto

Ihmiset uhan kohteina ja aiheuttajina, perusmekanismit kääntymiselle pois tai jotain vastaan.

Osa 1: Syrjäily

Syrjäytymisen käsitteen epämääräisyys, sen hallinnointi ja vastanäky: politiikan vieraantuneisuus. Hyvinvoinnin ongelmat sekä jokaisen terveys ja sairaus laaja-alaisesti. Ehkäisy esillä mutta korjaavan painotus. Syrjäytymisen suhteellisuus ja myönteisestä kielteiseen. Tavanomainen välinpitämättömyys ja poltiikka osallisuuden rajoittajana.

Osa 2A: Aatteet, kommunikaatio, kriittisyys ja järki

Käsitteet, sanat ja asiat, tarkoite ja merkitys, informaatiovaikuttaminen. Tieteellisen ja tavallisen ajattelun ero, kriittisyys tai ”kiittisyys” ja järki. Johdantona seuraaviin: Asenteet ja aatteet ulottuvuuksina: johdanto seuraaviin Jakson 2 osiin.

Suuntia asenteiden ja aatteiden avaruudessa

Osa 2B: Radikaali, konservatiivi ja liberaali

Sanoja käytetään miten sattuu. Näiden kirjoitusteni lähestymistapa. Asenteiden ja aatteiden ymmärtäminen ja kielen ilmaisumuodot.  Radikaali ja konservatiivi, Radikalismi ja konservatismi yleisesti, Radikalismi ja konservatismi erityisesti, Liberaalisuus ja liberalismi.

Osa 2C: Välihuomiota ja näkökulman tarkennusta

– 1) Informaatio, tieto ja ymmärrystä

Informaation välittymisen kehitys. Ymmärtäminen ja tietäminen. Mitä tieto ja siihen perustuva ymmärtäminen on. Varmuus ja epävarmuus.

– 2) Informaation ymmärtäminen ja tilannekuva

Huhu, kohu ja juoru. Varmuuden koostaminen ja hajottaminen informaatiolla. Tilannekuvan totuus ja sen hämärtyminen (pakkopalautukset ja sääennusteet).

-3) Vallan luonne ja informaation vallankumous

Vallan moninainen luonne ja perinteiset vaihtoehdot. Vallan perinteinen rakenne ja informaation ylivalta ongelmana. Johdattelu seuraaviin Anarkisuuden, autoritarisuuden ja totaalisuuden kuvauksiin.

Osa 2D: Anarkisuus ja anarkistisuus

Aiheen ja sen ymmärtämisen tärkeys sekä sekavuus – minkä takia pitempi tarkastelu kuin muista ulottuvuuksista.  Sanan käyttö eri merkityyksissä eli sen eri käsitteet ja tarkoitteet. Anarkisuus huomiota herättävästä käyttäytymisestä ja aatteesta riippumattomana asiana, sekä yleinen ongelmallinen pasiivisuus sen puutteena. Anarkistisuus anarkismin aateperheen kannalta yleistäen sekä anarksismi ”hyvänä vihollisena”. Anarkismi kielteiset kehitysmahdollisuudet tai kytkökset.

Osa 2E: Autoritaarisuus ja totaalisuus

Nämä aiheet koskevat yksilöitä ja ryhmiä sekä organisaatioita ja valtioita. Niihin liittyvät myös mielenterveyden aiheet,joita tarkastellaan osassa 2/3.

Osa 2F: Autoritaarisuus ja totaalisuus 2/3

Osa 2G: Autoritaarisuus ja totaalisuus 3/3

Osa 3: Asenteiden ja aatteiden ääret ja poliittisuus

Osa 3A  Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys

Osa 3B Virallinen politiikka ja valta, ääripolitikka, sekä demokratiamme normaali ja Ongelmat.

3C Asenteet ja aatteet ihmisissä

Osa 3D: Asenteiden ja aatteiden äärellä

 

4 Turvallisuuden perusta on globaalin yhteisön ihmisyydessä

A Sosiaalisuus ja yksilöllisyys: hyvälle sekä edellytys että uhka

B Turvallisuusuhat aikuisten oikeasti

C Kansalaisten turvallisuus ja riskit

5 Turvallinen toiminta (ehkäisten ja vaikuttaen)

Turvaava toiminta

Ehkäisevä työ ja yleinen turvallisuus

Motto 1: nuorissa on tulevaisuus

Motto 2: lokaali on globaalia ja globaali on lokaalia

 

Aatteet, kommunikaatio, kriittisyys ja järki – Turvallisuudesta, Osa 2A

Jäsentelyni tämän blogisarjan osissa 2A –  2E on tarkoitettu avaamaan näkökulmia yhteiskunnallisen tai yksilöllisen asennoitumisen ja aatemaailman perusulottuvuuksiin. Täydennän niitä näkökulmilla keskeisiin rakenteisiin ja voimiin tiedon, informaation ja vallan käsitteiden kautta.

Esitykseni sisältää joitakin aivan perusasioita ja yksinkertaistaa paljon, mutta sopinee työnäkökulmaksi useimpien asenteiden ja aatteiden pohtimiseen. Koosteeni tukeutuu suurimmaksi osin tavanomaisiin, aatehistorian ja ideologioiden tutkimuksen yleisimpiin näkökulmiin. Tämä osa 2A on johdanto seuraaviin aatteiden ulottuvuuksien tarkasteluihin.

Kommunikaatio: aatteet harvoin vain vaatteet mutta sanoistakaan ei aina tiedä

Yksi yleinen perusasia on tärkeä – myös turvallisuudenkin kannalta, koska informaatiovaikuttaminen iskee usein tähän eroon – sanat ja käsitteet ovat eri asioita.

Käsite on merkitys tai mieli, se mielekkyys, ajatus, idea, joka yhdistää sanan asiaan (sanan ei tarvitse olla puhuttu tai kirjoitettu, se voi olla myös ajattelussa). ”Turkki” voi tarkoittaa valtiota tai pukinetta riippuen siitä mikä käsite on käytössä. Toisaalta moni eri sana voi tarkoittaa samaa asiaa, kuten useimmin eri kielissä, eli niiden merkitys on samassa käsitteessä – esimerkkinä vaikka ”kontio”, ”mesikämmen” ja ”otso” tai ”medve”, ”björn” ja ”bear” – siis ”karhu”.

Ilman tällaisia rakenteita kielemme ja ajattelumme ei toimisi ja eri kielien oppiminen olisi ehkä täysin mahdotonta. Ja näiden rakenteiden rikkominen hajottaa yhteisiä jaettuja merkityksiä, ymmärrystä ja ajatusten rakennetta. Sitä hajottamista tapahtuu nykyään huolestuttavan paljon.

Lähes 20 vuotta nuorisotyötä seuranneena ja lukemattomia sen toimijoita tavanneena minulla on muutamia erilaisia merkityksiä eli käsitteitä siitä. Alan työntekijä ymmärtävät ne eri näkökulmina asiaan. Ja keskustelu onnistuu, kun kuvaillaan ne näkökulmat, ei vain käyttämällä sanaa kukin omalla tavallaan. Ihmisellä joka ei tunne alaa ja aihetta, on varmasti siitä jokin käsitys, mutta keskusteluni hänen kanssaan siitä on mieletöntä tai mahdotonta, jollei hän suostu omaksumaan edes niitä käsitteitä, joita minulla on. Ne taas perustuvat tietoon, ei tutkijan ylitietoon, vaan alan puheisiin ja sekä aiheeseen perehtymiseen ja sen paljon pohtimiseen.

Jokainen meistä on erilaisissa aiheissa kuin lapsi, joka tarvitsee oppia. Ylimielinen ei ole se joka tietää, vaan se joka torjuu tiedon, esittää tietävänsä (eli valehtelee) tai kyseenalaistaa koko tiedon vain sitä halveksien. Lapsen kehityksessä tällainen on normaalia. Mutta yleisemmin…?

Tieteellisessä keskustelussa määritellään käsitteet, eli missä tarkoituksessa mitäkin sanaa käytetään, ja näin määriteltyjä sanoja kutsutaan termeiksi. Niitä käyttäen voidaan keskustella ilman että asioita ymmärretään eri tavoin. Toisaalta voidaan myös käydä keskustelua käsitteiden mielekkyydestä suhteessa tarkoittamiseen, eri näkökulmista, sekä tarkentaa käsitystä aiheesta lisäämällä käsitteitä ja asioiden nimiä.

Todella mielekästä asiakeskustelua voi käydä vain, jos osapuolilla on riittävästi yhteistä käsitemaailmaa ja he tuntevat toistensa poikkeavat merkitykset samoille sanoille tai asioille.

Arkielämässä tavallista on, että ihmisillä on enemmän tai vähemmän eri variaatioita käsitteistä, joilla he pyrkivät tarkoittamaan samaa asiaa, tai jopa samoja käsitteitä eri käytössä. Se ilmenee selkeästi siinä, kun tarkoitetaan sanoilla ”vähän eri asioita” tai että ”ei löydy yhteistä kieltä” ja keskustelu tyrehtyy. Voidaan päätyä erimielisyyteen, vaikka oltaisiinkin samaa mieltä, tai luulla samamielisyyttä, vaikka näkökulmat olisivatkin vastakkaisia – kun ajattelun käsitteistöt poikkeavat toisistaan.

Tämä on looginen ja kielellinen ulottuvuus kommunikaatiovaikeuksissa. Ilmeisintä se on somen mielipidekinoissa. Ihmisten käsitemaailmat voivat olla niin erilaiset, että ne eivät tavoita toisiaan, ellei niihin tutustuta perusteellisesti molemmin puolin. Informaatiovaikuttaminen vahingoittavassa tarkoituksessa kohdistuu yhteisesti jaettujen käsitteellisten merkitysten pirstomiseen, vastakkainasetteluun ja uudelleenmuotoiluun. Moni tekee sitä myös tajuamattaan ja toimii siten vahingoittamisen välikappaleena, vähän kuin virusohjelma, joka monistaa häiriöitä järjestelmään.

Kun pyritään tulkitsemaan aatteita yksilöiden tai ryhmien asenteista, on tärkeää huomioida kielelliset muodot, alkaen jo sanaluokista. Esimerkiksi kriittisyys ja kritisismi, tai rasistisuus ja rasismi, viittaavat eri asioihin. On asiallista todeta jonkun tekstin olevan huonoa tyyliä, mautonta tai huonotapaista, esimerkiksi koska se antaa rasistisen vaikutelman tai on rasistinen. Mutta on eri asia sanoa, että teksti oli rasistinen, kuin sanoa kirjoittajan olevan rasisti.

Tapauksena voi olla vaikkapa ajattelematon tai tökerö vanhan rasistisen vitsin kertominen vahingossa tai ihminen on pyrkinyt ilmaisemaan jotain muuta. Ihmisen leimaaminen on perusteetonta, jollei ole tietoa hänen yleisestä tavastaan tai pyrkimyksestään vaikkapa rasistisiin näkemyksiin tai käytökseen. Vastaavasti on helpommin todettavissa ilmaisun populistinen tyyli, joka sinänsä ei ole uusi ilmiö, kuin se, onko sen esittäjä populismin nykyiseen vahvaan muotoon sitoutunut. Ja populismiin sitoutumisen aste taas on erittäin vaikea määritellä.

Yleensä vastauksena tulevat näkemykset, väitteet tai perustelut kertovat, missä määrin henkilö on vain ajattelematon, tiedon puutteen ja heikon ajattelun tai informaatiovaikuttamisen uhri, missä määrin jo ideologiseen maailmankuvaan motivoitunut tai sitoutunut. Ja niin edelleen. Mutta vaikka olisikin kysymys jo vahvasta asenteellisuudesta, voi keskustelu olla vaikeaa leimaamalla henkilö ideologialla, verrattuna siihen, että keskustellaan ilmaisun tai käytöksen sopimattomuudesta ja ideologian ja sen asenteen luonteesta.

Kuitenkin: ihmisen asenteesta kertoo vain hänen toimintansa ja käyttäytymisensä jatkumo, ei se mitä hän asenteikseen väittää.

Kriittisyys ja järki

Kritiikin käsitteen ymmärtäminen on Suomessa usein vinoutunutta. Esa Saarinen totesi 1980-luvulla, että ”Suomessa on heikko kritiikin kulttuuri (kriittisyys), mutta vahva kritiikkikulttuuri (kritisismi).” Kielteisten huomioiden esittämistä saatetaan kyllä kutsua ”kritiikiksi”, vaikka se on kritisismiä: arvostelua, jonka motiivina on moite tai vastustus, eikä oikeudenmukainen arviointi.

Kun tieteessä, filosofiassa ja ylipäätään älynharjoituksessa, ja järkevässä ajattelussa kriittisyys on välttämätöntä ja myönteistä, ymmärretään sillä arkielämässä usein ihan muuta. Arkimaailmassa ”kritiikki” merkitsee usein kielteistä arvostelua – tai arviointi ja arvostelu koetaan usein kielteisenä ja siitä ”kritiikki” saa helposti yleisemmän kielteisen leiman vikojen ja moitteen etsimisenä.

Tieteellisessäkin väittelyssä ovat mukana inhimilliset tunteet ja suhteet, mutta väitteiden pätevyys arvioidaan loogisesti ja sisällöllisesti suhteessa muuhun tietoon kriittisellä järjenkäytöllä, jossa kannat puolesta tai vastaan eivät saa ohjata. Ohjautumisen riskejä torjutaan laajemmalla tiedeyhteisöllä, jossa myös ammatillista kritiikkiä itseään arvioidaan eri näkökumista. Näin saavutettu varmuus asiantiloista on vahvinta mitä ihmiskunnalla on.

Oleellista on se, että kritiikki on asiaan perehtyvää ja kyseenalaistaminenkin rakentavaa, varmuuteen, mielekkyyteen ja järkevyyteen pyrkivää. Se voi johtaa myös vahvaan vastalauseeseen ja kumoamiseen, tai kannan muutokseen ja vahvaan tukeen, mutta pyrkimys ei ole sen enempää tukeminen kuin vastustaminen, vaan koettelu. Se pyrkii perusteltuun ja oikeudenmukaiseen arviointiin. Tällainen kritiikki on välttämätöntä informaation totuusasteen koettelussa.

Hyvä ajattelu edellyttää itsekritiikkiä, omien ajatustensa tarkastelua ja kyseenalaistamista tavalla, joka rakentaa ajattelua. Jos kirjoitan kirjaa, tarvitsen ja haluan siihen asiantuntevaa kritiikkiä ja arviointia – en kritiikitöntä kehua tai moitetta. Kritiikki on siis kuten sen arviointia, eteneekö vaikkapa talon rakennus turvallisuuden ja muiden ominaisuuksien kannalta hyvin. En oleta, että itse aina ajattelen hyvin, tarvitsen siihen huomioita, mutta tiedän, että elämässä ja politiikassa toimitaan usein varsin kritiikittömästi. Hyvää kritiikkiä voi esittää vain asiasta jonka tuntee hyvin.

Vallassa olevan poliittisen johdon toimien kohtuullinen mutta jatkuva pätevä kritiikki ja koetteleva kyseenalaistaminen on demokratian tunnusmerkki. Tosin se jää hyvin puutteelliseksi jo silloin, kun päättäjät ohittavat perustellunkin kritiikin. Vastuuttoman kritisismin yleistyminen onkin uhka demokratialla juuri siksi, että se voi saada monet turtumaan ja torjumaan myös asiallisen ja hyödyllisen kritiikin. Kun kaikki arvostelevat, voi kunnollinen arviointi jäädä huomiotta. Ilmiö tunnetaan ”tarvittuna paksunahkaisuutena” politiikassa. Mutta se tarve on häpeä koko poliittiselle järjestelmälle, koska se kertoo että kriittisyys on heikkolaatuista.

Asenteet ja aatteet äären sisällä

Blogisarjan seuraavassa osassa 2B jäsentelen asennoitumisen ja aatteiden ulottuvuuksia. Niistä keskustelu on huonoa, jollei ymmärretä edellä esitettyä sanojen eri merkitysten ja käsitteiden roolia, kielellisten ilmaisujen (esim. populaari, populistinen, populismi) eroja, sekä torjuvan kritisismin ja järjellisen kritiikin suurta eroa (kun kummastakin käytetään sanaa ”kritiikki”).

Aatteiden ymmärtäminen on tärkeää, koska se tarjoaa käsitteistöä liian pelkistäviä lokerointeja vastaan – ja tekee ymmärrettäväksi sekä vallan että passiivisen ja aktiivisen vastarinnan dynamiikkaa ihmisen ajattelussa ja toiminnassa. Myös vakiintuneet ideologiat rakentuvat ihmisten asennoitumisista ja ilmentävät siis ihmisenä olemista.

Tarkastelen sitä aatteiden ja asenteiden avaruutta, jonka perusteella myös ääret ja ääriajattelu määrittyvät. On ymmärrettävä, että ne ovat aina suhteellisia, koska niiden merkitys syntyy valtavirtaan ja toisiinsa suhtautumisesta: Liberaalissa demokratiassa totalitarismi on ääri-idea, totalitarismissa liberaali demokratia on sitä.

Alan tutkimuksissakin on erilaisia jäsentelyjä. Monet ”aatteet” kuten liberalismi tai anarkismi, ovat itseasiassa aate- ja ideologiaperheitä, joiden suuntaukset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Lisäksi on muistettava, että aatteet ja ideologiat eivät todellisuudessa, ainakaan demokratioissa, toteudu täydellisesti, vaan aina vain jossain määrin. On pidettävä mielessä, että aatteet ja ideologiat tiiviisti ilmaistuina, ja yleisemminkin, ovat ideaalikuvia, joita ihmisten kannatus, pyrkimykset ja toteutuminen vain enemmän tai vähemmän vastaavat.

Jokainen ympäristöaatteita ja ekologista kehitystä kannattava ei itse toimi ympäristöystävällisemmin, kuin vaikkapa suuryrityksen ekologista jalanjälkeä pitkäjänteisesti investoinnein ja uudistuksin pienentävä johtaja, tai vain elämäntavallaan, ilman aatetta, vähän ympäristökuormitusta aiheuttava henkilö.

Kaikkien ryhmien kuten puolueiden kannattajissa on joukko vahvemmin ideologiaa (tai fanittamista) edustavia sekä, suurempi joukko siihen väljemmin sitoutuneita. Ja puolueiden kannatus vaaleissa ei kerro mitään äänestäjien sitoutumisesta puolueen aatteisiin – suurin osa kansalaista ei kuulu puolueisiin ja huomattava osa ei edes äänestä.

Aatteiden nimissä toimivissa ryhmissä, kuten puolueissa, on paljon jäsenten välistä vaihtelua sitoutumisasteessa niiden virallisiin ideologioihin, omia eri kantoja, sekä yleensä vain vähemmistö ideologiaan vahvasti kiinnittyneitä. Jäsenet ja kannattajat muodostavat arvo- ja ajatusmaailmojen ryppäitä. Jos näitä yksilönäkemyksiä vertailee, huomaa, että monilla näkemykset poikkeavat paljonkin esimerkiksi puolueen virallisesta linjasta (joka on äänestetty, enemmistön, kompromissi tai puolue-eliitin määrittämä).

Yksilöiden kannalta puolueet muodostavat ryppään, joissa niiden rajat kulkevat toistensa läpi. Moni jäsen voisi aatteidensa kannalta olla yhtä hyvin toisessakin puolueessa, jopa useassa. Vahvasti vaikuttamaan tai valtaan pyrkivä etsiytyykin siihen ”joukkueeseen” tai ”talliin” jossa edellytykset etenemiseen ovat parhaat tai ajankohtainen henki itselle sopivin. Jotkut ikään kuin uskonnollisesti omaa puoluettaan pyhittävät kutsuvat sitä ”petturuudeksi” tai loikkaamiseksi. Ikään kuin ihmiset olisivat puolueen välineitä, eikä puolueet välineitä ihmisille.

Mutta aatteet ja ideologiat tarjoavat ihanteita, utopioita, tavoitteita ja motivaatiota, sekä ihmisille välttämätöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja oman identiteettikäsityksen rakennusaineita – siinä on niiden sekä hyvyys että pahuus. Se selittänee osan puoluejäsenyyksistä: virallisesti hyväksytty ideologinen suuntautuminen.

Tämä näkökulma poliittiseen kuitenkin typistää kuvaa aatteista ja ideologioista yhteiskunnissa. Toisaalta, ehkä aatteiden ja ajattelun moninaisuus on yksi tekijä siinä, että jotkut kiinnittyvät vahvemmin myös erityisen rajattuun tai jyrkkään asennoitumiseen ja aatemaailmaan.

Seuraavissa osissa tarkastelussa on asennoitumisen ja aatteiden perusulottuvuuksia, jotka sopivat niin yksilöiden kuin yhteisöjen ajatusmaailman jäsentelyyn tavanomaisen yhteiskuntaelämän piirissä:

  • Radikaalisuus ja konservatiivisuus
  • Radikalismi ja konservatismi yleisesti ja erityisesti
  • Liberaalisuus ja liberalismi
  • Anarkisuus ja anarkismi
  • Autoritaarisuus ja totalismi

Blogisarjan Osassa 3 sovellan samaa jäsentelyä suuntauksiin, jotka ulottuvat tavanomaisen piirin ääriin tai syrjiin.

Takaisin Blogisarjan pääsivulle